Onko kokemuksia Zoner nettipalvelufirmasta?

Tänne on aikanaan otettu Web-hostingpalvelu Nebula Oy:ltä. Se myytiin tai sulautui sitten Telian kanssa, jonka jälkeen Telia 2024 myi rippeet Zonerille. Kahden ensimmäisen omistajan kanssa kaikki pelasi mainiosti. Ja jonkin aikaa Zonerinkin kanssa.

Tänä talvena ja keväänä Zoner tuntuu menneen ihan lukkoon. Jo tammikuulta asti yritetty saada selvyyttä erääseen MySQL ongelmaan.

Aina kun Zonerin asiakaspalvelulle lähettää tiedustelun, heidän järjestelmänsä avaa uuden Palvelupyynnön, uudella tunnistenumerolla. Vaikka vastaa edellisellä, jo avatulla palvelupyyntönumerolla, niin aina siellä muodostuu taas uusi Palvelupyyntönumero.

Myös sama selitysteksti tulee aina:
”Asiakaspalvelussamme on tällä hetkellä poikkeuksellisen paljon yhteydenottoja. Käsittelemme pyynnöt saapumisjärjestyksessä. Pahoittelemme viivettä ja arvostamme kärsivällisyyttäsi.”

Tsekkasin, että Zoner on tehnyt 9 millin liikevaihdolla 2025 tappiota 2,6 miljoonaa euroa. Ennakoiko kaikki tämä vastaamattomuus, ja tuo tappiotieto sitä, että firma on aika pikaiseen kupsahtamassa nurin?
3237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Taitaa liittyä juuri noihin miljoonatappioihin se, kun palvelujen hinnat pomppasi vuoden alussa 52% ylöspäin. Olemme useasti jo pyytäneet uutta tarjousta edullisemmasta palvelupaketista, mutta sama juttu kuin edelliselläkin, eivät ne vastaa sähköposteihin.

Äänestä

Asiakaspalvelu ja kaikki muutkin puhelimet tänään tuolla "poikkeuksellisesti" suljettuna.

Lisätietoa tästä asiasta sanotaan löytyvän Zonerin kotisivulta, mutta eipä löydy mitään.

Äänestä
  • Ihan tuo sama nauha pyörii puhelimessa edelleenkin. Ei ole siellä ketään paikalla koko firmassa tänäänkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tänne on aikanaan otettu Web-hostingpalvelu Nebula Oy:ltä. Se myytiin tai sulautui sitten Telian kanssa, jonka jälkeen Telia 2024 myi rippeet Zonerille. Kahden ensimmäisen omistajan kanssa kaikki pelasi mainiosti. Ja jonkin aikaa Zonerinkin kanssa.

Tänä talvena ja keväänä Zoner tuntuu menneen ihan lukkoon. Jo tammikuulta asti yritetty saada selvyyttä erääseen MySQL ongelmaan.

Aina kun Zonerin asiakaspalvelulle lähettää tiedustelun, heidän järjestelmänsä avaa uuden Palvelupyynnön, uudella tunnistenumerolla. Vaikka vastaa edellisellä, jo avatulla palvelupyyntönumerolla, niin aina siellä muodostuu taas uusi Palvelupyyntönumero.

Myös sama selitysteksti tulee aina:
”Asiakaspalvelussamme on tällä hetkellä poikkeuksellisen paljon yhteydenottoja. Käsittelemme pyynnöt saapumisjärjestyksessä. Pahoittelemme viivettä ja arvostamme kärsivällisyyttäsi.”

Tsekkasin, että Zoner on tehnyt 9 millin liikevaihdolla 2025 tappiota 2,6 miljoonaa euroa. Ennakoiko kaikki tämä vastaamattomuus, ja tuo tappiotieto sitä, että firma on aika pikaiseen kupsahtamassa nurin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu