Karhu köytettynä

Käytkö sitten varastaa sen karhun.

Olipa kerran Ähtärissä karhu nimeltä Pertti. Pertti ei ollut mikään tavallinen metsän kuningas, vaan hänellä oli hieman turhan kova intohimo paikalliseen matkailuun ja erityisesti saksalaisten turistien eväisiin.
Eräänä aurinkoisena iltapäivänä Pertti oli päättänyt, että elämä eläinpuiston puolella oli liian säännösteltyä – liikaa porkkanaa, liian vähän artesaanimakkaraa. Niinpä Pertti suoritti ketterän (tai vähintäänkin mahanpohjaa raapivan) loikan aidan yli ja suuntasi kohti läheistä leirintäaluetta.
Samaan aikaan paikallinen talkooporukka oli pystyttämässä opastekylttejä uusille vaellusreiteille. Mukana oli intohimoinen, joskin hieman hätäinen tee-se-itse-mies nimeltä Reijo. Reijolla oli tapana "varmistaa asiat kunnolla", ja hänellä oli mukanaan rulla teollisuusvahvuista nailonköyttä.
Kun Pertti tallusti Reijon taukopaikalle ja alkoi kiinnostuneena nuuhkia Reijon termospulloa, Reijo ei suinkaan jähmettynyt kauhusta. Hän oli nimittäin unohtanut silmälasinsa autoon ja luuli Perttiä naapurin isoksi ja takkuiseksi berninpaimenkoiraksi, joka oli taas kerran karannut.
"Ei perhana, Musti! Taas sinä olet täällä kinuamassa", Reijo mörähti ja tarttui päättäväisesti köyteensä. "Nyt pysyt siinä, kunnes isäntäsi tulee hakemaan!"
Ennen kuin Pertti ehti sanoa edes "mur", Reijo oli kiepauttanut köyden karhun vyötärön ympäri ja sitonut sen vankalla merimiessolmulla paksuun mäntyyn. Pertti oli niin hämmentynyt Reijon itsevarmuudesta ja reippaista otteista, että se vain istui alas ja katsoi hölmistyneenä, kun Reijo jatkoi tyytyväisenä kyltin ruuvaamista viereiseen puuhun.
Puolen tunnin kuluttua eläinpuiston vartijat saapuivat paikalle hikisinä ja nukutusnuolet valmiina. He pysähtyivät niille sijoilleen nähdessään näyn: 300-kiloinen karhu istui nätisti männyn juuressa köytettynä, ja sen vieressä Reijo tarjosi sille viimeistä palaa viineristään.
"On se jännä", Reijo totesi vartijoille, "että on tuo naapurin koira kasvanut sitten viime näkemän. Ja on se vähän ärhäkämpi haisemaankin."
Pertti palautettiin eläinpuistoon, missä se sai uuden kutsumanimen "Solmu-Pertti". Reijo taas sai uudet silmälasit ja elinikäisen porttikiellon (tai kunniajäsenyyden, riippuen keneltä kysyi) Ähtärin eläinpuistoon. Tästä lähtien Ähtärin metsissä on kuiskittu, että jos näet karhun, älä pelkää – kunhan sinulla on mukanasi rulla nailonköyttä ja riittävästi viineriä.