Linnun laulu vaikutus

Anonyymi-ap

Hyvät kuulijat,
nostan esiin jotakin hyvin pientä — ja silti yllättävän merkityksellistä: linnunlaulun.
Tieteellisesti tiedämme, että linnunlaulu on ennen kaikkea viesti lajitovereille. Se kertoo reviiristä, houkuttelee paria ja varoittaa vaarasta. Se on tarkasti kehittynyt kommunikoinnin muoto, jossa jokaisella sävyllä ja rytmillä on tehtävänsä.
Mutta kun ihminen pysähtyy kuuntelemaan tätä samaa laulua, tapahtuu jotakin muuta.
Tutkimusten mukaan linnunlaulu vaikuttaa ihmisen hermostoon rauhoittavasti. Se aktivoi niin sanottua parasympaattista hermostoa — kehon järjestelmää, joka liittyy lepoon, palautumiseen ja turvallisuuden tunteeseen. Sydämen syke voi hidastua, hengitys tasoittua ja mieli keventyä. Toisin sanoen ääni, joka ei ole tarkoitettu meille, auttaa meitä silti rauhoittumaan.
Tässä kohden herää kysymys.
Miksi viesti, joka on suunnattu toisille linnuille, vaikuttaa näin syvästi ihmiseen? Miksi luonnon ääni, joka on syntynyt selviytymisen tarpeesta, kantaa mukanaan myös rauhaa ja mielihyvää?
Tiede voi kuvata mekanismin — miten ääni vaikuttaa aivoihin ja hermostoon. Mutta se ei välttämättä tyhjentävästi selitä sitä, miksi tämä kokemus tuntuu merkitykselliseltä.
Siksi jätän teille pohdittavaksi ajatuksen:
Voisiko olla niin, että luonnossa on kerroksia — että sama ilmiö palvelee sekä biologista tarkoitusta että koskettaa ihmistä syvemmin? Että kauneus ja rauha eivät ole vain sivutuotteita, vaan osa suurempaa kokonaisuutta?

25

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Sama hybridi vaikutus

      Kukat ovat luonnossa hiljaisia, mutta samalla voimakkaita viestejä. Ne eivät ole syntyneet ihmistä varten, vaan osaksi elämän jatkumoa – houkuttelemaan pölyttäjiä, varmistamaan uuden kasvun, kantamaan eteenpäin sitä samaa elämää, joka on ollut täällä ennen meitä. Silti ihminen pysähtyy niiden äärelle.
      On jotakin puhuttelevan tarkkaa siinä, miten kukka yhdistää kauneuden ja tarkoituksen. Sen värit, muodot ja tuoksut ovat syntyneet toiminnallisiksi, mutta ne koskettavat myös ihmisen mieltä tavalla, jota ei tarvitse opetella ymmärtämään. Kukka ei selitä itseään – se vain on, ja silti se herättää iloa, rauhaa ja joskus jopa syvää liikutusta.
      Ehkä juuri siksi kukista on tullut ihmisten välisen välittämisen symboleja. Ne eivät ole sanoja, mutta ne kantavat merkitystä. Ne ovat hetken kauneutta, joka muistuttaa elämän hauraudesta ja samalla sen jatkuvuudesta. Kukka ei pyri olemaan enempää kuin se on – ja juuri siinä se onnistuu täydellisesti.
      Ja ehkä siinä on jotakin yhteistä ihmisen kokemuksen kanssa: kyky nähdä merkitystä siinä, mikä ei ole meitä varten tehty, mutta joka silti tuntuu kuuluvan meille.

    • Anonyymi00002

      Uskon että linnunlaulua rauhoittaa siksi, että se auttaa unohtamaan kiireen ja modernin elämän vaatimukset hetkessä. Se muistuttaa luonnon rauhasta.Aikataskusta, jossa aika pysähtyy. Se vetää keskittymään nyt-hetkeen ja koska lintu ei muodosta uhkaa ihmiselle ihminen ei melkein koskaan ahdistu sen läsnäolosta.

    • Anonyymi00003

      Luomakunnan kauneus – Jumalan kosketus ihmiseen
      Hyvät kuulijat,
      pysähtykää hetkeksi tämän yksinkertaisen kysymyksen äärelle:
      miksi ihminen itkee kauniin musiikin edessä?
      miksi hänen sydämensä liikuttuu, kun hän saa käteensä kukkia?
      Ei kukka puhu.
      Ei sävel selitä itseään.
      Ja silti – ihminen liikuttuu syvältä.
      Me voimme sanoa, että aivot reagoivat.
      Ja se on totta. Aivojen toimintaa voidaan mitata Elektroenkefalografia:lla.
      Mutta elämä ei ole vain mittauksia.
      Sydän on mukana tässä kokemuksessa.
      Sen rytmi muuttuu, sen tila elää. Tätä voidaan mitata Elektrokardiografia:lla – mutta mittaus ei kerro kaikkea siitä, mitä ihminen kokee.
      Aivot ja sydän ovat yhteydessä toisiinsa jatkuvasti, esimerkiksi Vagushermo:n kautta.
      Mutta tämän kaiken takana on jotakin vielä syvempää.
      Kun musiikki soi, se ei kulje vain korviin.
      Se kulkee ihmisen sisimpään.
      Sävelet koskettavat aivoja –
      mutta ne koskettavat myös sydäntä.
      Ja sydän vastaa.
      Se rauhoittuu.
      Se värähtelee.
      Se herkistyy.
      Ja joskus ihminen alkaa itkeä.
      Ei siksi, että hän olisi heikko,
      vaan siksi, että hän on kosketettu.
      Ja sama tapahtuu kukkien kanssa.
      Kukka ei argumentoi.
      Se ei vaadi huomiota.
      Se on hiljainen todistus jostakin suuremmasta.
      Sen värit, sen muoto, sen haurautta muistuttava kauneus –
      kaikki tämä puhuu ilman sanoja.
      Ja ihminen pysähtyy.
      Hänen sydämensä pehmenee.
      Hänen sisimpänsä hiljenee.
      Ja joskus – kyyneleet tulevat.
      Mitä tämä kaikki on?
      Voisimmeko sanoa näin:
      Aivot antavat meille kyvyn ymmärtää maailmaa.
      Sydän antaa meille kyvyn tuntea se.
      Mutta niiden yläpuolella on vielä jotakin, joka yhdistää kaiken.
      Luomakunta itse.
      Se sama käsi, joka on asettanut sävelet musiikkiin,
      on asettanut värit kukkiin.
      Se sama viisaus, joka on luonut ihmisen sydämen,
      on luonut sen kyvyn liikuttua.
      Ja ehkä juuri siinä hetkessä,
      kun musiikki koskettaa syvimmin
      tai kukka saa silmät kostumaan,
      ihminen ei ole kaukana Jumalasta.
      Hän on lähellä.
      Lähellä sitä alkuperäistä tarkoitusta,
      johon hänet on luotu:
      rakastamaan,
      kokemaan,
      ja tunnistamaan kauneus, joka ei ole sattumaa.
      Sillä jos kaikki tämä olisi vain sattumaa,
      miksi se koskettaa niin syvältä?
      Mutta jos tämä on Luojan käden jälki –
      silloin kauneus ei ole vain esteettinen kokemus.
      Se on kutsu.
      Kutsu hiljentyä.
      Kutsu rakastaa.
      Kutsu tunnistaa,
      että elämä ei ole vain ajatusta –
      vaan lahja.
      Ja ehkä silloin, kun ihminen itkee musiikin tai kukkien äärellä,
      hän ei itke surusta.
      Vaan siitä,
      että hän on koskettanut jotakin pyhää.

    • Anonyymi00004

      Noh noh. Minä itkin kun näin isän joka on hoitanut 41 vuotiasta tytärtään sydämellä.
      "Tyttö" ei voi kommunikoida ja on erittäin vaikeasti cp vammainen. Silti voi hymyillä.
      Tuntee isänsä. Se on rakkautta.

      • Anonyymi00019

        koira tekee samaa sille joka antaa ruokaa


      • Anonyymi00022
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        koira tekee samaa sille joka antaa ruokaa

        Koira pitää omistajaan sitä joka vie lenkille,ei sitä joka antaa ruokaa


    • Anonyymi00005

      Itse vastasit oikeastaan tähän.

      "Se kertoo reviiristä, houkuttelee paria ja varoittaa vaarasta."

      Ihminen osaa myös tunnistaa näitä kun ollut tarpeeksi ulkona. Jos linnut "laulaa" reviiristä tai parin etsimisestä, niin se kertoo ihmiselle, ettei lähistöllä ole vaaraa.

      Jos taas linnut viestivät vaarasta, niin herättää ihmisenkin vaiston. (Siis sellaisen joka ei ole täysin vieraantunut luonnosta).
      Tämä ei ole mikään harvinainen ilmiö eläinmaailmassa, jossa joku eläin tai eläimien ryhmä varoittaa muita samalla.

      Miten tämä aihe liittyy ateismiin? Voisit mennä vaikka biologia palstalle näitä kirjoittamaan.

      • Anonyymi00020

        eilen vai tänäänkö oli niin kväk kväk kväk niin pakkohan oli katsoa sinne suuntaan mikä siellä oli
        , mutta en nähnyt mitään , jostain pikkulintu varoitti


    • Anonyymi00006

      Tämä on Luotua todellisuutta
      Siksi sopii ateismi palstalle nappiin

      Tämä on VASTA harjoittelua
      Esipuhetta seuraaviin todellisuuksiin
      sekä tieteellisesti: että Raamatullisesti
      Yhteneviä

      Ateistien asenne on jyrkkä.

      • Anonyymi00008

        "Tämä on Luotua todellisuutta
        Siksi sopii ateismi palstalle nappiin"

        Et esittänyt mitään argumenttia tuohon. Et edes yrittänyt. Unohdit kokonaan koko ideasi koko kirjoitukseen.

        Sille ei ateistit voi mitään jos sinä et tunne aihetta mistä kirjoitat.

        "Tämä on VASTA harjoittelua
        Esipuhetta seuraaviin todellisuuksiin
        sekä tieteellisesti: että Raamatullisesti
        Yhteneviä"

        No kun jo heti menee koko homma penkin alle, niin kannattaisi aloittaa koko asia alusta.
        Sinulla ei tässä mitään mikä liittyisi Raamattuun tai teismiin. Tieteestäkin on epämääräinen siivu ohi oman kysymyksesi.
        Yhä edelleen. Olet unohtanut oman argumentaatiosi kokonaan.


    • Anonyymi00007

      Linnunlaulu on hereillä ollessa mukavaa, mutta häiritsevää, jos yrittää nukkua, ja Suomessa valoisien öitten aikaan linnut ovat aktiivisia silloinkin.
      Nimim. Paljon telttaileva.

      • Anonyymi00010

        No juurikin näin!

        Asun Helsingin keskustassa. Kesällä 2018, joka oli kuuma ja ikkunoita piti öisin pitää auki. Viereisen talon katolla pesi harmaalokki, jonka poikaset aloittivat näläkiljunnan n. klo 3-4, kun päivä alkoi olla riittävän valoisa. Eipä työssäkäyvän parasympaattinen hermosto virttynyt lepoon, palautumiseen ja turvallisuuden tunteeseen.

        Paradoksi sinällään että keskellä "urbaania sykettä" asuessa ainoa häirtsevä meteli oli luonnonääni. Sinällään hienoa, että luonto tunkee kaupunkiinkin.


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        No juurikin näin!

        Asun Helsingin keskustassa. Kesällä 2018, joka oli kuuma ja ikkunoita piti öisin pitää auki. Viereisen talon katolla pesi harmaalokki, jonka poikaset aloittivat näläkiljunnan n. klo 3-4, kun päivä alkoi olla riittävän valoisa. Eipä työssäkäyvän parasympaattinen hermosto virttynyt lepoon, palautumiseen ja turvallisuuden tunteeseen.

        Paradoksi sinällään että keskellä "urbaania sykettä" asuessa ainoa häirtsevä meteli oli luonnonääni. Sinällään hienoa, että luonto tunkee kaupunkiinkin.

        totta 🤣 pahin ääni on närhellä


      • Anonyymi00023

        Jotkut linnut kuulostavat parkuvilta lapsilta ja niitä on ikävä kuunnella esim. Krapulassa


    • Anonyymi00009

      Korppikotkien raakunta rauhoittaa huimasti, kun sen kuulee erämaassa kuolemaisillaan nälkään ja janoon. Joku sentään välittää, vaikka Jumalasta ei ole tietoakaan.

    • Anonyymi00011

      Evoluution valossa lintujen liverrys liittyy konkreettisesti turvallisuuteen. Kun linnut voivat keskittyä julistamaan panohalujaan ja toivottamaan kilpailevat koiraat huit helvettiin, niin kaikki on hyvin. Kun joku peto lähestyy lintujen viestintä muuttuu varoittavaksi sätkätykseksi rääkymiseksi lajinsa mukaan. Reviirilaulu kertoo, että (a) paikalla on lukuisia muita silmiä katselemassa mitä tienoolla tapahtuu ja (b) että kaikki hyvin eikä mitään hälyyttävää ole havaittu.

      Tämä kertoo siis myös siitä, että ihminen ei ole mikään "paradiisin lapsi" vaan sopeutunut vaistoineen elämään maailmassa, missä on kaiken aikaa varauduttava vaaroihin ja uhkiin.

      • Anonyymi00012

        Aikaisemmin jo huomautin tämän. Vanhana erämiehenä olen kuullut usein lintujen hätähuudon vaarasta, mutta kerran nähnyt lintujen tulleen minun luokseni. Eli ne tiesivät pedon pelkäävän minua ja hakivat turvaa läheltäni.

        En tiedä mikä peto aiheutti tuon ilmiön, koska niitä näkee todella harvoin.

        Mutta tässä koko aloituksessa ei tullut selväksi mitä aloittaja edes yritti sanoa ateismi/teismi akselilla?

        Aloitus vain kertoo minulle sen, ettei aloittaja ole ollut luonnossa, eikä häntä kiinnosta selvitys sen toiminnasta.


    • Anonyymi00013

      Veikkaan sinun tottuneen puhumaan omalle pienelle ryhmälle ja luulevat meidän ateistien olevan yhtä avuttomia yleissivistyksessä? He todennäköisesti vain nyökyttelevät päätään tälläisestä ja olettavan sinun puhuvan Jumalasta, mutta tässä ryhmässä on rima korkealla.

      Täällä ei oleteta mitään. Väitteille pitää olla perusteet ja yleistietoa pitää olla vähintään peruskoulu tasoista. Jopa lukion tasoa. Me pidämme samaa tasoa myös muiden ateistien kanssa.

      Joten jos haluat jotain teismistä täällä puhua oikeasti, niin sinun pitää olla varautunut korkeaan tasoon, eikä kukaan ole ikinä onnistunut siinä.

      Minua hämmentää kuinka heikko rima täällä olevilla teisteillä on. En edes tiedä miten voi alittaa perus sivistyksen tasoa ja olla rehellinen itselleen. Puhumattakaan siitä, että sillä yrittää kääntää jotakin muuta. Se tuottaa aina lähinnä vain vastenmielisyyttä koko touhua kohtaan. Ironisesti kristinuskoiset ovatkin olleet se pahin myrkky omalle uskonnolleen. Ei heitä edes tarvitse mitenkään ilkkua, koska he tekevät itsestään naurettavia ihan itse.

      • Anonyymi00015

        Jos lähdetään positiivisen kautta, niin avaajan kunniaksi pitää sanoa, että avauksessa ei suoraan valehdeltu, toisin kuin monissa muissa tämänkaltaisissa uskovaisten hymistelytarinoissa tehdään.

        Argumenttina yhtään millekkään tarina on toki avuton, mutta olen samaa mieltä siitä, että tyyli on uskovaistn keskenään käyttämää uskonvahvistusjargonia, jossa heikko argumentointi, epäloogisuudet tai joka epätotuudet tai ristiriidat eivät haittaa, kunhan tarina tukee omia uskomuksia eli käsitystä siitä että uskovaiset ovat oikeassa kuvitelmissaan.


    • Anonyymi00014

      "Mutta se ei välttämättä tyhjentävästi selitä sitä, miksi tämä kokemus tuntuu merkitykselliseltä."

      Ehkäpä et ole vain syventynyt riittävästi ihmisen biologiaan. Ihminen on ollut satoja tuhansia vuosia metsästäjäkeräilijä ja sosiaalinen eläin. Siksi meidän aivoillemme on suoranaista ravintoa sosiaaliset suhteet, erilaisten kasvien, sienten, eläinten, lintujen ja kalojen eli riistan ja ravinnon tunnistaminen. Juuri tämän vuoksi me löydämme ihmiskasvoja (Jeesuksen kasvoja) koiran takapuolesta ja paahtoleivästä ja lintujen laulu tuntuu rauhoittavalta.

    • Anonyymi00016

      Mun kissa istuu mun eteeni ja suipistaa kivasti ylähuuliaan niin, että viikset pörhistyvät eteenpäin ja kehrää. Annan sille namiraksuja, vaikka se on jo selvästi ylipainoinen. Minkäs teet, kun kansseläjien ihanuus on niin vastustamattoman kaunista. Ihanat elämykset saavat meistä helposti otteen.

      • Anonyymi00017

        Rakastat lemmikkiäsi niin paljon että ylensyötät sen sairaaksi.


      • Anonyymi00018
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Rakastat lemmikkiäsi niin paljon että ylensyötät sen sairaaksi.

        En varsinaisesti ylensyötä. Se kissa on pyolivilli, jonka loukutin kurjista oloista. Se tunkee minun pitkäaikaisen 17 vuotiaan hoikan kissani kupille, ja tämä antaa sen vöhniä kaikki ruuat. Olen tässä odotellut, että se orpopiru löytää lopulta turvallisiudentunteen, jotta sillä ei keskenkasvuisena ollut.


      • Anonyymi00024

        kissan silitys ja paijaus rauhoittaa


    • Anonyymi00025

      joku tietty naaras laulaa niin 😍😍😍 sitä se on luonnossakin , tosin taitaa olla urospuoleiset , linnuissa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1394
    2. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      52
      1316
    3. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      105
      1095
    4. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      120
      1046
    5. Mikä estää?

      tapaamisen, suhteen aloittamisen?
      Ikävä
      65
      687
    6. Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...

      Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä
      Ikävä
      165
      646
    7. Eilinen

      Herättikö eilinen jotain ajatuksia?
      Ikävä
      52
      562
    8. Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri

      Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala
      Maailman menoa
      368
      538
    9. Tajuan kyllä

      että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa
      Ikävä
      52
      505
    10. Valehtelu

      Oletko valehdellut kaivatullesi?
      Ikävä
      71
      483
    Aihe