Valmistin edullista ruokaa...

Ostin taannoin Tokmannin tarjouksesta tonnikalaa monta purkkia. Vaikka ne nyt ei olleet maailman halvimpia, niin eivät nyt olleet kuitenkaan kovin kalliitakaan. Samalla ostin tarjouksesta useamman ison 1kg pussillisen pastaa, ei nekään kovin paljoa maksaneet. Onhan kotivarana kuitenkin ruokaa useammaksi kerraksi valmistaa!

Tänään sitten katselin, että mitähän ruokaa sitä valmistaisi, niin keksin, että voin ihan hyvin tehdä tonnikalapastalaatikon isoon pyöreään Uunikokki vuokaan, kun oli jäänyt Arkijuustoa juuri sopiva pieni palanen jääkaappiin raastettavaksi siihen pastan päälle. Minulla oli vielä Lidlistä ostettua sulatejuustoa, raastoin sitä tuon tonnikalapastalaatikon sekaan.

Pastat keitin kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä ja käytin keitinliemen yhden kananmunan ja tilkan maitoa kanssa liemeksi munamaitona. Paistoin uunissa noin tunnin +175°C kannen alla ja vielä ilman kantta noin vartin.

Tämä ruoka oli todella helppo valmistaa ja koko satsi tuli maksamaan noin 3,00€ ja tästä me syödään useampana päivänä vaimoni kanssa. Salaatiksi riittää raastettu porkkana!
28363
5Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Viisasta rahankäyttöä.

Äänestä

Pastaa tulee kylläkin joka tuutista niin mielummin tonnikalasta vaikka kiusaus elikä perunasipulia ja halpa ruokakerma.Joskus teen tonnikalaa+herne-maissi-paprikaa ja raejuustoa ja noi sekaisin.

1Äänestä

Ruokaa saa edullisesti jos rahan käyttää järkevästi. 10 eurolla tekee vaikka 5 päivän ruuat jos tiukkaa tekee ja kaapista löytyy jemmoja. Perunat ovat halpoja ja niistä saa vaikka mitä, kaali on hyvää, kääryleet ja laatikot ovat maittavia ja kun käyttää punalappuisia mieluummin -60%.

1Äänestä

Juu niin en vastaan laittas jos pakkasessa joku 20 kaalikäärylettä vaikka esim.Jos 10eurolla tekis sopan niin aikas iso kattilallinen tulis.

Äänestä

Valmistan kiljua
Eläkeläinen

Äänestä

Kun tonnikalat vääjäämättämästi vähenevät maailman meristä, niin se näkyy
melkoisen selkeästi myös purkkien sisällössä.
Ostin pari Priiman mexicana etiketillä varustettua tonnikalapurkkia ja
sisältö tuntui olevan melkein kokonaan kahdenlaisia papuja ja vain
pohjalla oli lusikallinen kalaa. Etiketissä lukee kuitenkin tonnikala.
Eipä tarvitse noita ostaa toista kertaa.

Äänestä
  • Paljonkos oli tonnikalan nettopainon kilohinta? Siis kalan paino. Kokopala ja ilman öljyä.
    Hiutaletonnia ei kannata edes laskea.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Paljonkos oli tonnikalan nettopainon kilohinta? Siis kalan paino. Kokopala ja ilman öljyä.
    Hiutaletonnia ei kannata edes laskea.

    Kysymys on aloittajalle! Sorry harhailuni!

    Äänestä

Laskit väärin. Todellinen hinta on todennäköisesti kaksin kertainen. Taloudenpitosi on kuralla.

Äänestä
  • Kyllä minä laskea osaan!

    Miten siitä olisi voinut tulla hinnaltaan kaksinkertainen, kun käytin vain puolet siitä 1kg pasta pussista ja vain puolet tonnikalasta, mitä yksi tarjoussatsi sisälsi. Kyllä tarkkaan laskin ja hinnaksi tuli n. 3€, eikä mennyt ylitse.

    Tonnikala ei ole kaikkein edullisinta näin purkitettuna, mutta tarjouksesta ostettuna vielä siedettävässä hinnassa. Tässä oli nyt kuitenkin konkreettinen esimerkki, että miten edullista ruoka on!

    Olisin voinut tehdä toki perunaakin käyttäen ruokaa ja käyttänyt siihen tuota tonnikalaa ostamistani purkeista. Hintaa ei olisi sillekään tullut.

    Ihan vertailun vuoksi, ostin taannoin Lidlistä broilerin fileesuikaleita 300g rasiassa ja maksoi 1,44€, niin tein perunasoselaatikkona kahden broilerifilee rasian voimin, eli broilerin fileesuikaleita 600g maksoi 2,88€ ja perunaa ostin 5kg 0,99€, joten edullinen ruoka tuli siitäkin.

    Ruoka on itse valmistaen kuitenkin todella edullista! Taannoin ostin marketista tarjouksesta silakkafileitä 1,99€/kg, tein niistä ruokaa uunissa paistaen ja söimme perunoiden kanssa niitä paistettuja silakkarullia. Todella edullista ja hyvää oli!

    2Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kyllä minä laskea osaan!

    Se on ihan sama mitä sinun pasta ateria tuli maksaan huh niinkuin muuta syötävää ei olis kuin joku pasta.Itselle riittää n, 2viikon välein lihamakaronilaatikko ei useimmin.

    Äänestä

Yhdessä kaupassa oli tonnikalaa myynnissä palana ni 24eur kg.Tonnikala nimitystähän käytetään näissä purkkijutuissa mutta varsinaisesti tonnikalaa vaan muuta.

1Äänestä
  • Mitä v*ttua köyhän kannattaa mennä ostamaan jotain kalliita kaloja. Lahnaakin on tarjolla 3€ kg ja silakkafileitä tarjouksissa 1,99€.

    2Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mitä v*ttua köyhän kannattaa mennä ostamaan jotain kalliita kaloja. Lahnaakin on tarjolla 3€ kg ja silakkafileitä tarjouksissa 1,99€.

    Älä kiukuttele, pölvästi💩

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mitä v*ttua köyhän kannattaa mennä ostamaan jotain kalliita kaloja. Lahnaakin on tarjolla 3€ kg ja silakkafileitä tarjouksissa 1,99€.

    Köyhä voi mennä ongelle kun madot ei maksa mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Köyhä voi mennä ongelle kun madot ei maksa mitään.

    Siinähän menet mutta syöt kuitenkin madot etukäteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mitä v*ttua köyhän kannattaa mennä ostamaan jotain kalliita kaloja. Lahnaakin on tarjolla 3€ kg ja silakkafileitä tarjouksissa 1,99€.

    Kuka sano että osti tuota 24eur kg maksavaa tonnikalaa vaan kaupassa oli myynnissä. Samassa kaupassa yhden lihan kilohinta oli 199eur.Lohta on joskus myynnissä kohtuulliseen hintaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Siinähän menet mutta syöt kuitenkin madot etukäteen.

    En koske matoihin vaan haen pakasteesta kalapuikkoja ja bataattia.

    Äänestä

Kaali alle euron, jauhelihaa punalappuisena 3-4 euroa, sipuli, riisit halpoja ja siitä saa uunipellillisen kaalikääryleitä eli ainakin 20 kpl.

Äänestä
  • Uunipellille voi laittaa myös perunalohkoja sekä porkkanoita +öljyä ja mausteita.

    1Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Uunipellille voi laittaa myös perunalohkoja sekä porkkanoita +öljyä ja mausteita.

    Ei voi eikä ole voihin rahaa

    Äänestä

kokonaan alastomana kannattaa mennä työänhajikaksi kun ei ole ole rahaa vaattwiaiinkn, murra työrä jorra työstä saisi rahaa sukkiin, ja vaatteisiinkin.

Äänestä

Ruoka on todella edullista, jos vain itse valmistaa! Tarvitseeko köyhän aina olla vielä tyhmäkin, ettei voi ostaa edullisesti ruokatarpeita ja tehdä itse ruokaa.

No, toisaalta tyhmyys korreloi köyhyyttä...

2Äänestä
  • Monella köyhällä on uus'avuttomuus huipussaan, ei osata tehdä ruokaa, eikä osata muutakaan. Koulut on käymättä, eikä viitsitä kouluttautua. Ja facebookin profiilissa on koulutuksen kohdalla; elämän kova koulu.

    Ruoka ei paljoa kustanna, kun itse osaa valmistaa.

    1Äänestä

Toisinaan teen niin kun broilerin koipia laitan perunoita+porkkanaa uuniin,heh vaikeeta ruoanlaittoa. Tänään ruokana eilen tehtyä jauhelihakeittoa.

1Äänestä
  • Kyllä se monelle on todella vaikeaa tehdä yksinkertaisempiakin ruokia. Valmiina ostettuja pizzoja syödään ja ei osata edes kahvia keittää, joten cocista juodaan.

    Ruokaa on kuitenkin niin helppo tehdä ja raaka-aineet ei paljoa maksa. Juuri nuo broilerin koipireidet tarjouksesta ostettuna ei paljoa maksa, yhden pizzan hinnalla ostaa koko viikon tarpeet ruokiin!

    Ostan itse myös tarjouksesta broilerin koipireisiä, jo 5€ saa n. 4,5 kg niitä tarjouksesta. Ja tosi helppoa paistaa uunissa, jos vaan saa sen uuninluukun auki, niin kyllä onnistuu!!

    Perunat maksaa 5kg pussi alle euron. Juuri raastoin porkkanaa broilerin lisukkeeksi salaatiksi. Porkkanatkin on edullisia.

    1Äänestä

Se uuninluukku täytyy osata avata ja sitä ei nuoriso osaa. Liian vaikeaa.

1Äänestä

peruna ja porkkanasuikaleet vaikka nuggettien kanssa ovat erinomaista
ja maistuvaa ruokaa isollekin porukalle ja tosi helppoja valmistaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ostin taannoin Tokmannin tarjouksesta tonnikalaa monta purkkia. Vaikka ne nyt ei olleet maailman halvimpia, niin eivät nyt olleet kuitenkaan kovin kalliitakaan. Samalla ostin tarjouksesta useamman ison 1kg pussillisen pastaa, ei nekään kovin paljoa maksaneet. Onhan kotivarana kuitenkin ruokaa useammaksi kerraksi valmistaa!

Tänään sitten katselin, että mitähän ruokaa sitä valmistaisi, niin keksin, että voin ihan hyvin tehdä tonnikalapastalaatikon isoon pyöreään Uunikokki vuokaan, kun oli jäänyt Arkijuustoa juuri sopiva pieni palanen jääkaappiin raastettavaksi siihen pastan päälle. Minulla oli vielä Lidlistä ostettua sulatejuustoa, raastoin sitä tuon tonnikalapastalaatikon sekaan.

Pastat keitin kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä ja käytin keitinliemen yhden kananmunan ja tilkan maitoa kanssa liemeksi munamaitona. Paistoin uunissa noin tunnin +175°C kannen alla ja vielä ilman kantta noin vartin.

Tämä ruoka oli todella helppo valmistaa ja koko satsi tuli maksamaan noin 3,00€ ja tästä me syödään useampana päivänä vaimoni kanssa. Salaatiksi riittää raastettu porkkana!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu