Esivaihdeoireet kesti 5 vuotta, alkoivat aiemmin kuin luulin. Sinä aikana painonnousua 10 kiloa. Kun menkat jäi lopusti pois, 4 vuoden aikana painoa 20 kiloa lisää. Aivan älytöntä! Hormonikorvaushoito ei kiinnosta niiden aiheuttamien riskien takia, joten kärsin 24h-hikoilusta ja sen aiheuttamasta unettomuudesta , huonovointisuudesta ja jatkuvasta painonnoususta. Liikuin entiseen tapaan, en tupakoi enkä käytä alkoholia, ja pikaruoka maistui kerran viikossa. Ei siis mitään radikaalia elämäntapaa, mikä aiheuttaisi painoa. Pituuteni perusteella suhteessa painooni, olen jo ylipainoinen. Ylimääräisenä rahanmenona olen joutunut ostaa vuosittain uusia vaatteita takeista lähtien, että mahtuisin niihin. Työpaikalla on pilkattu ja naurettu, sekä itseäni nuorempien ja ikäisteni osalta. Olen ikäni ollut hoikka, syönyt normisti, herkutellutkin, liikkunut sopivasti. Tämä muodonmuutos on saanut ihmisistä esiin todellisen luonteen, yhtäkkiä heidän silmissään on ruma kehäraakki, josta ei ole mihinkään ja josta pitää päästä eroon, vaikka päivähuvituksesta heillä kiusaaminen käykin.
Oireiden aiheuttamasta väsymyksestä huolimatta, koitan keskittyä töihini ja tehdä ne hyvin ja nopeasti.
Päätin kuitenkin hakeutua lääkärille , koska en halua vaarana olevaa diabetesta tähän lisäksi.
Lääkäri kirjoitti reseptin kokeiltavaksi, mutta varoitti kyllä niiden mukana tuomista, pahemmista terveysriskeistä. Laittoi verikokeisiin, halusi maksa-arvoni. Luuli varmaankin, että painonnousun johtuvan aivan muusta kuin mistä kerroin. Netistä luin, että jos oireet on selkeät, voimakkaat ja toistuvat, verikokeita ei tarvitse.
Kävin labrassa, ja menin sitten varaamaan lääkärille kontrolliaikaa, kuten hän kehotti, jossa katsotaan miten korvaushoito on vaikuttanut.
Hoitajat, kyseenalaistivat kontrolliajan tarpeellisuutta, Siinä ihmetellen sitten sanoin että se oli lääkärin idea, johon hän kehotti, ja josta olen hänen kanssaan samaa mieltä, koska suvussa on tiettyjä terveysriskejä, jonka vuoksi en ole aiemmin aloittanut hormonihoitoja. Hoitaja koitti vängätä vastaan edelleen (?!) niin sattumoisin kyseinen lääkärille tuli paikalle.
Jotain siinä katsoivat koneelta ja supisivat, lääkäri lähti pois ja Hoitaja otti esiin jonkun monisteen ja alkoi esitellä siitä näin, että -Oletko kuullut tällaisesta elämäntapamuutos-kurssista? Tämä on tosi hyvä ja tässä on tosi mukava vetäjä. Kestää vuoden verran ja täällä oppii tosi hyvin oikeanlaisen ravinnon ja liikunnan pariin, ja oppii muutakin elämänhallintaa.- Katsoin hoitajaa hetken ja kysyin että -Anteeksi mitä? Käsittääkseni vaihdevuosioireisiin ei auta muu kuin hormonilääkkeet, ja siksi tulin vastaanotolle, kun paino nousee ja hikoilu ei lopu, vaikka kuinka paljon liikkuu ja vähemmän syö.- Jotenkin niin kuin annettiin ymmärtää, että omissa elämäntavoissa on jotain mitä en ole kertonut, tai että jopa päässä olisi vikaa, ikään kuin oireeni ei olisi todellisia!
Ja naishoitaja oli itseäni ainakin 10 vuotta vanhempi, että luulisi kokemusta asiasta olevan joko omalta osaltaan, tai potilaiden osalta.
Olin todella hämmästynyt siitä, miten minuun suhtauduttiin. No, siinäpä näkevät, että maksa-arvoissa ei ainakaan mitään heidän epäilemäänsä kummallisuutta ole.
Mitä olen nyt netistä lukenut, niin aika selkeää toimintaa ollut yleisesti lääkärien osalta, on todettu oireet keskustelemalla, annettu resepti, ja siitä vaan kokeilemaan. Ei niinkään, että olisi kyseenalaistettu omia oireita tai kokemuksia.
Vaihdevuodet
Anonyymi-ap
0
171
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1421074Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1171007En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58765Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset213748- 62698
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä25696- 135686
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57612- 38578
Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss59527