Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) eduskuntahistoria on pitkä kaari, joka heijastaa sekä suomalaisen yhteiskunnan muutosta että työväenliikkeen aseman kehitystä. Puolue nousi heti yksikamarisen eduskunnan alkuvaiheessa 1900-luvun alussa maan johtavaksi poliittiseksi voimaksi. Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa 1907 SDP sai 37 prosenttia äänistä ja 80 kansanedustajaa, mikä teki siitä selvästi suurimman puolueen. Kannatus vahvistui edelleen ennen ensimmäistä maailmansotaa, ja vuonna 1916 SDP saavutti historiansa korkeimman ääniosuuden, 47,3 prosenttia, sekä enemmistön eduskunnassa 103 paikalla.
Tämä vahva asema katkesi kuitenkin dramaattisesti Suomen itsenäistymisen ja Suomen sisällissota seurauksena. Sodan jälkeisessä poliittisessa ilmapiirissä SDP:n kannatus laski selvästi, vaikka puolue säilyi merkittävänä toimijana. 1920-luvulla ääniosuus asettui noin 25–30 prosentin tasolle, ja puolue haki paikkaansa uudessa poliittisessa järjestelmässä. 1930-luvulla kannatus alkoi jälleen nousta, ja SDP vakiinnutti asemansa yhtenä suurista puolueista.
Toisen maailmansodan jälkeinen aika merkitsi uutta murrosta. Vuoden 1945 vaaleissa kannatus putosi noin 25 prosenttiin, ja vasemmistokentän jakautuminen sekä kommunistien vahva nousu heikensivät SDP:n asemaa. 1950-luvulla puolueen kannatus pysyi melko vakaana hieman yli 20 prosentissa, mutta sisäiset ristiriidat ja hajaannukset vaikeuttivat sen toimintaa.
1960-luvulla SDP koki uuden nousun, erityisesti Rafael Paasio johdolla. Vuoden 1966 vaaleissa kannatus nousi yli 27 prosenttiin, mikä aloitti pitkän hallitusvastuun kauden. 1970- ja 1980-luvuilla SDP oli keskeinen vallankäyttäjä Suomessa, ja Kalevi Sorsa kaltaiset johtajat ohjasivat maata useiden hallitusten kautta. Kannatus pysytteli pääosin 23–27 prosentin välillä, mikä kuvastaa vakiintunutta asemaa suurena yleispuolueena.
1990-luvun alun talouskriisi ja poliittinen murros heijastuivat myös SDP:n kannatukseen, joka laski vuoden 1991 vaaleissa hieman yli 22 prosenttiin. Puolue nousi kuitenkin uudelleen vahvaan asemaan Paavo Lipponen johdolla, saavuttaen 28,3 prosentin kannatuksen vuonna 1995. Lipposen kaudella SDP johti laajapohjaisia hallituksia ja oli keskeinen toimija Suomen EU-jäsenyyden alkuvuosina.
2000-luvulla SDP:n kannatus alkoi vähitellen heiketä. Vaikka puolue säilyi merkittävänä, se ei enää saavuttanut aiempia huippulukemiaan. 2010-luvulla kannatus laski selvästi: vuoden 2015 vaaleissa SDP sai vain 16,5 prosenttia äänistä, mikä oli puolueen historian heikoimpia tuloksia. Tämän jälkeen suunta kääntyi lievään nousuun, ja vuonna 2019 puolue nousi jälleen suurimmaksi, joskin vaatimattomalla 17,7 prosentin kannatuksella.
2020-luvun alkuun tultaessa SDP on edelleen yksi Suomen keskeisistä puolueista, vaikka sen asema ei ole enää yhtä dominoiva kuin 1900-luvun alkupuolella. Sanna Marin johdolla puolue saavutti vuoden 2023 vaaleissa lähes 20 prosentin kannatuksen. SDP:n historia kuvastaa siirtymää luokkaperustaisesta massapuolueesta kohti modernia yleispuoluetta, jonka kannatus vaihtelee, mutta jonka rooli suomalaisessa demokratiassa on säilynyt keskeisenä yli sadan vuoden ajan.
(poistettu taulukko, kun se oli ylläpidolle liikaa)
Tämä vahva asema katkesi kuitenkin dramaattisesti Suomen itsenäistymisen ja Suomen sisällissota seurauksena. Sodan jälkeisessä poliittisessa ilmapiirissä SDP:n kannatus laski selvästi, vaikka puolue säilyi merkittävänä toimijana. 1920-luvulla ääniosuus asettui noin 25–30 prosentin tasolle, ja puolue haki paikkaansa uudessa poliittisessa järjestelmässä. 1930-luvulla kannatus alkoi jälleen nousta, ja SDP vakiinnutti asemansa yhtenä suurista puolueista.
Toisen maailmansodan jälkeinen aika merkitsi uutta murrosta. Vuoden 1945 vaaleissa kannatus putosi noin 25 prosenttiin, ja vasemmistokentän jakautuminen sekä kommunistien vahva nousu heikensivät SDP:n asemaa. 1950-luvulla puolueen kannatus pysyi melko vakaana hieman yli 20 prosentissa, mutta sisäiset ristiriidat ja hajaannukset vaikeuttivat sen toimintaa.
1960-luvulla SDP koki uuden nousun, erityisesti Rafael Paasio johdolla. Vuoden 1966 vaaleissa kannatus nousi yli 27 prosenttiin, mikä aloitti pitkän hallitusvastuun kauden. 1970- ja 1980-luvuilla SDP oli keskeinen vallankäyttäjä Suomessa, ja Kalevi Sorsa kaltaiset johtajat ohjasivat maata useiden hallitusten kautta. Kannatus pysytteli pääosin 23–27 prosentin välillä, mikä kuvastaa vakiintunutta asemaa suurena yleispuolueena.
1990-luvun alun talouskriisi ja poliittinen murros heijastuivat myös SDP:n kannatukseen, joka laski vuoden 1991 vaaleissa hieman yli 22 prosenttiin. Puolue nousi kuitenkin uudelleen vahvaan asemaan Paavo Lipponen johdolla, saavuttaen 28,3 prosentin kannatuksen vuonna 1995. Lipposen kaudella SDP johti laajapohjaisia hallituksia ja oli keskeinen toimija Suomen EU-jäsenyyden alkuvuosina.
2000-luvulla SDP:n kannatus alkoi vähitellen heiketä. Vaikka puolue säilyi merkittävänä, se ei enää saavuttanut aiempia huippulukemiaan. 2010-luvulla kannatus laski selvästi: vuoden 2015 vaaleissa SDP sai vain 16,5 prosenttia äänistä, mikä oli puolueen historian heikoimpia tuloksia. Tämän jälkeen suunta kääntyi lievään nousuun, ja vuonna 2019 puolue nousi jälleen suurimmaksi, joskin vaatimattomalla 17,7 prosentin kannatuksella.
2020-luvun alkuun tultaessa SDP on edelleen yksi Suomen keskeisistä puolueista, vaikka sen asema ei ole enää yhtä dominoiva kuin 1900-luvun alkupuolella. Sanna Marin johdolla puolue saavutti vuoden 2023 vaaleissa lähes 20 prosentin kannatuksen. SDP:n historia kuvastaa siirtymää luokkaperustaisesta massapuolueesta kohti modernia yleispuoluetta, jonka kannatus vaihtelee, mutta jonka rooli suomalaisessa demokratiassa on säilynyt keskeisenä yli sadan vuoden ajan.
(poistettu taulukko, kun se oli ylläpidolle liikaa)
Vastaukset 14
Vanhimmat
No miten se SDP saataisiin ihan kokonaan sinne upeaan historiaansa?
Se olisi kyllä Suomen kannalta paras ratkaisu. 😂
*
*
___ - SDP:n -oli aikanaan Vaatimassa "" BENSIINI -VEROA "" Kansan Kiusaksi -!
*
*
Hakanimen lyhty ja kansan murhan suunnittelu ryssien kanssa 1918.
SDP:n aikaan bensaa on saatu jopa alle markalla.
Nyt persujen aikana bensan hinta on 3 euron tietämillä.
Mites se demarin bensan hinta nyt unohtui? Harakkain kusi punttiin vaikka lupaili Rinteen tavoin paskaa.
Aseellinen kapina v. 1918, joka vaati lähes 37.000 vainajaa ei ole kovin kunniallista.
Nyt yrittää lahtariporvarit taas saada Suomen kansaa hengiltä.
Lyhyt on muisti.
Ilman SDP:tä itsenäistä Suomea ei olisi edes koskaan syntynyt.
Muut puolueet voisi itse asiassa kieltää jo perustuslaissa, koska etenkin porvariänkyröintiin ajautunut porukka äänestää valtakunnan etuja vastaan.
Lindtman tarvitaan pikaisesti pääministeriksi pelastamaan Suomi jälleen kerran kapitalistien tuholta.
Niin ja taisi se sosiaalidemokraatit aloittaa sen kapinan, jota vasemmisto kutsuu kansalaissodaksi? Laitettiin työväentalon torniin punainen lamppu merkiksi että noustaan laillista hallitusta vastaan? Sitten ulistiin vähintään 20 vuotta kun ei onnistunut vallankumous ja osa demuista joutui teloitusryhmän eteen? Sitä ei nykydemarit tahdo muistaa? Muuten kyllä kerrotaan tähti hetkistä?
Loistavaa historiaa demareilta oli tuo punakapinan aloitus.
Puheenjohtajana toiminut Otto Wille Kuusinenkin suurmiehenä kantoi kortensa kekoon ja perusti Terijoen hallituksen.
SDP voisi olla ylpeä muutenkin Otto Willestä, koska hänet on ainoana suomalaisena haudattu Kremlin muuriin.
Idi Sutaa.
Toisin kuin muilla puolueilla SDP:lla on ollut jopa oma eduskunta, hallitus, Suomen pankki, palkka-armeija, terveydenhoito, koululaitos, tuomioistuimet yms.
Ei ole enää.