Katsokaapas joskus vanhoja mustavalkoisia suomalaisia elokuvia. Jos eläkeläisloiset eivät olisi toimineet fiksusti ja vieläpä ilman velkaantumista ulkomaille, niin Suomi olisi pelkkä kehitysmaa.
Jos nyt jotkut on loisia täällä, niin ne ovat nuo äärioikeistolaiset, jotka kyttäävät toisten rahoja ja haluavat tyhjentää muiden taskut omiinsa.
Eläkeläisloisen mielipide peruspoliitikoista
19
142
Vastaukset
- Anonyymi00001
Niistä vanhoista filmeistä näkee millaisista oloista eläkeläisloiset ovat Suomen nostaneet hyvinvointiin. Ei ole perussuomalaisista muuhun kuin suunsoittoon ja velanottoon.
- Anonyymi00002
Monikaan näistä nykyisistä puoluepoliitikoista ei ole koskaan ollut missään rehellisessä töissä. Suoraan koulun penkiltä toimittajaksi tai ihan suoraan puoluetoimintaan ja usein jonkun avustajan toimesta sitten eduskuntaan ja jälki on sen mukaista ollut jo lähes 40 vuotta.
- Anonyymi00004
Ja sama näiden suoraan koulusta virkaloiseksi päästettyjen ja polttoaineiden törkyhintoja vähättelevien sekä kansan kurjuutta vähätelleiden ministeriöiden virkamiesten kohdalla.
Teitäkään ei kehäkolmen ulkopuolella kuulemma yhdenkään mukaan tarvitsisi päällystää pikiteiksi kun ne on vaan loma/mökkiteitä näille ministeriöiden armeijanuppilukuvahvuisille ja kovapalkkaisille herravirkaloisille.
- Anonyymi00003
Suosittelen historiasta mitään ymmärtämättömille lukemista, esimerkiksi Suomen jälleenrakentamisajasta.
Loppuu se helvetin typerä mölöttäminen eläkkeistä ja lisääntyy ymmärrys omia vanhempiamme kohtaan.
Esimerkiksi kirja Jälleenrakennusajan lapset. - Anonyymi00005
Maalla oli vielä kuusikymmenluvulla pienviljelyä. Ja ei siksi kuoltu nälkään.
- Anonyymi00007
Jotenkin kummallista. Aina on ollut varaa nostaa rikkaitten ansioita.
- Anonyymi00010
Sen lopulla ja 1970- luvulla paettiin ruotsiin.
- Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Sen lopulla ja 1970- luvulla paettiin ruotsiin.
Ja nykyään täällä elätetään kaikenmaailmantuliaista, joiden tulonlähde on ainoastaan kela.
- Anonyymi00008
MUISTA KATTOA TAUNO PALON ELOKUVASTA ANSA LAUKEE.
- Anonyymi00015
AINAKIN MINÄ LAUKSESIN SITÄ KATSOESSA. LATTIALLE.
- Anonyymi00009
Rikkaita suosiva järjestelmä on täysin läpimätä, jota johtavat johdatellut läpimädät politiikot ja EK..
- Anonyymi00013
Orpo on toteuttanut kaikki EK:n toiveet ja vinkuu nyt niitä työpaikkoja mitä on luvattu. Siis miten voi olla joku niin tyhmä, että kuvittelee irtisanomisen helpottavan ns. potkulain voimaantulon lisäävän työllisyyttä? Sillähän vaan helpotettiin suomalaisen duunarin heivaamisesta ulos, että saadaan ulkomaalainen halpatyöläinen tilalle. Outoa, että perussuomalaiset ovat menneet tähän samaan kelkkaan kokoomuksen kanssa.
- Anonyymi00012
Somaleitten kanssa samassa kerrostalossa asuvat hyvin tietävät, etteivät ne herrat aamulla minnekkään töihin koskaan lähde.
- Anonyymi00014
Eläkeläisloiset ottivat naukumatta vastaan 430 000 kodeistaan paenneita karjalaisia.
- Anonyymi00016
Anonyymi00014 kirjoitti:
Eläkeläisloiset ottivat naukumatta vastaan 430 000 kodeistaan paenneita karjalaisia.
Olivat suomen kansalaisi, joilta ryssä anasti kotikonnut. .
- Anonyymi00018
Tuo mielipide lähti heti vaihtoon. Missä todettiin. 'Joita somalit eivät ole". Mikä tätä maata oikein vaivaa.
- Anonyymi00019
Ikäni puolesta tule sitä näkemään mutta asiat kulkeutuvat siihen suuntaan ettei sitten joskus pettereitä tarvita enään hallituksiin johtamaan maataan politiikkoina.
- Anonyymi00020
Eine Petterit sitten joskus enään ota vastuu tekemisistään tänään. Jos ovat edes enää vanhuksina elossa silloin.
- Anonyymi00021
Sukulaisellani muistisairaalla avannevanhuksella oli keittiön pöydällä "puhuva laatikko", joka korvasi kotona käynnit. Sen jälkeen kotona käytiin kaksi kertaa viikossa vaihtamassa avannepussi. Hyvinvointialueen märäämän edunvalvojan mielestä "puhuva laatikko" eli digipalvelu oli liian kallis joten se lopetettiin. Nyt sukulaisella on vain lääkerobotti, joka kehottaa syömään lääkkeet, mutta ei edes valvo syödäänkö ne oikeasti.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812946Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka582338Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151747
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261709Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661327
- 591263
- 681253
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781203