Ja taas Suomi pääsee ulkomailla uutisiin ja lehtien palstoille !!
Kansainvälinen uusnatsiverkosto Blood & Honour järjestää tulevana lauantaina konsertin Jyväskylässä Tapiolan nuorisoseurantalolla, kertoo Yle.
Viime vuoden vastaavasta tapahtumasta julkaistujen valokuvien perusteella konserttiin osallistui viime vuonna uusnatseja ympäri Eurooppaa. Konsertissa on ollut esillä myös banderolleja, jotka tukevat rasismia ja fasismia.
Onpa mielenkiiintoista nähdä ketkä poliitikot ja mistä puolueesta osallistuvat...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.