En huomannut yhden ketjun päivämäärää, joten vastasin siihen. Ketju oli näkyvästi esillä.
Keskustelu koski miehen huolta siskostaan, joka oli jotenkin apaattinen.
Mitä mieltä olette asioista, joita sanoin. Eri mieltä vai samaa ja miksi?
"Luin juuri Ylen verkkosivuilta Keltikangas-Järvisen haastattelun ja siitä kirjoitetut kommentit myös. Olen kanssaan samaa mieltä, että vaikka on hyvä olla olemassa keskustelua apua ja miksei pillereitä niille, jotka itse haluavat, ratkaisuja voi olla muitakin ihmisestä ja hänen omasta kokemuksestaan riippuen. Pakottaminen sellaiseen, joka on henkilön itsensä vastaista on aina väkivaltaa. Mahdollisesti väkivaltaa väkivallan päälle.
Vaikka on hyvä olla asiantuntijoita, on minusta tärkeää muistaa, että jokainen omistaa itsensä.
Minä olen vankasti luonnollisten asioiden kannattaja. Minusta ihminen tarvitsee enemmän luonnollisia kuin keinotekoisia asioita ja, jos jotakin ongelmaa on, ongelman takana on jotakin liikaa tai liian vähän.
Psykiatriassa usein mielen vammoihin suhtaudutaan sairauksina, joita hoidetaan sairauksien tapaan, kun oikeastaan on kyse vammoista, jotka minusta pitäisi nähdä vammoina, kohdata vammoina ja hoitaa vammoina. Rasitusvammoina, traumoina jostakin tapahtumasta tai toistuvasta tapahtumasta, eri tyyppisistä väkivaltaisuuksista seuranneina henkisinä vammoina jne. Samalla tavoin kuin fyysiset vammat. Tämä johtaa myös aidosti
stigmojen vähenemiseen, koska vamma ei ole ominaisuus vaan seuraus jostakin ja laiminlyötynä tai lisäväkivallalla se voi johtaa invaliditeettiin, joita vakavimmat mielen särkymiset ovat.
En tunne siskoasi, enkä ole esimerkiksi mielenterveyden asiantuntija. Olen vain ihminen, joka on huomannut, että omiin murheisiin voi olla vaikea saada sellaista apua, joka auttaisi varsinaisissa huolissa ja toisinaan avusta tulee kuormite.
Näin maallikkona minä koen, että mielenterveysongelmien kasvussa on kyse kolmesta erilaisesta asiasta (yleisellä tasolla)...
1. Epäterveellisestä ympäristöstä: Esim. selviäminen ja toimeentulo uhattuna, tosiasiallinen turvattomuus. Tosiasiallinen mahdottomuus auttaa itseä mitenkään tai avuttomuuden ja toivottomuuden kokemus. Liikaa töitä yhden ihmisen kannettavaksi. Liian vähän vakaita rutiineja tai liian yksitoikkoista, sisällyksetöntä. Jatkuvaa henkistä tai fyysistä tms.väkivaltaa ja myös jatkuvat kriisit. Yksinäisyys yksin tai yksinäisyys toisten kanssa, mihin kuuluu myös se, ettei kunnioiteta toista omana itsenään riippumatta siitä, kuka näin tekee. Kiinni jossakin vahingoittavassa. Oman arvon tiedostamattomuus. Jne.
2. Hyvinvointi on massiivinen bisnes ja mielenterveyttä käytetään välillä myös ihmisten alistamiseen samoin esim. uskontoja, mikä on pitkällä aika välillä riski.
3. Joskus siitäkin voi tulla kierre, ikään kuin identiteetti tai riippuvuus.
Minusta se, että välität, on paljon. 🩷 Jos jaksat, voisit soittaa hänelle useammin. Kysyä, sopiiko se. Riippuen siitä, mikä teille molemmille on hyvä, osoittaa sen, että toinen on tärkeä. Jos pystytte puhumaan, voitte puhua. Mitä hänen elämässään on liikaa tai liian vähän?
Jos niin pahasti masentunut, että haluaa kuolla, on vaarassa. Silloin minusta pitää ihan heti pyytää ammattilaisapua: keskustelua ja ehkä ne lääkkeet. Mutta takana on aina jotakin, mikä on läsnä tässä ja nyt. Jokin kipuilu, vajaus, ylikuormitus.
Mutta lopuksi sanon vielä, että nämä ovat minun näkemyksiäni ja en ole ammattilainen ja en tiedä muuta kuin kertomasi. Joten en sano näitä ammattilaisena vaan ajatuksina ja kanssakulkijana."
Keskustelu koski miehen huolta siskostaan, joka oli jotenkin apaattinen.
Mitä mieltä olette asioista, joita sanoin. Eri mieltä vai samaa ja miksi?
"Luin juuri Ylen verkkosivuilta Keltikangas-Järvisen haastattelun ja siitä kirjoitetut kommentit myös. Olen kanssaan samaa mieltä, että vaikka on hyvä olla olemassa keskustelua apua ja miksei pillereitä niille, jotka itse haluavat, ratkaisuja voi olla muitakin ihmisestä ja hänen omasta kokemuksestaan riippuen. Pakottaminen sellaiseen, joka on henkilön itsensä vastaista on aina väkivaltaa. Mahdollisesti väkivaltaa väkivallan päälle.
Vaikka on hyvä olla asiantuntijoita, on minusta tärkeää muistaa, että jokainen omistaa itsensä.
Minä olen vankasti luonnollisten asioiden kannattaja. Minusta ihminen tarvitsee enemmän luonnollisia kuin keinotekoisia asioita ja, jos jotakin ongelmaa on, ongelman takana on jotakin liikaa tai liian vähän.
Psykiatriassa usein mielen vammoihin suhtaudutaan sairauksina, joita hoidetaan sairauksien tapaan, kun oikeastaan on kyse vammoista, jotka minusta pitäisi nähdä vammoina, kohdata vammoina ja hoitaa vammoina. Rasitusvammoina, traumoina jostakin tapahtumasta tai toistuvasta tapahtumasta, eri tyyppisistä väkivaltaisuuksista seuranneina henkisinä vammoina jne. Samalla tavoin kuin fyysiset vammat. Tämä johtaa myös aidosti
stigmojen vähenemiseen, koska vamma ei ole ominaisuus vaan seuraus jostakin ja laiminlyötynä tai lisäväkivallalla se voi johtaa invaliditeettiin, joita vakavimmat mielen särkymiset ovat.
En tunne siskoasi, enkä ole esimerkiksi mielenterveyden asiantuntija. Olen vain ihminen, joka on huomannut, että omiin murheisiin voi olla vaikea saada sellaista apua, joka auttaisi varsinaisissa huolissa ja toisinaan avusta tulee kuormite.
Näin maallikkona minä koen, että mielenterveysongelmien kasvussa on kyse kolmesta erilaisesta asiasta (yleisellä tasolla)...
1. Epäterveellisestä ympäristöstä: Esim. selviäminen ja toimeentulo uhattuna, tosiasiallinen turvattomuus. Tosiasiallinen mahdottomuus auttaa itseä mitenkään tai avuttomuuden ja toivottomuuden kokemus. Liikaa töitä yhden ihmisen kannettavaksi. Liian vähän vakaita rutiineja tai liian yksitoikkoista, sisällyksetöntä. Jatkuvaa henkistä tai fyysistä tms.väkivaltaa ja myös jatkuvat kriisit. Yksinäisyys yksin tai yksinäisyys toisten kanssa, mihin kuuluu myös se, ettei kunnioiteta toista omana itsenään riippumatta siitä, kuka näin tekee. Kiinni jossakin vahingoittavassa. Oman arvon tiedostamattomuus. Jne.
2. Hyvinvointi on massiivinen bisnes ja mielenterveyttä käytetään välillä myös ihmisten alistamiseen samoin esim. uskontoja, mikä on pitkällä aika välillä riski.
3. Joskus siitäkin voi tulla kierre, ikään kuin identiteetti tai riippuvuus.
Minusta se, että välität, on paljon. 🩷 Jos jaksat, voisit soittaa hänelle useammin. Kysyä, sopiiko se. Riippuen siitä, mikä teille molemmille on hyvä, osoittaa sen, että toinen on tärkeä. Jos pystytte puhumaan, voitte puhua. Mitä hänen elämässään on liikaa tai liian vähän?
Jos niin pahasti masentunut, että haluaa kuolla, on vaarassa. Silloin minusta pitää ihan heti pyytää ammattilaisapua: keskustelua ja ehkä ne lääkkeet. Mutta takana on aina jotakin, mikä on läsnä tässä ja nyt. Jokin kipuilu, vajaus, ylikuormitus.
Mutta lopuksi sanon vielä, että nämä ovat minun näkemyksiäni ja en ole ammattilainen ja en tiedä muuta kuin kertomasi. Joten en sano näitä ammattilaisena vaan ajatuksina ja kanssakulkijana."
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.