Mitä töitä tekevät entiset munkit ja nunnat, jotka ovat todenneet, ettei kykene munkkiuteen ja nunnuuteen? Voisi kuvitella, että he ovat kykenemättömiä tekemään mitään hyvinvointiyhteiskunnan puolesta sen rahoittajina ja nettoverorahojen tuottajina vaikkapa Jeesusta seuraten puuseppinä ja mahdolliset ammatit olisivat heille yhteiskunnan muiden ihmisten nettoverovaroilla luodut ja ylläpidetyt ammatit tai tietenkin ikuinen työttömyys.
Mitä töitä entiselle munkille ja nunnalle?
Anonyymi-ap
11693
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Riippuu heidän iästään tietenkin. Jos jo toinen jalka haudassa, niin työllistyminen tietenkin vaikeaa, mutta jos vielä nuorehkoja sekä edustavia, niin naiselle oikein sataa rahaa eikä edes paljon tarvitse tehdä. Mies saattaa joutua vähän jotain yrittämään ja tekemään työtä käsillään kuten Raamatussa kehoitetaan ettei olisi kenenkään avun tarpeessa. Ei ole raamatullista olla almujen varassa. Niitä voi antaa, mutta saajat ovat jotain luuhkia.
Tuntuma on jotenkin se, että nuo entiset nunnat ja munkit ovat käsi ojossa odottelemassa almuja muilta ihmisiltä tekemättä itse suuremmin oman elantonsa eteen. Kouluttaisivatpa itsensä edes Jeesuksen esimerkkiä noudattaen puusepiksi ja perustaisivat puutyöyrityksen hankkiakseen elantonsa ja luodakseen nettoverovaroja tätä kautta hyvinvointivaltion tueksi auttamaan vähäosaisia.
"Tuntuma" ei ole tiedon väärti, vaan on pelkkä ennakkoasenne.
Panimossa on töitä.🍺🍺🍺🍺🍺🍺👍❤️
Sellaisia entisiä munkkeja ja nunnia ei juurikaan ole, vaan useimmat luostarista lähteneet ovat lähteneet noviisiaikanaan, ennen kuin heidät on vihitty munkeiksi tai nunniksi. Useimmilla on luostariin tullessaan olemassa joku koulutus tai ammatti, ja jos joku lähtee luostarista, on luonnollista etsiä töitä omalta alaltaan eli siltä alalta, johon on koulutus ja jolla on työskennellyt ennen luostariin tuloaan.
Jotenkin oudolla tavalla ylpeitä nuo entiset noviisit ovat, vaikka heidän osaamisensa on alalla kuin alalla lähinnä naurettavaa. Lähinnä pilkkaavat Jumalaa noilla noviisikaavuillaan.
Munkki ja nunna sitoutuu naimattomuuteen, köyhyyteen ja kuuliaisuuteen kirkkoa kohtaan. Valamon arkkimandriitta Mikaelilla on resursseja muuhunkin, mutta hän on valinnut Jumalan palvelemisen. Valamon muiden munkkien, viitankantajien ja noviisiien tasot vaihtelevat ja ovat vaihdelleet lähinnä pilkantekijästä Jumalaan sitoutuneeseen skeemamunkkiin.
Luoja pitää huolen omistaan.
Jumala voisi karsia noita nunnia ja munkkeja sieltä huonoimmasta päästä.
Ortodoksit eivät käytä termiä "noviisi", se on katolilaisuutta. Ortodoksit käyttävät termejä kuuliaisuussisar ja kuuliaisuusveli.
Luostarissa olisi aikaa kirjoitella nettiin ja herjata maallisia uskovia miten eksyneitä ovat touhotuksineen.