Ajattelin vain kirjoittaa hieman elämästäni uskovaisten vanhempien kanssa. Olen nyt 21-vuotias nainen. Vanhemmat mielestään kunnollisia uskovaisia, jotka omaavat hyvän elämänasenteen ja oikeat arvot. Itse en kuulu mihinkään uskontokuntaan tällä hetkellä.
Opiskelen teatteri-ja musiikkialaa ja asun poikaystäväni kanssa. Vanhempieni vastusteluista huolimatta olen saavuttanut onnellisen elämän ja minua kiinnostavan alan, jota opiskella.
Vuosi sitten ei vielä ollut näin. Vanhempani eivät pitäneet poikaystävästäni, vaatetuksestani, elämäntyylistäni, harrastuksistani ja heidän mielestään valitsin vielä huonon opiskelupaikan ja alan. Mielestäni elän kuitenkin aivan normaalia nuoren aikuisen elämää. Vanhempieni mielestä olen rappiolla. Heh. Opiskelen, teen töitä, rakastan poikaystävääni, juon joskus, poltan tupakkaa, harrastan esiaviollista seksiä ja olen onnellinen. Itse olen joutunut onneni tähden taistelemaan. Vanhemmat eivät rahoita opintojani lainkaan (koska eivät hyväksy alaa minulle sopivaksi), eivät myöskään avusta vuokranmaksussa (sillä emme ole naimisissa poikaystäväni kanssa, emmekä edes kihloissa). Onko synti olla onnellinen? Eikö vanhempien pitäisi tukea ja ohjata, mutta ei pakottaa? Onneksi olen löytänyt oman tapani elää ja olla. Tervettä toimintaa, rakkaat vanhemmat. Kiitos tuesta. En vieläkään käsitä, miksi normaali elämä olisi syntiä. En myöskään suoraan sanoen ymmärrä kristinuskoa.
Opiskelen teatteri-ja musiikkialaa ja asun poikaystäväni kanssa. Vanhempieni vastusteluista huolimatta olen saavuttanut onnellisen elämän ja minua kiinnostavan alan, jota opiskella.
Vuosi sitten ei vielä ollut näin. Vanhempani eivät pitäneet poikaystävästäni, vaatetuksestani, elämäntyylistäni, harrastuksistani ja heidän mielestään valitsin vielä huonon opiskelupaikan ja alan. Mielestäni elän kuitenkin aivan normaalia nuoren aikuisen elämää. Vanhempieni mielestä olen rappiolla. Heh. Opiskelen, teen töitä, rakastan poikaystävääni, juon joskus, poltan tupakkaa, harrastan esiaviollista seksiä ja olen onnellinen. Itse olen joutunut onneni tähden taistelemaan. Vanhemmat eivät rahoita opintojani lainkaan (koska eivät hyväksy alaa minulle sopivaksi), eivät myöskään avusta vuokranmaksussa (sillä emme ole naimisissa poikaystäväni kanssa, emmekä edes kihloissa). Onko synti olla onnellinen? Eikö vanhempien pitäisi tukea ja ohjata, mutta ei pakottaa? Onneksi olen löytänyt oman tapani elää ja olla. Tervettä toimintaa, rakkaat vanhemmat. Kiitos tuesta. En vieläkään käsitä, miksi normaali elämä olisi syntiä. En myöskään suoraan sanoen ymmärrä kristinuskoa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
ja jotkut muut uskonnot, kuten islam, perustuvat ihmisen syyllistämiseen synnin kautta. Halutaan saada ihminen vakuuttuneeksi, että hän on syyllinen ja sitten, että on vain yksi keino lopulta vapautua syyllisyydestä (Jeesus siis kristinuskossa). Sitten vielä tarjotaan keppiä ja porkkanaa, helvettiä ja taivasta siis. Kirkkojen pahin pelko on, että ihmiset vapautuvat tästä syyllisyydentunnostaan, silloin ne menettävät valtansa heihin.
Olen kokenut omien vanhempieni ja muiden uskovien taholta hieman samanlaista painostusta. Onneksi vanhempani eivät menneet niin pitkälle, että olisivat lopettaneet kannustamisen ja tukemisen. Mutta tietynlaista mielenosoitusta sieltä tuli kuitenkin siinä vaiheessa, kun maailma alkoi kutsua teini-iässä ja veikin samoihin puuhiin, josta itse kirjoitit. Nyttemmin, eli n. kolme vuotta sitten, (olen 31 v.) olen löytänyt henkilökohtaisen uskon ihan jotakin muuta kautta kuin painostamisen, rankaisun ja uskonnollisten tapojen ja sääntöjen kautta, ja minäkin olen hyvinhyvin tyytyväinen elämääni.
Ns. "näkyvä synti" (esim. juominen) on kovin helppo havaita ja tuomita, varsinkin aina jonkun toisen elämässä. Tämän kaikkitietävät, omasta mielestään kunnolliset uskovat tuppaavat unohtamaan aina. Miten on sellaisen mielen syövereissä asuvan synnin laita, joka ei näy päällepäin tai jonka voi melko helposti peittää (esim. katkeruus, viha, kauna, tuomitseminen, kateus, you name it)? Mielestäni niihin pitäisi itsessä kiinnittää yhtä paljon huomiota, jos kerran on aihetta urputtaa toisen ihmisen elämässä "näkyvästä synnistä". Ulkokohtaisen suorittamisen ja ulkokuoren kiillottamisen sijaan on paljon parempi, että olet avoin, aito ja rehellinen, ja etsit ja kuljet omaa tietäsi. Se ei ole helppoa, mutta kaksin verroin palkitsevampaa, ainakin siinä mielessä että sillä välttää ulkokultaisuuden ja ulkokohtaisen uskonnollisen suorittamisen sudenkuopat, ja se on jo iso askel mielekkäseen ja onnelliseen elämään. Rankkaa on yksin jo se, että ei niitä omia vanhempia ja heidän merkitystään voi noin vaan ignoorata, kyllähän tuollainen kohtelu omien vanhempien taholta loukkaa, paljon, selvähän se.
Ehkä vanhempasi vain pelkäävät menettävänsä jotakin; maineensa kunnollisten uskovien ystäviensä silmissä, sillä eihän kenenkään kunnollisen uskovan lapsi juo viinaa tai asu avoliitossa, hyvänen aika!?!!! Sehän voisi olla merkki vaikkapa epäonnistumisesta kasvatuksessa, ja sellaistahan ei kenellekään omasta mielestään kunnolliselle vanhemmalle käy - sehän voisi olla merkkinä epätäydellisyydestä ja vajavaisuudesta ja siitä että ei olekaan niin kunnollinen uskova mitä esittää.
Tai sitten he vain pelkäävät menettävänsä sinut. Olet nähtävästi vähän aikaa sitten muuttanut pois kotoa ja olet jättänyt vanhempiesi arkeen ison aukon. Väistämättä vanhempiesi mieleen hiipuu suru, ja voi hyvin kuvitella, että sen käsitteleminen tai käsittelemättä jättäminen voi purkautua hyvin kummallisilla tavoilla, esimerkiksi juuri sillä tavalla kuin kerroit.
Tai ehkä he näkevät sinussa kaiken sen, mitä he itse haluaisvat, mutta jota he eivät tavoita, koska elävät uskonnollisten säännösten ja suorittamisen vankina. Ehkä he ovat kateellisia ja surullisia sen takia, että he näkevät, mitä kaikkea he ovat menettäneet elämässään, koska ovat aina eläneen niin kuin kunnollisen uskovan täytyy, pitää, kuuluu ja tulee elää. Kukaan tällainen tapauskova ei voi olla onnellinen kenenkään muun onnen puolesta.
Tsemppiä ja haleja sulle! Maailmassa on muitakin, jotka ovat joutuneet samantyyppisen kohtelun uhriksi, ja ovat silti pysyneet suht. koht. järjissään ja elävät hyvää ja onnellista elämää. Toivon, että vanhempasikin joku päivä tajuavat olla onnellisia sen vuoksi, että sinä olet onnellinen.
Kenties voisit lohduttaa vanhempiasi sanomalla, että sentään et ole lesbo :-)))
"Kenties voisit lohduttaa vanhempiasi sanomalla, että sentään et ole lesbo :-))) "
Helvetin huono vitsi, kysppä vaikka joltain lepakolta jonka vanhemmat ovat hihhuleita.
tarkoitukseni ei millään tavalla ole arvottaa kenenkään taikka minkään olemassaoloa tai pitää mitään tai ketään parempana tai huonompana.
Sinä et näe hyvää, etkä halua nähdä. Luitko edes muuta osaa ko. tekstistä? Onhan nimittäin aika rohkeata uskovalta puhua uskonnollisuutta vastaan ja tuoda myös ns. maailmallista näkemystä pintaan. Mutta toki voi aina tarttua itsestään epämiellyttäviin kommentteihin.
Ko. kirjoittaja ei missään vaiheessa tuominnut tytön elämää, vaan kertoi ymmärtävänsä tämän hankalan tilanteen. Koska vanhemmat eivät tuntuneet olevan tyytyväisiä mihinkään tytön elämässä, loppukommenttihan oli hyvin osuva, vaikka julma (vanhempia kohtaan.) Nyt yhtäkkiä sinulta löytyi ymmärrystä ahdasmielistä uskonnollisuutta kohtaan, mutta ei sitä, että joku uskovainen arvostelee uskonnollisuutta? Tai sitten sinun luetun ymmärtämisessäsi on jotain pielessä?
mulla on lepakkokavereita joille tuo on todellinen ongelma
Kuten otsikkoni sanoo. Ja kuten sanoin; Meitä uskoviakin on moneen junaan.... läheskään kaikki eivät pääse perille. Kai se on vähän niin kaikkien ihmisten kohdalla. Usko ei tee ketään ihmistä paremmaksi. Omalla kohdalla se avasi silmät näkemään omat töppäilyt ja myöntämään ne oikeasti. Ikäkin voi vaikuttaa jonkin verran asiaan....;)Toivotan sinulle kaikkea hyvää, oikeasti. Vaikka kommenttini ovat olleet ehkä katkeriakin, enhän tunne sinua oikeasti, pahoittelen. Ihmisiä kaikki ollaan.
Vastustan raja-aitojen pystyttämistä ihmisten välille, johtuu se sitten uskonnollisuudesta tai jonkin muuntyyppisestä lokeroinnista ja itsestään parempana pitämisestä.
olet todellakin Rappiolla... suoraansanoen aivan hakoteillä...
suosittelisin ottamaan Raamatun kauniiseen käteen & lukemaan sitä. Hylkää avosuhde ja tuo saastainen EA-seksi, sillä niistä joudut vielä vastaamaan.
hanki elämä, sinne Korsoon
kuka on Joni?
en minä ainakaan asu korsossa.
Jasun kuukautiset taitavat sekoittaa hänen mieltään taas... :D , ja korso on kaukana Keravasta. ;)
mulle on ihan sama asutko korsossa vai keravalla mutta kerrotko mistä keksit tuon nimimerkin Hanko?
loppuneet niin se veljeilee diagorasin kanssa,
käyvät varmaan katukaupoissa töölön nurkilla..
Ace siinä taas jakaa Raamatun sanaa.
Olet säälittävä tapaus.
Totuus ei muutu meidän omista mielipiteistämme huolimatta. Synti on synti vaikka voissa paistaisi....ja sitäpaitsi ketä petämme uskottelemalla jonkun asian olevan oikein vaikka se ei ole- oikea vastaus on: itseämme
Olet tehnut kaikki valintasi oikein. Koita sinnitellä vanhempien tuen puuttesta huolimatta.
Ja sitten kun sinulla on omia lapsia, muista, että sinä tuet omia lapsiasi kaikissa valinnoissasi.
Upeaa, että olet kuitenkin jaksanut opiskella ja nauttia elämästäsi. Tee niin myös jatkossakin. Meillä on vain tämä elämä.
Periaatteessa olen kanssasi samaa mieltä kaikesta. Vanhempiesi tulisi suoda sinulle enemmän tukeansa, mutta...
"Vanhemmat eivät rahoita opintojani lainkaan (koska eivät hyväksy alaa minulle sopivaksi), eivät myöskään avusta vuokranmaksussa (sillä emme ole naimisissa poikaystäväni kanssa, emmekä edes kihloissa)."
Ei heidän periaatteessa kuulukkaan enää rahoittaa opintojasi (saat rahaa valtiolta opintotuen muodossa, joka sisältää myös avustusta vuokraan), koska elät jo "omillasi" eli olet lentänyt pesästä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että joudut tekemään työtä elämisesi eteen, koska opintotukihan ei todellakaan riitä kaikkiin kustannuksiin. Olet aikuinen, ei vanhempiesi kuulukkaan maksaa vuokraasi. Niinhän sinä teetkin, eli elätät itse itsesi. Jos joku tuttavasi saa jatkuvaa avustusta vanhemmiltaan, niin turha sitä on surra tai olla siitä katkera. Eiväthän he silloin omillaan ole. Tällä en tarkoita sitä, etteikö vanhempiesi kuuluisi sinua tukea ja auttaa hädänhetkellä (myös tarvittaessa rahallisesti). Pääosin pitää selvitä itse omalla työllään, kun on kerran kotoaankin lähtenyt ja onhan sinulla poikaystävä auttamassa.
Itse olen 22-vuotias, käyn kahta eri koulua, olen osa-aikatöissä ja asun omillani. Kuitenkin juuri toisen koulun (maksullinen) takia minulla ei ole niin paljon aikaa olla töissä. Viikonloppukouluni maksujen takia olen joskus joutunut pyytämään vanhemmiltani rahaa lainaan, ettei ulosottomies pääse ovea kolkuttamaan. Pääperiaatteena on, että en heiltä rahaa ruinaa enkä tahdokkaan vasta kuin viimeisessä hädässä. Olen kuitenkin siinä onnellisessa asemassa, että he tukevat minua kaikin mahdollisin tavoin, ja tukisivat enemmänkin, mutta en ota kaikkea tukea esim. rahallisessa muodossa vastaan, koska pesästä lentäneenä minun tulisi selvitä yksinkin eikä mieltä lämmitä muutenkaan heidän vähiä ropojaan ottaa vastaan vaikka kuinka olisi pakko. Köyhiä kuin kirkonrotat niin vanhemmat kuin minäkin, mutta silloin ei auta muuta kuin paiskia kahta kauhiammin töitä.
Toistan kuitenkin vielä, ettei jää väärinkäsitystä: mielestäni vanhempiesi tulisi hyväksyä ratkaisusi. Olethan onnellinen ja sen pitäisi olla vanhemmillesi tärkeintä.
virtaa. Suurin ongelmasi on hyväksyä vanhempasi sellaisina kun he ovat. Toisaalta onko ihmisen hyväksyttävä muissa ihmisissä olevat puutteet.