Venäjän väestönkasvu negatiivista

Venäjän johtaja Vladimir Putinin kehotukset syntyvyyden nostamiseksi yhdistettynä aborttirajoituksiin ja "perinteisten arvojen" edistämiseen eivät ole onnistuneet lisäämään Venäjän väestönkasvua.

Syntymien määrä Venäjällä on laskenut 11. peräkkäisen vuoden ajan, kertoo väestötieteilijä Aleksei Raksha arvioiden mukaan. Vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä syntyi noin 272 000 vauvaa – 6 prosentin lasku edellisvuodesta.

Vertailuna mainittakoon, että vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä syntyi 289 000 lasta, mikä Rakshan mukaan oli jo alhaisin kirjattu luku 1700- ja 1800-lukujen vaihteen jälkeen.

Ja siihen sitten päälle sodan uhrit niin alkaa jo epäillä ettei edes Ano Sonni saa tarpeeksi siemennestettä purkkiin...
3100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Väki vähenee, katastrofi pahenee.
- saa mitä tilaa

Äänestä

Örkkejä on huomenna taas vähemmän kuin tänään.

Äänestä

No on se hienoa. Venäläiset loppuu maailmasta, niin saahaan Viipurj takasii. Päästään rakentamaan sekin uudelleen ja voidaan sitten asuttaa sinne pakolaisia ja maahanmuuttajia. Suomalaisethan eivät nimittäin lisäänny juurikaan enemmän kuin venäläiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjän johtaja Vladimir Putinin kehotukset syntyvyyden nostamiseksi yhdistettynä aborttirajoituksiin ja "perinteisten arvojen" edistämiseen eivät ole onnistuneet lisäämään Venäjän väestönkasvua.

Syntymien määrä Venäjällä on laskenut 11. peräkkäisen vuoden ajan, kertoo väestötieteilijä Aleksei Raksha arvioiden mukaan. Vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä syntyi noin 272 000 vauvaa – 6 prosentin lasku edellisvuodesta.

Vertailuna mainittakoon, että vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä syntyi 289 000 lasta, mikä Rakshan mukaan oli jo alhaisin kirjattu luku 1700- ja 1800-lukujen vaihteen jälkeen.

Ja siihen sitten päälle sodan uhrit niin alkaa jo epäillä ettei edes Ano Sonni saa tarpeeksi siemennestettä purkkiin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu