Annelista miljonääri lusimalla

Mahtavaa, ensin saa täysihoidon, oman huoneen, erinomaista ruokaa, kuntosalit, playstationit ja mielenkiintoista porukkaa ympärille. Päihteitäkin jos siltä tuntuu. Vieraitakin saa käydä.

Kaiken päälle ehkä yli miljoona euron palkka

Vaihtaisin heti paikkaa Annelin kanssa.
7125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Lapset tulossa kylään, ajateltiin kehitellä jokin tarina viranomaisille.

Äänestä

Anneli on kovahermoinen nainen. Harva olisi noin rauhallinen tuossa tilanteessa.

Äänestä

Kyllä käy minunkin kateeksi. Mukavat eläkerahat tulossa. Itse vaihtaisin maisemaa Suomesta heti rahat händyyn saatuani. Ei tähän maahan kukaan varmasti jää maksamaan vastikkeettomia veroja.

Äänestä

Kaikenlaista fantasiaa tuohon voi liittää. Oli syyllisyyttä tai ei niin potin voi jakaa.

Äänestä

Onko kaikki muumit kotona?
Yli 20v jatkuvan ajojahdin ajamana, välillä lusimassa syyttömänä. Lähes koko elämä pilattuna, ei duunia eikä eläkekertymiä eikä muutakaan oikeata elämää. Lapsetkin vieroitettiin äidistään kasvattivanhempien painostamilla valheilla. Luulenpa vaan, että et kestäisi puoliakaan jutusta.
Korvaukset ovat täysin oikeita hänelle menetetystä elämästä.

1Äänestä

Hyvä business

Äänestä

Nyt maailmanympärimatkalle ensin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mahtavaa, ensin saa täysihoidon, oman huoneen, erinomaista ruokaa, kuntosalit, playstationit ja mielenkiintoista porukkaa ympärille. Päihteitäkin jos siltä tuntuu. Vieraitakin saa käydä.

Kaiken päälle ehkä yli miljoona euron palkka

Vaihtaisin heti paikkaa Annelin kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu