Onko velkajarru kokoomuksen huijaus?

Käykö tässä niin, että kokoomus pumppaa nyt rahat kaverikapitalismiin ja torppaa vasemmiston toiminnan velkajarrulla? Vai miksi kokoomus ei noudata omaa jarruaan?
63374
8Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

SDP tekisi fiksusti, kun nyt irtisanoutuisi tästä velkajarrusta, jonak idea ei kai olekaan vähentä velkaa, vaan torpata vasemmiston mahdollisuuksia seuraavalla hallituskaudella.

1Äänestä

Velkajarrulla Kokoomus pakottaa seuraavan hallituksen jatkamaan valtion omaisuuden myyntiä.

Orpon hallitus pienentää voimakkaasti valtion tuloja seuraavalta hallitukselta:
- 6 miljardin Länsiratapommi
- miljardin yhteisöveroale
- miljardin veroale hyvä tuloisille
- jopa polttoaineveroalennus tehdään vasta 2027, jolloin verotulo tippuu vasta seuraavalta hallitukselta (n. 100 miljoonaa)
- 4 miljardin valtion omistuksen myynti vähentää osinkotuloja, kustannusvaikutusta ei ole esitetty.

Joss Orpon hallitus valitteli edellisen hallituksen velan korkomenoja, niin jättää seuraavalle hallitukselle ennätyskorkomenot, mutta sen lisäksi isot kustannuserät ja pvaltion pienentyneet tulot.

6Äänestä
  • Laiha lohtu on, että tunnin junan rakentaminen ei ala vielä tällä kaudella. SDP ehtii sen torpata.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Laiha lohtu on, että tunnin junan rakentaminen ei ala vielä tällä kaudella. SDP ehtii sen torpata.

    Turkulaisten ei tule päästä Helsinkiin.Tulkoon kameleilla Helsinkiin

    Äänestä

  • EI, SE KOKOOMUKSEN VAIHTOEHTOINEN TOTUUS, JOKA EI TOTEUDU

    Äänestä

  • KOKMUSJARGONIAA:

    VAALIT TULOSSA

    Äänestä

  • JAR

    GON

    JAR
    GON

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    EI, SE KOKOOMUKSEN VAIHTOEHTOINEN TOTUUS, JOKA EI TOTEUDU

    pitkässä juoksussa kaikki on mahdollista

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Laiha lohtu on, että tunnin junan rakentaminen ei ala vielä tällä kaudella. SDP ehtii sen torpata.

    "Laiha lohtu on, että tunnin junan rakentaminen ei ala vielä tällä kaudella. SDP ehtii sen torpata."

    Eikös tuo nyt olekin SSDP:n asia "torpata", HEHÄN SEN TILASIVATKIN!!!!!
    Näin SSDP uutisoi aiheesta 2020, kun nimet saatii soppariin:

    https://www.sdp.fi/ajankohtaista/sdpn-eloranta-turun-tunnin-juna-etenee-vauhdilla/

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Turkulaisten ei tule päästä Helsinkiin.Tulkoon kameleilla Helsinkiin

    Sinäkö maksat ne kamelit ja niiden jätökset ja pahanhajuset päästöt!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Turkulaisten ei tule päästä Helsinkiin.Tulkoon kameleilla Helsinkiin

    HEH-HEH-HEEE!

    Äänestä

Kokoomus ei kertonut velkajarrukeskustelussa, että itse aikoo tyhjentää kassan ennen kuin tuo projekti alkaa.

SDP tekee viisaasti, kun laittaa tämä velkajarru-sopimuksen paperinkeräykseen.

2Äänestä

on.

Äänestä

On, ensin se putsasi itse valtion kassakirstun ja teetti seuraaville hallituksille
velkajarrun.

Äänestä

EI OLE.

SE ON MEIDÄN VAIHTOEHTOINEN TOTUUS.

SE NÄKYY TAVOITEOHJELMASSAMME, KOK:N PUOLUETOIMISTO TARKENTAA

Äänestä

Tässä tietoa taloudesta, jota kansalaiset eivät yleisesti tiedä !?

Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Esimerkkejä !

Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
Itävalta 55%
Ruotsi 50%
Saksa 49%
Norja 49%
Tanska 47%
Islanti 46%
Espanja 45%
Israel 45%
UK 44%
Japani 39%
USA 39%
Sveitsi 32%

Tässä tietoa varallisuudesta !

Mitä tulee varallisuustilastoihin, niin Suomi on länsimaiden peränpitäjiä, koska julkisen talouden menot ovat ja ovat olleet vuosia liian korkeita !

Keskimääräinen varallisuus aikuista kohti eri maissa ! USA Dollari
Listan yläpäässä olevat valtiot/yhteiskunnat omaavat kyvyn ja motivaation tehdä sijoituksia ja investointeja !

1 Liechtenstein $758,637
2 Monaco $727,311
3 Switzerland $696,604
4 Luxembourg $657,564
5 United States $579,051
6 Bermuda $569,232
7 Hong Kong $552,930
8 Australia $550,110
9 New Zealand $472,153
10 Iceland $467,795
11 Cayman Islands $436,749
12 Denmark $426,494
13 Canada $409,297
14 Netherlands $400,828
15 Sweden $381,968
16 Belgium $381,114
17 Singapore $358,204
18 Norway $334,432
19 France $322,074
20 United Kingdom $309,375
21 Taiwan $297,864
22 Israel $273,417
23 Germany $256,985
24 Greenland $251,499
25 Ireland $251,337
26 Austria $250,125
27 Japan $245,238
28 South Korea $237,644
29 Italy $231,323
30 British Virgin Islands $228,342
31 Spain $222,888
32 Qatar $188,106
33 San Marino $186,804
34 Finland $186,208

Lopputuloksena Suomen julkinen velka on nyt tasoa 250 miljardia Euroa joka kasvaa vuosittain ja on peräisin ulkomailta !?

1Äänestä
  • Mikä motivaatio on postata tätä samaa lista jokaiselle palstalle päivästä toiseen?

    Tämä on on moneen kertaan todettu virheelliseksi ja luvut eivät ole vertailukelpoisia.

    Tuo varallisuusero selittyy suurelta osin sillä, että Suomessa eläkkeitä ei lasketa henkilökohtaiseksi varallisuudeksi, kun taas esim. USA:ssa lasketaan. USA:ssa työeläkkeet on on henkilökohtaista varallisuutta, usein sidottu S&P500 tai muuhun indeksiin tai ovat suoria osakesijoituksia ym.
    Suomessa eläkevarallisuuden hoitaa työeläkeyhtiöt.

    2Äänestä

  • Tämä kaveri se jaksaa kopioida samaa.

    Voisit kommentoida välillä, olisiko tulopuolella kehitettävää. Nyt leikkausrahat valutetaan Kokoomuksen etupiireille ja velkaantuminen ei vähene.

    Äänestä

Koko velkajarru on täyttä utopiaa.

Nykyinen hallitus on tehnyt noin 3 miljardin nettoleikkaukset ja saanut aikaan konkurssiaallon ja ennätys työttömyyden. Vuonna 2025 hallitus otti uutta velkaa lähes 18 miljardia, kun vuonna 2022 velkaa otettiin 12 miljardia.
Missä nämä leikkaukset oikein näkyy, kun samaan velkavuori kasvaa ja budjetti paisuu?

Samaan aikaan on annettu muhkeat veronalennukset hyvätuloisille ja alennettu yhteisöveroa. Dynaamisia vaikutuksia ei ole näkynyt vaan kuluttajien luottamus on pohjamudissa.

Uskooko joku, että seuraava hallitus leikkaa nettona 11 miljardia?

1Äänestä
  • Mistä se leikkaa, ei ole enää leikattavaa kuin Suomen gebardihattuisilta.
    Niille leikatut rahat on menneet.

    Äänestä

  • "Vuonna 2025 hallitus otti uutta velkaa lähes 18 miljardia, kun vuonna 2022 velkaa otettiin 12 miljardia."

    Mahtaisiko velanoton näennäinen lisääntyminen johtua mm. vaikka siitä, että SUS-SOTEMENOT ovat nousseet 5-7Miljardilla vuodessa, SOTILASLIITTOON asevarusteluun/aseapuun menee AINAKIN 5Miljardia vuodessa, maahamme saapui 2019-2023 noin 300000 uutta suomalaista, heidän elinkustannukset 5Miljardia, kohonneet lainanhoitokulut pelkästään 2019-2023 ottaman 50Miljardin osalta 1Miljardi vuodessa, kohonneet KELA kulut "vain" 500Miljoonaa vuodessa, ELI SSDP:n 2019-2023 päätökset ovat aiheuttaneet noin 20Miljardin VUOSITTAISET MENOJEN LISÄYKSET!!!!!!

    Äänestä

Soppiihan toki velkajarruhuijauskin muiden Sekoomushuiputusten jatkoksi :))

2Äänestä

Kokoomus ei itse noudata mitään velkajarrua niin sen paperin voi repiä.

2Äänestä

Tämä pitää paikkansa

Äänestä

Kokoomus ON HUIJAUS. Feikki-ihmisiä. Robotteja, joilla silmät pyörii
kuin kassakoneen numerot.

Äänestä
  • Suomen pulmana ovat liian suuret julkiset menot suhteessa BKT:hen
    Suomen luku on 57-58% (maailman korkein luku/) ?

    Koska Sote-menot edustavat kaikista julkisista menoista noin 50-60% niin on selvää, että tulevina vuosina Suomessa täytyy pelkästään verotukseen perustuvaa terveydenhoidon rahoitusta muuttaa siten, että vain alemmat tuloryhmät saisivat sen edelleen ja tulojen kasvaessa myös yksityisen vakuutuksen osuus kasvaisi rahoituksessa !
    Osuus riippuisi tuloista !

    1Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Suomen pulmana ovat liian suuret julkiset menot suhteessa BKT:hen

    Eli varakkaat olisi yksityisellä ja muut julkisella jota ei kyetä ja tulevaisuudessasi ei haluta rahoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Eli varakkaat olisi yksityisellä ja muut julkisella jota ei kyetä ja tulevaisuudessasi ei haluta rahoittaa.

    Tuota on turha pohtia, koska on ymmärrettävä, että nykymeno ei voi jatkua !
    Julkisia menoja täytyy leikata jolloin ihmisten vastuu itsestään kasvaa !

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Tuota on turha pohtia, koska on ymmärrettävä, että nykymeno ei voi jatkua !
    Julkisia menoja täytyy leikata jolloin ihmisten vastuu itsestään kasvaa !

    Julkisten menojen leikkaukset eivät lyhennä velkaantumista, kun samaan aikaan vähennetään valtion tuloja, lähinnä Kokoomuksen etupiireille.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Tuota on turha pohtia, koska on ymmärrettävä, että nykymeno ei voi jatkua !
    Julkisia menoja täytyy leikata jolloin ihmisten vastuu itsestään kasvaa !

    Turhakkeet hyväveli virat lopetettava heti, ei palvele yhteiskuntaa mitenkään, järkyttävät erorahat veromaksajien pussista on loputtava, yksityiset maksakoon mielensä mukaan, valtion varat ei ole jakotavaraa.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Suomen pulmana ovat liian suuret julkiset menot suhteessa BKT:hen
    Suomen luku on 57-58% (maailman korkein luku/) ?

    Koska Sote-menot edustavat kaikista julkisista menoista noin 50-60% niin on selvää, että tulevina vuosina Suomessa täytyy pelkästään verotukseen perustuvaa terveydenhoidon rahoitusta muuttaa siten, että vain alemmat tuloryhmät saisivat sen edelleen ja tulojen kasvaessa myös yksityisen vakuutuksen osuus kasvaisi rahoituksessa !
    Osuus riippuisi tuloista !

    "myös yksityisen vakuutuksen osuus kasvaisi rahoituksessa !"

    Nämä erilaiset VAKUUTUKSET:han ovat räjäyttäneet lääkäreiden palveluhinnat PILVIIN!!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Julkisten menojen leikkaukset eivät lyhennä velkaantumista, kun samaan aikaan vähennetään valtion tuloja, lähinnä Kokoomuksen etupiireille.

    Kaavio on selvä !

    1. Julkisia menoja vähennetään
    2. Veroja lasketaan
    3. Näiden yhteisvaikutuksesta talouskasvu vahvistuu terveelle tasolle
    4. Julkinen velkaantuminen alkaa laskea
    5. Suomesta tulee pikkuhiljaa myös taloudellisesti itsenäinen valtio

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Tuota on turha pohtia, koska on ymmärrettävä, että nykymeno ei voi jatkua !
    Julkisia menoja täytyy leikata jolloin ihmisten vastuu itsestään kasvaa !

    Mielipide, luulo ja uskomus, kolme persereikää josta juttusi tulevat.
    Et vieläkään pysty sanomaan miksi yksityinen vakuutuksiin pohjautuva järjestelmä olisi halvempi ja tehokkaampi.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Mielipide, luulo ja uskomus, kolme persereikää josta juttusi tulevat.
    Et vieläkään pysty sanomaan miksi yksityinen vakuutuksiin pohjautuva järjestelmä olisi halvempi ja tehokkaampi.

    Yksinkertaista !?

    Yksityinen ei kuormita julkista taloutta joten verotus laskee, talous kasvaa, eikä Suomi enään velkaannu ulkomaille !

    Äänestä

Jos ihan ajattelet niin oikeistolainen yritysmaailma on se joka tuottaa tulosta. Vasurien vastaava puoli ay porukka taas ei tuota kuin lakkoja, enkä tuossa viittaa niihin jotka suolla kasvavat.

Yritysmaailmaan siis kannattaa pumpata rahaa, koska siellä se on tuottavalla puolella!

Onhan Kokoomus noudattanut jarrua. Se, että lisää menoja syntyy koko ajan muun mailman ansiosta ei ole Kokoomuksen vika!

Äänestä
  • Tuo oli hauska. Siis oikeasti.

    Äänestä

  • Mielipide, luulo ja uskomus, kolme persereikää josta juttusi tulevat.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Tuo oli hauska. Siis oikeasti.

    Kerropa sitten mistä muualta rahaa tulee lisää kuin tuottavista yrityksistä? Muut kun tuppaavat vain kierrättämään sitä samaa rahaa, jonka tuottavat yritykset ovat aiemmin tuottaneet! Esim. julkinen sektori ei tuota, vaan toimii kuten tuossa aiemmin kuvasin eli kierrättää!

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Mielipide, luulo ja uskomus, kolme persereikää josta juttusi tulevat.

    Kerropas nyt sitten reikinesi mistä muualta tulee uutta rahaa liikenteeseen kuin tuottavien yritysten toimesta! Ei esim. julkinen tuota mitään lisää vaan kierrättää!

    Se mitä kirjoitin on faktaa eikä siihen vaikuta sinun mielipiteesi, luulosi tai uskomuksesi. Olet Anaali perustellun selvityksen velkaa!

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Julkinen sentään kierrättää rahaa mutta kokoomuksen etupiirit kahmivat kaiken rahan itselleen ja osa uittaa rahat ulkomaille. Sitten on lopetettava julkinen rahoitus yksityisille toimijoille täysin.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Julkinen sentään kierrättää rahaa mutta kokoomuksen etupiirit kahmivat kaiken rahan itselleen ja osa uittaa rahat ulkomaille. Sitten on lopetettava julkinen rahoitus yksityisille toimijoille täysin.

    Kierrättäminen ei lisää rahan määrää vaan vähentää, ainahan sitä kiertäessä verottaja syö enemmän tai vähemmän. vain uuden tuottaminen lisää kiertävän rahan määrää. Ilman uuden tuottamistahan rahan määrä vain vähenisi koska valtiokaan ei tuota vaikka rahat kerääkin.

    Röh röh ja minä tuotan valtavasti, siis tuotan ripulipaskaa jonka Lyyli puhdistaa persuksiltani suihkun avulla KRUIIIIIK !!!

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Kerropa sitten mistä muualta rahaa tulee lisää kuin tuottavista yrityksistä? Muut kun tuppaavat vain kierrättämään sitä samaa rahaa, jonka tuottavat yritykset ovat aiemmin tuottaneet! Esim. julkinen sektori ei tuota, vaan toimii kuten tuossa aiemmin kuvasin eli kierrättää!

    "Yritysmaailmaan siis kannattaa pumpata rahaa, koska siellä se on tuottavalla puolella!"

    Kela gold yrityksille.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    "Yritysmaailmaan siis kannattaa pumpata rahaa, koska siellä se on tuottavalla puolella!"

    Kela gold yrityksille.

    Tuottavat yritykset tuottavat tai tekevät konkurssin! Tuottava yritys ei saa muualta rahaa kuluihinsa kuin myymällä tuottamaansa!

    Tuo on yksinkertainen fakta!

    Kela ei ole siinä missään asemassa kun noista yrityksistä puhutaan ja niiden toiminnasta!

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Kerropa sitten mistä muualta rahaa tulee lisää kuin tuottavista yrityksistä? Muut kun tuppaavat vain kierrättämään sitä samaa rahaa, jonka tuottavat yritykset ovat aiemmin tuottaneet! Esim. julkinen sektori ei tuota, vaan toimii kuten tuossa aiemmin kuvasin eli kierrättää!

    Tuottavat rehelliset yritykset ja työnteko on ollut ja on Suomen hyvinvoinnin perusta.

    Oikeiston toiminta veronkiertoineen on Suomen syöpä. Huomaahan sen selvästi näilläkin palstoilla että oikeistoa kehuvat ei halua esimerkiksi veromaksun suhteen olla mukana Suomen hyvinvoinnin rakentamisessa. Eivät edes ymmärrä mitä kaikkea veroilla saadaan aikaan.

    Katsopa esimerkiksi nimimerkki Extyökkärin paasaamista aamusta yöhön. Ei mitään hajua oikeasta elämästä mutta paasaa 24/7 omaa uskontoaan. Laita sille joku asiallinen kysymys niin olet toope mutta et varmasti saa asiallista vastausta kuten ei kukaan muukaan.

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Kierrättäminen ei lisää rahan määrää vaan vähentää, ainahan sitä kiertäessä verottaja syö enemmän tai vähemmän. vain uuden tuottaminen lisää kiertävän rahan määrää. Ilman uuden tuottamistahan rahan määrä vain vähenisi koska valtiokaan ei tuota vaikka rahat kerääkin.

    Julkisen rahan kierrättäminen on joka tapauksessa vähemmän haitallista kuin kokoomuslaisen talouspolitiikan lapiointi julkista rahaa yksityisille tileille sekä rahan uittaminen maasta pois. Exöykkärikin tietää tämän, mutta idealismi kieltää tosiasian

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Tuottavat rehelliset yritykset ja työnteko on ollut ja on Suomen hyvinvoinnin perusta.

    Oikeiston toiminta veronkiertoineen on Suomen syöpä. Huomaahan sen selvästi näilläkin palstoilla että oikeistoa kehuvat ei halua esimerkiksi veromaksun suhteen olla mukana Suomen hyvinvoinnin rakentamisessa. Eivät edes ymmärrä mitä kaikkea veroilla saadaan aikaan.

    Katsopa esimerkiksi nimimerkki Extyökkärin paasaamista aamusta yöhön. Ei mitään hajua oikeasta elämästä mutta paasaa 24/7 omaa uskontoaan. Laita sille joku asiallinen kysymys niin olet toope mutta et varmasti saa asiallista vastausta kuten ei kukaan muukaan.

    Kyllä menestyvien yritysten talous on oikeiston talouspolitiikkaa, vasurit eivät noissa hommissa ole pärjänneet.

    Kun syytät veronkierrosta niin tuo esioin todisteet.

    Kun tiedot osoittavat: "Suomessa toimii yli 300 000 yritystä, joista suurimmat ovat Neste, Nokia ja Nordea, ja tietoa niistä voi hakea maksutta useista tietokannoista." Niin ovatko nuo jokainen luokkaa: "Oikeiston toiminta veronkiertoineen on Suomen syöpä. "! Missä ja miten oikeisto kiertää veroja? Voisitko selvittää juurta jaksain? Kun syytät niin älä jätä todistamatta!

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Tuottavat rehelliset yritykset ja työnteko on ollut ja on Suomen hyvinvoinnin perusta.

    Oikeiston toiminta veronkiertoineen on Suomen syöpä. Huomaahan sen selvästi näilläkin palstoilla että oikeistoa kehuvat ei halua esimerkiksi veromaksun suhteen olla mukana Suomen hyvinvoinnin rakentamisessa. Eivät edes ymmärrä mitä kaikkea veroilla saadaan aikaan.

    Katsopa esimerkiksi nimimerkki Extyökkärin paasaamista aamusta yöhön. Ei mitään hajua oikeasta elämästä mutta paasaa 24/7 omaa uskontoaan. Laita sille joku asiallinen kysymys niin olet toope mutta et varmasti saa asiallista vastausta kuten ei kukaan muukaan.

    Hyvinvointi rakentuu työllä, ei verotus luo hyvinvointia! Liika verotus jopa torppaa hyvinvoinnin kehitystä. On faktaa jotta liiallinen vero karkottaa ne, joilla on parhaat mahdollisuudet ansaita enemmän ja siten pitää yritysmaailmaa pystyssä!

    Että tuollaista ymmärrystä. No kukin tavallaan.

    Siis lopetetaan verotus niin saadaan yhteiskunnasta paratiisi ja kaikki toimii.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Että tuollaista ymmärrystä. No kukin tavallaan.

    Siis lopetetaan verotus niin saadaan yhteiskunnasta paratiisi ja kaikki toimii.

    Et sitten ymmärtänyt lukemaasi!

    Siinähän lukee "liika verotus"!

    Äänestä

Orpon hallitus tekee ennätysmäiset reilu 70 miljardia alijäämää.

Valtion tuloja pienennetään ennen kuin velkaantuminen loppuu, mikä lisää velkaantumista.

Vaalilupaus "kaikki osallistuu" ja on viimeinen hetki lopettaa velkaantuminen oli keino ajaa Kokoomuksen etupiirien etuja.

Äänestä
  • Sinun arvon Anaali pitää mietiskellä hieman kenen aikaansaamia ovat ne suuret menot joita hallitus makselee! Suurin osa on edellisen ja edellisten hallitusten aikaansaamia eikä niissä ole otettu huomioon mahdollisia talouden takapakkeja!

    Pääomien lisääntyminen on koko maan talouden etu, se mahdollistaa ajan mittaan lisää tuottavaa yritystoimintaa! Ilman uutta pääomaa sitä ei nouse!

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    Sinun arvon Anaali pitää mietiskellä hieman kenen aikaansaamia ovat ne suuret menot joita hallitus makselee! Suurin osa on edellisen ja edellisten hallitusten aikaansaamia eikä niissä ole otettu huomioon mahdollisia talouden takapakkeja!

    Pääomien lisääntyminen on koko maan talouden etu, se mahdollistaa ajan mittaan lisää tuottavaa yritystoimintaa! Ilman uutta pääomaa sitä ei nouse!

    Kielenkäyttösi kertoo, että totuus kirpaisee.

    Pääomista en sinuna enää keskustelisi, kun kannatat vähäisten vapaiden pääomien ripottelua etelän golfkentille (yli 100 000 € veroale). Tämä on käyty läpi extyökkärinimimerkillesi.

    Kuten myös se, että tuloista pitää pitää huolta, eikä jakaa leikkausrahoja Kokoomuksen etupiireille. Siksi velkaantuminen ei vähene ja seuraava hallitus saa ennätysvelat (toisin kuin Orpo lupasi).

    Orpon hallituksen valtion tulojen pienentämistoimet:
    - yli 100 000 € tienaaavien veroalennus ei ollut edes hallitusohjelmassa!!!
    - pieni- ja keskituloisten verotus - 405 miljoonaa
    - tulossa yhteisöveroalennus 800 miljoonaa 2027 (jää seuraavan hallituksen maksettavaksi), ei ollut hallitusohjelmassa!!!
    - solidaarisuusveroalennus 60 miljoonaa, ei ollut hallitusohjelmassa!
    - olutveron alennus 25 miljoonaa
    - Turun tunnin juna 460 miljoonaa
    - Kevennetään polttoaineverotuksen CO2-komponenttia 2026-27 (huom. tämä jää seuraavan hallituksen maksettavaksi)
    - Nostetaan osakesäästötilin talletuskatto 100 000 euroon, 20 miljoonaa
    - 8 prosenttiset kauppoihin pienensivät Alkon tuloja selvästi. Alkoa lopullinen alasajo tulee maksamaan kymmeniä miljoonia
    - valtion omaisuuden myyntiä 4 miljardilla pienentää osinkotuloja, ei vaikutusarviota
    - eläkekassan mikjardin vippi lisää korkomenoja 40 miljoonaa vuodessa

    Äänestä

Kokoomuksen talouskasvu perustuu vain kaverikapitalismiin jonka julkinen puoli rahoittaa velalla ja veroilla.

Äänestä

Tässä on käynyt niin, että kokoomus on pumpannut rahat kaverikapitalismiin ja
torppaa vasemmiston toiminnan velkajarrulla.

Äänestä

Ette kai enää kumartele kokoomusta, saittepa opetuksen joka ei hevillä unohdu!

Äänestä

Kokoomuksessa on kaikki huijausta. Ovat aina kädet köyhien taskussa. Milloinhan pistävät kätensä omiin taskuihin.

Äänestä
  • Tottakai on huijaus, jonka onkin tarkoitus laueta SDP:n vahtivuorolla.

    SDP-Kepu on mahdottoman edessä :)

    1Äänestä

KOKOOMUSKYÖSTIT SIELLÄ JULKISELLA SEKTORILLA KISKOO HILLOA VIROISSAAN JA SYÖTTÄÄ ORPOLLA KANSALLE PASKAA!

Äänestä
  • Meille, meille, meille, meille...:)

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Meille, meille, meille, meille...:)

    Hiukan vain varastamme, ei sitä kukaan huomaa :))

    No ei huomannut, otamme sitten enemmän ;))

    Äänestä

Näinhän ne konnat ovat taas suunnitelleet veronmaksajan turmioksi!

Äänestä

Ottakaa huomioon se että velkajarru on ollu ruotsissa käytössä jonkun aikaa. VElkajarru on siis väistämättä se mitä tarvitaan kun valtio ylivelkaantuu eikä saa ottaa koko ajan liikaa velkaa joten siksi velkajarru on paras keksintö mitä voi ollakaan.

Eikä se kokonaan sido päättäjien käsiä mut kyl se jonkun verran sitoo ja niin pitääkin koska ei saa olla holtiton.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Käykö tässä niin, että kokoomus pumppaa nyt rahat kaverikapitalismiin ja torppaa vasemmiston toiminnan velkajarrulla? Vai miksi kokoomus ei noudata omaa jarruaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu