Anton Johannsson eli sata vuotta sitten.
Hän näki Titanikin uppoamisen viisi vuotta ennen kuin alus oli rakennettu.
Nimeä Titanick ei silloin ollut vielä annettu alukselle. Mutta Anton sanoi,
että Titanick niminen suuri matkustajalaiva, uppoaa ja tuhansia ihmisiä kuolee.
Hän näki ensimmäisen ja toisen maailmansodan ja varotti hallituksia
ja sotaherroja. Hänelle naurettiin ja häntä sanottiin uskonnolliseksi hulluksi.
Mutta kun nämä profetiat toteutuivat sanatarkasti, naurut juuttuivat
naurajien kurkkuun. Tuli jonkunlaista änkytystä. Ihmisiä virtasi
kaikkialta hänen luokseen kuulemaan häneltä tulevaisuudesta.
Anton näki myös tämän ajan ja kolmannen maailmansodan.
Hän kuvaili tapahtumia ja asioita, joita tapahtuu juuri ennen
kuin katastrofi puhkeaa idästä. Hän mainitsi Öresunds sillan, joka
tulisi yhdistämään Ruotsin Tanskaan. Kun tämä silta on rakennettu,
katastrofi on lähellä, näin Antonin mukaan. Antonin aikaan sellainen
silta oli teknisesti mahdoton rakentaa. Se oli ihmisille utopiaa.
Hän sanoi myös, että ihmisten moraali rappeutuu ja sukupuolien
erot pyritään poistamaan, miehet pukeutuvat kuten naiset ja
naiset pukeutuvat kuten miehet. Näin siis Anton.
Hän näki dronet ja lentokoneet ponnittavan Ruotsia ja Suomea.
Hän puhui niistä, ei lentokoneina eikä drooneina, koska niitä
ei silloin ollut eikä hän voinut tietään niistä mitään. Kuitenkin
hän näki sellaisten esineiden lentelevän taivalla ja pudottavan
pommeja.
Suomi ja Ruotsi joutuvat sotaan Venäjää vastaan. Antonin mukaan
tämä sota on erittäin tuhoisa, mutta myös lyhyt. Kyseessä on muutamat
viikot tai korkeintaa kuukaudet, ei vuosia.
Sitten tulee rauha koska Venäjällä syntyy sisällissota koska kansa
on väsynyt sotiin ja elämän vaikeuksiin ja nousee maan johtoa vastaan.
Venäjä hajoaa ja rauha Ruotsissa ja Suomessa syntyy.
Tämä sota Antoni mukaan tapahtuu kesällä tai syksyllä.
Puhumme kesäkuusta tai elo- syyskuusta. Kukaan meistä ei
varmaan voi, eikä uskalla, sanoa, minä vuonna tämä tapahtuu.
Mutta koska Anton näki Titanikin uppoamisen ennen aluksen
valmistumista ja ensimmäisen ja toisen maailmansodan, miksi
hän erehtyisi näissä tätä aikaa koskevissa profetioissa?
Ainakin tapahtumat maailmalla ja varsinkin Venäjällä todistaa,
että me olemme menossa voimakkaasti ja nopeasti tähän suntaan.
Venäjällä on jo nyt suurta tyytymättömyyttä Putinia ja hänen
sotaansa vastaan.
Uskovien ei tarvitse pelätä. Jeesus on kanssamme ja varjelee.
Ja jos kuolema tulee, se on siirtyminen kotiin Herran luokse.
Ja muistakaan Antonin profetian mukaan tuo sota kestää vain
viikkoja tai muutaman kuukauden. Itse uskon, että näitä tapahtumia
ei enää voi estää rukouksilla, eikä millään muullakaan.
Mutta jos joku kokee rukouksen tärkeäksi, rukoilkoon kansojemme
kääntymistä Herran puoleen, jolloin sodan ja kauhistuksen sijaan
tulisi siunaukset.
Tähän loppuun mainittakoon yksi yksityiskohta, joka mainitaan
tuolla videolla; Antonin Raamattu oli "sliten", siis paljon käytetty
ja paljon luettu kärsinyt Kirja.
https://www.youtube.com/watch?v=01qXLh91-QE
https://www.msn.com/sv-se/nyheter/utrikes/ny-varning-rysslands-krig-slutar-inte-vid-ukraina/ar-AA22ana4?ocid=msedgntp&pc=U531&cvid=69f5c60f80a04c1f997623129895c9f6&ei=16
Anton Johanssonin profetiat
18
345
Vastaukset
- Anonyymi00001
Tämmöistä on kaikissa uskonnoissa. Huomiota tulee myös kiinnittää siihen, että ei ole paljon hyötyä siitä, että asioita tapahtuu ennalta näkijöiden mukaan. Täydellisiä ja erehtymättömiä ne eivät myöskään ole ja jos todella pitkä aika toteutumiselle ei senkään vertaa hyötyä.
Ilmeisesti kuuluu vaan tähän maailmaan tämmöisetkin ilmiöt, joita voi itsessään kehittää, jos on alku kyky. Vaikea arvioida mikä on tiedon lähde ja hyöty.
Voi tietenkin ajatella, että Jumala kertoo, että kaikesta kauheasta huolimatta asiat on hallinnassa ylhäällä. Kuitenkin...- Anonyymi00003
Näissä ennustuksissa on voimaa vain silloin, jos ihmiset uskovat niihin. Kaikenkarvaisia hulluja mahtuu maailmaan.
- Anonyymi00002
Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa Titanikin hukkumisesta- ja niistä vainajista- jotka meri-vesi pesi,- heitä enää ole.
Kristinuskoa ei tarvitse selittää profeetallisesti - eikä toteutuneena- eivät he siihen usko.
Mutta Titaninkista herkutelkaa kaikennäköisillä mielipiteillä.
Sitten täyttykää sillä hengellä, sekä puhukaa, mitä henki siitä puhuttavaksi antaa.
Sima auttaa juttuihin. nauttikaa sitä säännöllisesti- niin täytätte toistenne henkielämän innoituksen. - Anonyymi00004
Nyt kun olemme Natossa ja saamme vielä ydinaseet maaperälle, niin kun nåyttää siltä, että Venäjä ajaa meidät itämereen, on hyvä julistaa sille nyt sota kun ei pärjäää edes Ukrainalle. Ei niillä riitä moottoripyöriä hyökätä meitä vastaan.
Tehdään ennallataehkäisevä isku pommittamalla Pietari maan tasalle. Houkutellaan sotahullu Trump mukaan. - Anonyymi00005
Enpä ole asiaa tutkinut; mutta tästäkin on kaikenkarvaista eriävää näkemystä, milloin ydinsota alkaa ja onko ydinaseita edes olemassakaan, yms.
Sisällissota Venäjällä ja Venäjä hajoaa?
Sitten on kumminkin joku sanonut Venäjän valloittavan jossain vaiheessa koko Euroopan? Juutalaisten vainot alkavat ja sen semmoista? Lama tulee ja sun muuta? Neuvostoliitto perustetaan tai ei perusteta?
En tiedä olenko nyt jotenkin rienannut sinua?
Suomi ja Ruotsi joutuvat sotaan Venäjää vastaan. Antonin mukaan
tämä sota on erittäin tuhoisa, mutta myös lyhyt. Kyseessä on muutamat
viikot tai korkeintaa kuukaudet, ei vuosia.
Sitten tulee rauha koska Venäjällä syntyy sisällissota koska kansa
on väsynyt sotiin ja elämän vaikeuksiin ja nousee maan johtoa vastaan.
Venäjä hajoaa ja rauha Ruotsissa ja Suomessa syntyy. - Anonyymi00006
Joa ei osaa ruotsia pitää painaa ratassta ja sieltä automaattinen teksti ja sitten se tekstitys mitä hallitsee.
https://www.youtube.com/watch?v=01qXLh91-QE - Anonyymi00007
MIKSI vääristelet tunnettuja TOSI_ASIOITA!!
Häpeä!
"Hän näki dronet ja lentokoneet ponnittavan Ruotsia ja Suomea.
Hän puhui niistä, ei lentokoneina eikä drooneina, koska niitä
ei silloin ollut eikä hän voinut tietään niistä mitään. Kuitenkin
hän näki sellaisten esineiden lentelevän taivalla ja pudottavan
pommeja."
jo 1700 luvulla oli esi-lentokoneita!
nyt 1900 luku:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmailun_historia#Lentokoneiden_alkuvuodet_(1900–1914)
Wrightin veljekset ?
LUE ja OPI!
Ranskalainen Traian Vuia suoritti maaliskuun 18. ja elokuun 19. päivä 1906 12 ja 24 metrin lennot itse suunnittelemallaan, täysin omavoimaisella kiinteäsiipisellä lentokoneella, jossa oli laskutelineet.
LUE ja OPI!
Lentokoneiden sotilaallinen käyttö
Lähes alusta alkaen lentokoneita on käytetty sotilaallisiin tarkoituksiin. Ensimmäisenä niitä käytti sodassa Italia, jonka lentokoneet tekivät tiedustelu-, pommitus- ja tykistön tulenohjauslentoja Libyassa Italian-Turkin sodassa vuosina 1911–1912. Seuraavaksi Bulgaria käytti lentokoneita ensimmäisessä Balkanin sodassa vuosina 1912–1913. Varsinainen oma aselajinsa ilmavoimista tuli ensimmäisessä maailmansodassa vuosina 1914–1918.
LUE ja OPI!
Nyt KOSKA, tämä "profeetta" ilmoitti asiasta?
1912 - 1914!
eli, kuten monesti, kun uutta tekniikaa tulee, monet "profeetat" aktivoituvat ja sitten tulee maailman loppu! - Anonyymi00008
"Hän mainitsi Öresunds sillan, joka
tulisi yhdistämään Ruotsin Tanskaan. Kun tämä silta on rakennettu,
katastrofi on lähellä, näin Antonin mukaan. Antonin aikaan sellainen
silta oli teknisesti mahdoton rakentaa. Se oli ihmisille utopiaa. "
Oletko kuullut Italialaista sillointa, ROOMAN ajalta!
itke kurjuuttasi!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pons_Aemilius
Ensimmäinen silta rakennettiin paikalle noin vuonna 241 eaa.[4] Se oli tehty puusta ja tuhoutui tulvassa 100-luvun eaa. alussa, jonka jälkeen se päätettiin rakentaa uudestaan.[6] Rakennustyöt aloitettiin vuonna 179 eaa., ja silta valmistui vuonna 142 eaa.[5]
Tosin silta norjan ja tanskan välillä on haastava, mutta ei mahdoton.
Lue ja opi! - Anonyymi00009
https://www.verkkouutiset.fi/a/suomi-ja-ruotsi-jattavat-nato-hakemukset-yhdessa/
"Suomi ja Ruotsi jättävät Nato-hakemukset yhdessä"
"Suomi ja Ruotsi joutuvat sotaan Venäjää vastaan. Antonin mukaan
tämä sota on erittäin tuhoisa, mutta myös lyhyt. Kyseessä on muutamat
viikot tai korkeintaa kuukaudet, ei vuosia."
eli JOS Venäjä päättäisi hyökätä, mitä ei tule tekemään, (ensimmäisenä) niin eikö KOKO (jäljellä oleva nato) sitten tulisi osalliseksi sodasta!
Nato ja erikoisesti Suomi ja nyt ruotsi tahtovat atomi-pommeja maahansa, mikä OLI yksi syy miksi Venäjä on riidoissa ukrainan kanssa.
JOS Suomeen ja ruotsiin tulee atomi pommeja, niin Venäjä on sanonut että ne "poistetaan" / tehdään toimita kyvyttömiksi. eli
Suomi ja ruotsi ja eurooppa, erikoisti Suomi, härnää Venäjää.
ja tarpeen tullen Venäjä vastaan kovalla, "isän kädellä".
on aloittaja tietoinen että, monet. hyvin monet Suomen itä-rajalla olevat Venäläiset ovat OSA Efraimia ja aina Siperiaan asti, mistä Suomalaiset, Efraim on tullut.
eli JOS Suomi ja osa Venäjää on EFRAIM, Jumalan silmäterä ,ESIKOINEN, miten tämä sopii OIKEIDEN PROFEETTOJEN, Jesajan, Jeremian Hesekielin, Sakarjan Hoosen jne jne, ilmoituksiin! ????
Lue ja OPI!
Lue Kirjoitksia, niin että Raamattu on "hiirenkorvilla" - Anonyymi00010
"Kyseessä on muutamat viikot tai korkeintaa kuukaudet, ei vuosia."
Jos Venäjä hyökkää Suomeen ja ruotsiin, "sota" kestää mahdollisesti 10 - 15 minuuttia, sanovat MAAILMAN sota-asiantuntijat!
"Oreshnik Hypersonic Missile | How Russian Intercontinental Ballistic Nuclear Missile Works? "
https://www.youtube.com/watch?v=29pwX28HKoo
mahdollinen lentoaika Suomeen 4 minuuttia !
Jos "vanhoja" ohjuksia käytetään. 10 minuuttia!
ja KENELLÄKÄÄN ei ole puolustusta tätä ja samoja ohjuskia vastaan:
katso ja ihmettele:
https://www.youtube.com/results?search_query=Oreshnik+Hypersonic+Missile
tätä ohjusta vastaan ei ole puolustusta, eikä jenkeillä ole puolustusta eikää samoja ohjuksia!
nyt mitä tämä ohjus ja sen nimi sanoo. ilmmoittaa sinulle, (länsi ja jenkit ovat nimenneet sen ) satan 2!
https://www.youtube.com/watch?v=EY-Z8rMebDY
How does a Russian nuclear missile work? The most advanced nuclear bomb in the world SARMAT SATAN 2
virallinen nimi on:
https://en.wikipedia.org/wiki/RS-28_Sarmat
The RS-28 Sarmat (Russian: РС-28 Сармат,[5] named after the Sarmatians;[6] NATO reporting name: SS-X-29[7] or SS-X-30[8]),
Lue ja OPI!- Anonyymi00013
Kertoisit tuon Venäjän diktattori Putinille ja Ukrainan presidentti Zelenskyille.
Sitten olisi hyvä, jos myös USA:n ja Iranin sotaherrat saisivat tietää tuosta.
- Anonyymi00011
>>>>>!Anton Johannsson eli sata vuotta sitten.<<~<
--------------
UT:ssa kehoitetaan seuraamaanJeesusta Kristusta, eikä profetoita. UT:ssa kehoitetaan pysymään Kristuksessa ja ajattelemaan Häntä eikä kyttäämään profetioita.
Ihmisen korottaminen ei ole Jumalan Hengen vaikutusta
--------------
"....Ilmoitusprofetia ja jatkuva ilmoitus"
"..Nykyisessä sekavassa ajassamme elävinä uskovina meille on erittäin tärkeää, jos suostumme siihen, että Jumalan arvovaltaisen ja luotettavan ilmoituksen sanan ovat saaneet ja voineet välittää meille vain Vanhan ja Uuden testamentin profeetat ja apostolit. Heillä on ollut ehdoton erikoisasema kaikkien aikojen profeettojen joukossa. Heidän profetoimisensa on ollut ratkaisevasti erilaista kuin muu heidän aikaisensa ja heidän jälkeisensä profetia. Heidän välittämänsä sana on säilytetty luotettavalla tavalla Raamatussa.
Heidän jälkeensä Jumala ei ole enää nähnyt hyväksi antaa kansalleen uusia, luotettavia ilmoitusprofetioita.
UT:n lopussa ovat sanat, jotka hyvin soveltuvat koko Raamattuun: "Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan" (Ilm 22:18).
Emme usko katolisen kirkon, mormoonikirkon tai muslimien tavoin, että ilmoitus on jatkunut apostolisen ajan jälkeenkin. "Muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on" (1 Kor 3:11). "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on" (1 Kor 4:6).
Ilmoitusprofetian on tultava eläväksi
Meidän tehtävämme on muistaa niitä sanoja, joita pyhät profeetat (2 Piet 3:2) ja apostolit ovat ennen puhuneet (Juuda 17). Vain tätä Raamatussa talletettua sanaa haluamme kuunnella uskonelämän kysymyksissä. Vain siihen luotamme sydämestämme ja turvaudumme hädässä ja kuoleman edessä. Vain siinä on sanaa, joka kestää, vaikka taivas ja maa katoaisivatkin.
Tarvitsemme julistusta, joka tekee ajankohtaiseksi tämän jo saadun Jumalan ilmoituksen. Perustava kysymys nyt onkin voiko ja kykeneekö meidänkin ajassamme ilmenevä ns. profetoiminen auttamaan Raamatun sanan tulemisessa eläväksi?
Jos käytämme jostakin aikamme kristitystä nimitystä profeetta, niin se merkitsee nimenomaan sitä, että hänen julistaessaan, "profetoidessaan", Raamatun sanat alkavat elää ja tulevat meille todellisiksi. Oikea profeetta tunnetaankin siitä, että hän kirkastaa nimenomaan kirjoitettua Jumalan sanaa ja sitä kautta Jeesusta Kristusta.
Mitä on nykyinen profetiaksi kutsuttu ilmiö?
Ilmoitusprofetia lakkasi UT:n apostolien jälkeen vaikuttamasta seurakunnassa. Sensijaan ilmiö, jota kutsumme ekstaattiseksi profetoimiseksi tai hetki profetiaksi ei ole lakannut. Usein se on tullut esiin tilanteessa, jossa on koettu Jumalan läsnäoloa voimakkaasti.
Ekstaattinen profetoiminen on kokemus, mutta siihen ei liity arvovaltaisen ilmoitussanan välittämistä. Näille sanoille ei saa koskaan eikä missään tapauksessa antaa Jumalan ilmoitussanan erehtymätöntä arvovaltaa.
Koskaan nämä yhä jatkuvan profetiailmiön sanat eivät saa tuoda mitään lisää kirjoitettuihin ilmoitussanoihin, ei olla niiden kanssa ristiriidassa eikä leikata jotain oleellista pois. Ne ovat vain tarkoitettu vahvistamaan ja tekemään eläväksi jo olemassa olevaa ilmoituksen sanaa. Ne ovat "rakennukseksi ja kehotukseksi ja lohdutukseksi" (1 Kor 14:3)...."
Lähde:
https://rovasti.fi/node/270- Anonyymi00012
Joh 16:12-13 "Minulla on teille vielä paljon sanottavaa, mutta te ette nyt voi ottaa sitä vastaan. Mutta kun Totuuden Henki tulee, hän johdattaa teidät kaikkeen totuuteen. Hän ei puhu omia ajatuksiaan, vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja hän ilmoittaa teille, mitä on tuleva."
- Anonyymi00015
Anonyymi00012 kirjoitti:
Joh 16:12-13 "Minulla on teille vielä paljon sanottavaa, mutta te ette nyt voi ottaa sitä vastaan. Mutta kun Totuuden Henki tulee, hän johdattaa teidät kaikkeen totuuteen. Hän ei puhu omia ajatuksiaan, vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja hän ilmoittaa teille, mitä on tuleva."
>>>>>>>Joh 16:12-13 "Minulla on teille vielä paljon sanottavaa, mutta te ette nyt voi ottaa sitä vastaan. Mutta kun Totuuden Henki tulee, hän johdattaa teidät kaikkeen totuuteen. Hän ei puhu omia ajatuksiaan, vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja hän ilmoittaa teille, mitä on tuleva."<<<<<<
-------------
"kaikkeen totuuteen" . Koko totuus on luettavissa VT, UT, ja apostolisissa kirjeissä. Niiden lisäksi ei tule enään "lisä ilmoituksia"
--------------- - Anonyymi00018
Tosiasiassa tällaista Antonia ei koskaan ole ollutkaan. Kukaan ei ole kuullutkaan mitään hänestä ennen tuon yhden valehteluvideon julkaisemista.
- Anonyymi00014
Johansson kirjoitti tapahtumista, jotka ajoittuvat 1953 asti, jolloin piti olla suursota Ruotsissa ja Suomi lyötynä.
Löytyy tältä sivulta:
http://www.tempelchurch.se/17/38/profetior/ - Anonyymi00016
On terve asenne epäillä että olisi ennalta kerrottu tuleviksi näitä nyt historiallisia tapahtumia.
Täytyisi olla niistä ennustuksista tehty siihen aikaan painotuotteet, jotka olisivat säilyneet ja niiden ikä todistettavissa.
Uskonnollisessa maailmassa on taipumus kertoa tapahtumien jälkeen, että niistä oli ennustettu. - Anonyymi00017
Aivan höpö-höpöä. Ei voida vahvistaa puolueettomista lähteistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2493172Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell191770Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.231453Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1361302- 1041268
- 801258
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531072Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581045- 135982
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717967