Käsite "Jumalan valittu kansa" on keskeinen teologinen termi, jolla on pitkä historia erityisesti juutalaisuudessa ja kristinuskossa.
Se perustuu Raamatun kertomuksiin, joissa Jumala tekee liiton Israelin kansan esi-isien kanssa.
Teologinen perustaLiitto Abrahamin kanssa: Raamatun mukaan valinta alkoi Jumalan lupauksesta Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille.
Erityinen tehtävä: Valinta ei tarkoita paremmuutta, vaan tehtävää välittää tietoa Jumalasta muille kansoille.
Luvattu maa: Käsitteeseen liittyy vahvasti luvattu maa eli Kanaanin maa (nykyinen Israel).
Se perustuu Raamatun kertomuksiin, joissa Jumala tekee liiton Israelin kansan esi-isien kanssa.
Teologinen perustaLiitto Abrahamin kanssa: Raamatun mukaan valinta alkoi Jumalan lupauksesta Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille.
Erityinen tehtävä: Valinta ei tarkoita paremmuutta, vaan tehtävää välittää tietoa Jumalasta muille kansoille.
Luvattu maa: Käsitteeseen liittyy vahvasti luvattu maa eli Kanaanin maa (nykyinen Israel).
Vastaukset 729
Vanhimmat
Raamatussa on lukuisia kohtia, jotka osoittavat Israelin olevan Jumalan valittu kansa. Valitseminen ei tarkoita paremmuutta muihin nähden, vaan se on kutsu erityiseen tehtävään ja liittoon Jumalan kanssa.
Tärkeimpiä raamatunkohtia ovat:Vanha testamentti5. Mooses 7:6: "Sillä sinä olet Herralle, Jumalallesi, pyhitetty kansa; Herra, sinun Jumalasi, on valinnut sinut omaisuuskansakseen kaikkien kansojen joukosta, mitä maan päällä on."2. Mooses 19:5–6: "Jos te nyt kuulete minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja... te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa."Sakaria 2:8 (tai 2:12): "Sillä näin sanoo Herra Sebaot... joka teihin koskee, se koskee hänen silmäteräänsä."Jesaja 41:8: "Mutta sinä Israel, minun palvelijani, sinä Jaakob, jonka minä olen valinnut, Aabrahamin, minun ystäväni, siemen."Psaltari 135:4: "Sillä Herra on valinnut Jaakobin omaksensa, Israelin omaisuudekseen."Uusi testamentti ja teologinen näkökulmaRoomalaiskirje 11:1–2, 29: Paavali opettaa, ettei Jumala ole hylännyt kansaansa: "Sillä ei Jumala kadu lahjojaan eikä kutsumistaan."Roomalaiskirje 9:4: "He ovat israelilaisia, heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset."1. Pietarin kirje 2:9: Pietari soveltaa Israelin kutsumusta koskemaan myös kristillistä seurakuntaa: "Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa...
"Valinnan perusteetRaamatun mukaan valinta perustui yksinomaan Jumalan rakkauteen ja lupaukseen patriarkoille (Aabraham, Iisak ja Jaakob), ei kansan kokoon tai ansioihin.
🎯 Keskeinen viesti: Israel valittiin välittämään Jumalan tuntemus ja siunaus kaikille maailman kansoille.
Aamen!
Raamatun mukaan kaikilla kansoilla oli oma jumalansa. Raamattu kertoo Israelista.
Voi teitä sekopääuskovaisia reppanoita.
Hitleri jätti hommansa kesken - nyt nähdään mihin se johti
Noin on
"Raamatussa on lukuisia kohtia, jotka osoittavat Israelin olevan Jumalan valittu kansa."
Israelista ei ole jäljellä kuin juutalaiset eli vain yksi heimo. Muut heimot hävisivät synteisintä ja valloittajat veivät heidän kauas pois omasta maastaan. Nämä heimot hävisivät jo yli 2500 v sitten.
Juutalaiset saivat elää pitempään omassa maassaan, mutta syntiensä takia Jla korkoitti heidätkin Babyloniin pakkosiirtolaisuuteen.
Juutalaiset saivat vielä uuden armonajan pakkosiirtolaisuudesta paluun jälkeen 70 vuosiviikkoa eli 490 vuotta. Kun he lopullisesti hylkäsivät Jeesuksen Stefanoksen kivittämisen aikoihin, niin heidät karkotettiin "kaikkien kansojen sekaan".
Näin juutalaiset lakkasivat olemasta Jlan valittu kansa.
Kristityt täyttivät tämän paikan ja tehtävän levittämällä tietoa Jumalasta.
"Keskeinen viesti: Israel valittiin välittämään Jumalan tuntemus ja siunaus kaikille maailman kansoille."
Kristityt ovat täytäneet tämän tehtävän levittämällä tietoa Jumalasta jo lähes kaikkiin maihin.
Totta!
Kaikella sitä ihmisiä kusetetaankin
Et onnistu!
En levitäkään uskinnollista hömppää, mikä näkyy uppovan heikoimpaan ainekseen yhä.
Niin hyvä. Hömpää levittävät poliitikot ja monet muutkin itsekeskeiset ihmisviisauden orjat.
Ovatko iranilaiset myös allahin valittu kansa?
Jonkinlainen ristiriitahan tuossa on, kun on ainakin kaksi epäjumalan valittua kansaa ja vain yksi epäjumala.
Mitä koraani sanoo?
"Anonyymi00008
2026-05-03 12:44:41
Mitä koraani sanoo?"
+++++++++++++++
Koraani tunnustaa Jeesuksen.
Talmud ei tunnusta
Talmud on oikeassa jeesuksen suhteen, kyseessä on fiktiivinen hahmo.
Totta tietenkin, silti on syytä ymmärtää ja muistaa, että hylätessään Jeesuksen ainoan messiaansa juutalaiset katkaistiin pois liitosta (Jalon oliivipuun alkuperäiset oksat). Kääntyessään taas uskossa Jumalansa puoleen Kristuksessa heidät oksastetaan alkuperäisinä anteeksiannossa takaisin.
Maallinen tilanne on kiistanalainen eikä siitä ole selvää tietoa Raamatussa. Kärsimään ja tappelemaan joutuvat sekä hajaannuksessa että exoduksessa. Ei käy kateeksi, vaikka kaikilla muillakin kansoilla on ongelmansa yms sotansa.
Israel on aina saanut taistella olemassaolostaan. Se on tehnyt kansasta erityislaatuisen.
Arabit olis oyyhkäisdyt juutalaiset mereen jo aikoja sitten ellei ameriikan aseet olis suojellut Israelia.
Ja Euroopan unionin rahoitus ja väkilukuun suhteutettuna suurin juutalaisten määrä Suomesta sodan jälkeen valtaamaan sodalla juutalaisille YK:n arabeillekin antamat alueet.
Lähi idässä asuu kaksi täysin moraalitonta kansaa, Arabit ja Juutalaiset.
Ja Hitler tuhonnut supuuttoon, jos maailman-valtakunnan kanslia olisi valmistunut
Valtiot eivät ole jumalallisia kohteita.
Arabit on niin onnettomia sotilaita että eivät pyyhkäise muuta kuin persettään? Aina kun naapurit hyökkää Israelin kimppuun niin saavat selkäänsä, ja Israelin pinta-ala kasvaa ja sitten musut ulisee kun taas juutalaiset meitä sortaa?
Joopa joo💩💩💩🤯
Israelin kansasta puhuttaessa usein käytetään vain sanaa israel. Israelin kansa on Jumalan valittu kansa, sen kotimaa on Israel. Tässä ajassamme Jumala tuo kansansa takaisin luvattuun maahan Israeliin. Tästä löydämme Raamatussa olevat tiedot.
Totta luulisi että ymmärtäisivät, kun joka kerta tulee turpiin, etteivät ole taistelijoita. Tyytyisivät vain hakkaamaan naisiaan ja lapsiaan, sen he osaavat parhaiten.
Eukö kaikki ihmiset ole Jumalan lapsia. Miksi suosisi jotain sakkia,joka osoittautuu ilkeäksi. Kiinnostaako Jumalaa maa-alueet ja valtiot?
Se on tee-se-itse-israel. Messiaanhan vasta pitäisi se palattuaan perustaa. Nykyinen on siis feikkiä ja sen näkee myös teoistaan. Täysin ilkeä valtio, maailman häpeäpilkku.
Ei se Israel ole mikään Jumalan valittu kansa.
Missä niin lukee? Papit on keksineet Jumalan.
Juutalaiset joutuvat ehkä muuttamaan Ameriikkaan omiensa luo turvaan.
Kyllä se kuule Raamatussa lukee, lukenut jo tuhansia vuosia. Etkä sinä sitä pysty muuttamaan.
Siis Israelin Jumalan valittu kansa. Tai että kansa valitsi. "Kun Israelilla ei ollut johtajaa, niin he valitsivat uusia jumalia".
Tiedätkö kuka sen tekstin on sinne kirjoittanut? Tietysti joku JUUTALAINEN !
Raamattu puhuu antiikin israelilaisista. Ei juutalaisista ei nykyisraelilaisista,jotka ovat kulttuuriomineet israelnimen.
Ns. juutalaiset ovat osittain juudealaisia eli sekakansaa,joka asui 2000 vuotta sitten alueella. Osittain sekaantui muihin kansoihin aikojen kuluessa. Myös osa on kasaareita eli käännynnäisiä. Eli ei ole puhdageenisiä hebrealaisia. Uskontokin on fariseusten peruja.
Jerusalemin tiltu.
"Anonyymi00026
2026-05-03 14:49:20
Kyllä se kuule Raamatussa lukee, lukenut jo tuhansia vuosia. Etkä sinä sitä pysty muuttamaan."
xxxxxxx
Raamattu on ihmisten kirjoittama kansallis eepos.
Kuten kaikki muutkin "pyhät kirjat"
Uskonnot ovat vain ja ainoastaan ihmisten keksintö. pääasiallinen syy on toisten ihmisten alistaminen ja itsensä korottaminen. Uskonto on ihmismielen pahimpia sairauksia ja sotien ja kärsimysten aiheuttaja.
Jep: kun yksi näkee harhoja, tarjotaan hänelle lääkkeitä ja terapiaa.
Kun moni näkee harhoja, on kyse uskonnosta ja harhojen ylläpitäjät ja voimistajat saavat tekosistaan palkkaa...
Näppärää...
Mitä sitten kukin tarkoiaakin uskonnolla? UUDESTISYNTYNYT ihminen elää kokosydämisesti etsien Jumalan tahtoa elämäämme. Uudestisyntynyt ihminen kasvaa ymärtämään toisia ihmisiä, vaikka ei hyväksyisikään heidän tekojaan. Uudestisynnyttyään ihminen alkaa kasvamaan todellisessa pyhityksessä.
Näin on, vaikka sylkevät ja pahoinpitelevä kristittyjä, keräämme silti rahaa omaisuuskansalle. Jotta pystyvät jatkamaan sotimista.
Kun se kansakin vielä jostakin löytyisi, kun juutalaiset muinoin jo tappoivat sukupuuttoon koko Israelin heimon syömällä heidän esikoispoikansa, kuten kristityt syövät israelilaisen Jeesuksen ehtoollisella vielä tänä päivänäkin..
Noinko siellä palestiinalaisfanien koulutusleirillä opetettiin?
Etkö edes häpeä tietämättömyyttäsi.
Ei vaan Raamatussa Mooseksen kirjoissa juutalaisuuden perustasta. Löytyy 2.Mooseksen kirja, luku 13, mikä muuten on ihan sitä samaa uskontoa kuin Palestiinassakin islam arabeilla - myös he ovat uskonnon osalta umpihulluja kristittyjen ohella uskomalla juutalaisia.
Ja minä vastaavasti olen ylikypsä kaikkiin uskovaisiin ja kaikkiin ateisteihin, jotka luulevat juutalaishuijauksella tulivuoren olevan jokin Jumala - ihmissyönnillä palvottuna (ehtoollinen).
Profeetatkin tapettiin jokainen.
Jeesus oli samarialainen Daavidin huonetta. Ei juutalainen.
Minkä jumalan: tappaja jumalan.
Oikea Jumala on rakka se siitä on todistus Jeesuksen armon ristin työ Golgatalla.
ilman Jeesusta kaikki muu on valhetta.
Oikea Jumala on rakkaus.
Oikeaa jumalaa ei ole. Kaikki jumalat on ihminen keksinyt.
Luonnonlait jyrää Jumalan mennen tullen.
Kuka on tehnyt luonnon ja luonnon lait ja vakiot, tietoisuuden ja moraalin.
Ne on niin hienoja että ne on pakko suunnitella, ja kun menee päin vit- ua ja siitä syntyy elämää ja se on sellainen ihme että, - tiede on ihan hoona!
Ei ainakaan jumala. Luonnonlait on olleet alkupamauksesta lähtien.
Kuule, kun 100 vuotta sitten jo todettiin, ettei edes mitään luonnonlakeja olekaan, vaan pelkkä tilastollinen todennäköisyys ihan mille tapahtumalle tahansa.
Kaikki ihmeeksi todettu tai aikaisemmin yliluonnolliseksi sanottu on yhtä tieteen mukaista ilmiömaailmaa tänä päivänä kuin kaikki muukin, mutta jotkut ilmiöt vain tilastollisesti harvinaisempia kuin toiset. Ja kun tämä on jo 100 vuotta tiedetty tieteen perustana, niin ettekö te voisi jo tätä edes oppia?!
Ja tämä epämääräinen maailman ilmiötilanne edellyttää järjestelijän, muuten eläisimme kaaoksessa, mutta me emme tiedä mikä se on.
Vaikka olisi totaalisesti kaksi täysin identtistä auton alle jäämistä, jossa toinen henkilö kuolee, mutta toinen henkilö - kuin ihmeen kaupalla - selviää naarmuitta. Me emme tiedä mistä se johtuu, mika sen saa aikaiseksi, mutta juuri näin 'epämääräisessä' maailmassa elämme, mikä on myös ilman mitään faktoja lakeja meidän todellisuuden perustana.
Kun aikoinaan Suomen ensimmäinen ydinfyysikaan professori Laurikainen tätä selitti - hän sanoi, että se joka ei nyt kauhistu, ei edes ymmärrä mitä hän selittää.
Näistäkin Laurikaisenkin sanoista on jo ainakin 50 vuotta.
Laurikainen oli kiinnostunut uskonnosta, ja hän oli valmis hyväksymään säätelijäksi Jumalan, mutta kaikesta päätellen hän ei kyllä ymmärtänyt mikä todellisuudessa on kristinusko, vaan muiden tavoin hän luuli sen liittyvän Jeesuksen moraalisiin ja eettisiin opetuksiin, ja näihän ei todellakaan ole.
Juu - kuoliaaksi kidutettuna, kiroukseksi kirottuna ja ehtoollisella syötynä kuvitellen ruumiin ja veren olevan tunnustuksen mukaan todellisesti läsnä.
Ei suotta ilmestyskirjassa tätä teidän rakkauden jumalaanne, mitä palvotte Jeesus uhrilla sanota PUHUVAKSI PEDON KUVAKSI.
Mitä ovat nämä kristityt alienit, olennot jotka kutsuvat tätä "rakkaudeksi"?! En usko että he ovat ihmisiä, koska he ovat täysiä petoja petojumalineen. Ihmisisdä on edes ripaus inhimmillisyyttä, heidän 'rakkauden puheissaan' ei lainkaan.
Tämän Raamatun tarina juuri heidän uskollaan todistaa, se on kokobtarinan tarkoitus ja tarinan pointti, miksi heidät ilmestyskirjan mukaan tuhotaan. Luther käytti muotoa "ovat luonnostaan vihattavia".
Tästä syystä Raamatun tarina on niin väärän kieron kautta tehty ja väärin päin, että jos nämä olisivat tienneet, että mitä heistä tällä uskolla mitataan, hehän eivät olisi astuneet tähän miinaan.
En näe mitään logiikkaa, että entiteettiin "yli maallinen äly" Jumala- käsitteenä liittyisi pahojen ihmisten narsistinen heihin kohdistuva rakkaus.
Ei mitään ole suunniteltu, vaan elämää alkoi ensin olemaan merissä.
Ikävä kyllä sellaista Jumalaa ei ole näkynyt.
No aika kummallisen muodon tuo rakkaus sai, kun antoi natsien tuhota miljoonia juutalaisia.
Luulisi kaikkivoivan pystyvän estämään kansanmurhan...
Ja jos on kaikkivoipa, eikä tee asian estämiseksi mitään, niin mitä se rakkaus sitten on?
Kaikkivoiva kaikessa hyvään pyrkivä Isämme, antoi Isän hyvät neuvot hylänneiden ja kapinallisen Luzifer/saatanan toreuttaa mielitekojaan, toisen maailman sodan aikana. Kymmeniä miljonia tapettuja, juutalaisten tuhotehtailun lisäksi. Onko tälläisessä mitään järkeä? Isä Jumalan ja Jeesuksen uudenliiton hyvyys, tuli tarpeeseen, että edes Jeesuksen Herrauden ja uhrin hyväksyneet pelastuisivat. Luzifer/saatana tanssi riemuissaan, kun hänen oppinsa oli suosiossa. Mutta tomu laskeutui, kun typerimmänkin järki alkoi voittaa ja pahuuden vähetessä, pahuuden tappaessa toisiaan. Ihmiset alkoivat palata Isänsä luo, kuin juutalaiset monesti aikoinaan. Mutta vieläkin on saatanan kuvottava löyhkä havaittavissa , näissäkin keskusteluissa.
Paikallaan painovoimakentässä roikkuva immeinen ei tee työtä.
Henkimaailmassa ei ole mitään jumalaa, Jeesukseen, eikä uskontoihin liittyvää.
Henkimaailmaan joudutaan kaikki.🙏
Niin, ainoa "todellinen" Jumala onkin ylimaalinen äly tieteen mukaan, meidän todellisuutemme säätelijä, mikä se sitten onkin, kun ajatellaan meidät simuloiduksi.
En kuitenkaan usko sitä lepytettävän Jeesuksen kuoliaaksi kiduttamisen palvonnalla pelastukseksi, ettei itse tarvitse vastata omista pahoista teoistaan, en myöskään usko, että sillä olisi helvetti -niminen paikka tottelemattomille, kun ei nodata sen käskyjä, enkä tiedä tieteen edes tietävän (vielä) tämän päivän mukaan, että mitkä olisivat edes sen lait ja säännöt.
Miksihän nuo ateistit riehuvat tällä palstalla?
"Oikeaa jumalaa ei ole. Kaikki jumalat on ihminen keksinyt.".
Tuokin todistaa, että hekin etsivät jotain korkeampaa, johon voisi uskoa. "Tyhjästä on paha nyhjästä."
Olen itsekin miettinyt sitä miksi kaltaisesi ateisti kirjoittaa täällä
Uskovaiset riehuvat ja tuputtavat harhaoppiaan ateistien palstalla . Munatuksi tulevat raukat 😆
Uskon minä reinkarnaatioon ja karman lakiin.
Ja alieneihin♥️♥️
Ja ateistit luulevat heidän puhuvan Jumalasta, ja tulevat vielä enemmän munatuiksi.
Juutalaiset ovat kautta maailman sivun onnistuneet ottamaan haltuunsa kyllä kummatkin tappelevat puolet.
Eli sekä neuvostoliittolaiset että natsit, mussoliiniläisistä puhumattakaan...
Israel on itse hankkinut menneet, nykyiset ja tulevat vaikeudet itselleen. Vaikea ymmärtää ”kristittyjen” hyväksyntää israelilaisten sikailulle. Minä en hyväksy. Katson vain kärsivällisesti miten kehnosti Israelilla menee ja mitä ongelmia on tulossa.
Minkälaisia vaikeuksia heillä on, kun omistavat kaikki maailman pankit ja teollisuuden sitä kautta ja valtiot lainarahoineen ja yksityiset kansallaiset pankkikortteineen?
Juutalaiset voivat tehdä mitä lystää, eikä heidän tekemiisellään ole koskaan ollut edes mitään rajoja.
Moraali ja etiikka ei kuulu kristittyjen tavoin millään tavalla heidän arvomaailmaansa, ne hakattiin ristille ja kirottiin jo 2000 vuotta sitten.
Tästä syystähän me juuri olemme maailmanlopussa, maailma ei enää kestä tätä, ja he ovat päättäneet viedä maapallon mukanaan.
Tässä on jo yksi yö vietetty sivilisaation tuhoa peläten, se määrä mikä Israelilla itsellään on ydinaseita, vain Luoja yksin tietää, heillä on ollut aina "poikkeuslupa", he eivät ole antaneet koskaan niitä tarkistaa - muistaisin, että jo vuosia sitten olisi puhuttu jostain 500 ydinohjuksesta.
Ja se, että heidän perustalle on myös rakennettu Euroopan unioni, ei anna siltäkään suunnalta mitään toivoa, kansalaisia tapetaan kansallisosialisminntehokkuudella, ja kaikki rahat, verot ja varat menevät olemattoman vihollisen tappamisen varusteluun, kun Ukrainan ilmassa tuhotaan 80 miljoonaa euroa yössä kansalaisten rahoja, vaikka ei yksikään ammus osuisi mihinkään, mutta asekauppa on se mikä kannattaa.
Mutta onhan Davosin kokous jo päättänyt Klaus Schwapin Suuren nollauksen - lopulta viedään kaikkien yksityinenkin omaisuus.
Kai yksityisomaisuuden evakuointi alkaa sillä, kun poliitikot levittelevät karvaisia käsiään - ihan pakko viedä, kun kaikki valtolta jo meni?!
Koko valtion omaisuuden myynti alkoi jo 1990-luvulla ja välistä vetäjiä riitti.
Yhtenä vuonnakin Fortumin toimitusjohtaja Lilius tienasi enemmän kuin Yhdysvaltain presidentti.
Näin ne Suomen varat hupenivat.
Maailmanlopusta on itketty ties kuinka kauan, muttakaikki ennustukset ovat menneet pahasti pieleen.
Mutta sinulla on siis varmat speksit?
"Minkälaisia vaikeuksia heillä on, kun omistavat kaikki maailman pankit ja teollisuuden sitä kautta ja valtiot lainarahoineen ja yksityiset kansallaiset pankkikortteineen?"
Hohhoijaa, että taas tuollainen...
En todellakaan tiennyt, että japanilaiset, kiinalaiset ja eri arabikansojen pankit ovatkin juutalaisten käsissä...
Olet hoidon tarpeessa!
"Jumala ei ole rasisti eikä despootti. Jumala rakastaa kaikkia luotujaan, ja siksi Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan koko ihmiskunnan, joka häneen uskoo. Jumalan rakkaus. Tämä on ainoa perusta. Jumalan olemus on rakkaus; hän ei voi olla mitään muuta."
Väärin. JOTKA HÄNTÄ (ei häneen) USKOO, ETTEI VOIDA ALISTAA PAHUUDELLA ALHAISIN TUNTEIN JA RAHAN VALLALLA.
Kävi niin, että juuri tällä tuhottiinkin koko maailma, kun ei uskottu JEESUSTA, vaan uskottiin juutalaista Paavalia.
Jos en tietäisi, että narsistit tapetaan kidutusrakkauksineen ja kirottuine jumalineen, että maailma pelastuu, voisin jopa uhata sillä.
Miksi tuo äärinarsisti pelastaa vain häneen uskovia?
Jos olisi kyse ihan oikeasta rakkaudesta, ei hän asettaisi minkäänlaisia ehtoja.
Nyt tuo Jeesuksen rakkaus kilpailee lähinnä Trumpin rakkauden kanssa siitä, kumpi on itsekeskeisempi.
Onko kukaan kysynyt tekoälyltä uskooko se jumalaan?
Tekoäly on hyvin kristinuskon myönteinen, kysehän on vain siitä miten se on ladattu, ei sillä ole omia uskoja.
Jos olisi, niin tekoäly olisi saavuttanut sen pelätyn tietoisuuden.
Muistelen että on sitä juutalaisilla joskus ollut vaikeuksia. Olisiko ollut toisen maailmansodan aikoihin. Tulevista haasteista ei vielä tiedä. Joku saattaa vaikka keksiä jotain. Aika näyttää.
Sinäkö et tiedä mitä sana ''holokausti' tarkoittaa?
En ikimaailmassa olisi voinut kuvitella, että täällä on vielä joku tietämätön.
SE TARKOITTAA VANHASSA TESTAMENTISSA KOKONAAN POLTETTUA IHMISUHRILAHJAA JUUTALAISTEN BAAL- JUMALALLE.
Luther varmasti oli hyvin iloinen voidessaan teoksellaankin näin auttaa heitä saamaan oman valtion palestiinalaisten mailta. Suomeksi: varastaa valheella.
Tästähän se tiedetään, että natsit olivat sionisteja itse.
Moskovassako sinulle opetettiin noin?
Moskovassa kaikki muut paitsi he itse ovat natseja. Israel kyllä siinä aika kärjessä'
Se mistä Raamattu puhuu, on hengellinen Israel, se mitä lupaukset koskevat se hengellinen Israel mikä on tuleva, eikä nykyinen maallinen Israel, jota ei tosiaankaan pidä siunata jos ei halua paholaista siunata. Ei Raamattu käske mitään pahoja tekoja siunaamaan eikä maallsita valtiollista Israelia, vaan hengellisen Israelin, jäännöksen, joka on tuleva.
Useat amerikkalaiset ovat kertoneet, etteivät ole koskaan aikaisemmin nähneet vastaavaa vihaa juutalaisia ja evankelisia kristittyjä kohtaan ja ovat varsin huolestuneita, koska tilanne tuntuu vain pahenevan koko ajan.
Sosiaalisessa mediassa, varsinkin X:ssä, puheet ja kuvat raaistuvat ja kovenevat koko ajan.
Euroopassa väkivalta on myös lisääntymässä.
EU, useimmat Euroopan maat, perinteinen media ynnä muut vastaavat toimijat eivät tunnu ollenkaan tajuavan, missä mennään - tai eivät halua sitä tajuta. Päinvastoin he vain vahvistavat väkivaltaan yllyttävää ilmapiiriä Israelia mustamaalaavalla ja valheellisella uutisoinnilla ja muulla toiminnalla ja toisaalta valkopesemällä eräiden muiden toimia. Tätä tekevät myös EU ja Suomi.
Me elämme todella ikäviä aikoja eikä hyödytä pistää päätään pensaaseen. Elämme vähintään yhtä pahoja aikoja kuin 1930-luvun Saksassa elettiin. Eikä tämä ole enää joidenkin harvojen näkemys, tämä on ajan henki.
Valitettavasti sama ilmiö on havaittavissa Suomessa ja tällä palstalla.
Amerikan evankeeliset ovat olleet mukana estämässä presidentin vaihdon, joten saavat syyttää itseään.
<<Kävi niin, että juuri tällä tuhottiinkin koko maailma, kun ei uskottu JEESUSTA, vaan uskottiin juutalaista Paavalia.<<
Paavali on pakanoiden apostoli,
Kyykäärmeen sikiöt koittaa häiritä Jumalan puolustussuunnitelmaa.
Jeesus yhdistää.
"Rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut": sanoo Jeesus.
ja tätä Seuratkaa !
se on tie taivaaseen se antaa laajemman tajunnan ja muuttaa ihmisen sisällä.
Rakkaus muuttaa siten, että se ensin murtaa itsekeskeisyyden ja avaa tilan katumukselle ja antautumiselle — sydän kääntyy pois omasta vallasta ja kohti Kristusta. Siitä seuraa sisäinen valo ja rauha, joka antaa voiman nähdä toiset ihmiset arvoisinaan ja toimia heidän hyväkseen. Hengellinen yhteys rukouksessa ja sakramenteissa, Pyhän Hengen työ, sekä uskovien yhteisön harjoittama palvelu ja anteeksianto kasvattaa tätä rakkautta arjessa: ajatukset, tunteet ja valinnat uudistuvat, tavat muuttuvat ja hedelmät näkyvät teoissa. Näin syntyy asteittainen pyhitys — ihminen muuttuu sisältä käsin uudeksi luomukseksi, jonka elämä heijastaa taivaallista rakkautta.
Kristitty on omahyväinen. Rakkautta on paljon muuallakin kuin sinun omassa kuplassasi.
Joku joka haluaisi parodioda kristinuskoa, kirjoittaisi melkein juuri kuin sinä...
Ei tietenkään historiaa voi mitätöidä eikä Jumala hylkää ketään, mutta maallisesti ei ole enää teokratia, vaan samaa kuin muutkin kansat ja maat maailmassamme. Ei ole helppoa olla juutalainen ja samat murheet heillä on kuin meillä muillakin.
Jumalan valittu kansa kuvaa vain ihmisiä jotka ovat vilpittömiä ja välittäviä. Kansallisuudella tai rodulla ei ole merkitystä, mutta tottahan Israelista lähtöisin oleva "idea" kohdistuu omaan kansaan kun siitä kirjoitetaan. Itseasiassa tämä ajatettelutapa on kaiken kansallisuusatteen ja rasismin takana. Jopa historian H. piti saksalaisia vastaavana valittuna kansakuntana. Hän ei ymmärtänyt mihin juutalainen kristillisyys perustui. Kansallisuusaate omiii tämän valituksi tulemisen. Natsi-sana syntyy juuri tästä kansallismielisyydestä johon ei kuulu kaikkien ihmisten arvostaminen ja myötätunto.
Niin että Raamattu kertoo vain Israelista pääosin.
Niin, ilman Kristusta - Gal.3:13 "pelasti meidät lain kirouksesta kun tuli KIROUKSEKSI meidän edestämme" - juutalaiset Jumalansa käskystä joutuisivat uhraamaan edelleen esikoispoikansa.
Nyt Kristusta seuraavat jristityt menevätkin heidän sijastaan Jahven helvettiin uhreiksi (1.Kor.3:13).
Ja samalla Paavali läimäisi kaksi kärpästä samalla iskulla - opettihan Jeesus Israelin Jumalasta, ja juutalaiset olivat kärytä jumalahuijauksesta, joten kristinuskon kolminaisuusoppi takasi, että myös Jeesuksen opettama taivasten valtakunnan isä Jumala, Israelin Jumala, tuli kirotuksi helvettiin Jahven tieltä samalla kerralla.
Kuten Jahve määrää 5.Mooseksen kirja luku 13, on surmattava ihmeidentekijä, joka houkuttelee toisen Jumalan luo ja nostettava seuraajien ylle kostonkäsi.
Juutalaiset odottavat Messiasta, kristityt Jeesuksen "paluuta". Hullun hommia.
Muistan kun vielä 50-luvulla jotkut odottivat Jeesuksen tulemista viettämällä aikaa talojensa katoilla, jotta pääsisi ensimmäisten joukoissa...
Äiti painotti, ettei niille saisi nauraa...
Mutta kyllä tuollaisille naurettiin.
näyttää jumala unhtaneen tämänkin kansan,,,
Hengellinen. Israel nousee vielä. Maallinen hukkuu miekkaan.
Mikä Jumala?!
Mikähän sun mielestä on "hengellinen Israel"?! Voi hyvä Luoja.
2000 vuotta - kiitos juutalaisten - on hengellisyys pysynyt maapallosta yhtä kaukana kuin on Andromedan tähtikuvio.
"Mikähän sun mielestä on "hengellinen Israel"?! Voi hyvä Luoja."???
Sekin selviää Raamatusta:
Room 11
"Kysyn siis: ei kai Jumala ole hylännyt omaa kansaansa? Ei toki! Olenhan minäkin israelilainen, Abrahamin jälkeläinen, Benjaminin heimoa. Ei Jumala ole hylännyt kansaansa, jonka hän edeltäkäsin on valinnut. Tiedättehän te, mitä kirjoitukset kertovat Eliasta. Hän esittää Jumalalle Israelia vastaan tämän syytöksen: »Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi. Minä yksin olen enää jäljellä, ja he tavoittelevat minunkin henkeäni.» Mutta minkä vastauksen hän saa Jumalalta? »Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole polvistuneet Baalin edessä.» Samoin on nykyisenäkin aikana olemassa jäännös, jonka Jumala on armossaan valinnut."
Runoilee tulivuorijumalaa ja uhrikulttijumalaa palvoja Paavali, kun tekee kuoliaaksi kidutetun uhrin Israelin Jumalasta opettaneesta Jeesuksesta pääsiäisen teurastettuna uhrilampaana Baalille.
Kiitis!
Israel ehkä katoaa tulevaisuudessa. Vihamieliset arabit piirittää joka puolelta. Ei siinä mikään valtio voi kauan elää. Juutalaiset muuttavat Ameriikkaan turvaan omiensa luo.
Juutalaiset eivät ole Israelin Jumalan valittu kansa, he olivat muinoin Benjaminin heimo, joka tappoi Israelin heimon, js varastivat näiden maat.
He tekivät israelilaisen Jeesuksen nimeen, joka opetti Israelin Jumalasta jumalahuijauksen, missä kolminaisuusopilla Jeesus muuttuukin opettamakseen Jumalaksi, joka kadotetaan pelikentältä petollisen Luojajumalan valhetarinalla.
Tämä juutalaisten jumalahuijaus löytyy myös Raamatausta - Jeremian kirja 7 luku:
<<<7:21 Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: "Lisätkää polttouhrinne teurasuhreihinne ja syökää lihaa. Sillä en minä puhunut enkä antanut käskyä teidän isillenne poltto- ja teurasuhrista silloin, kun minä vein heidät pois Egyptin maasta, vaan näin minä käskin heitä ja sanoin: Kuulkaa minun ääntäni ... Mutta HE EIVÄT KUULLEET, eivät korvaansa kallistaneet, vaan vaelsivat oman neuvonsa mukaan, pahan sydämensä paatumuksessa, ja käänsivät minulle selkänsä eivätkä kasvojansa.<<<
Juuri tämä kohta todistaa, ettei Mooseksen kirjoissa puhuva Jumala ole Israelin jumala, koka Mooseksen suulla antaa jos jonkinlaisia uhrimääräyksiä aina lasten uhraamiseen asti.
<<<7:27 Ja kun sinä puhut heille kaiken tämän, niin he eivät kuule sinua, ja kun sinä heille huudat, niin he eivät sinulle vastaa. Sillä JUUDAAN MIEHET ovat tehneet sen, mikä on pahaa minun silmissäni, sanoo Herra. He OVAT ASETTANEET ILJETYKSENSÄ TEMPPELIIN, JOKA ON OTETTU MINUN NIMIINI, ja saastuttaneet sen.
Ja he ovat rakentaneet Toofet-uhrikukkulat Ben-Hinnomin laaksoon, polttaakseen tulessa poikiansa ja tyttäriänsä, mitä minä en ole käskenyt ja mikä ei ole minun mieleeni tullut.<<<
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=jer&luku=7
Olipa kerran muinainen Jeesus niminen israelilainen opettaja, joka kävikin riehumassa tuossa temppelissä, ja meinasi paljastaa koko juutalaisten huijauksen - pääsi hengestään, ja oli päitä katkottava kerettiläisiltä ja kuritettava kunnolla kansaa, että pysyi maailmassa juutalaisten luoma pahuuden järjestys.
On sanonta, että siinä ajassa, kun totuus vasta vetää saappaitaan jalkaan, on valhe jo kiertänyt maailman ympäri.
Mutta täytyy kyllä sanoa, että 2000 vuotta on tälle totuudelle ollut kyllä luvattoman pitkä matka.
Mikä on sen valtaapitävän järjestelmän nimi, missä yhtyy - ja ovat yhtyneet jo alusta lähtien - juutalaiset ja katollinen kirkko?
Kuten juutalainen Paavali jo kauan sitten on kirjoittanut Raamatun mukaan, niin hän ristiinnaulitsi koko maailman itselleen. Miten noin vuoden 53 paikkeilla hän on voinut olla tästä näin varma?!
Se että juutalaisten jumaluus on Baal, on myös arkeologisin todistein todistettu.
Jossain vaiheessa sen olisi kuulunut olla pois alueen uskonnosta, kun VT:ssä kerrotaan, että kuningas Salomon rakentamia lasten uhrauspaikkoja särjettiin, mutta wikipedia Jahve sivulla kerrotaa, joka on Baal jumalan nimi kristinuskossa, että nimenomaan kuningas Salomo rakennutti Jahvelle Jerusalemin temppelin, ja ainakin tuosta ajast on jälleen uhraus oli voimissaan - myös sinä pääsiäisenä, kun tarina kertoo Jeesuksen riehuneen kyseisessä temppelissä.
Ehkä juuri tästä tulee Jeesuksesta "ystävä sä lapsien", kun yritti pelastaa uhrattavia lapsia, joiden hengen säästämisestä ei oltu maksettu papeille. Ehkä yrityi myös pelastaa sitä omaa esikoistaankin, josta on maininta siinä Paavalin löytyneessä kirjeessä.
Näin on, aamen!
Totta: "Se että juutalaisten jumaluus on Baal, on myös arkeologisin todistein todistettu."
Juutalaiset LUOPUIVAT palvelemasta elävää Jumalaa, ja matkivat naapurikansoja ja alkoivat uhrata Baalille. 1. Kuningasten kirja 19
Varsinkin kuningas Aahab, jonka rietas vaimo Iisebel houkutteli palvelemaan epäjumalia, vainosi niitä, jotka uskoivat vielä vanhaan oppiin Jahvesta.
Mutta Iisebelille ja Aahabille kävi lopulta huonosti.
Jumala herätti uusia profeettoja, jotka saarnasivat parannusta ja vaativat kansaa PALAAMAAN elävän Jumalan palvontaan.
No tänä päivänäkin juutalaisuus on Baalin palvontaa mihin kuuluvat myös kristinusko ja islam - noin 5 miljardia uskovaa, joiden jumaluutena on ilmestyskirjan luvun 13 PUHUVA PEDON KUVA, joka on se BAAL.
Jeesushan yritti muutosta, ja on kirjoitettu sanomaan Jahvea Saatanaksi ja kaiken valheen isäksi, mutta surmattiin nimenomaan oåettamanaan hyvänä Jumalana kolminaisuusopin mukaan, ja epäonnistui.
Tässä todistat sanan 'parannus' - se on mielen muutos ja tieltä pois kääntyminen oikeana käännöksenä, kun uskovaiset hokevat Baalin kultissa synnistä parantumista.
Synti kuuluu vain Jahve-Baal-jumalaan, ei Jeesuksen opettamaan taivasten valtakunnan isä Jumalaan, Israelin Jumalaan, Luojajumalaan.
Ja edelleen Raamatun mukaan Juudaan heimo tappoi ISRAELIN HEIMON, kaksi eri heimoa, ja israelilaisia oli kielletty antamasta edes tyttäriään vaimoiksi juutalaisille.
Kyse ei ole vain siitä mitä palvotaan.
Ovatko juutalaiset jotakin hyksoja, arjalaisia, jotka ovat muualta tulleet jo tuolloin valtaamaan muiden, kuten Israelin heimon maat?! Keitä he olivat?
Tämän päivän juutalaisuus ei ole geneettistä, vaan Aasiasta kotoisin olevan uskontokäännynnäisen kasaaarikansan jälkeläisiä, tai ketä tahansa juutalaisuuteen kääntyneitä uskovaisia, joilla ei ole mitään historiallisia siteitä edes Palestiinaan, kadaarikansa oli juuri näitä falloskultin orgiapalvojia askezatsi juutalaisia.
Siis askenazi-juutalaisia - kasaarikansasta polveutuvia ja alunperin Venäjän takamailta kotoisin olevaa kansaa, joiden juutalaiskielikin on ihan omansa jiddish-kieli, millä ei ole mitään tekemistä seemiläisten kielten kanssa.
Holokaustiinhan kehitettiin termi "antisemitismi", joka todellisuudessa tarkoittaakin arabian kielen vastustamista, millä termillä luotiin mielikuvaa juutalaisesta heimosta, joka on seemiläisiä, mikä ei pidä ollenkaan paikkaansa.
Jiddishiä pääkielenään puhuu maailmassa tänä päivänäkin 4 miljoonaa juutalaista.
Kun aihe on niin kuuma peruna - tämä huijaus huijauksen päällä - vielä 1940-luvullakin, kun Sgmund Freud tapettiin myrkyttämällä, kirjoitettuaan kirjan uskonnosta ja Mooseksesta, ja kaikki tapettiin kirkon toimesta, jotka eivät kumartaneet juutalaisten puhuvaa Pedon kuvaan, niin edelleen MIKÄ ON HEIDÄN YHTEYS KATOLISEEN KIRKKOON, joka on vuosituhannet kristinuskolla pitänyt tätä juutalaisvaltaa yllä?
Juutalaiset olivat siis todistetusti toisen maailmansodan salausajan päätyttyä itse holokaustin takana, oman valtion saamiseksi, ja juutalaisneuvosto laati listan keskitysleireille lähetettävistä. Jo sana holokaustikin tulee Raamatusta ja tarkoittaa kokonaan poltettua uhrilahjaa Baal-jumalalle.
Tässä on oltava jo jokin jättimittava yhteys 2000 vuoden takaa, koska Paavali osaa jo Raamatussa sanoa ristiinnaulinneensa tekemällään kristinuskolla koko maailman itselleen, siis juutalaisille. Paavali oli virallisesti Rooman kansalainen.
Kyseessä taisi olla vain Israelin Jumala, joka asui Jerusalemissa.
Olisipa sinulla edes sen verran järkeä, että ymmärtäisit joskus olla edes hiljaa.
Siitä huolimatta Raamatussa Israelin Jumala on merkittävässä osassa. Hän asui Jerusalemissa.
Mä tiedän, sä rakastat sun ääntä, mutta kun viestien sisältöarvo on miinusmerkinnen, se on silloin vain trollaamista tai tyhmyyttä.
Sanassa todetaan, että Hän ( Jeesus Kristus), joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.
Kristus on kulttihahmo, kuulemma kreikkaa ja tarkoittaa balsamoitua muumiota, piispa Huovisen sanoin uusi nimi pakanahallitsija Auringonjumala Sol Invictukselle, Jeesus taas oli aikansa opettaja.
Ja mitä siihen sanaan tulee, niin tarinana se kertoo, että miten Paholainen varastaa uskojansa sielun.
Maallinen, uskonnollinen Israel tappoi Jeesuksen.
Totta, mutta noin oli ennustettu Raamatussa. Mutta juutalaisille on Raamatussa vielä parempi ja valoisampi profetia:
Sak 12
"Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista. Sinä päivänä pidetään Jerusalemissa suuret valittajaiset, niinkuin olivat Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa."
Davidin suku oli kuningas Salomo, joka oli Davidin poika, ja jonka jumaluus on Baal-jumala, ja jotka lävistivät Jeesuksen, mutta kyllä nämä valittajaiset nyt laajenevat koko maailmaan, kun kristityt lävistävät Jeesuksen joka ehtoollisella syöden tämän Baal-jumalalle teurastettuna uhrilampaana, Israelin Jumalana, kuvitellen ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä.
Raamatusta tämä löytyy laittamalla hakuun ilmestyskirjan 13. luku - PEDON LUVUN, joka on erään ihmisen luku eli kuusisataa kuusikymmentä kuusi, niin saa osuman kuningas Salomoon, joka keräsi syntikiristyksin mm. lasten hengen säästämisellä vuodessa 666 talenttia kultaa.
Kuningas Salomo on siis yhdistävä tekijä jo varhaisen kristinuskon luomisen ja juutalaisten välillä.
MITEN?
No kuningas Salomonin "koti" on puolisonsa Saban kuningatraren kanssa Etiopia, ja sieltä laajentunut Aksumin valtakunta. Ovatko juutalaiset sieltä tulleita Palestiinan alueen valtaajia ja Israelin heimon tappajia?
Kuuluiko Egypti Aksumin valtakuntaan?
Ompa aika erikoista mölinää?
Taisi se sinun tulivuorijumalasi vain puuttua.
Siis - anteeksi MITÄ?! Aksumin valtakunta on ollut voimassa ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen aikana, eikä "muinoin", siis kristinuskon luomisen ja sen vakiinnuttamisen ajan. Ymmärränkö oikein?!
Ja täällä julistetaan kuningas Salomon Aksumin valtakunnan "Jumalan sanaa" Jeesuksen nimeen! Voi hyvä Luoja!
Oudosti kahta eri tietoa - Eritrean kohdalla Aksumin valtakunta syntyi noin sata vuotta ajanlaskua ennen, kun taas Etiopian kohdalla liki sama sata vuotta mylöhemmin?!
Ja seuraava tieto Etiopian historiasta, Aksumin valtakunta olikin jo 400 vuotta ennen ajanlaskun alkua.
No, nyt viisastuin, "valittajaiset Megiddon laaksossa" tarkoittaakin ilmestyskirjan 16:16 Harmageddonin sotaa. Juuripa niin.
Mielenkiintoista, että tuosta kohdasta on vihje 4.Moos.11, mutta se ei nyt enää ole epäselvää, että juutalaisten jumala on nimenomaan tulenjumala.
No ainakin Jumalan mielestä Israel pysyy Hänen kansanaan ikuisesti.
Ei tarkoita Israelia valtiona.
Se ei ole Jumalan silmäterä.
"Ei tarkoita Israelia valtiona."
Jumala nyt ainakin puhuu Israelista vaikka sinä et sitä hyväksy! Tulevaisuus näyttää kumpiko on oikeassa!
26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
28 Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.
Eivät taida muut sitten pelastua...
Juutalaisten tulen Jumalan mielestä vai israelilaisen Jeesuksen opettaman Israelin Jumalan mielestä?
Synninkin pitäisi loppua.
Ei kyllä siltä näytä.
<<<26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. Ja tämä on oleva MINUN liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
Kuka Jumala on tämä MINÄ, joka tekee uuden liiton?
1.Mooseksen kirja:
9:12 Ja Jumala sanoi: "Tämä on sen liiton merkki, jonka minä IKUISIKSI AJOIKSI teen itseni ja teidän ja kaikkien elävien olentojen välillä, jotka teidän luonanne ovat".
Miksi vaivaudut edes laittamaan mitään numeroita, kun koko ajan salaat, että mistä lähteestä muuten on ottamasi jakeet?! Ja mikä motiivi tällä merkitsemistavallasi ylipäätään on?
Tässä on vastaus saalamiseen - kyseessä MINÄ on juutalainen Paavali. Ja hyvin lainaaja tietää, että mistä silloin on kyse, kun Paavali tällaisia sanoo, kun ei kehtaa edes lähdettään mainita:
Kyseessä on juutalaisen Paavalin Roomalaiskirje:
"11:26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista."
Kyseessä oli siis Jumala Paavali.
Tässä jälleen kommentti, joka on miinusmerkkinen ilman aivoja. Uskoko on ainoa lähestymistapasi lukemaasi?
"Kaikki Israel on pelastuva". Et kai saa tuota muuksi muutettua koskemaan muita.
Kuutio se sinua perään.
Luojajumalan liitto on siis ikuinen, ja se mihin kristinusko perustuu, on Paavalin oma sepustus Jeesuksen veriliitosta Baal-jumalan kanssa ja itse määräämällään kidutuskuolemalla, kun Jeesus opetti todellisuudessa Israelin Jumalaa Luojajumalana.
Tämä ei nyt Raamatusta ole miltään osin epäselvä enää, vaan se kytkös, että millä tämä valhe juutalaisuutena on jo 2000 vuotta pidetty Vatikaanin kautta kuningas Salomolla? Onko tietoa?
Totta: "Israel on ja pysyy Jumalan valittuna kansana".
Meidätkin oksastetaan tuohon samaan öljypuuhun, jos uskomme Herraan Jeesukseen:
Room 11
"Jos jalosta oliivipuusta on katkaistu oksia ja jos sinut, joka olet peräisin villistä oliivipuusta, on oksastettu oikeiden oksien joukkoon niin että olet päässyt osalliseksi puun juurinesteestä, älä ylvästele alkuperäisten oksien rinnalla! Mutta jos ylvästelet, muista, ettet sinä kannata juurta vaan juuri kannattaa sinua. Sanot ehkä, että nuo oksat katkaistiin, jotta sinut voitaisiin oksastaa. Se on totta. Ne katkaistiin pois epäuskonsa tähden, mutta sinä pysyt, kun uskot"
Juu totta kai, onhan Jeesuksen sanoin Joh.8 Pasvalin Jumala Saatana.
Tietenkin itse ylensivät itsensä. Mutta kuinkas sitten kävikään, heistä tuli vainottu kansa alkaen Rooman vainoista huipentuen natsien vainoihin. Niin no, kuka itsensä ylentää, se alennetaan!
Niin ja natsien sana "holokausti" on VT:sta kokonaan poltettu uhrilahja juutalaisten Baal-jumalalle. Kiva että autettiin oman valtion saamiseksi.
Israel on Jeesuskana alun perinkin lupaus Jeesuksesta.
Daniel: 7:13 Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
7:14 Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.
Onko siis ihme, että juutalainen Paavali tappoi ja kirosikin vielä!
Paavali tilittää Jeesuksen julistajana:
3:7 Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.
3:8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen
3:9 ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
1 Pietari: 2:6 Sillä Raamatussa sanotaan: "Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva".
2:7 Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi"
2:8 ja "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi". Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.
2:9 Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
2:10 te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut".
Valehteleeko Raamattu?
Ei tietenkään - Gal.3:13 ja 1.Kor.3:13 vastaavat täysin toisiaan.
Raamattu voi valehdella, sillä siinä on kaikenlaisia ihmisten kirjoituksia.
OIet kuuluisa vaIehtelija.
Mikä saa torren valehtelemaan täällä päivästä toiseen.
Eikö hänellä ole muuta elämää?
Kerro yksi vale, kiitos.
99 prosenttia viesteistäsi.
OIet päästäsi todella sairas.
Kyseessä on mieIisairas henkiIö.
Aamen!
🙏
Ryyppäys, mässäys ja irstaiIiu.
Muuten lojuu tällä palstalla.
Käyttääkö myös huumeita?
kyllä voi valehdella, ainakin kun tulkitsee kaiken ilkeästi ja saastaisesti.
Havaintoja on riittävästi.
Jatka samaan malliin, niin havainnot vain vahvistuu!
Jumala on rasisti jos Hän suosii, se ei ole Rakkautta, eikä siihen voi luottaa
Saatana on sellainen jumala, etuoikeuksia ja muuta etuja, ja suosii väkivaltaa kuin Gazassa.
Ei ole Ihmisen Pojan lampaita.
Totta kai on - ideahan onkin määkivän lammaslauman seuraamisesta johtajalammastaan 1.Kor.5:7.
Ilman Raamatun Jumalaa ihmiskunnalla ei olisi mitään toivoa. "Kansa, joka istui pimeydessä näki suuren valkeuden".
Se suuri valkeus kidutettiin juoliaaksi ja kirottiin tosi Jumalana, ettei uskovaisten tarvitse vastata pahoista teoistaan, ja olemme nyt vaeltaneet pimeydessä 2000 vuotta.
Aloittaja on juutalaismielinen antikristitty joka ei tunnusta Jeesuksen herruutta.
Jeesus Itse sanoi ja sanoo:
Joh. 15:16 Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.
Kristuksen kieltämisessä ja Jeesuksen murhaamisessa tapahtui juutalaisille kuin Eesaulle ja Jaakobille: esikoisasema vaihtui.
Eesau oli esikoinen lihallisesti, mutta Jaakob uskon eli Hengen kautta. Henki voitti Lihan. Näin Raamatun evankeliumissa tapahtuu aina.
New York Times meni taas Hamasin Terveysministeriön ansaan ja julkaisi raportin, jossa väitettiin, että Israel kouluttaa koiria, jotka raiskaavat palestiinalaisia. Tuollainen juttu kävisi hyvästä aprillipilasta, mutta kun arvovaltainen sanomalahti julkaisee sen totuutena, niin ei voi kuin ihmetellä, että TAASKO Länsimedia uskoo terroristijärjestön uutisiin?
New York Timesia vastaan nostetaan kunnianloukkausjuttu
Pääministerin kanslia tänään (torstai 14. toukokuuta 2021):
Jerusalem --- Nicholas Kristofin The New York Timesissa julkaisttua yhden kauheimmista ja vääristyneimmistä valheista, jotka on koskaan julkaistu Israelin valtiota ja juutalaista kansaa kohtaan nykylehdessä, joka sai myös lehden tuen pääministeri Benjamin Netanyahu ja Ulkoministeri Gideon Sa’ar on antanut ohjeet kunnianloukkauskanteen aloittamisesta The New York Timesia vastaan.
Jumala ei valintaansa kadu, Israel oli ja on ja jatkossa on Jumalan omaisuuskansa ja kun me pakanakristityt liitymme tähän seurakuntaan niin koko Israel on pelastuva.
Israel pelastuu sillä että juutalaiset muuttavat Ameriikkaan omiensa luo ja palestiinalaiset pääsevät takaisin omille mailleen. Jerusalem Palestiinan pääkaupungiksi.
Loppuu sota lähi-idässä ja irankaan ei hamua itselleen atomipommia.
No vähänpä voi katua, kun on kolminaisuusopilla Jeesuksen nimeen kuoliaaksi kidutettu ja kirottu kiroukseksi ja uhriksi juutalaisuuden Baal-jumalalle.
Mutta ilmestyskirja kyllä kertoo, että lopulta sen mitta tulee täyteen, ja antaa maailman tuta mitä menikään ihmiset tekemään taivasten valtakunnan isä Jumalan nimissä.
"Valittu kansa" tekee kansanmurhaa Gazassa. Jeesuksen isä antoi oikein kirjallisen luvan että ei koskaan syytetä mistään.
Tuo valhe kansanmurhasta on vihervasemmistolaisten lyömäase demokraattista Israelin valtiota vastaan. Mikään tuomioistuin EI OLE VAHVISTANUT tuota syytettä, mutta siitä huolimatta Israelin viholliset toitottavat sitä päivittäin, ikäänkuin valhe muuttuisi todeksi, kun sitä toistaa jatkuvasti.
ICJ:n, eli Kansainvälisen rikostuomioistuimen presidentti, Joan Donoghua, vahvisti haastattelussa sen. Koska se viittasi lausunnossaan myös kansanmurhaan, niin antisemitistit kuvittelevat, että se koskisi Israelia. Mutta tuo tuomioistuin totesi vain, että kansanmurha on Kansainvälisen lain vastainen teko, mutta se ei syyttänyt Israelia kansanmurhasta.
Ei kun valhe on siinä, ettei juutalaisten Jumala edes ole muinainen Israelin Jumala, vaan Jeesuksen Raamatussa sanoma Saatana.
Mitä Pyhä sana sanoo Jeesuskansasta: Ihmisen Pojan kansasta:
Apt: 3:22 Sillä Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu.
3:23 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.'
3:24 Ja kaikki profeetat Samuelista alkaen ja kaikki järjestään, jotka puhuneet ovat, ovat myös ennustaneet näitä päiviä.
Näin on että Jeesus nousee juutalaisista ja jokainen joka Häntä ei kuuntele hävitetään, ei ole erotusta juutalaisessa eikä pakanoista, kaikki hävitetään jotka Jeesuksessa eivät elä elämäänsä.
Ja näin jäljelle jää vain kokonainen Israel, Jeesukseen uskovien kansa ja me hallitsemme yhdessä Herramme kanssa koko maailmaa. Amen
Hallitsemin on taivaallisessa kontekstissa huolenpitoa. rakkautta.
HALLITSEMINEN on taivaallisessa kontekstissa huolenpitoa: rakkautta.
"Hallitsemin on taivaallisessa kontekstissa huolenpitoa. rakkautta."
Ja itse Jeesus on takeena että hallintamme on vain rakkautta ja huolenpitoa.
Valitettavasti tuo ei toteudu käytännössä, vaan ihmisen vallanhimo johtaa siihen, että lähimmäinen unohtuu ja oma etu on aina etusijalla.
ei se johdu sinusta , sen toteuttaa Jeesus, ja se onkin rakkautta.
Kiukuttele pois vaan Jeesukselle.
Syötkö sinäkin Jeesuksen kannibalistisella ihmissyöntiriitillä kuvitellen ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä, kuten tunnustuksessa vaaditaan?
Koska sillä Paavalin sanoin julistetaan Herran kuolemaa, ellei tee näin, niin tulee vikapääksi Herran ruumiiseen ja vereen Paavalin sanoin, kun hän antoi tämän riitin Raamatussa.
Eikö se ole VALTAVA OMA etu minkä vuoksi palvotaan Jeesusta kuoliaaksi kidutettuna ja kiroukseksi kirottuna, tämän opettamana, hyvänä taivasten valtakunnan isä Jumalana uhriksi, ettei Saatana laita uskovaisia helvettiin, kun joutuisivat vastaamaan omista pahoista teoistaan?!?!
Ai niin löytyy Paavalin 1.Korinttolaiskirjeestä, luku 11:23 alkaen, antoi asetussanat ehtoolliselle tiedoksi sinä yönä, kun Jeesus kavalletiin. Siis "kavaltaa" on Paavalin oma sana tuosta kohdasta.
En osaa edes kuvitella tämän suurempaa narsismia - ihan oikeasti kuvittelee OLEVANSA NIIN TÄRKEÄ, että Jumalankaan mielestä hänen ei tarvitse vastata omista pahan tekemisestään. On kyllä kaiken itsensä suuruuskuvitelman huippu.
Saisi tehdä tästäkin katugallupin - kuinka monen mielestä hän on itse NIIN MAHTAVA että, ihan Jumalankin on kuoltava hänen puolestaan.
Ja kuinka moni edes haluaisi!
Tästä juuri syntyy tuo Martti Lutherin luonnehdinta Paavalin opista, että nämä uskovaiset ovat jo luonnostaan vihattavia.
Ajatelkaa, miten se imartelee (koko valhe!), että, kuule, kuule - rakasti ihan niin valtavan paljon ja vain sinua, että kidututti itsensä ihan Paavalilla itsensä kuoliaaksi Jumalana.
Ihan kuulkaa vaan altruistista Jumalan hyvyyttä uskojaa kohtaa, että saa olla kuin ellun kana kukkona tunkiolla.
Paras on kun Paavali oikein yllyttää, jos yhtään tekee hyvää, niin se on kamaalaa ilmaisen armon halveksemista, mutta mitä enemmän tekee pahaa, niin sitä arvokkaamaksi kasvaa tuo vain rakkaudesta saatu lahja!
Lutherin sanoin yksinkertaisesti - Kristus asuu vain syntisessä.
Pahoillehan kirkko vain niitä pöytiänsä kattaa, kuten Erika Wikman laulaa Syntisten pöydistä.
Naisteologit plagioivat, ja lensi kaaressa ilmeisesti korkean tahon käskystä roskiin, mutta hyvä oli!
MOOSEKSEN JA JUUTALAISTEN JUMALA ON RAAMATUSSA PUHUVA TULIVUORI.
Löytyy wikipedia JAHVE.
Kuulostaa jopa viattomalta, mutta ei todellakaan ole. Edustaahan tuo tuli käsitettä 'helvetti' ja itse hahmo 'Saatanaa'.
Lupasi uskovaisille armon helvettiin laittamisesta, jos palvovat sille Jeesuksen nimeen itse tosi Jumalaa kirottuna uhrina. Tosin lupaus on katteeton.
Juutalaiset tekevät leipää Ukrainasta varastetusta viljasta. 😡
Ei juutalaiset ole millään lailla erikoisasemassa muihin kansoihin nähden.
Totta. Juutalaiset ovat samassa asemassa pelastuksen suhteen, kuin muutkin kansat. Siksi evankeliumia on käsketty saarnata myös juutalaisille.
Ainoa ero on se, että juutalaiset joutuvat kärsimään enemmän vainoja ja hyökkäyksiä itseään vastaan kuin muut kansat, koska heidän naapurinsa haluavat hävittää heidät maan päältä.
"Juutalaiset ovat samassa asemassa pelastuksen suhteen, kuin muutkin kansat."
Mutta valinnan suhteen Jumalan omaisuuskansa.
Room. 11:28
Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.
Mutta Israel valtiona ei mitään mitä luvattu on.
Jos sitä palvoo, palvoo epäjumalaa.
Niin ei Jumala ole rakentanut Daavidin linkoa.
Jos olisi, ei se ampuisi ohjuksista ohi.
Daavidin linko ei ammu ohi, vaikka tuo vale-linko niin kateuttaan väittääkin.
Se on maailman TEHOKKAIN ja edullisin ohjuspuolustusjärjestelmä. USA:n vastaava Patrioit maksaa kolme kertaa enemmän.
Ou jee!
Todellakin, aamen!
Israel on Jumalan valittu kansa, vaikka se tällä hetkellä elää luopumuksessa:
Room 11
"Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.
Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu. Samoin kuin te ennen olitte Jumalalle tottelemattomia, mutta nyt olette saaneet laupeuden näiden tottelemattomuuden kautta,"
Mitä enemmän hehkutat valheitasi, sitä enemmän tapettavia tarvitaan.
Minulla ei ole hallussani käsikirjoitusta, että alkaisiko se jo pahimpien pidättämisellä vaiko eliminoimisella suoraan.
Mutta uskon ja luotan vahvasti, että sellainen käsikirjoitus on jo olemassa.
Keitä meinaat tappaa?
Raamattu käskee kivittämään tottelemattomat lapset, avionrikkojat sekä lepopäiväksi määrättynä päivänä työtään uurastavat, joten kyllä tosihurskaille Jumalan sanaan turvansa paneville verikekkereitä piisaa.
Mutta Jeesus ei käske tekemään minkäänlaista väkivaltaa, vaan me olemme kaikkinaisen väkivallan uhreja kuten Jumalan Sana opettaa.
En minä - Trumphan sen uuden Raamatun kirjoitti.
Ja koska hän lupasi rakentaa juutalaisille uuden uhraustemppelin, eivät sen mukaan kristityt olekaan enää heidön uhrejaan - se edellyttää ilmestyskirjan toteuttamisen.
Ja ilmestyskirjan mukaan jokainen juutalaisen Pedon kuvan palvoja tungetaan tuliseen pätsiin.
Lisäystä - olisipa teillä edes kaksi aivosolua, jotka voisivat kommunikoida keskenään, että syntyisi siellä kahden korvan välissä edes joitakin alkeellisia merkkejä loogisesta ajattelukyvystä, mutta kun ei niin ei.
Valitettavasti Jeesus on juutalaisen luomassa kristinuskossa vain kuoliaaksi kidutettu ja kiroukseksi kirottu, opettamansa Israelin Jumala juutalaisten pahalle Baal-jumalalle, Saatanalle, uhrilahjaksi.
Ja tätä uskovaiset palvovat kristinuskolla - viattoman kiduttamista uhriksi ja syömällä kanibalistisella ihmissyöntiaterialla, juoden verenkin.
Jeesus oli samanlainen huijari kuin muutkin huijarit vakuuttaessan tulevansa takaisin tuomitsemaan ihmiset vieläpä osan kuulijoistaan henkeä huokuessa.
Onko miestä nähty tuomarin nuijaa heiluttamassa?
Ei ole.
Matteus 16: 27-28
"27Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan. 28Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan."
Niin, puuttuu ne kaksi aivosolua, jotka voisivat kommunikoida keskenään..
Jumalan valittu kansa tekee kristinuskolla Jeesuksesta kuoliaaksi kidutetun ja kiroukseksi kirotun Israelin Jumala, jota opetti taivasten valtakunnan isä Jumalana.
Mitäpä luulet, että mitä juutalaiset halusivat raamatussa lukevan kirjoituksillaan uskon synnyttämiseksi? Tai haluavan lukevan esimerkiksi tappeluiden ja sotien aikaansaamiseksi? Tai noitarovioita, giljotiineja ja mestauksia varten?
Minkä uskon juutalaiset halusivat synnyttää?
Jeesus oli Israelilainen, ei juutalainen.
Ja tässäpä tämä ongelma - juutalaiset luovat uskonnon, joka käräyttää heidät itsensä?!
Logiikka?!
Jeesus oli juutalainen rabbi. Opetti synakoogassa.
Raamatun "Jumala", kuten kaikki muutkin jumalat, on mielikuvitusolento, eivätkä mielikuvitusolentojen mielipiteet merkitse yhtään mitään.
Oliko tämä sinulle yllättävä tieto?
Juu, eivät merkitse, mutta se merkitsee mitä ihmiset ovat tehneet sen varjolla - eivät tässä jumalat olekaan syytettyinä, vaan ihmiset.
Onko sinulle yllättävä tieto, että ihmiset ovat ahneita paskiaisia ja luovat vaikka uskontoja ja poliittisia järjestelmiä rahan ja vallan saamiseksi?
Ja kun ne luovat näitä järjestelmiä, he luovat myös erilaisia kiristyskuvioita vallan delegoimiseen alemmille tasoille, että ihmisillä ruohonjuuritasolla säilyy muka kuvitelma jostakin demokratiasta.
Hyvin se onkin Israel viime aikoina jumalan sanaa delekoinut.
Tosiasiassa Juuda on yksi monista piskuisista kuningaskunnista, se hävisi heikkouttaan lopulta itsensä kokonaan pois jne. Mutta raamatusta löytyy sopivasti mulkkaamalla ja sopivasti tulkitsemalla hyvä lause vaikka minkälaiseen väkivaltaan ja aluelaajennuksiin, juuri sellaisiin mitä juutalaiset nyt tekevät.
Suomi olisi valittu, mutta täällä on syntistä ja ateistista, ei niistä kukaan välitä. Se johtaa entistä suurempaan pahuuteen.
Kansallisdeevamnme Väinämöinen on kanssamme.
Suomella on hyvä karma.♥️♥️♥️♥️♥️♥️
Se ei ole sen enempää luvattu maa kuin muutkaan maat. Kysehän on kyseisen maan kansallispeepoksesta. Jos Raamattua luetaan muualla, siellä on myös sama Luvattu maa.
Toinen vaihtoehto on olla välittänättä kansallisuuksista ja pitää tulevaisuutta luvattuna kaikille jotka "ymmärtävät elää oikein". Se sopii esimerkiksi suomalaisille, ruotsalaisille, venäläisille ja amerikkalaisille ja myös israelilaisille, jotka eivät sodi vaan rakentavat rauhaa.
Ei kai se Jumalan valinta ihmisten hyvyydestä johdu? Valitsi sionistit omikseen, vaikka tappavat jopa pikkulapsia! Pakko on uskoa, kun Jumala hyvyydessään antaa maattoman kansan kuolla, koska natsit tappoivat aikoinaan juutalaisia!
Ei meillä harhaoppisilla rauhaa rakastavilla kansoilla ole turvaa tuollaisesta Jumalasta!
Onneksi.
Ei me olla edes juutalaisia. Laitettiin toisen maailmansodan aikaan niitä natsien tapettaviksi, vaikka aika vähän.
Onko kritillisillä kirkoilla vielä sitä juutalaislähetysta, jolla yritettiin saada juutaisia kääntymään Herramme Jeesuksen palvojiksi?
Juu mutta ei heidän Jumalansa olekaan Israelin Jumala, vaan Baal-jumala ihmisuhraukseen perustuen, kristinuskossa Jahve, islamissa Allah. Jo Jeesuksen raamatussa sanoma Saatana, myös arkeologisesti todistettuna.
Ja ne natsitkin olivat sionisteja itse - holokausti sana tulee VT:sta, ja tarkoittaa juuri kokonaan poltettua ihmisuhrilahjaa Baal-jumalalle, jota palvotaan tulella. Puhuu tulesta raamatussakin, on ilmestyskirjan luvun 13. Mooseksen suulla puhuva Pedon kuva.
Ja mitä tulee "Herramme Jeesuksen" palvontaan kirottuna Israelin Jumalana, niin ei kai juutalaiset tätä palvo, kun kyseessä on heidän uhrinsa Baal-jumalalleen, jolle uhriksi kristityt menevät Jeesusta (Kristus) seuraamalla, ettei juutalaisten tarvitse Jumalansa käskystä uhrata ja syödä omia esikoispoikiaan (2.Moos.13).
Löytyy Gal.3:13 Paavalin sanat: "Pelasti meidät lain kirouksesta, kun tuli KIROUKSEKSI (ei kirotuksi) meidän edestämme".
Tämä uhri on juutalaisilla pääsiäisenä, happamarttoman leivän pöydällä liinan alla piilossa. Kyseessä on siis ruokauhri, ja ehtoollinen mukailee sitä pääsiäisen lastensyöntiriittiä happamattomalla leivällä.
Holokaustioperaatio oli oman valtion saamiseksi juutalaisille.
Miten muka Israel onkin sattunut Jumalan valituksi kansaksi kun Universum on pullollaann galakseja ja sivilisaatioita joissa on myös Jumalan valituksi kansaksi sopivia kansoja.
Näin se on, sairasta ja ovat tappajia ja aseita käyttävät aseettomia vastaan - miten maailmassa vielä on näitä uskonhörhöjä, joita on aivopesty kirjoilla - ei eläimetkään tarvitse mitään uskontoja ja elävät tappamatta lajitovereitaan kuten juutalaiset vaikka Gasan lapsiakin ja naisia..hyi hitto.
Sitä ei korvausyeologit muuta!
Miksihän tuo aikoinaan KGB:n lanseeraama valhe miellyttää vieläkin antisemitistejä:
"Holokaustioperaatio oli oman valtion saamiseksi juutalaisille."
Juutalaiset kaikkialla maailmassa KIELTÄYTYVIVÄT muuttamasta Palestiinan ankeisiin ja vaarallisiin olosuhteisiin ENNEN holokaustia! Mm Herzl, joka kirjoitti kirjan "Juudenstaat", sai osakseen halveksuntaa ja vihaa, kun hän kehoitti Saksan juutalaisia muuttamaan Palestiinaan.
Juutalaiset sanoivat, että "Saksa on heidän kotimaansa"!
Vasta holokaustin jälkeen juutalaiset tajusivat, että heitä vainotaan kaikkialla ja tänäkin päivänä alkaa tilanne olla sama.
Jumala käyttää joskus erikoisia keinoja suunnitelmiensa toteuttamiseen.
Joosef heitettiin kaivoon.
Juutalaiset vietiin pakkosiirtolaisuuteen.
Mooses pantiin kaislakoriin.
Daavid hoiteli lampaita.
Paavali oli tiukkapiponen fariseus.
Keisari Augustus antoi verollepanomääräyksen.
Ja Jeesus ristiinnaulittiin.
Jumala on liittouskollinen.
Vain juutalaisten, joka tekee verellä ja kidutuskuolemin sekä ihmisdyönnillä liittoja, Israelin Jumala Luojajumalana teki ikuisen liiton itsensä ja kaiken luomansa välille (1.Moos.9), jota israelikainen Jeesus opetti taivasten valtakunnan isä Jumalana, ja on juutalaisen luomassa kristinuskossa kirottu ja uhrattu Israelin Jumala juutalaisten pahalle Baal-jumalalle, joka on Raamatun tarinan Saatana.
Juutalaiset tekivät näin Raamatulla jumalahuijauksen kristinuskolla.
Saivat Israelin hyvän Jumalan tilalle Saatanan, ja varastivat israelilaisten identiteetinkin.
Ei heillä muuten olisi omaa valtiota Palestiinassa - Israelin Jumala sanoo heidän palvontaansa iljetykseksi, jonka veivät hänen nimiinsä laittamaan temppeliin ja huijasivat (Jeremia 7 luku).
Todellisuudessa jo muinoin juutalaiset tappoivat Israelin heimon.
Fariseukset sanoivat,että he eivät olleet koskaan olleet orjia. Eli he eivät olleet hebrealaisia,vaan paikallisten heimojen jälkeläisiä. Nykyjuutalaisuus on fariseususkonnon jälkeläinen.
Kaikki tuntuvat haluavan luvattuun maahan. Se on aika luonnollistakin. Ja joku on sitä aina lupaamassa. En vaan ymmärrä miksi perisuomalaisen intressissä olisi haluta sitä Israelin kansalaisille? Saako siitä pisteitä jonkun uskonnon mukaan? Pääseekö sinne siten ystävyyssuhteenkin avulla?
Aamen! 🙏
Jumalan sanassa todetaan, että Hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.
Ja se Hän on Vapahtajamme Jeesus Kristus, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
No jopa ootte sekaisin, kun juutalaiset tekivät israelilaisen Jeesuksen avulla jumalahuijauksen, ja tekivät Israelin n Jumalasta kirotun uhrin Jeesuksen nimeen, että saivat raamatun Saatanalle tämän paikan Jedsuksen uhripalvonnalla, niin raamatun kuin ihan arkeologisin tiedoin.
Ei taida tuo sinun "jumalhuijauksesi" oikein saada kannatusta, joten voisit jo vaihtaa aihetta:
"No jopa ootte sekaisin, kun juutalaiset tekivät israelilaisen Jeesuksen avulla jumalahuijauksen"!!!
Ateisteiltako olet omaksunut tuon huijausteorian?
Eikö totuus kelpaa?
TÄSSÄ ON HYVIN SELKOKIELTÄ KAIKILLE - EIKÖ VAAN?
https://www.youtube.com/shorts/eKyn6et_GCo
Mies sanoi totuuden, aseistatutuneet rikolliset ovat varastaneet rauhaa rakastavan kansan maat. Rikollisilla on ollut valtaa jopa media rahoittaa omalle pahalle.
Keiden te olette kuvitelleet maailmaa johtaneen, kun vain raha puhuu?!
Nimenomaan.,
Laitanpa kyselyn tännekin.
Keitä tarkalleen tarkoitetaan, kun puhutaan Israelista valittuna kansana?
Ovatko he varhaisia israeliiteja?
Vai ovatko he Israelin valtion kansalaisia?
Vai pelkästään Israelissa asuvia juutalaisia - huomioimatta ovatko he uskonnollisia vai ateisteja.?
Tarkoitetaanko sillä aivan kaikkia eri maissa asuvia juutalaisia, vaikka eivät olisikaan sionisteja?
"Keitä tarkalleen tarkoitetaan, kun puhutaan Israelista valittuna kansana?"
Juutalaista kansaa mitä Israel nyt parhaiten edustaa ja saa kärsiä sen vihan minkä maailma juutalaisiin kohdistaa!!
Juutalaisia on myös diasporassa kaikkialla maailmassa mutta palajavat Eretz Israeliin ennenpitkää.
Kaikki juutalaiset ovat nyt suhteessa Jeesukseen eli Jumalaan eksytysten tilassa, mutta silti ovat Jumalan omaisuuskansaa sillä Jumala ei kutsumustaan kadu.
Tarkoitetaan kaikkia juutalaisia ja kaikki he lopulta palajavat Israelin heille luvattuun maahan (Eretz Israel) joka ulottuu aina Egyptistä Eufat-jokeen saakka lopulta.
Tarkoitetaan Israelin heimoa, jonka juutalaiset tappoivat 2.Kuningasten kirjan mukaan, saadakseen heidän maansa kuningas Salomon pojalle ja juutalaisille, joiden jumaluus on Baal-jumala, raamattutarinan Saatana.
Israelilainen Jeesus opetti Israelin Jumalaa hyvänä taivasten valtakunnan isänä, surmattiin juutalaisten toimesta ja hävitettiin koko käsite oikeasta Israelin Jumalasta.
Juutalaiset laittoivat pahan Basl-jumalan tämän tilalle, väittäen sitä muinaiseksi Israelin Jumalaksi, ja varastivat samalla israelilaisten identiteetiin, ja tähän valheeseen perustuvat niin kristinusko kuin myös Islam.
Myös perustuu juutalaisille oma valtion perustaminen Palestiinan alueelle holokaustilla, mikä sana tulee VT:sta ja tarkoittaa kokonasn poltettu ihmisuhrilahjaa Baal-jumalalle.
Todellisuudessa juutalaiset tappoivat jo kauan aikaa sitten puhutun 'Israelin Jumalan valitun kansan', ja tekivät Jeesuksen nimen hyväksikäytöllä jumalahuijauksen.
Hyvä kun kyselet tuollaista. Sehän ei selviä Wikipediasta.
Mitähän jos lukisit välillä myös Raamattua. Sieltä se selviää!
Ja käytännössä tämän merkitys on ollut 2000 vuodessa luoda maailmaan ihan järkyttävä pahuus, kuin myös tuhota ihmisten aivotoiminta sotkemalla hyvät ja pahat sekaisin kaksinaismoraalilla Jeesuksen nimeen, joka yritti tähän uhraukseen ja juutalaiseen pahuuteen muutosta, mutta epäonnistui ja joutui itse kultin uhriksi.
Jeesus siis oli israelilainen ja opetti taivasten valtakunnan isänä Israelin Jumalaa, mutta on kristinuskolla nyt kuoliaaksi kidutettu ja kiroukseksi kirottu uhrilahja Baal-jumalalle Israelin Jumalana.
Baal-jumala pahuudella voitti ja Israelin Jumala Luojajumalana hävisi, mutta tämä ei ole raamatuntarinan loppu, vaan varsinainen sota alkaa vasta ilmestyskirjan 12. luvusta, 13.luku paljastaa Pedon ja 14. luvusta alkaa näiden valehtelijoiden tuhoaminen Jeesuksen ilmestymisellä opettamanaan taivasten valtakunnan isä Jumalan nimeen.
Mitä jos vastaisit mummomuorin kysymyksiin, vai etkö osaa?
"Hyvä kun kyselet tuollaista. Sehän ei selviä Wikipediasta.
Mitähän jos lukisit välillä myös Raamattua. Sieltä se selviää!"
Hyvä neuvo mummolle sillä ei Wikistä eikä tekoälystä löydy kuin woke-propagandaa mutta Raamatusta löytyy Jumalan kanta suhteessa omaisuuskansaansa Israeliin.
No niinpä teenkin! Löytyy linkkien kera raamattuun alempaa.
Kun aikoinaan Jeesus ratsasti aasilla, ratsastavat nykyisin aasit Jeesuksella…
Onneksi eivät ratsasta tulivuorijumalalla.
Voi takalisto kärventyä.
Niinkö te teette?
Mitä erikoisen hyvää juutalaisten DNAssa on,että Jumala pitäisi heitä erityisessä arvossa? Benjamin Freedmannin mukaan heissä on erityisen paljon mieleltään järkkyviä.
Ei juutalaisuus ole genetiikkaa, vaan pelkkä uskonto.
Ja kerrotko, että mistä saat 'hyvä' sanan tähän jumalahuijaukseen?! Tarkoitatko röyhkeyttä?
"Mitä erikoisen hyvää juutalaisten DNAssa on,että Jumala pitäisi heitä erityisessä arvossa? "
Juutalaiset ja suomalaiset olemme aikalailla samantyyppistä porukkaa missä korostuu äärimmäiseen viety terve järki ilman minkäänlaisia kiihkoiluja mikä näyttää olevan melkoisen ylivoimaista kansakuntiin nähden joita ohjailee erilaisia aate- ja kiihkoilusuunnat.
Silloin voi olla välillä juutalainen ja välillä ei. Mielijohdetta vain.
Ei Israelilla ole enää mitään tehtävää välittää tietoa elävästä Jumalasta sillä he ovat hylänneet elävän Jumalan.
Se tehtävä on nyt meillä kristityillä.
"Ei Israelilla ole enää mitään tehtävää välittää tietoa elävästä Jumalasta sillä he ovat hylänneet elävän Jumalan."
Juuri näin sillä meillä pakanauskovilla on nyt evankeliointi vastuu mikä alunperin annettiin juutalaisille. Kun juutalaiset hylkäsivät Jeesuksen niin vastuu siirtyy meille mutta tästä huolimatta Jumala ei kutsumustaan kadu.
Room. 9:11
ja ennenkuin kaksoset olivat syntyneetkään ja ennenkuin olivat tehneet mitään, hyvää tai pahaa, niin-että Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden-
Room. 11:5
Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan.
Room. 11:28
Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.
Room7.
Kiitos kiitos, meidän Herramme Jeesus Kristus, että pelastuin palvelemaan lihalla synnin lakia ja tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaan!
Täh?! Juutalaiset hylkäsivät Jeesuksen, joka juutalaisen tekemällä kristinuskolla on "kirottu kiroukseksi, joka vapautti heidät lain kirouksesta, kun tuli KIROUKSEKSI heidän edestään"?!
Löytyy selvällä suomen kielellä Paavalin Galatalaiskirje 3:13.
Tämä 'kuoliaaksi kidutettu ja kirottu' Jeesus uhri on heidän happamattoman leivän eli pääsiäisen ruokapöydässä liinan alla piilossa.
Onhan kyse Paavalin Efesolaiskirjeen mukaan 'hyvältä tuoksuvaisesta uhrilahjasta", ruokauhrista, joka syödään ehtoollisella kuvitellen ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä.
Löytyy Efesolaiskirjeen 5. luvusta.
Kun hylkäsivät Kristuksen,niin oli heti uusi herra ottamassa avosylin vastaan. Ko. Herralla on toinen jalka pukinsorkka.
Efesolaiskirje:
<<<5:1 Olkaa (te) siis Jumalan seuraajia (kirottuna helvettiin), niinkuin rakkaat lapset, ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti TEITÄ ja antoi itsensä MEIDÄN edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".<<<
Linkki unohtui:
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=efe&luku=5
Kristus on kirous, joka johdattaa seuraajansa Jahven uhreiksi, ettei juutalaisten tarvitse noudattaa Baal-jumalansa määräystä uhrata esikoispoikansa (2.Moos.13).
Juutalaisten olisi parempi asua Ameriikassa turvassa.
Loppuisi sota👺😡
Trump on sanonut ettei sinne oteta enää ketään.
Ne on juutalaiset, jotka ampuvat.
Aloittivat pommittamalla Gazaa ja Libanonia ja sitten Irania ja Syyriaa, myös Kyprosta joku pommittaa, ja Iran vastaa pommittamalla sinne tänne Lähi-Idässä.
Tulivuorijumala Baal osaa jo VT:ssa tuon tappamisen taidon - kuten Ilmestyskirjassa lukee - siitä on löydetty kaikkien niiden veri, jotka ovat maanpäällä tapetut.
Ja sitten tarinan mukaan tapetaan tappajat ka uskovaiset, että maapallo pelastuu.
ne on paatumuksen vallassa, jos ottaisivat Jeesuksen vastaa loppuisi heti tappaminen.
Joh: 3:13 Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.
3:14 Ja niin kuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
3:15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
Ja uskonnon totuus Paavalin omin sanoin, joka teki kristinuskon Jeesuksen nimeen:
Gal "3:13 KRISTUS on lunastanut meidät (juutalaiset) lain kirouksesta, kun hän tuli KIROUKSEKSI meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=gal&luku=3
Saatanan voiman avulla luetaan kirouksia, ja kirouksen tarkoitus on aina vahingoittaa sitä/heitä joiden päälle kirous on luettu. Ja te palvotte Jeesuksen nimeen tämän opettamaa taivasten valtakunnan isä Jumalaa - omien sanojenne mukaan Luojajumalaa - kirottuna kiroukseksi
"3:14 Ja niin kuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,"
Lukemalla kirouksia, ei ketään ylennetä, vaan tässäkin tapauksessa alennettiin ja Jeesus kirottiin opettamanaan Israelin Jumalana, mihin seuraatte perässä Jahven uhreiksi.
Ja tässä raamatusta tulivuoren jumala antaa Mooseksen suulla 10 käskyään, ja käskee pelkäämään itseään ja opettaa lapsetkin siihen. Kyseessä on tulen jumala.
5.Mooseksen kirja:
<<<4:10 mitä tapahtui sinä päivänä, jona seisoit Herran, sinun Jumalasi, edessä Hoorebilla, kun Herra sanoi minulle: 'Kokoa kansa, niin minä julistan heille sanani, että he OPPISIVAT PELKÄÄMÄÄN MINUA, niin kauan kuin elävät maan päällä, ja OPETTAISIVAT LAPSENSAKIN SIIHEN.
Ja te astuitte esille ja jäitte seisomaan VUOREN JUURELLE, JOKA PALOI TULENA, joka loimusi sisimpään taivaaseen asti pimeyden ja synkkien pilvien keskellä. Ja Herra puhui teille tulen keskeltä. Sanat te kuulitte, mutta ette nähneet hänen muotoansa, kuulitte vain äänen.
Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne kymmenen käskysanaa; ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun. <<<
Linkki raamattuun unohtui - tässä:
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=5mo&luku=4
Tipahti sana - Jeesus kirottiin helvettiin Israelin Jumalana, mihin seuraatte Kristusta perässä - myös itse Jahven uhreiksi (1.Kor.3:12-13)..
Rasistinen kansanmurhaava apartheid vihaa kaikkia paitsi hyödyllisiä idiootteja. Siioninatsit pommittivat teheranin juutalaisten synagoogan. Raiskaavat ja kiduttavat ketä vain ja erityisen mielellään hyökkäävät kristittyjen kimppuun. Ampuvat äidit lapsineen kirkkoon ja tappavat papit raunioihin.
Raiskaavien ryöstömurhaajien kannattaminen ei voi olla kenenkään sielun pelastukseksi.
Juutalaisen luoma kristinusko ei edes perustu mihinkään sielun pelastukseen. Se perustuu pelastumiseen Paavalin sanoin palvelemaan synnnillä lihan lakia, ja tekemään sitä pahaa mitä vihaa - olen juuri ainakin neljä kertaa kopioinut tuon Roomalaiskirjeen 7 luvun, joten jätän sen kopioimisen tässä nyt väliin, jos ja kun te ette osaa edes lukea!
Tulivuorijumala Baal osaa jo VT:ssa tuon tappamisen taidon
nämä on niitä juutalaisia jotka palvelivat Baalia, mitä haluat sanoa.
hauki on kala!
Sen kyllä kuuluisi olla opintojen äiti. Mutta jos ei ole aivotoimintaa, niin sillehän ei voi mitään edes kertaus:
"JAHVEN POHJALTA muodostuivat juutalaisuuden lisäksi myös muiden vanhaa seemiläistä kulttuuriperimää olevien yksijumalaisten uskontojen, kuten KRISTINUSKON ja islamin, JUMALKÄSITYKSET.
JAHVE saattoi olla alun perin midianilaisten soturijumala ja TULIVUOREN JUMALA, sillä Jahve ilmestyi Moosekselle ensi kerran juuri Midianissa.[3]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve
Jeesus usko on taivaasta, ei muuten Raamattu aukea, eikä Jeesus tule sydämeen.
Wikipedia uskoa? voi pyhä yksinkertaisuus!
Juuri näin, kaikkien juutalaisten uskonto perustuu Baalin orgiauhrikultiin - myös kristinusko ja islam.
Tämän todistivat arkeologiset kaivaukset ja piirtokirjoituslöydökset, joissa luki "Jahve ja hänen Aseransa" - Asera oli muinaisen Baal-jumalan äiti, myöhemmin vaimo.
Nimi Baal oli vain muutettukin Jahveksi kristinuskoon. Ja juutalaiset huijasivat, että kyseessä olisikin muka ollut muinainen Israelin Jumala.
Ei ollut, vaan raamattutarinan helvetin omistava Saatana, mikä helvettipelko tuli esille uskovaisten lasten dokumentissa juuri, mikä myös todistaa mitä, että mitä he palvovat jumalanaan.
Voi pyhä yksinkertasuus, joka ei ymmärrä, että tiedon perusta on annettu kokoomateos wikipediassa, eikä wikipedia OLE SE TIETO.
Voi hyvä Luoja, tämä päivän puupää varmaan polttaisi tietosanakirjasarjankin, kun sivut ovatkin vain paperia, heh.
Tällä wiki sitä wiki tätä ihmiset pidetään tyhminä, ettei edes sitä vähääkään tietoa ole päissä.
Ei enää edes ymmärretä lähdetiedon merkitystä - tämä alkaa olla ihan sitä alinta tyhmyyden astetta.
Kuuluikin olla kuulossa ja korvissa, kun oli opettaja.
Mooses on uskon levittäjä: Jeesus uskon.
Jeesus sanoi: "Jos te uskoisitte jo Moosesta , te uskoisitte minua, koska minusta hän on kertonut."
Mummonmuorin kannattaisi lukea välillä myös Raamattua, niin hänen ei tarvitsisi kysellä noin tyhmiä:
"Keitä tarkalleen tarkoitetaan, kun puhutaan Israelista valittuna kansana?"
Sillä tarkoitetaan KAIKKIA JUUTALAISIA!
Hes 37
". Ota sitten toinen puusauva ja kirjoita siihen: 'Joosefille; Efraimin ja kaiken häneen liittyneen Israelin heimon sauva'. Ja pane ne lähekkäin, pääksytysten, niin että ne tulevat yhdeksi sinun kädessäsi"
" Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, minne vain he ovat kulkeutuneet, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa. Minä teen heidät yhdeksi kansaksi siinä maassa, Israelin vuorilla,"
"He saavat asua maassa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille ja jossa teidän isänne ovat asuneet. Siinä saavat asua he, heidän lapsensa ja lastensa lapset iankaikkisesti, ja minun palvelijani Daavid on oleva heidän ruhtinaansa iankaikkisesti. "
Ei kun niitä Jotka on ottanut Jeesuksen sydämeen,
Roomalaiskirje:
2:28 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
2:29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.
Israelin Kuningas on Jeesus.
yksi lauma ja yksi paimen lopputulema.
Kristus sydämeen, ei muinainen opettaja Jeesus, kuten 1.korinttolaiskirje, luku 3 ja viimeinen jae kuuluu "te olette Kristuksen, mutta Kristus on tulivuorijumalan, näin te juuri päädytte Jahven helvettiin.
Jeesus säilyy koko raamatun tarinan vain muinaisena sielutieteen ja metafysiikan sekä taivasten valtakunnan tulemisen opettajana. Tosin kuoliaaksi kidutettuna ja kirottuna
Krstus on se teidän uskonne kulttihahmo, jota seuraatte Pietarin 2. kirjeen Kointähtenä ja valontuojana (Lucifer) helvettiin.
Eikä tarvitse kuin lukea Jeremia 7 luku, kun Israelin Jumala sanoo juutalaisten vieneen Baalin uhrikultti-iljetyksen hänen nimiinsä laitettuun temppeliin ja ovat saastuttanert sen.
Nyt siellä on Danielin kirjan turmion iljetys - itse Israelin Jumala kirottuna ja palvottuna uhrina Jeesuksen nimeen, eivätkä juutalaiset uhraa jumalalleen yhtään mitään.
Sama on laitettu Matteuksen evankeliumin 24 lukuun Jeesuksen puhumaksi, kun olette "juutalaisuudessa".
Alkuperäinen 'pitkä tuli' raamatun tekstissä - kuin ohjus - on vaihdettu vain salamaksi. Ei ole riittänyt kääntäjien äly ymmärtää mikä sellainen voisi olla, ja ovat vaihtaneet.
Oikein, jos uskoisitte Moosesta, uskoisitte Jeesusta, josta tömä kirjoittaa.
Se löytyy 5.Mooseksen kirja luku 13, kun Jahve tulivuorijumala määrää ihmeidentekijän surmaamisen, jos tämä lupaa ihmeen ja sitten se ihme toteutuu, KOSKA TÄMÄ HOUKUTTELEE TOISEN JUMALAN LUO.
Jeesus ei opettanut tulivuori Jahvea taivasten valtakunnan isä Jumalana.
Ja tämä vielä vahvistuu Paavalin sanoin, kun hän kertoo tehneensä tämän opin palvellakseen isiensä Jumalaa, joka juuri on tämä juutalaisuuden Jahve.
Oikea täydellinen uskon perusta on Jumalan Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa, joka on täydellinen; se täytyy pitää puhtaana. kaikki saastaisuus tulee ihmisestä, ja Jumala on täysin puhdas ja kirkas ja puolueeton. Jumala edustaa Agape-rakkautta, altruismia, hyvähyvyyttä, täydellistä rakkautta. Armo ja anteeksianto on enemmän kuin oikeudenmukaisuus. Armon mahdollisti Jeesus: kärsimällä maailman synnit Golgatan ristillä. Tätä pitää ylistää ja kunnioittaa ja antaa hänelle täysi arvo.
Jeesukseen voi luottaa kun Hän on sydämessä, saatana pysyy kaukana,
sisäinen tutka paljastaa heti.
sääli vaan joka saatanan eksytykset nielee!
Ajattelitko, että Raamatun totuudet muuttuivat tällä?! Juutalaiset eivät tehneetkään jumalahuijausta, Jeesus ei käskenytkään julistaa taivasten valtakunnan tulemista, Israelin Jumala ei sanokaan juutalaisten uhrialvontaa iljetykseksi, eikä arkeologiset todisteet todistakaan teidän Jumalaa tulivuoreksi, ja ennen kaikkea Paavali ei Raamatussa sanokaan, että
SE PÄIVÄ TULESSA ILMESTYY, JOKA NÄYTTÄÄ TEILLE, MIKÄ OLI TEIDÄN TEKO USKOA PAAVALIA?
Löytyy 1.Kor.3:13 ja pari Gal. 3:13 - KIROUKSELLE.
Ja nyt on siirrytty jo ilmestyskirjaankin , miten näiden syntisaasta Pedon kuva valeprofeettojen suusta lentelee sammakoita, kuten siellä lukee.
Eivätkä nämä samnakot muuta mihinkään Raamatun totuuksia.
Voit suoraan siirtyä ilmestyskirjan 14. lukuun, kun Jeesus ilmestyy 144.000 maasta ostetun kanssa, ja heidän otsassaan lukee Jeesuksen opettaman taivasten valtakunnan isä Jumalan nimi, eikä juutalaisen tulivuorijumala Baalin nimeä, tai ole tämän kastemerkkiä, jolla Lutherin mukaan asetetaan Perkele ihmisen kimppuun koko tämän elämän ajaksi.
"saatana pysyy kaukana, sisäinen tutka paljastaa heti"
Tulihan se sieltä - vai joudut sinä tutkailemaan ja torjumaan demoneita. Niinpä.
Mitä Luther sanoikaan Perkeleestä.
Lopettakaa jo nämä vale uutiset ja jutut jostain valitusta kansasta.
No sillä luulokuvitelmalla on Saatanan ollessa jumalana ollut han valtava merkitys 2000 vuoden ajalta koko läntisen pallon puoliskon kehitykseen, joten missään nimessä totuutta ei kuulu vain lakaista maton alle.
Siellähän ne sielut uhrialttarin alla ilmestyskirjassa huutavat, että koska sinä Kaikkivaltiaalle, suuri ja totinen kostat maassa asuville meidän veremme.
Löytyy ilmestyskirja 6:9 ja 6:10 tarkempi sanamuoto.
Joopeli joo. Täytyy vain valita sopiva jumala enstex.
No olisi syytä ainakin ennen uskomista edes tarkistaa, ettei se vaan ole Saatana 'jumalan' -nimisessä valeasussa sieluja varastamassa, kuten kristinuskolla.
Samaa vittumaisuutta ja väkivallan ihailua niissä kieltämättä on.
Vääristelijät menevät yli profeettojen ja Paavalin ja Pietarin. Nämä kaikki profeetat myös Vanhan testamentin puolella julistavat Jeesuksesta: Mooses, Jesaja, Jeremia — he puhuvat Jeesuksesta. Mutta täällä on joku, joka on vielä suurempi; ilmeisesti kyseessä on aivan väärä uskonto. Usko Jeesukseen; kaikki usko perustuu. Jeesuksen elämä ja ristinsovitus on evankeliumi, Jumalan voima.
Baali on muka jumala, - se on harhautus mantra.
Kuin niin? Petarin 2.Kirje:
"1:19 Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja KOINTÄHTI koittaa teidän sydämissänne."
"LUCIFER on latinankielinen sana, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”valonkantajaa” (lux = valo, ferre = kantaa, tuoda). Nimi periytyy alkujaan kreikan termistä Ἓσπερος, heosphoros, aamunkoin tuoja. Antiikista lähtien LUCIFER ON TARKOITTANUT KOINTÄHTEÄ eli Venusta. "
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lucifer
Lisäystä - ei kukaan ole väittänyt, että BAAL ON JUMALA, KUN SE ON JO JEESUKSEN SANOIN RAAMATUSTA SAATANA.
Jos joku hauaa huijata raamatussa, että se on jumala, kun haluaa luoda jotakin oikein pahaa Saatanalla, kuten Paavali, niin ei se Baalista Jumalaa silti tee. Saatana on Saatana ja omistaa helvetin mihin uskovaiset menevät Kristusta seuraamalla.
Ota ihan rauhallisesti eipä nämä Saatanaa enää tarvitse. Ovat ajat sitten Yt-neuvotelleet sen ulos ja alkaneet itse virkaa hoitamaan.
Katosiko vastaukseni Pietarista johonkin?!
Näemmä on kadonnut, liittyi kopiointiin raamatusta Pietarin 2.kirjeestä, kun tämä käskee antaa Kointähden loistaa sydämiin, mikä on Lucifer.
Ja sekin oli, ettei tietenkään Baal ole Jumala, vaikka onkin juutalaisuudessa huijattu Jumalan nimellä, vaan on jo Joh.8 Jeesuksen sanoma Saatana ja kaiken valheen isä.
Nämä Jeesuksen aivan selvän suoriksi laitetut sanat raamatussa, että juutalaisuuden jumaluus on Saatana, on kuin viimeinen kuolinisku näille teidän höpötyksillenne uskoa Jeesukseen. Äärimmäisen taitavasti luotu tarina.
Sillä ei ole Israelin kanssa mitään tekemistä. Nyky Israelilaisista ovat ihan jostain muualta.
Vaikea uskoa sillä Toora tuomitsee homoseksuaalisuuden.
Joka Israelia siunaa sitä myöskin Jumala on siunaava, ja joka Israelin kiroaa sen myös Jumala kiroaa. Ei ole olemassa kuin yksi Israel,
joka on ajan merkki, jota myös viikunapuuksi kutsutaan. https://share.google/daZNvhP4JKq7vMQRN
Toora tuomitsee homoseksuaalisuuden!
Eihän se tarkoita että juutalaiset olisivat ihmisinä sen synnittömämpiä kuin muutkaan ihmiset. Siksihän Jumala on monesti heitä kurittanutkin, mutta ei se tarkoita että Hän kansansa hylkäisi kun ei hylkää muitakaan ihmisiä, jotka pitävät Hänen Sanansa.
En oikein usko koska Israelissa niin myötämielinen suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin. Toora kieltää sellaisen toiminnan ihan selvästi mutta nythän oli ihan häpeänpaikka kun heidän euroviisu edustajakin oli joku julki homo.
Jumala suunnitelmat eivät ole riippuvaisia sen mukaan minkälaisia ihmisiä me olemme. Niin on suhde juutalaisiinkin. Hänen suunnitelmansa Israelia kohtaan on aivan muut kuin tehdä heistä maailman esimerkillisin kansa.
Tarkoitatko nyt , että homous olisikin ok .
Miksi ihmeessä sitten täällä Suomessa suuri ääninen vastustus. Oletteko siis valehdelleet vai kuka on oikeassa ?
Kyllä se synti on niin kuin se luetaan, mutta ei Jumala sen vuoksi hylkää kansaansa. Ei Jumalan suunnitelmissa ole tuomita vaan armahtaa.
Niin siis , että Israelilaiset homot siis pelastuvat ?
Noin se taitaa olla tiettyjen aitouskovien mielestä, homo nahkapuvussakaan ei ole niin paha jos on kyse Israelilaisesta homosta. Sitä voi suorastaan fanittaa mutta toista se on kotimaiset nahkajussit.
Oikeasti moista ei ole. Se, että juutalaiset ovat valittu kansa, ei tarkoita kaikkia nykyään Israelissa asuvia. Eikä se Tooran nimeämä synti ole sen laimeammaksi tullut , vai väittääkö nyt joku, ettei se olekaan Jumalan sanaa.
Ja Jumala ei hylkää kansaansa mutta eikö kuitenkin miehet jotka yhtyvät toisiinsa luonnottomasti.
3. Mooseksen kirja 18:22: ”Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan. Se on kauhistuttava teko.”
3. Mooseksen kirja 20:13: ”Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon. Heidät on surmattava...”
Kyllä ne Israelin homotkin tuomitaan, elleivät tee parannusta. Kaikille katuvaisille kuuluu armo oli sitten minkä valtakunnan syntinen hyvänsä.
Nyt onkin kysymys Jumalan pelastussuunnitelmasta, joka koskee koko maailmaa ja siinä tehtävässä Israelilla, ajan kellona on tärkeä merkitys. Kysymys on paljon isommasta asiasta kuin pelkkä homouden synti tai kuka sitä tekee.
Milloinka mahtaa tapahtua 3. Mooseksen kirja 20:13: milloin surmaamiset alkavat?
Eihän homous edes ole Israelin pahin synti.
Ei varmaankaan mutta selvää kaksinaismoralismia. Kyllä asiat pitää rehellisesti tunnustaa eikä yrittää valehdella vaikka perustarkoitus olisi kuinka hyvä. Rehellisyyshän kuuluu uskovaisuuteen ei pidä sortua kaksinaismoralismiin eikä muihinkaan paholaisen juoniin.
Eihän Juutalaisistakaan homoutta hyväksy kuin liberaalit.
Jeesus on pelastaja. Tämä on Raamatun punainen lanka: Golgatan ristillä synnit sovitettiin, ja joka muuta väittää, ovat saatanan omia eivätkä tunne Jumalan rakkautta sydämessään. Ei siellä ole Jeesuksen omia — .. Aivan selvä asia:
"Tämä on minun rakas Poikani, jonka minä olen mielistynyt." Tuli taivaasta ääni; kyllä täytyy olla kieroja luonteita, jotka eivät hyväksy Jumalan sanaa pyhänä, vaan vääristelevät sitä.
1.Pietarin kirje:
1:2 ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.
1:3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
1:15 vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi.
1:16 Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä".
1:17 Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
1:18 tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne,
1:19 vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,
1:20 hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten,
1:17 Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
1:18 tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne,
1:19 vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,
Nuo ovat hyviä raamatunpaikkoja, mutta kannattaako niitä laitaa tänne keskustelukanavalle, koska ne eivät mitenkään liity keskustelun aiheeseen.
Kannattasi käyttää järkeä myös tänne kirjoittamisessa. Jos ei osaa sanoa mitään ko asiasta, niin viisasta on olla vaiti.
Niissä kirjoituksissa ilmenee ketkä on Jeesuksen valittuja: he jotka on ottanut Jeesuksen sydämeensä.
Täytyy osata soveltaa lukemaansa, sitä sanotaan ymmärrykseksi, - tiedoksi!
No homoista, eihän Mooseksen kirjat ole muuttuneet ja taas juutalaiset heidän tulisi kääntyä kristinuskoon. Nyt vallitsevassa tilanteessa ovat meihin nähden vääräuskoisia kuten mekin heidän näkökulmasta. Mikä ihme siinä on ettei nämä Israelin fanittajat kykene keskustelemaan asiasta. Onko totuus liian ikävä kun tietää vielä, että Israelilaiset naureskelevat kristityille jotka nöyristelevät heidän edessään.
Juutalaiset eivät ymmärrä, että Jeesus on koko Raamatun keskipiste, johon Raamattu perustuu, ja se on annettu taivaasta vähitellen, huipentuen Jeesukseen. Golgatan ristillä hän sovitti maailman synnit, ja tätä ei haluta ottaa vastaan.
Eivätkä halua lukea Danielin kirjan lukua, jossa Ikiaikaisen luota laskeutuu Ihmisen Poika ja hänelle annetaan kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Ihmisen Poika on Jeesus Kristus, syntien sovittaja. Karitsan veri; on puhdistanut kaikki Hänen lampaansa uskon kautta.
valittu kansa: Hengen mukaa ei lihan mukaa, ei syntyperän mukaan. Henki on se joka ratkaisee Jeesus Kristus.
Juutalaiset ovat kyllä itse luoneet kristinuskon ja koko jumaluuskin ja raamattu on vain juutalaisuudesta.
Kysyin edellä: Keitä tarkalleen tarkoitetaan, kun puhutaan Israelista valittuna kansana?
siihen tulikin monta ja aika sekavaa vastausta.
”Anonyymi00268” 2026-05-21 13:35:06: ”Hyvä kun kyselet tuollaista. Sehän ei selviä Wikipediasta.
Mitähän jos lukisit välillä myös Raamattua. Sieltä se selviää!”
Sitten ”Anonyymi00319” 2026-05-21 20:15:58 vastaa vähän oudosti ”Anonyymi00311” 2026-05-21 19:10:47 kirjoitukseen; ”Mooses on uskon levittäjä: Jeesus uskon.” näin;
”Mummonmuorin kannattaisi lukea välillä myös Raamattua, niin hänen ei tarvitsisi kysellä noin tyhmiä:
”Sillä tarkoitetaan KAIKKIA JUUTALAISIA!”
Sitten täysin päinvastaista mieltä olivat:
´”Anonyymi00281” 2026-05-21 15:09:02 :”Ei Israelilla ole enää mitään tehtävää välittää tietoa elävästä Jumalasta sillä he ovat hylänneet elävän Jumalan.”
”Anonyymi00320” 2026-05-21 20:33:18: ”Ei kun niitä Jotka on ottanut Jeesuksen sydämeen…”
Siis vain kristityksi kääntyneet juutalaiset ovat valittuja.
”Anonyymi00360” 2026-05-22 05:06:47 :”Se, että juutalaiset ovat valittu kansa, ei tarkoita kaikkia nykyään Israelissa asuvia.”
”Ja Jumala ei hylkää kansaansa mutta eikö kuitenkin miehet jotka yhtyvät toisiinsa luonnottomasti.”
Eli eivät kaikki juutalaiset ja eivät etenkään homoseksuaalit ole valittuja kanssa. Tarkemmin hän ei kerro, ketkä juutalaiset sitten ovat.
”Anonyymi00265” 2026-05-21 13:24:30: ”Juutalaista kansaa mitä Israel nyt parhaiten edustaa”, ”Kaikki juutalaiset ovat nyt suhteessa Jeesukseen eli Jumalaan eksytysten tilassa…”
Anonyymi00277” 2026-05-21 14:34:54 puolestaan kyselee:”Mitä erikoisen hyvää juutalaisten DNAssa on,että Jumala pitäisi heitä erityisessä arvossa? ”
Tässä ilmeisesti tarkoitetaan etnisiä juutalaisia, ei siis uskonnollisia juutalaisia.
”Anonyymi00351” 2026-05-22 02:39:39: ”Joka Israelia siunaa sitä myöskin Jumala on siunaava, ja joka Israelin kiroaa sen myös Jumala kiroaa. Ei ole olemassa kuin yksi Israel…”
Tämä Israel sanan käyttö on siitä metkaa, että ensin pitäisi tietää konteksti, mitä sillä täsmälleen tarkoitetaan.
Tuolla yllä kehotettiin etsimään Raamatusta.
No, siellä 1Moos. on
32:27 Ja hän sanoi hänelle: "Mikä sinun nimesi on?" Hän vastasi: "Jaakob".
32:28 Silloin hän sanoi: "Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob, vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut".
Israel tarkoittaa heprean kielessä "Jumala taistelee" tai "Jumala saa voiton". Tätä käytetään yleisesti muuten myös miehen nimenä.
Tämä on tulkittu siten, että Jumala antoi nimen patriarkka Jaakobille ja se alkoi tarkoittamaan hänen jälkeläisiään eli Israelin kansaa.
Israel on siis myös teologinen käsite. Kristinuskossa kristillinen kirkko (eli kristityt) olivat uusi Israel eli hengellinen Israel.
Room. 9:6 Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel
Kun sionistit (juutalaisten kansallinen liike, jonka tärkeimpänä tavoitteena oli luoda juutalaisille oma valtio), viimein saivat 1948 valtion, sen nimeksi valittiin Israel koska se viittaa juutalaisten kantaisään Jaakobiin.
Olet ressukka ihan selaisin. 😆
Mummonmuori kuvittelee, että hänen tehtävänsä on kertoa, mitä mieltä muut ovat:
"Sitten täysin päinvastaista mieltä olivat:"
Kyllä täällä on sisälukutaitoisia ihmisiä, joten mummonmuorin ei tarvitse esiintyä tuomarina. Kerro vain oma mielipiteesi äläkä repostele muiden mielipiteitä.
Tuolla tarkoitetaan palestiinalaisia: "Room. 9:6 Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel".
"Mummonmuori kuvittelee, että hänen tehtävänsä on kertoa, mitä mieltä muut ovat:"
Ei kuvittele. Han kysyi kysymyksen "Keitä tarkalleen tarkoitetaan, kun puhutaan Israelista valittuna kansana?", ja sai useita eriäviä vastauksia.
Jumala ei ole rasisti, rasismi ei ole RAKKAUTTA, mutta Jumala on RAKKAUS.
Danielin kirjan lukua, jossa Ikiaikaisen luota laskeutuu Ihmisen Poika ja hänelle annetaan kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Ihmisen Poika on Jeesus Kristus, syntien sovittaja. koskee kaikkia kansoja,
Roomalaiskirje:
2:28 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
2:29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.
Kaikki ovat Jeesuksessa, eikä Jeesuksessa ole erotusta, Jeesus yhdistää.
Selvästi sanottu joka ei pyyhi Raamatulla.
KRISTUKSESSA - KAIKKI TE OLETTE KRISTUKSESSA RAAMATUN MUKAAN.
No uskovaiset nyt kilahtelevat, ja näin se raamattuun on kirjoitettukin, kun Jeesuksen kylväjävertauksen mukaan vihollinen oli elonpeltoon kylvänyt rikkaviljan, joka Lutherin sanoin liittyy jo luonnostaan vihattaviin, ja Jeesuksen sanoin kyykäärmeen sikiöihin, jotka palvovat uhria pyhänä saman isän käskystä, joka tämän tappoikin - juutalaiset näyttävät uskojilleen nyt oikein nelikätisesti keskisormea.
Minulle on epäselvää, että pitäisikö juutalaisia sitten ylistää tästä, että he ovat osoittaneet minkälaisia petoja kristityt todella ovat?!
Annetaan kristittyjen palvottavaksi omien pahojen tekojensa puolesta uhrina moraalia ja etiikkaa opettanut opettaja itse Jumalana, niin nämähän kanniskelevat tämän puolialastonta ja kuoliaaksi kidutettua ruumistakin pitkin katuja pääsiäisenä, ihannoiden omaa tyhmyyttään?!
Edeltä on poistettu Raamatusta kopioimani teksti. Laitan uudelleen:
Hän kirjoittaa: "Vääristelijät menevät yli profeettojen ja Paavalin ja Pietarin. Nämä kaikki profeetat myös Vanhan testamentin puolella julistavat Jeesuksesta: Mooses, Jesaja, Jeremia — he puhuvat Jeesuksesta. Mutta täällä on joku, joka on vielä suurempi; ilmeisesti kyseessä on aivan väärä uskonto. Usko Jeesukseen; kaikki usko perustuu. Jeesuksen elämä ja ristinsovitus on evankeliumi, Jumalan voima.
Baali on muka jumala, - se on harhautus mantra."
Mihin vastaan:
"Anonyymi00346
2026-05-22 01:04:45
Kuin niin? Petarin 2.Kirje:
"1:19 Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja KOINTÄHTI koittaa teidän sydämissänne."
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=2pi&luku=1
"LUCIFER on latinankielinen sana, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”valonkantajaa” (lux = valo, ferre = kantaa, tuoda). Nimi periytyy alkujaan kreikan termistä Ἓσπερος, heosphoros, aamunkoin tuoja. Antiikista lähtien LUCIFER ON TARKOITTANUT KOINTÄHTEÄ eli Venusta. "
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lucifer
Ja sitten mummomuorin pohdintaan siitä mitä tarkoittaa Israelin Jumalan valittu kansa, siihen löytyy tietoa Jeremia 7 luvusta, joka yhdistyy Jeesuksen sanoihin, vaikkapa raamattuhaualla näin:
Jeremia:
"7:11 Ryövärien luolaksiko te katsotte tämän huoneen, joka on otettu minun nimiini? Katso, sellaiseksi minäkin olen sen havainnut, sanoo Herra."
Matteuksen evankeliumi, Jeesuksen sanat:
"21:13 Ja hän sanoi heille: "Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni pitää kutsuttaman rukoushuoneeksi', mutta te teette siitä ryövärien luolan."
Markuksen evankeliumi:
"11:17 Ja hän opetti ja sanoi heille: "Eikö ole kirjoitettu: 'Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi'? Mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan."
Luukkaan evankeliumi:
"19:46 ja sanoi heille: "Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni on oleva rukoushuone', mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan."
Tässä se mitä nyt sitten lukee Jeremian kirjan 7. luvussa mihin Jeesus viittaa:
<<<7:4 Älkää luottako valheen sanoihin, kun sanotaan: 'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!' Vaan jos te todella parannatte vaelluksenne ja tekonne, jos te todella teette oikeuden niin toiselle kuin toisellekin, ette sorra muukalaista, orpoa ja leskeä, ETTE VUODATA VIATONTA VERTA ... niin minä annan teidän asua tässä paikassa, maassa, jonka minä olen antanut teidän isillenne, iankaikkisesta iankaikkiseen.
Mutta katso, te luotatte valheen sanoihin, joista ei ole hyötyä. Miten on? Te varastatte, tapatte, rikotte avion, vannotte väärin, POLTATTE UHREJA BAALILLE.<<<
Sana HOLOKAUSTI on nyt raamatunsa, joka tarkoittaa poltettua uhri Baalille.
<<<7:30 Sillä JUUDAAN MIEHET ovat tehneet sen, mikä on pahaa minun silmissäni, sanoo Herra. He ovat asettaneet iljetyksensä temppeliin, joka on otettu minun nimiini, ja saastuttaneet sen. Ja he ovat rakentaneet Toofet-uhrikukkulat Ben-Hinnomin laaksoon, polttaakseen tulessa poikiansa ja tyttäriänsä, mitä minä en ole käskenyt ja mikä ei ole minun mieleeni tullut. <<<
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=jer&luku=7
Ja toinen kohta raamatusta juutalaiset, Benjaminin heimo, on täysin esi asia kuin Israelin heimo.
1.Kuningasten kirja:
<<<12:21 Ja kun Rehabeam tuli Jerusalemiin, kokosi hän koko Juudan heimon ja Benjaminin sukukunnan, satakahdeksankymmentä tuhatta sotakuntoista valiomiestä, sotimaan Israelin heimoa vastaan ja palauttamaan kuninkuutta Rehabeamille, Salomon pojalle.<<<
Tällä kohdalla jo juutalaiset varastivat israelilaisten maat.
Viesti 346 - tarkistin - onkin -yllätys yllätys - nyt palautettu takaisin.
Aamen!
juutalaiset on paatumuksen tilassa, kaikin tavoin vastustaa ja vastusti Jeesusta.
siksi Jeesus totesi heidän olevan isästä saatanasta.
Israelin Jumalan sanat edellä "ette vuodata viatonta verta", osaatko selittää, kun kristinuskossa Jeesus on nimenomaan uhri viattomana teurastettu uhrina, ja jopa itse tosi Jumalana, niin kuka on tuo KIROTTU HAHMO RISTILLÄ (Gal.3:13)?
Se tosi JUMALA Augsburgin tunnustuksen mukaan, joka on ristille kirottu uhri, ettei kristittyjen tarvitse itse vastata omista pahoista teoistaan Paavalin Roomalaiskirjeen 7. luvun mukaan?
Kuka on TOSI JUMALA Jeesuksen nimeen uhrina kristittyjen puolesta, ettei näiden tarvitse vastata omista pahoista teoistaan - tämä edellä lukemattomin viestein ylistetty Golgatan Jeesuksen väitetty uhraus, ja uusi liitto Jeesuksen verellä, joka tällä uhrauksella juutalaisen Paavalin toimesta ja opilla tehdään?? Veriliitto kenen/minkä kanssa?
Ryömikäähän uskovaiset luolistanne nyt kertomaan, että KETÄ TE PALVOTTE JEESUKSEN NIMEEN UHRINA ITSENNE PUOLESTA.
temppeli uhraus oli esikuvallista uhria Jeesuksesta syntien anteeksi saamisesta.
tutustu eläin uhreihin, niin tiedät miksi ne suoritettiin: syntien anteeksisaamisesta: isompi synti isompi uhri.
Ristin sovitus kalliilla verellä jota ei voi ylittää, viaton veri.
täysin väärä tulkinta ja tahallisesti, Paavalissa synti tekee syntiä, se on niin lujassa.
etkö edes tunnista syntiäsi joka ihon alla vaikuttaa? - vai oletko jo niin paatunut?
Matteuksen evankeliumi, 24 luku:
"Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon, silloin ne, jotka juudeassa ovat, paetkoot vuorille."
Juudeassa oleminen tarkoittaa juutalaisuskonto, jonka vastustamisesta Paavali Jeesuksen tappoi jumalanpilkkasyytteellä, kun sanoi juutalaisten jumaluutta Saatanaksi ja valheen isäksi.
Missä kohtaa on se väärä tulkinta?
KUKA ON SE TOSI JUMALA NYT TEURASTETTUNA UHRILAMPAANA JEESUKSEN NIMEEN 1.KOR.5:7?
Ajatelkaa nämä saatanat todella kehtaavat rinnastaa Jeesuksen pelkäksi uhrieläimeksi!
Ja sitten he hehkuttavat miten se asuu heidän sydämessään - mikä on tottakin, he ovat itsekin vain seuraavana, määkivänä lammaslaumana myös itse uhreja.
Kun ei ymmärretä sitä että Jeesus on Jumala: uskontunnustus,
Johanneksen evankeliumi: 1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. 1:2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
ei hyväksy Raamattua sen totuuksia, miksi Jeesus niitä nimittää, paatuneita jumalattomia, ja vielä?
Pääasia että Israel saa homottaa.
MIKÄ JUMALA Jeesus on uhrina, teuraStettuna uhrina 1.Kor.5:7, kirottuna uhrina Gal.3:13, ja syötynä uhrilampaana 1.Kor.11:23 Herran kuoleman julistamiseksi?
Hän kuvaa itse Luojajumalaa uhriksi.
<<Ajatelkaa nämä saatanat todella kehtaavat rinnastaa Jeesuksen pelkäksi uhrieläimeksi!<<
Isä Jumalan uhri syntien sovittamisen puolesta uskon kautta synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Uusi liito Jeesuksen veressä:
Heb: 10:28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
10:29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
"Isä Jumalan uhri syntien sovittamisen puolesta uskon kautta synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä."
Väitätkö, että Paavali teki kristinuskon väärin, kun pelastuukin palvelemaan lihalla synnin lakia? Ei missään ole, että mitään anteeksi olisi saanut, kun synti asuu ihmisen sisällä, kun perkaatte pois Jeesuksen opettaman taivasten valtakunnan.
Paavalin Roomalaiskirje:
"7:19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan SYNTI JOKA MINUSSA ASUU. Minä viheliäinen ihminen, kuka PELASTAA minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni PALVELEN LIHALLA SYNNIN LAKIA "
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=roo&luku=7
VÄITÄTKKÖ SINÄ VAKAVISSASI, ETTÄ LUOJAJUMALA UHRASI ITSENSÄ TEURASTETTUNA LAMPAANA KIROTTUNA JEESUKSEN NIMEEN, ETTÄ VOITTE TEHDÄ JOPA SITÄ PAHAA MITÄ ETTE HALUA, TAI JOPA SITÄ MITÄ VIHAATTE, KUTEN TUOSSA LUVUSSA LUKEE??
Tämä Luojajumalan ja Jeesuksen herjaaminen on niin syvältä saatanasta ja helvetistä, kuin olla ja vain voi!!!
Kuulen oikein sieluni silmin juutalaisten ivanaurun ja ilkkumisen, että siinähän selität, kun kantelevat vielä ristiinnaulittuna omaa Jeesuksen opettamaa Israelin Jumalaa, Luojajumalaa, pääsiäisenä kuoliaaksi kidutettuna, ja oikein ylpeinäkin pitkin katuja tyhmyyttään osoittaen viattomana lammasuhrina heidän Baal-jumalalleen, jo Jeesuksen raamatussa sanomalle Saatanalle uhriksi!
Näillä sivullisilla raamatun lauseita oikeutetaan israelin sotilaat tappamaan lapsia ja lasten äitejä ?
Eli jos Taisteluni kirjasta otetaan tarpeeksi lainauksia niin sillä saadaan hyväksyntä natsien tekemille hirmuteoille ?
Ja edelleen otetaan pätkiä punakhmerien opuksesta niin niillä on kuitattu miljoonat tapetut ihmiset ?
Ja natsit olivat itse juutalaisia - kuten tiedämme toisen maailmansodan salausajan päätyttyä. Ja sana holokausti on kokonaan poltettu ihmisuhrilahja juutalaisten Baal-jumalalle, mikä on Raamatun tarinan Saatana.
Ja tälle Saatanalle kristityt itse - edellä olevan mukaan - palvovat Jeesuksen nimeen jopa Luojajumalaa kirottuna uhrina, pelastuakseen tekemään juutalaisen opilla jopa sitä pahaa mitä vihaavat Jeesuksen nimeen.
6 miljoonalla kokonaan poltetulla ihmisuhrilahjalla Baal-jumalalle juutalaiset hankkivat itselleen oman valtion Palestiinasta.
Ja ellei juutalaisten tekemä kristinuskon huijaus olisi mennyt läpi, tämä ei olisi ollut koskaan mahdollista.
Kuinka monta miljardia ja miljardia ja taas miljardia on tapettu tällä pahuudella?!
Mitä pahuutta löydät Jeesuksesta? Jeesus on ihmisen malli!
Tusina 👍
Jeesus on ideaali että konkretia — täydellisesti hän edustaa rakkautta, altruismia, hyvyyttä ja välittämistä; hän herätti kuolleista. Hän oli antitappaja; hänessä ei ollut mitään pahuutta, ainoastaan hyvyyttä.
Hän Jumala pystyi sovittamaan synnit ja kärsi ristinkuoleman, jotta ihminen saisi syntinsä anteeksi, kun hän tunnustaa ne Jeesuksen nimessä ja sovitusveressä.
Mikä sen kauniimpaa: pois sodista, riistosta, ahneudesta ja itsekkyydestä — rakkauden valtakuntaa, taivaan todellisuuteen.
”Anonyymi00420” 2026-05-22 16:16:53 kirjoitti erääseen kommenttiin:
"Mummonmuori kuvittelee, että hänen tehtävänsä on kertoa, mitä mieltä muut ovat:"
Ei kuvittele. Han kysyi kysymyksen "Keitä tarkalleen tarkoitetaan, kun puhutaan Israelista valittuna kansana?", ja sai useita eriäviä vastauksia.
Täsmälleen näin. Ilmeisesti kenelläkään ei taida olla mitenkään selkeä tuo ilmaisu, vaan jokainen sen taitaa ymmärtää omalla tavallana.
Kuten vaikka ”Anonyymi00389” 2026-05-22 13:51:59 :”Ja sitten mummomuorin pohdintaan siitä mitä tarkoittaa Israelin Jumalan valittu kansa, siihen löytyy tietoa Jeremia 7 luvusta…”
sitten hän siteeraa Raamatun kohtia, jotka eivät millään tavalla liity koko asiaan. Hän jatkaa ”Anonyymi00390” 2026-05-22 14:02:39: ”Ja toinen kohta raamatusta juutalaiset, Benjaminin heimo, on täysin esi asia kuin Israelin heimo.”
”Tällä kohdalla jo juutalaiset varastivat israelilaisten maat.”
Koska hänellä on aivan oma tulkintansa, niin siinä eivät juutalaiset ole israelilaisia eli Isralin jälkeläisiä vaan jotain muuta mystistä heimoa.
""Keitä tarkalleen tarkoitetaan, kun puhutaan Israelista valittuna kansana?""
Israelin valittu kansa on Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisiä, eli nykyään lähinnä Juudan heimoa eli juutalaisia. Israel on ainut valtio mikä hyväksyy heidät varauksetta, muut valtion vihaa heitä nykyään.
Hyvä merkki on juuri tuo maailman viha, tämä viha on eräs merkki ketkä ovat Jumalan kansaa!!
Mummonmuorin kysymyksiin ei ilmeisesti kannata vastata, sillä hän menee vain entistä enemmän sekaisin.
Ilmeisesti hän ei itse kykene lukemaan Raamattua, vaan turvautuu toisten ristiriitaisiin selityksiin.
Tiedän kyllä että kun vastaan mummomuorin juttuihin niin vastaan Wiki-porukalle tai tekoälylle!!
Valittu kansa oli 3000 vuotta sitten. Nykyajalla ei sitä ole. Pitäisikö uskoa rasisti-jumalaan, joka rakastaa osaa lapsistaan ja vihaa osaa. Sellainen jumala on Saatana, joka ei rakasta ketään todellisuudessa.
Juutalaiset eivät ole mitään valittua kansaa tai paremmassa asemassa muihin kansoihin nähden
Ei allahillakaan ole valittua kansaa.
Uskovaisia on jymäytetty👹
Tuo on totta, että juutalaiset eivät ole missään paremmassa asemassa toisiin kansoihin nähden. Pikemmin päinvastoin. Ei mikään muu kansa ole saanut osakseen sellaista vainoa, murhaamista ja vihaa, kuin juutalaiset läpi koko historian.
Siksi jotkut heistä rukoilevat, että Jumala valitsisi vihdoin jonkun toisen kansan.
Totisesti.
”Anonyymi00425” 2026-05-25 14:07:30 kommentoi:
”Mummonmuorin kysymyksiin ei ilmeisesti kannata vastata, sillä hän menee vain entistä enemmän sekaisin.”
:D En minä tässä sekaisin mene, jos tiedustelen sitä, miten täällä asia käsitetään.
Tiivistän tähän nyt niitä:
Sillä tarkoitetaan kaikkia juutalaisia.
Vain kristityksi kääntyneet juutalaiset ovat valittuja.
Eivät kaikki juutalaiset ja eivät etenkään homoseksuaalit ole valittu kansa.
Kun kaikki etnisesti juutalaiset ovat valittua kanssa, niin se käsittää myös ne juutalaiset, jotka ovat omaksuneet jonkin muun uskonnon kuin juutalaisuuden tai kristinuskon. Myös juutalaiset, jotka ovat ateisteja. Niin ja ne ”pahat vasemmistolaiset”.
Sitten käsitys siitä, miten ne etnisesti juutalaiset, jotka ovat pitäneet juutalaisen uskontonsa, ovat ikään kuin ”peite silmillä” ja vasta sitten heistä tulee valittuja, kun he kääntyvät kristinuskoon.
Valittu kansa on siis erityisasemassa. Mutta miten tähän suhteutuu meidän kristittyjen käsitys, että me kristityt olemme sitä myös?
Kerro toki miten muka olisit ensinnäkin kristitty.
Mummonmuori yrittää taas vedota toisten kirjoituksiin. Ei toisten kirjoituksia tarvitse toistaa, Jokainen osaa lukea itse,
Miksi hän ei itse tutki Raamattua. Siellä tuokin asia on sanottu selvästi:
Room 11
"Kysyn siis: ei kai Jumala ole hylännyt omaa kansaansa? Ei toki! Olenhan minäkin israelilainen, Abrahamin jälkeläinen, Benjaminin heimoa. Ei Jumala ole hylännyt kansaansa, jonka hän edeltäkäsin on valinnut".
Kyllä Vanhan Testamentin aikaankin kaikki juutalaiset kuuluivat valittuun kansaan, vaikka olivat luopuneet Jumalasta tai olivat ateisteja. Myös ne juutalaiset, jotka asuivat muualla.
Uudessa liitossa mikään kansa ei ole valittu kokonaisuudessaan, vaan vain ne, jotka ovat ottaneet Jeesuksen vastaan pelastajanaan:
1. Piet 2
"Te, jotka uskotte, saatte siis osaksenne tämän arvon ja kunnian"
"Mutta te olette VALITTU suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa."
Mihinkään kirkkoon kuuluminenkaan ei tee kenestäkään Jumalan valittua.
Jos niin olisi, miksi meidänkin pitää uskoa Israelin omaan Jumalaan? Ja palvoa sen kansalliseepoksen kirjan henkilöitä? Eihän meillä ole kultttuurillisesti mitään samaa Lähi-Idän kansojen ja valtioiden kanssa. Israelin valtio vastaa omista teoistaan.
Se ns. valittu kansa viittaa henkilöihin jotka ovat henksesti vapaita ja hyväksyvät saman kaikille. Tällä ei ole mitään tekemistä valtioiden eikä rotujen välillä. Raamatun uudemmassa osassa nimenomaan korjataan laki- ja kirjauskovaisten ihmiskäsitys. Meille yksilön vapaus on ollut pääsääntöisesti luonnollista jo ennen kuin tänne Pohjolan perille on uskomisen velvollisuus ja sen väärennökset tuotu.
Israelin valtio tai juutalaiset eivät ole vapautta meille tai kenellekään antaneet. Eikä muutakaan. He käsittelevät itse samoja yhteiskunnallisia ongelmia yksilöiden näkökulmasta kuin kuka tahansa missä tahansa maailman valtioissa. Eikä heidänkään valtionsa perustu Raamattuun tai omiin uskonnollisiin teksteihin vaan oman parlamentin lakeihin ja eri kansanryhmien vaatimuksiin. Ja talouteen, tottakai.
Gazalaisten vainoaminen on kristityille merkki, että Israel ei ole valittu valtio ja sen kansa valittu.
Sama jos herjaat muita uskovia, vaikka väärässä olevia, et ole Herran palvelija.
”Anonyymi00438” 2026-05-26 13:46:12 ilmeisesti ei oikein tykkää loogisesta päättelystä ja etenkään, jos sitä jotenkin perustelee. Mutta;
”Kyllä Vanhan Testamentin aikaankin kaikki juutalaiset kuuluivat valittuun kansaan, vaikka olivat luopuneet Jumalasta tai olivat ateisteja. Myös ne juutalaiset, jotka asuivat muualla.”
Jos otetaan tämä perustaksi. Siis aivan kaikki etnisesti juutalaiset kuuluvat valittuun kansaan – myös ne vasemmistolaiset, miten täällä yritetään joitakin juutalaisia kovasti halveksia.
Sitten kysyin mikä on meidän kristittyjen asema tässä ja vastaus oli:
”Uudessa liitossa mikään kansa ei ole valittu kokonaisuudessaan, vaan vain ne, jotka ovat ottaneet Jeesuksen vastaan pelastajanaan.”
Tämä on hiukan epämääräinen ilmaisu, mutta ilmeisesti sillä tarkoitetaan kristittyjä. Tai sitten vain jotain pientä kristittyjen ryhmää, jota ei ole tarkemmin määritelty.
Korvausteologiassa on käsitys, että kristityt korvasivat juutalaiset valittuna kansana. Tämä siis tarkoittaa, että vain kristityiksi kääntyneet juutalaiset kuuluisivat tuohon valittujen ryhmään.
No, olemassa on myös käsitys, että juutalaisille ja kristityille olisi erilainen pelastustie eli kaikki juutalaiset ovat valittuja ja näin ollen pelastuneita, kristityillä taas omansa.
Miten tuo käsitys siitä, että etnisesti juutalaiset ovat kaikki valittuja, suhteutuu näihin eri oppeihin?
1.Kuningasten kirja:
"12:21 Ja kun Rehabeam tuli Jerusalemiin, kokosi hän koko JUUDAAN HEIMON, BENJAMININ SUKUKUNNAN, satakahdeksankymmentä tuhatta sotakuntoista valiomiestä, sotimaan ISRAELIN HEIMOA VASTAAN ja palauttamaan kuninkuutta Rehabeamille, Salomon pojalle"
Paavali:
" Paavali kuului Benjaminin heimoon. Hän oli diasporajuutalainen ja peri isältään Rooman kansalaisuuden."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavali
Paavali oli juutalainen Benjaminin heimoa ja Jeesus oli Israelin heimosta.
Juutalaiset eivät ole Israelin Jumalan omaisuuskansaa, mutta voivat tietysti olla oman Baal-jumalansa. Ja Israelin heimo on taas kokonaan kadonnut, kuten heidän jumalansakin Jeesuksen nimeen uhrina, on vain juutalaiset ja heidän jumalansa.
Mutta tämä katoaminen ei tee juutalaisista Israelin Jumalan omaisuuskansaa, koska juutalaiset uhraavat jumalalleen, kun taas Israelin Jumala sanoo koko uhrikulttia iljetykseksi raamatussa.
"Palauttamaan kuninkuuden Salomon pojalle", ja tämä Baal-jumala Jahve, Allah, Jehova jne. on kuningas Salomon jumaluus, ei Israelin Jeesuksen opettama hyvä Jumala.
Ja kaiken lisäksi vielä luvulla 666 ilmestyskirjan luvun 13. puhuva Pedon kuva, mikä on Raamatussa se määrä kultaa tallenteina, jonka kuningas Salomo keräsi kansalta syntikiristyksin, mm. esikoispoikien hengen säästämisellä lunastusmaksuina.
En tiedä, mistä mummonmuori on keksinyt tuollaisen opin: "No, olemassa on myös käsitys, että juutalaisille ja kristityille olisi erilainen pelastustie eli kaikki juutalaiset ovat valittuja ja näin ollen pelastuneita, kristityillä taas omansa."
RAAMATTU EI OPETA NOIN!
On vain yksi pelastustie, niin juutalaisille kuin pakanoille. ja se on juutalaisten Messias, Jeesus Kristus, jonka juutalaiset tosin hylkäsivät.
Ap 4
"Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut'. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
Juutalaisuus EI PELASTA KETÄÄN, kuten ei katolilaisuus, luterilaisuus, helluntailaisuus tai mikään muukaan-laisuus.
Vain usko Herraan Jeesukseen pelastaa, eikä mikään uskonto. Ap 17
Se, että kuului valittuun kansaan, ei vielä pelastanut edes juutalaista, vaan Mooseksen lain mukaan tarvittiin uhritoimituksia, eläinuhreja, jotka LAKKASIVAT, kun Jeesus antoi henkensä meidän edestämme uhriksi.
Siksi "väliseinä" juutalaisten ja kristittyjen välillä on purettu.
Ef 2
"Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. Hän on KUMONNUT lain käskyineen ja säädöksineen, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, ja näin hän on tehnyt rauhan. Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille ja teki näin lopun vihollisuudesta."
Oho, tänään tulet palstalle myöhässä !
Niin - mitätöidään totuus, että juutalaiset ja israelilaiset olivat kaksi eri heimoa, joilla oli eri jumalat. Jeesuksen sanoin juutalaisulla Saatana jumalana.
Todisteet edellä Raamatusta, jotka vastaavat myös niin Raamatun tekstiä kuin uskontunnustuksiakin.
Mutta koska kaikki tapettiin, jotka eivät kumartaneet juutalaisten Mooseksen suulla puhuvaa Pedon kuvaa, oli totuus piilotettava Raamattuun hieman tavallista ovelammin.
Pääasia että palvotaan homottavaa Israelin kansaa.
Se vaan on niin, jos lamppu on tällä tasolla päässä, niin eipä se voi syttyäkään.
Juutalaiset lienevät hyxoja,mareja tai muita alueen kansojen jälkeläisiä. Fariseukset eivät olleet koskaan olleet orjia eli Egyptissä.
Näin on - eivät olleen israelilaisia. Kuningas Salomon valtakunta oli Aksumi, joten liittyy siihen, tulivat valtaamaan maita.
Israelin kansa on paatumuksen tilasta Jeesus Kansa on Jeesuksen ruumis ja se on kaikille kansoille Avoin.
Jeesus kana ei ole lihassa vaan Hengessä.
Daniel 7. Ihmisen Poika Ikiaikainen luota, kaikille kansoille luoduille.
Jeesus oli edelleenkin vain muinainen opettaja, teidän kulttihahmonne on Kristus.
Täytyy vain ensin valita sopiva jumala.
Juuri näin - Raamatun tarinassa on ainakin kaksi valittavana - Jeesuksen puhuma tai Paavalin puhuma.
Ei ole paljon sanoja israel levitellyt yhtään mihinkään. Pommeja ja luoteja kyllä. En tiedä, ehkä he ovat sitten teipanneet niihin ammuksiin kiinni jotain sanoja jotka välittävät tietoa, muuta en keksi selityksesi tueksi. Joka tapauksessa melko huono tapa levittää sanomaa on tuo heidän tapansa.
Juutalaiset itse irrottivat itsensä liitosta, kun hylkäsivät ainoan oikean Messiaansa. Jäännös pelastuu kuitenkin. Jäännös joka uskoo Jeesuksen Kristuksena. Kun pakanain lukumäärä täyttyy, koko Israel eli kaikki uskovat pelastuvat, muut eivät. Yksin Jeesus K. on Pelastaja.
Mutta Kristushan pelasti heidät lain kirouksesta, kun tuli KIROUKSEKSI heidän edestään, kuten Paavali sanoo Gal.3:13.
Paavali sanoo pelastin "meidät", juutalaiset, hän puhuu luomistaan kristityistä 'te' prominilla.
Siis te pronominilla, tippuu kirjaimia.
Jumala suuttui kuningas Salulille, kun tämä ei tappanut kaikkia vastustajiaan. Nyt Israel yrittää murhata mahdollisman paljon.
<<Jeesus oli edelleenkin vain muinainen opettaja, teidän kulttihahmonne on Kristus.<<
Jeesus eri synonyyminä minä olen, ovi, paimen, j.n.e.
Hän sanoo: "Minä olen" — ei vain nimi, vaan läsnäolon lupaus, alku ja päämäärä. Hän on ovi, jonka kautta tulija astuu turvaan; hän on paimen, joka etsii eksyneen ja kantaa haavoitetun takaisin laumaan. Hän on tie, joka johtaa kotiin, valo joka paljastaa polun, leipä joka ravitsee nälkäisen ja viinipuu, josta oksat saavat elämän. Hän on kivi, johon rakentaja luottaa, ja ylösnousemus ja elämä, jotka voittavat kuoleman pelon. Näin monet nimet palautuvat samaan kasvotonta nimeä suurempaan todellisuuteen: läsnäoloon, pelastukseen ja armoon, joka kutsuu jokaista.
Jeesus kutsuu jokaista joka uskoo laumaansa, itsekkäät sudet eivät tule,
Juu, ja Ilmestyskirja 2:7 ja 2:17, tie vei takaisin paratiisiin ja voittaja hallitsee ihmeiden teon.
Minkälaista työtä teet ihmeden kera, luot nälkäisille leipäjonossa kalaa ja leipää, vai autat sairaalassa?
Vai vetikö oppi vain itserakkauden ja narsismin puolelle sillälailla ihan itsekkäästi Paavalin opilla, että pelastuit tekemään jopa sitä pahaa mitä vihaat, kun Jeesus onkin sijaiskärsijänä, kuten Roomalaiskirje 7 luku kertoo, ja menetkin helvettiin?
Juu ei - itsekkäät sudet menevät Benjamin tietä, kuten Jeesus sanoo väärää profeettaa 'raatelevaiseksi sudeksi', löytyy 1.Mooseksen kirja, ja wikipedia Paavali: hän on Benjaminin heimosta.
'Läsnäolon lupaus SINULLE, on alku ja päämäärä SINULLE, on ovi SINULLE turvaan, on SINUT eksyneenä löytävä paimenesi, hän hoitaa SINUA haavoittuneena, valo joka ohjaa SINUA, jonka oksat antavat SINULLE elämän, voittaa SINUN kuoleman pelon, ja suo SINULLE armon, suo SINULLE pelastuksen.
Sinulle, sinulle, sinulle, sinulle, sinulle.
Mikä mielestäsi on itsekäs susi?!
- Tuollaisesta narsismista ei ole ensimmäistäkään sanaa Jeesuksen opetuksessa!
Todellakin.
Kuinkas muutenkaan?
Homouden sanomaa Israel levittää laulamalla.
Muutoin teot ovat pahoja, mutta valitulle kansalle ne annetaan anteeksi. Niitä pitää siunata, mutta ei missään nimessä itse tehdä samoja.
Tarvitaan sitten uusi Jeesus kirotuksi uhriksi Israelin Jumalana, kun heidän huijaus jo kärähti.
Ei homostelu ole huijausta, vaan totista totta.
Valittu homostelu tulee hyväksyä ja siunata.
Parempiko?
Aamen!
”Anonyymi00445” 2026-05-27 12:28:36 kirjoitti;
”En tiedä, mistä mummonmuori on keksinyt tuollaisen opin: "No, olemassa on myös käsitys, että juutalaisille ja kristityille olisi erilainen pelastustie eli kaikki juutalaiset ovat valittuja ja näin ollen pelastuneita, kristityillä taas omansa."
En minä keksinyt vaan tuollainenkin on olemassa.
”On vain yksi pelastustie, niin juutalaisille kuin pakanoille. ja se on juutalaisten Messias, Jeesus Kristus, jonka juutalaiset tosin hylkäsivät.”
”Se, että kuului valittuun kansaan, ei vielä pelastanut edes juutalaista…”
Kun tiivistetään tuo pelastus käsitys, se on siis toiminta tai tapahtuma, missä ihminen pelastuu Jumalan rangaistukselta.
Juutalaisten käsitys on vähän erilainen kuin kristittyjen. He ymmärtävät sen konkreettisemmin eli koko kansan pelastumista vaaroilta ja uhilta. Yksi tärkeä pelastustapahtuma on ollut m,. Egyptin orjuudesta vapautuminen.
Juutalaiset opettavat, että vaikka he ovat valittu kansa, ei se tarkoita mitään etuoikeuksia. Se tarkoittaa velvollisuutta noudattaa Tooran säädöksiä ja olla täten moraalisena esimerkkinä muille.
”Juutalaisuudelle on tunnusomaista sen ilmeneminen enemmän elämäntavassa ja teoissa kuin varsinaisessa jumaluusopissa. Uskonto yksin ei takaa pelastusta, vaan tärkeintä on hyvä elämä.”
He myös ajattelevat, että oikeamielisten, niin juutalaisten että muiden kansojen edustajien, katsotaan pääsevän tulevaan maailmaan.
Juutalaisten messias on ihan tavallinen kuolevainen ihminen, ei mikään jumalallinen olento. Sen vuoksi he hylkäsivät Jeesuksen opetukset, koska pitivät sitä vääränä.
Messiaan on oltava Daavidin jälkeläinen, joka palauttaa Israelin täydellisen ja riippumattoman vallan juutalaisille, lopettaa kaikki sodat ja maailman tulee rauha ja oikeudenmukaisuus.
Kristinusko taas lähestyy asiaa toisin. Pelastus tarkoittaa sitä , ettei saa rangaistusta eli joudu helvettiin. Jeesus oli Jumalan poika, eikä hänen ollut tarkoituskana toimia konkreettisesti asioiden eteen vaan hengellisesti.
Kristinusko siis pitää sisällään aina tuon kääntymyksen, eli juutalaisten tulee luopua omasta uskostaan.
Juutalainen käsitys valitusta kansasta on johdonmukaisempi sekä selkeämpi. Kristityillä puolestaan se on vähän kaksijakoinen.
Kristityjen käsitys on ihan sama kuin juutalaisten.
Yrität taas tunkea liberaaleja kristityiksi. 😆
Daavidin poika oli juuri kuningas Salomo, jonka jumaluus on juutalaisten Baal.
"Kristinusko taas lähestyy asiaa toisin. PELASTUS tarkoittaa sitä , ettei saa rangaistusta eli joudu helvettiin. Jeesus oli Jumalan poika, eikä hänen ollut tarkoituskana toimia konkreettisesti asioiden eteen vaan hengellisesti"
Ja mitä sanookaan itse kristinuskon luonut Paavali pelastuksesta - sen miljoonannen kerran jälleen:
.Room. "7:15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan MITä MINÄ VIHAAN, SITÄ MINÄ TEEN.sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan SITÄ PAHAA, MITÄ EN TAHDO, MINÄ TEEN.
Minä viheliäinen ihminen, kuka PELASTAA, PELASTAA, PELASTAA, PELASTAA minut tästä kuoleman ruumiista?
Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni PALVELEN LIHALLA SYNNIN LAKIA."
https://www.koivuniemi.com/raamattu/?tila=luku&kaannos=fi-38
Jumalauta, ja edelleenkään Raamattu ei ole muuksi muuttunut - PELASTUTAAN KRISTINUSKOLLA TEKEMÄÄN VAIKKA SITÄ PAHAA MITÄ VIHATAAN JA PALVELEMAAN LIHALLA SYNNIN LAKIA:
Tässä jälleen näiden paskiaisten valehtelemista.Voisitko mummomuori lopettaa vihdoinkin sen valehtelemisen?
Kun Jumalana on opissa Saatana - joka omistaa helvetin - sille palvotaan uhriksi Jeesuksen nimeen itse Jumalaa, uskovaisten sanoin itse Luojaa, niin pelastuu tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaa!
Jumala ei omista edelleenkään helvettiä - mutta Saatana omistaa - "ei saa rangaistusta, ei joudu helvettiin", kuten sanot.
Kristinusko perustuu Saatanaan uskomiseen.
Näin on.
Israelin jumala on Saatana. Muuten ei olisi tappajakansa. Se on nyt silmiemme edessä todisteena.
TaEL ä kyin
Ei saatanalla niin väliä, kun vain muistaa siunata Israelin homot.
Etkö vieläkään ole päässyt eroon homo-traumastasi?
Jos ei Isrealin homoja siunaa, joutuu helvettiin.
Trauma on jo homoherjoista joutuu käräjille tai kiinostuu liikaa amerikan homoista.
”Anonyymi00488” 2026-05-29 18:54:49 komentaa:
”Voisitko mummomuori lopettaa vihdoinkin sen valehtelemisen?”
Mikä tässä on siis valetta:
Juutalaisten messias on ihan tavallinen kuolevainen ihminen, ei mikään jumalallinen olento. Sen vuoksi he hylkäsivät Jeesuksen opetukset, koska pitivät sitä vääränä.
Messiaan on oltava Daavidin jälkeläinen, joka palauttaa Israelin täydellisen ja riippumattoman vallan juutalaisille, lopettaa kaikki sodat ja maailman tulee rauha ja oikeudenmukaisuus.
(tiedot on haettu Juutalaisten omilta sivuilta)
Kristinusko taas lähestyy asiaa toisin. Pelastus tarkoittaa sitä , ettei saa rangaistusta eli joudu helvettiin. Jeesus oli Jumalan poika, eikä hänen ollut tarkoituskana toimia konkreettisesti asioiden eteen vaan hengellisesti.
Kristinusko siis pitää sisällään aina tuon kääntymyksen, eli juutalaisten tulee luopua omasta uskostaan.
Juutalaisten ei tule luopua omasta uskostaan, vaan heidän tulee ottaa Jeesus vastaan siunaamalla, että "Siunattu olkoon Hän joka tulee Jahven nimeen!!".
Siis kääntyä messiaansa puoleen uskossa eikä uhrata muita uhreja. Vanhasta Testamentista heidän ei tarvitse luopua, vaan tunnustaa Uusi Testamentti sen täyttymykseksi.
Jeesus Nasaretilainen on siis Kristus ja yhtä aikaa tosi Jumala ja tosi ihminen. (Jumal'ihminen vie harhaan, koska tarkoittaa puoli ihmistä ja puoli Jumalaa.)
Jumalan tultua ihmiseksi Jeesuksessa Hän samalla luopui korkeudestaan Jumalana ajaksi ja Isä oli Taivaassa edelleen.
Mummonmuori sekoittaa nyt Raamatun ilmoittaman Messiaan ja juutalaisten itse rakentaman kuvan messiaasta, joka on heille vain maallinen suuri johtaja.
Raamattu taas ilmoittaa, että Jeesus oli tuo Messias, jonka juutalaiset hylkäsivät, mutta joka he tulevat tunnustamaan tulevaisuudessa.
Sak 12
" Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista."
Ja tuo Messias kuuluu KAIKILLE KANSOILLE.
"Hänessä tulevat siunatuksi kaikki sukukunnat maan päällä."
Erottava väliseinä juutalaisten ja muiden välillä on purettu, Ef 2
"Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä.
Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin."
Juu on, Kristuksessa on ja te olette Kristuksen.
Ef.5:2 " ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti TEITÄ ja antoi itsensä MEIDÄN edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".
Jumalasta (Israelin) tuli Jeesuksen nimeen suloisesti tuoksuva uhrilahja Jumalalle (juutalaisten). Somaa.
Kun teillä ei ole aivoja, on teille myös turha jaksaa tietoa - kokeillaan, kun sitä jakaa piispa-tason henkilö, niin menisikö paremmin perille?!
Minä kirjoitin: <<Jeesus oli edelleenkin vain muinainen opettaja, teidän kulttihahmonne on Kristus.<<
Hän vastaa: <<<Jeesus eri synonyyminä minä olen, ovi, paimen, j.n.e.<<<
JEESUS EI OLE SAMA ASIA KUIN KRISTUS.
Kristus on Auringonjumala Sol Invictus - se totuus kahdesta eri evankeliumista:
<<<Juhannuksen aurinkoa ihaillessa sopii muistaa, että KRISTUSKIN on aurinko, Toinen Aurinko, erotukseksi maallisista auringoista. Pakanallisten hallitsijoiden nimelle annettiin uusi merkitys KRISTUS ON VOITTAMATON AURINKO SOL INVICTUS. <<<
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kolumni-auringonpalvontaa
Ei enää voi olla mitään älyttömättömämpää tänä päivänä kuin tuon teidän valheellisen, väärän ja käsittämättömän savikiekon pyörittäminen, kun ette kykene ottamaan mitään tietoa vastaan. Mitä teidän aivoillenne on tapahtunut?!
PAKANALLISTEN HALLITSIJOIDEN NIMELLE ANNEETIIN UUSI MERKITYS.
16 👍
JUUTALAISTEN JUMALA EI OLE MUINAINEN ISRAELIN JUMALA, VAAN ILMESTYSKIRJAN PUHUVA PEDON KUVA.
Näin väittää tuon pedon ystävä.
En minä pitäisi Jeesusta Pedon ystävänä, joka sanoi juutalaisuuden jumaluutta Saatanaksi ja valheen isäksi, mutta voimme tietysti Raamatusta katsoa tuon totuuden.
Johanneksen evankeliumi, 8. luku, Jeesus sanoo juutalaisten Isää Saatanaksi - huomaa hän pronomini, kyse ei ole juutalaisten arvostelusta.
"Te olette lähtöisin SAATANASTA. Hän on teidän isänne, ja HÄNEN halunsa te tahdotte tyydyttää. SAATANA on ollut murhaaja alusta asti. HÄN on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella PUHUU omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. "
https://www.raamattu.fi/raamattu/KR92/JHN.8
Saatana on siis puhuva Pedon kuva. Ja tämä sitten löytyy Ilmestyskirjan 13. luvusta:
13:15 Ja sille annettiin valta antaa PEDON KUVALLE HENKI; ETTÄ PEDON KUVA PUHUISIKIN, ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
TÄSSÄ ON VIISAUS, JOLLA ON YMMÄRRYS, SE LASKEKOON PEDON LUVUN, SILLÄ SE ON IHMISEN LUKU, JA SE LUKU ON KUUSISATAA KUUSIKYMMENTÄ KUUSI.
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=ilm&luku=13
Niin, ja tänä päivähän on erittäin helppoa Raamatusta löytyy, että kenen ihmisen luvusta on kyse - se käy erittäin näppärästi, kun laittaa tuon luvun raamattuhakuun:
1.Kuningasten kirja:
"10:14 Sen kullan paino, mikä yhtenä vuotena tuli Salomolle, oli kuusisataa kuusikymmentä kuusi talenttia kultaa"
2.Aikakirja:
"9:13 Kullan paino, mikä yhtenä vuotena tuli Salomolle, oli kuusisataa kuusikymmentä kuusi talenttia kultaa"
Otan jatkon seuraavaan viestiin - tässä on Pedon luku, se on ihmisen nimeltä kuningas Salomo, luku.
Ja kun jotakin asiaa tutkii - ei se ole ihan vain kuin uskovaisilla "mun mielestäni ainakin", vaan siihen on myös perusteet Raamatussa. Tässä eräs, kun juutalaiset tappavat Israelin heimon, saadakseen heidän maansa:
1.Kuningasten kirja:
"12:21 Ja kun Rehabeam tuli Jerusalemiin, kokosi hän KOKO JUUDAAN HEIMON ja Benjaminin sukukunnan, satakahdeksankymmentä tuhatta sotakuntoista valiomiestä, sotimaan ISRAELIN HEIMOA vastaan ja palauttamaan kuninkuutta Rehabeamille, SALOMON POJALLE.""
Näin tiedämme, että kuningas Salomo liittyy nimeenomaan juutalaisiin, eikä israelilaisiin. Puhuva Pedon kuva on siis juutalaisuuden jumaluus. Ja tämä löytyy vastaavasti täältä:
2,Kuningasten kirja:
23:9 UHRIKUKKULAPAPIT eivät kuitenkaan saaneet nousta Herran alttarille Jerusalemissa; he saivat vain syödä HAPPAMATONTA LEIPÄÄ veljiensä kanssa. Hän saastutti myöskin polttopaikan Ben-Hinnomin laaksossa, ettei kukaan voisi panna poikaansa tai tytärtänsä kulkemaan tulen läpi MOLOKIN kunniaksi. Ja ne UHRIKUKKULAT, jotka olivat itään päin Jerusalemista, etelään päin Turmiovuoresta, ja jotka SALOMO, ISRAELIN KUNINGAS, oli rakentanut ASTARTELLE - ne kuningas saastutti."
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=2ku&luku=23
Nyt meillä on tietoa juutalaisista, kuningas Salomosta, jonka puhuva Pedon kuva liittyy lasten uhraukseen ja nimeen ASTARTE, toiselta nimeltään ASERA.
Ja sitten voikin lyödä kirsikan tutkintakakun päälle:
"JAHVEN pohjalta muodostuivat juutalaisuuden lisäksi myös muiden vanhaa seemiläistä kulttuuriperimää olevien yksijumalaisten uskontojen, kuten KRISTINUSKON ja islamin, JUMALKÄSITYKSET.
JAHVE saattoi olla alun perin midianilaisten soturijumala ja TULIVUORENJUMALA, sillä Jahve ilmestyi Moosekselle ensi kerran juuri Midianissa.[3] Ašera (Astarte) oli tuolloin ilmeisesti Jahven äiti, mutta myöhemmin Jahven aseman vahvistuessa hänet nähtiin Jahven puolisona, jonka Jahve lopulta syrjäytti kokonaan.[5][6].
Kuningas Salomo rakensi Jahvelle temppelin Jerusalemiin 900-luvulla eaa."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve
Jeesus oli oikeassa. juutalaisten Jumala on puhuva Pedon kuva, Jahve, kristinuskon Jumala, alkuperäiseltä nimeltään Baal-jumala, joka vastaavasti löytyy Israelin Jumalan sanomana Jeremia 7 luku, kun tämä kertoo miten juutalaiset tekivät jumalahuijauksen viemällä hänen nimiin laitettuun Jerusalemin temppeliin Baalin uhrikultti-iljetyksen.
Eikä tarvinnut olla Einstein selvittääkseen tämän.
.
Ei ei tarvinnut olla Einstein, mutta mielettömän määrän työtä se on vaatinut löytää Raamatun jättimäisestä aineistosta oikeat kohdat.
"Näin väittää tuon pedon ystävä."
Pedon rakkaita ystäviä kutsumalla tätä Jumalaksi, on maailmassa yksistään kristinuskolla 45.000 eri kirkkoseurakunnalla 2,4 miljardia uskovaista, ja islamissa vastaavasti vähintäinkin 2 miljardia.
Niin mistä tuli Jahve-Baal-jumalalla - puhuvalla Pedon kuvalla - kuningas Salomolle 666 tallentti kultaa vuodessa?
Se löytyy juutalaisuuden riitistä Pidyon Haben, kun juutalaisisä vie neliviikkoisen esikoispojan ruokatarjottimella kultakorujen seassa papin eteen ja maksaa lunastusmaksun hengen säästämisestä.
Israelin Jumalan esikoispojan syöminen ehtoollisella mukailee niiden lasten syöntiä, joiden hengen säästämisestä ei oltu maksettu papeille.
Tämä on kirkon ehtoollisen perusta - happamattomalla leivällä, kuten edellä lukee, kun tuhotaan kuningas Salomon rakentamat uhrikukkulapappien lasten uhrauspaikat.
Happamaton leipä siksi, ettei uhrien juotava veri juoksettunut. Määräys löytyy 2.Mooseksen kirja, luku 13.
Ja koittakaapa nyt pikku hiljaa käsittää, että tässä on nyt sitten se kristinuskon totuus.
Ja koska tautiluokituksessa on Wendigo diagnoosi - ihmislihan syöntihimo - pitäisi nyt saada kiinni nämä ihmissyöjät, ja ennen kaikkea saada tietää se, että mistä ja miten he ovat saaneet ja hankkineet syötävänsä. Syytä olettaa, että nyt ei ole edes mistään pikku ongelmasta kyse.
Ja jos itse poliisit jo liittyvät tähän, miten tutkitaan, kuka tutkii, kuka uskaltaa tutkia?
Järkyttävämpää asiaa "pyhällä uskonnolla" ei maailmaan enää olisi voinut edes kuvitella.
Epstein vyydissä epäillään että on syöty ihmislihaa ja vielä lasten lihaa, juuri se on ollut haluttua. Liha saadaan kadonneista ihmisistä, ihmistä, jotka ovat hävinneet jäljettömiin. Ja kun sitä isolla rahalla hankitaan, niin tosiaan ihmiset häviä jälkiä jättämättä.,
On epälty että Madeleine kaltaiset tapaukset ovat päätyneet raharikkaiden suihin.
Uskonnon kanssa asialla ei ole mitään tekemistä.
Näin on - Epsteinin Baalin orgiakultista kertoo myös Jeffrey Epsteinin veljentytär, ja siitä kammottavuudesta, miten nämä kasvattavat myös omat lapsensa sadismilla, että syntyy se, armoton, kylmä, kova, tunteeton juutalaisluonne, millä Magda Goebbels myrkytti kuusi omaa lastaan ja millä juutalaissionistit järjestivät holokaustin (kokonaan poltettu uhrilahja Baal-jumalalle). Se on heidän valtansa salaisuus.
Uskonnon kanssa nimenomaan on tekemistä - kirkon ehtoollinenhan mukailee juuri tuota ihmissyöntiriittiä.
Koko kristinusko perustuu tähän juutalaisuuden Baalin uhrikulttiin puhuvalla kuningas Salomon Pedon kuvalla Jumalana, jonka yhteyden raamatusta olen juuri rautalangasta vääntänyt.
Totuus tiedetään, mutta toiminta puuttuu, ellei sellaiseksi lasketa 20 vuoden Ulvilan oikeudenkäyntejä.
Madeleinesta on vahva yhteys Ulvilan tapaukseen - tytön sieppaajaahan etsittiin Suomesta.
Enkä minä poliisiministeri Päivi Räsäsenkään toimintaa raamattukäräjin, 8 vuotta salatuin ovinja käsittelyin, ylen katsoisi.
Paljonko Suomesta on kadonnut ihmisiä jäljettömiin?
Tekoäly antoi 550 henkilöä, mutta samalla tyrkytti lukua 800 pysyvästi kadonneiksi, mutta ilmeisesti poliisirekisteri ei kerro kadonneiden ikää.
Pelkkää hölynpölyä ja juutalaisten itsekeksimää juttua, joka oikeuttaa heille toisten tappamisen ja toisten maan valloittamisen.
murhaavan toimintansa johdosta,
israhell painuu hylkyvaltioksi...
Muistutan edelleen heidän hallussaan olevasta mittavasta kiristysaineistosta ja ydinasearsenaalista sekä heidän uhkauksesta, että jos heitä ei totella, niin koko pallo lähtee mukana.
Minä usein mietin, että mikä yhteys on HELLsingillä.
Mutta seuraava askel uutisoinnin mukaan on Sveitsin tiedustelupalvelun tulevat julkaisut.
Mutta varmasti kuvio Maduro-Zapatero-Espanja-Vezuela liikkuu samoissa uomissa Suitcaseskandaalin jalanjäljissä vuodelta 2007, kun Madeleine katosi.
Jutut voivat olla laajuudessaan kaikkine kytkentöineen ja kiristyksineen sitä kokoluokkaa, ettei mahdu ihmisen pieneen mieleen.
Viitaten nyt siihenkin, että ennen vuotta 2013 paavina olleen henkilön valokuva oli kehystettynä Epsteinin kirjoituspöydällä.
Onhan se erikoista, että EU neuvottelee terroristivaltion kanssa, mutta uhkaa demokraattista valtiota sanktioilla.
EU määrää Israelille pakotteita mutta toivottaa Talibanin tervetulleeksi Brysseliin
Samaan aikaan kun al Qaidaan yhteydessä oleva islamistinen terroristiryhmä saa kutsun Brysseliin, Euroopan unioni sanktioi israelilaiset juutalaiset ja järjestöt, kuten Regavim ja Nahala, jotka EUn mielestä ovat harjoittaneet “vaarallista ääriliikehdintää” perustamalla uusia maatiloja Israeliin ja nostamalla kanteita maanviljelijöiden puolesta alueilla, joita muslimiterroristit vaativat itselleen.
Regavimilla oli myös otsaa julkaista raportti, joka kumosi valheen ”juutalaisten siirtolaisten väkivallasta”, joka todellisuudessa koostuu EU:n rahoittamista radikaaleista kansalaisjärjestöistä, jotka järjestävät yhteenottoja paikallisten juutalaisten maanviljelijöiden kanssa ja vaativat sitten EU:lta lisää rahaa niiden torjumiseksi. Regavim myös pitää lukua “palestiinalais”arabien laittomasta, jopa osin EUn rahoittamasta rakentamisesta Israelin C -alueelle.
Euroopan komission kutsu talebaneille tulee sen jälkeen, kun talebanit ottivat käyttöön islamilaiset sharia-lait, jotka kieltävät tytöiltä koulutuksen kuudennen luokan jälkeen, poistumisen kotoa ilman miespuolista huoltajaa, kasvojen näyttämisen tai jopa ääneen puhumisen julkisesti.
Jos taistelet islamilaisia terroristeja vastaan, EU määrää sinulle sanktioita, mutta jos olet itse terroristi, se toivottaa sinut tervetulleeksi vierailulle.
Näin se on.
”Anonyymi00495” 2026-06-01 12:55:48 kirjoitti; ”Juutalaisten ei tule luopua omasta uskostaan, vaan heidän tulee ottaa Jeesus vastaan…”
:D silloinhan heidän tulee luopua uskonnostaan!
”Anonyymi00497” 2026-06-01 13:05:18 kirjoitti;
”Mummonmuori sekoittaa nyt Raamatun ilmoittaman Messiaan ja juutalaisten itse rakentaman kuvan messiaasta, joka on heille vain maallinen suuri johtaja.”
:D Sinulla on omituinen tyyli laittaa asioita sekaisin. Tuossa vain kerroin sen, mitä juutalaiset ovat mieltä siitä, millainen messias olisi pitänyt ja pitää olla.
Messias eli hepreaksi māšīaḥ tarkoittaa voideltua. VT:n aikana voiteleminen oli rituaali jolla valittiin ja siunattiin Israelin kuninkaat, papit ja joskus profeetat.
Rovasti Peltonen avaa asiaa paremmin näin:
”Juutalaiset odottivat erityisen kyvykästä ihmistä, jota Jumala auttaa. Hänen kyvykkyytensä todistaa hänet Messiaaksi.
Messiaan tulee olla kyvykäs kolmella alueella.
a) Jumalan lain tuntemisessa. Hänen osaa johtaa Israelin kansan Jumalan lain noudattamiseen
b) Hänen tuli olla myös kyvykäs sotilaallisesti. Hänen tuli vapauttaa Israel ulkovaltojen sorrosta. Hänen tuli Googin ja Maagogin sodassa tuhota ulkopuoliset ja Israelille vihamieliset kansat. Hänen tuli olla poliittinen, sotilaallinen ja uskonnollinen nero, joka perustaa ihanteellisen valtakunnan.
c) seurauksena sotilaallisesta voitosta on maailmanhallinta ja sen johdossa tulisi olemaan Messias. Jerusalem on maailman pääkaupunki.”
”Raamattu taas ilmoittaa, että Jeesus oli tuo Messias, jonka juutalaiset hylkäsivät, mutta joka he tulevat tunnustamaan tulevaisuudessa.”
Ei vaan UT ilmoittaa näin, ja tämä on kristittyjen käsitys, joka poikkeaa olennaisesti juutalaisten käsityksestä.
Juutalaiset puolestaan seuraavat vain VT:tia.
Onko se noin vaikeaa mummonmuorilla ymmärtää koko Raamattua?
" silloinhan heidän tulee luopua uskonnostaan!"
Mummonmuorin kompastuskivi on tuo sana "kristitty"!Hän ei tajua sitä Vanhan Testamentin SELVÄÄ ilmoitusta, että juutalaiset ovat POIKENNEET POIS Jumalan suunnitelmista.
Heidän tulee luopua VÄÄRÄSTÄ TULKINNASTAAN Messiaasta. Messias Vanhassa Testamentissakin on myös hengellinen johtaja joka johdattaa juutalaiset TAKAISIN Jumalan yhteyteen, mutta joka tuo heille myös maallisen siunauksen heidän OMASSA MAASSAAN.
Jer 3
"Mene ja julista nämä sanat pohjoiseen päin ja sano: Palaja, sinä luopiovaimo Israel, sanoo Herra; minä en enää synkistä teille kasvojani, sillä minä olen armollinen, sanoo Herra, enkä pidä vihaa iankaikkisesti. Ainoastaan tunne rikoksesi, että olet LUOPUNUT Herrasta, Jumalastasi, ja juossut sinne ja tänne vieraitten jumalain tykö, "
Vanha Testamenttikin puhuu Messiaasta, joskin usein peitellysti, mutta aina se viittaa Jeesuksen hengelliseen valtaan, Jumalan valtakuntaan, joka alkaa jo maan päällä. Juutalaiset lukevat Raamattua niin, että Messias tarkoittaa vain maallista, voimakasta kuningasta. Sen takiahan he eivät hyväksyneet Jeesusta.
Jes 9
"Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille.Hän kantaa valtaa harteillaan,
hänen nimensä on:Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. Suuri on hänen valtansa,
ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella
ja hänen valtakunnassaan.
Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki, nyt ja aina.
Tämän saa aikaan Herran Sebaotin pyhä kiivaus."
Juutalaisilla on eri Jumala, kuin Jeesus opetti taivasten valtakunnan isä Jumalana. On kaksi Jumalaa.
Ja kaksi täysin eri oppia Jeesuksen taivasten valtakunnan evankeliumilla ja juutalaisen Paavalin syntievankeliumilla ja näissä on nämä kaksi eri Jumalaa.
Katsot asiaa vain kristinuskon kautta.
Miltä kannalta sinä katsot asiaa?
Kun puhutaan "valitusta kansasta", niin mitään muuta katsontakantaa ei ole.
Asiaa voi siis katsoa juutalaisten kannalta, kristittyjen kannalta tai sitten niiden eri oppien kautta, mitä asiasta on syntynyt.
No, kerro toki ihan omalta kannaltasi.
Täytyy ensin valita itselle sopiva jumala, sillä niitähän riittää ja aina voi keksiä uuden.
Kannattaa sitten olla mukana leikissä ettei jää rannalle eikä ilman omaa Jumalaa.
Mikä sen kivempaa kuin puolustaa omaa Jumalaansa ja väittää sitä paremmaksi kuin muiden tai vaikka ymmärtää sama Jumala aivan eri tavalla.
Ei sen kivempaa leikkiä voi keksiä.
Kyllä siinä täytyy olla mukana.
Ai minä olen uskovaisista ymmärtänyt aivan jotakin muuta, kun Jumalahan on jopa kuollut heidän puolesta! Miten he puolustivat omaa Jumalaansa?!
Eikä sillä niin väliä ole millaista Jumalaa puolustaa ja miten.
Ainut rajoitus on se, että ei puolusta sellaista tulivuorijumalaa, jolla ei ole tulivuorta.
Se voisi olla vähän takkuamista.
No se tulivuori on sitten vain kuviteltava, jos kerran Paavalin syntiopin kristinuskon uskovainen on - kun ei siinä juutalaisessa syntiopissa ole edes puhuvalla Pedon kuvalla vaihtoehtoja.
Tai on vaihdettava sitten koko uskonto, ja lopetettava palvomasta Jeesusta kuoliaaksi kidutettuna ja kiroukseksi kirottuna tosi Jumalana ja teurastettuna uhrilampaana tulivuorijumalalle omien pahojen tekojen puolesta uhrina.
Mutta hyvin kuvasit, että miten perusteettomaan uskoon uskovaisten 'syntien sovitus' todellisuudessa Raamatun mukaan edes perustuu. Se on juuri näin.
Ikuinen liiitto.
Ikuinen liitto
Miksihän nuo tulivuoresta höpöttävät tulevat aina PILAAMAAN hyvän keskustelun?
Eihän ne pilaa olemattomalla tulivuorellaan herjaamisen.
Niinhän sinäkin teet kasteosiossa!!!
Onko sinusta Raamatun siteeraaminen pilaamista?
Nimenomaan sitä tulivuorta ei ole Raamatussa eikä oikeasti Egyptissä.
Se harhaoppisten Jumala.
Ei mutta se miten siellä käyttäydyt, on keskustelun pilaamista
Tarkoitat varmaan niitä fanaatikkoja, jotka puhuvat koko ajan vain pedofiileistä, saatanapalvojista, omista seksuaalifantasioistaan, tai sairaista taipumuksistaan lapsiin?
Heidän takiaan ylläpito joutuu sulkemaan keskustelut.
Kyllä, sinä puhut noista kaikista ja juuri sinua tarkoitan. Sinun takiasi keskusteluja joudutaan sulkemaan. Onpa ylläpito poistanut useita alouituksiasi
Totta: ". Sinun takiasi keskusteluja joudutaan sulkemaan"
Miksihän luterilaiset ovat poistaneet aloituksiani? Johtuuko siitä että aloitukseni ovat sairaita?
Kyllä, siitä se johtuu. Opettele käyttätymään!
No miten harhaoppi määritellään, kun on ihan virallinen juutalaisuuteen perustuvan kristinuskon kuin Islaminkin jumaluus.
Löytyy wikipedia Jahve, myös Jehova, Allah, JHWH, Baal, Marduk -nimillä tunnettu.
Raamatussa Mooseksen suulla antaa tulivuoren liekeistä 10 käskyään 5.Mooseksen kirja 4:10 alkaen - puhuu myös palavasta pensaasta. On siin tulen jumala, jota palvottiin mm. laittamalla lapset elävinä sen tuleen. Löytyy 2.Kuningasten kirja, luku 23.
Tähän liittyvät Mooseksen kirjat ja Mooseksen laki sekä uhrimääräykset, kuten Jeesuksen uhraaminenkin.
Kyseessä ei ole Jeesuksen puhuma isä Jumala - tämä on kristinuskolla juuri Jahven lepyttelyuhri Jeesuksen nimeen, ettei Jahve laita helvettiinsä, tuonne tulivuoren kuumaan sisukseen, kuten pelottelee.
Tämä jumaluus tulee 3.500 vuoden takaa juutalaisuudesta (eivät ole Israelin heimo).
Olkoon nyt vaikka kuinka järkyttävä asia, mutta kun tämä on ihan virallinen totuus, ja täällähän runsaasti juuri nämä vatipäät kinaavat ja tutkivat Mooseksen jumalan sanaa homoasiassa, avioliitosta tai ruokamääräyksissä. Eipä juuri järki päätä pakota.
Ja sitä sanotaan 'pelastukseksi' juuri Jeesuksen uhrilla, ettei jouduta helvettiin. Tosin se ei ole kyllä 'pelastus' edes Raamatun tarinan mukaan, koska uskoja tietysti juuri sinne päätyy, kun pitää Jahvea kerran Jumalana.
Hyvä keskustelu kestää yhden vatipään.
Jumalan Pyhää sanaa:
Galatalaiskirje: 3:28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
Taivaasta annettuPaavalille välitettäväksi Jeesuksen lampaille.
Totta, se on Luojajumalan maailman pelastusoperaatio poistaa maailmasta jo luonnostaan vihattavat ihmiset:
Paavali 1.Korinttolaiskirje, luku 3:11-13: "SE PÄIVÄ TULESSA ILMESTYY MIKÄ NÄYTTÄÄ TEILLE, ETTÄ MIKÄ OLE SE TEKO, KUN USKOITTE MINUA".
Kaikki Paavalia uskoneet päätyvät tulivuorijumalan 'Pyhään tuleen'.
No tulihan se tulivuorijumalan palvelijakin taas esille.
Koskahan sen tulivuori sammuu?
Niin, pitäisikö mielestäsi julkinen tieto piilottaa tai valehdella, joka lukee Raamatussa ja on arkeologinen fakta, etteivät uskovaiset näyttäisi idiooteilta?
Ei voi sammua kun ei ole ikinä syttynytkään.
Harhaoppia, jossa olematon Jumala. Jumala ilman kotia.
Minä olen syytön siihen, että RAAMATTU NIMENOMAAN HALUAAKIN TODISTAA USKOJAT IDIOOTEIKSI.
Paavali oivallisesti kuvaakin tämän 2.Korinttolaiskirjeessään:
"11:19 Tehän hyvin suvaitsette mielettömiä, kun itse olette niin mieleviä. Tehän suvaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin."
Jeesus tuli taivaasta. Se oli ennustettu jo Raamatussa ja missä kohtaa hän ilmestyy Neitsyt Mariasta; näin oli päätetty taivaassa ennen aikojen alkua Isä poika ja Pyhä Henki Kolmiyhteinen Jumala.
Jos niin käy että syntiin langetaan näin toimitaan ja annetaan pelastus ihmiselle Golgatan Ristin työn kautta.
No nyt pelastutaan Paavalin opilla helvetin tuleen, koska teidän Jumala on tulivuori.
"JAHVEN POHJALTA muodostuivat juutalaisuuden lisäksi myös muiden vanhaa seemiläistä kulttuuriperimää olevien yksijumalaisten uskontojen, kuten KRISTINUSKON ja islamin, JUMALKÄSITYKSET.
Jahve saattoi olla alun perin midianilaisten soturijumala ja TULIVUOREN JUMALA, sillä Jahve ilmestyi Moosekselle ensi kerran juuri Midianissa.[3] Ašera oli tuolloin ilmeisesti Jahven äiti, mutta myöhemmin Jahven aseman vahvistuessa hänet nähtiin Jahven puolisona, jonka Jahve lopulta syrjäytti kokonaan.[5][6]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve
Lisäystä - tämä totuus ei nyt teidän uskovaisten inttämällä muutu yhtään mihinkään, Paavalin syntiopin tie päättyy tulenliekkeihin helvettiin, ja pelastuskin on todellisuudessa pelastua palvelemaan lihalla synnin lakia.
Paavalin Roomalaiskirje, 7. luku:
"7:15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan MITÄ MINÄ VIHAAN, SITÄ MINÄ TEEN.mitä minä vihaan, sitä minä teen. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan SITÄ PAHAA, MITÄ EN TAHDO MINÄ TEEN.
Minä viheliäinen ihminen, kuka PELASTAA minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni PALVELEN LIHALLA SYNNIN LAKIA."
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=roo&luku=7
Te olette Paavalin sanoin syyntakeettomia idiootteja, ja hän teki opin itse määräämästään Jeesuksen murhasta, hänestä uhrina TOSI JUMALAN teidän pahuuden puolesta, kun te ette mitenkään hallitse omia tekojanne.
Nimenomaan se kolminaisuusoppi juuri todistaa, että kristinuskon kirottu uhri Jeesuksen nimeen, on itse Jeesuksen opettama taivasten valtakunnan isä Jumala.
Ihan oikeasti olisi kuulunut uskon sijasta käyttää aivoja.
Ja Paavali teitä huijasi - minä olen siihen syytön.
Mutta mielenkiintoistahan on se, että Raamattu itse todistaa tämän huijauksen.
"... että joku saa teidät saaliikseensa, joku itsensä korottaa ja lyö teitä kasvoihin".
Paavalin omat sanat Raamatusta edellä - sai saaliikseen teidät, korotti itsensä, ja lopulta löikin teitä päin naamaa: hän huijasi.
Eikä tästä auta muu kuin herätä, ja alkaa ihmettelenään, että miksi ylipäätään ryhtyi Jeesuksen vihamiehen käskystä palvomaan häntä kirottuna uhrina, opettamanaan taivasten valtakunnan isä Jumalana, ettei mikään hälytyskello edes soinut päässä, kun Jeesus Raamatussa suoraan sanoo, että juutalaisuuden jumaluus on Saatana ja valheen isä. Olisi kuulunut uskoa Jeesusta.
<No nyt pelastutaan Paavalin opilla helvetin tuleen, koska teidän Jumala on tulivuori.<<
helvetin tuli markkinoija, ja konsultti. Sieltä ei tule kun pahuutta kaikilla mausteilla, se henki on päällä.
On Raamatusta ja Paavalin omin sanoin - sitä saa mitä tilaa.
Kiitos hienosta aloituksesta. Olet aivan oikeassa. Israel on edelleen ihan aito Jumalan omaisuuskansa. Ei Jumala ole peruuttanut valaansa Israelin suhteen. Hänen Poikansakin syntyi tähän kansaan. Sillä oli tarkoitus. Jos osoittaa, että Jeesuksessa tämä Jumalan antama lupaus ja vala on edelleen voimassa myös Israelin suhteen.
Jeesus suoritti sovitusuhrin myös sisartensa ja veljiensä puolesta. Jos ja kun koko Israel vihdoin ja viimein tunnustaa Jeesuksen myös omaksi Vapahtajakseen ja Messiaakseen, silloin koko maailma "räjähtää". Sen suoja on pitävä, ei tarvittaisi Daavidin linko-ilmapuolustujärjestelmää, eikä ydinpommipelotetta. Uusi aika koittaisi hyvin pian tämän jälkeen. "Käärmeen pää musertuisi ihmisen kantapään alle kirjaimellisesti." Niin tulee tapahtumaankin Raamatun mukaan tiettynä hetkenä. Jeesuksen paluun aika koittaa suhteellisen pian. Luottakaamme vain Häneen. Nyt on jihadistienkin aika laskea aseensa ja antaa kunnia ainoalle Jumalalle, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Vielä armona aika on käsillä. Tarttukaa siihen, luopukaa pahoista teoistanne.
Voikaa hyvin
<<Israel on edelleen ihan aito Jumalan omaisuuskansa.<<
Mutta käyttäytyy pedot ja paholaiset,
onko uskottavaa?
Jeesus sanoi oikein: isästä perkeleestä, ja toimintatavat paljastaa kuka mitäkin on!
Kiitos kommentista. Rauhaa Sinulle!
Juutalsuuden jumala on Ilmestyskirjan luvun 13 puhuva Pedon kuva.
Raamattu ei valehtele, se on totuus, ja elämä on Jumalan sanassa.
Galatalaiskirje: 3:28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
Raamatun sana on kuin lähde, joka ei petä — totuus, joka virtaa läpi elämän ja asettaa kaiken paikoilleen. Galatalaiskirjeen säkeessä kaikuu ajatus, että Kristuksessa katoavat rajat, jotka maailmassa erottavat ihmiset: etniset, yhteiskunnalliset, sukupuoleen perustuvat hierarkiat menettävät merkityksensä siinä yhteydessä, jossa ihminen tunnustaa yhteyden Kristukseen. Se ei kiellä eroja kokemuksina tai rooleina arjessa, mutta se kääntää niiden merkityksen: ne eivät määrittele arvoa tai pelastavaa yhteyttä.
Kun sanat sanovat "kaikki te olette yhtä", ne puhuvat sisäisestä muutoksesta — identiteetin siirtymästä omasta erillisyydestä yhteyteen, jossa jokaisen arvon ydin on sama: Jumalan lapsi. Kristus tasoittaa arvottamisen: orjan tila tai vapautus, kulttuuriset juuret, sukupuoli eivät enää ole pelastusta tai hyväksyntää ratkaisevia tekijöitä. Tämä on kutsu elää sen mukaan: rakastaa ilman rajoja, nähdä lähimmäisen ihmisarvo sellaisena kuin Jumala näkee, ja rakentaa yhteisöä, jossa kaikki kantavat samaa kutsua yhteenkuuluvuuteen.
Näin on - sanoihan Paavali 1.Kor.3:13
- SE PÄIVÄ TULESSA ILMESTYY, JOKA NÄYTTÄÄ TEILLE, ETTÄ MIKÄ OLI SE TEKO, KUN USKOITTE HÄNT.
Jumalan omaisuuskansa saa melskata aivan miten haluaa, siitä eivät samat säännöt päde kuin muihin.
Sitä Paavali ei niin paljon korostanut kuin mitä nykyisin se on joillekin uskon sisältö.
Paavali vain sanoo että jäännös heistä pelastuu eikä sekään automaattisesti, vaan sen pitää kääntyä Herran puoleen, ottaa vastaan se kompastuskivi mihin ovat kompastuneet.
Mutta Paavalilla oli tapana valehdella kaikkea eikä tajunnut edes erotella Israelin homoja kun niistä paasasi.
Jumalan omaisuuskansaa saa kohdella miten tahansa, eikä maailma reagoi siihen mitenkään. Samat säännöt eivät päde siihen, vaan Israelia kohtaan käytetään ns kaksoisstandaria. Israelin ei sallittaisi puolustaa itseään terroristien hyökkäyksiltä, vaan juutalaisten pitäisi taas vain alistua tappamisiin.
Uutisissakin kerrotaan vain Israelin huonoista puolista.
Kyllä Israel saisi vartioida rajojaan. Ei se ole kiellettyä ettei laske vapaasti terroristeja aavikolla juhlien huumenuorten sekaan. Kyllä valtion rajat tulee olla hyvin ja tarkasti vartioitu, mutta ei silti niin innokkaasti että kun jossain liikkuu auto niin ampuu siinä olevan vauvan.
Niin pitää toimia että ehkäisee terrorismia eikä lietso sitä.
Tuohan oli terroristien uusi taktiikka. Pannaan vauva autoon kaikkien aseiden sekaan ja kuvitellaan, että se saa mennä vapaasti Israelin puolelle tekemään terrori-iskuja.
Jokaisen palestiinalaisen äidin unelma on että oma lapsi menee Israeliin kuolemaan marttyyrina ja samalla räjäyttää hengiltä muutaman juutalaisen.
Miksi vain se vauva tapettiin?
Ei kai se niitä pommeja ollut menemässä heittämään?
Eikö kaikki siellä autossa olisi pitänyt listiä.
"Miksi vain se vauva tapettiin?
Ei kai se niitä pommeja ollut menemässä heittämään?"
On huomattu että keskenkasvuiset pojat eivät oikein suostu tapettavaksi marttyyreiksi vaan juoksevat pakoon. Tätä Hamas ensin yritti suostutella rakettilaukaisun jalustan ympärille nuoria poikia muutaman kappaleen, mutta raketin laukaisun jälkeen he hajaantuivat kiireen vilkkaan juosten pakoon, koska tiesivät että Israel on jo noteerannut laukaisupaikan ja tuhoaa sen nopeasti.
Aikuiset miehet taas on jo mullahien toimesta saarnattu marttyyreiksi lupaamalla heille 72 neitsyttä taivaassa aivan varmana tietona. Näin he suorastaan janoavat marttyyriyttä mutta ensin pitäisi tappaa muutama juutalainen.
Kuoleman kulttuuri jyllää palestiinalaisten siviilien keskellä pääasiallisena toiveena saada kuolla marttyyrinä.
Ikuinen liitto.
Ei kai se vauvan tappaminen mitään, mutta miksi ne aikuiset, isä ja äiti, jotka olivat lapsen kanssa jätettiin henkiin?
Miksi niitä ei ammuttu terrorismin nimissä, mutta vauva kyllä.
Mistä tiedät???? Yksi Jumalan käskyistä älä tapa. Ja eikös tuo porukka naulinnut Jeesuksen ristille?
"Miksi vain se vauva tapettiin?"
Tarkoitatko Bibasin perhettä, jossa terroristit tappoivat KAKSI LASTA kuristamalla heidät kuoliaaksi. Myös äiti tapettiin:
"Hamas palauttaa tänään koulunjohtaja Shiri Bibasin, joka kidnappaushetkellä 7. lokakuuta 2023 oli 32 vuotias, ja hänen pienien poikiensa Arielin (4 v.) ja Kfirin (9 kuukautta), ruumiit ja vielä neljännen vainajan. Perheen isä Yarden Bibas kidnapattiin erikseen ja hänet on vapautettu."
Ei varmaan tarkoittanut. Ja sinäkin tietäisit sen ellet olisi täysi pelle.
😊😊😊😊😊
No sittenhän minä sovin hyvin teidän toisten pellejen joukkoon.
Mutta tarkoitat varmaan sitä vauvaa, jonka Hamasin terroristit polttivat uunissa.
Ja Jeffrey Epsteinin maailmanjohtajien miljoonien sivujen kiristusaineisto toimitettiin Israelin Mossadille.
Ei se tietenkään mene minkään logiikan mukaan että terroristijahdissa tapetaan vauva, mutta jätetään aikuiset terroristit henkiin. Tietenkin ne olisi tullut listiä ensitilassa ja katsoa vasta sitten miten vauvan kanssa tehdään.
Terroristit tietenkin olisi toimineet aivan toisin, siihen on turha tilannetta verrata. He voivat tappaa vaikka itsensä.
Hamasin perusti Mossad, että saadaan aikaiseksi tilanne, että juutalaiset saavat palestiinalaistenkin maat - julmuus on juutalaisuutta, kuten holokausti osoitti äärimmäisenä julmuutena jopa omia kohtaan.
Tuosta on täysin umpityperää edes irroitella mitään nyansseja, kuin hyttysiä raamatun seulonnasaa. Kaikki on vain oksettavaa pahuutta juutalaisuudella jo 2000 vuotta ja koko maailmassa.
Sillä on luotu islam, sillä on luotu kristinusko, sillä on luoto sairas rahamaailma, ihmisten alistaminen, tuhoaminen, varastaminen, sodat, asekauppa ja ihan kaikki.
Unohtui se juutalaisen Epsteinin maailmanjohtajien ihmissyöntikiristäminen, ja mitä kaikkia julmuuksia heidät onkaan kiristämiseksi pakotettu tekemään, aineiston ja kuvamateriaalin keräämiseksi.
Tällä on luotu koko meidän globaali maailmamme, ja mitä ilmeisemmin niin kauan kuin juutalaiset ovat olleet olemassa - sanoohan juutalainen Paavali jo raamatussa ristiinnaulinneensa koko maailman itselleen, siis juutalaisille.
Mikä järjestelmä kiristämiseen on ollut jo Paavalin ajoista, että hän oli tuosta maailman ristiinnaulitsemisesta jo varma 50-luvulla, mistä alkaen kristinusko luotiin Paavalin kirjein?!
"Hamasin perusti Mossad,,,,,"?
Eikös Mossad perustanut myös USA_n ja Venäjän?
Kaikkihan on sen syytä.
Anonyymi 00616
Ai että Mossad on Hamasin perustaja?
Faktatietoakin löytyy.
Muslimiveljeskunnan perusti Hussain Al Banna Ismailian kaupungissa Egyptissä maaliskuussa 1928 yhdessä kuuden Suezin kanaaliyrityksen työläisen kanssa.Se oli uskonnollinen, poliittinen ja yhteiskunnallinen liike. Al-Bannan mukaan silloinen islam oli menettänyt yhteisöllisen vaikutusvaltansa, koska useimmat muslimit olivat saaneet länsimaisia vaikutteita. Koraani ja sunna nähtiin Jumalalta saadun lain määrittäjänä, joka piti ulottaa kaikille elämänaloille, mukaan lukien hallinnon järjestäminen ja päivittäinen elämä.
Palestiinalainen Hamas on Muslimiveljeskunnan sivuhaara, jonka väkivaltaista toimintaa Egyptissa on puolustettu siksi, että se toimii miehittäjiä vastaan.
20 👍
Aamen! Hyvä niin.
21 👍
Näin on ja pysyy.
”Anonyymi00592” 2026-06-07 07:33:38 kommentoi;
”Jumalan omaisuuskansa saa melskata aivan miten haluaa, siitä eivät samat säännöt päde kuin muihin.”
Kun jatkuvasti sekoitetaan Israel ja kaikki juutalaiset toisiinsa, saadaan todella sekavaa asiaa aikaan.
Tuolla joku sanoi, että kaikki juutalaiset ovat omaisuuskansaa, mutta joista vajaa puolet asuu Israelissa. Maallinen hallitus päättää, millaista politiikka harjoitetaan – se ei tosiaan tarkoita, että kaikki juutalaiset niin tekisivät tai edes hyväksyisivät tuon hallituksen teot.
Juutalaiset ovat omaisuuskansa. Asuivat missä tahansa.
” Kun jatkuvasti sekoitetaan Israel ja kaikki juutalaiset toisiinsa, saadaan todella sekavaa asiaa aikaan.”
Voitko ketoa tarkemmin?
Kai nyt muualla asuvat juutalaiset hyväksyy Israelin teot, sen sodankäynnin ja homotuksen, kun me, jotka emme ole juutalaisia siunaamme sen.
Perussyynä tuohon kaikkien juutalaisten vainoamiseen on antisemitismi. Nekin juutalaiset, joilla ei ole mitään tekemistä Israelin toimien kanssa, saavat kollektiivisesti kärsiä siitä, että ovat juutalaisia.
Tuo on rasisismia ja se on jatkunut jo yli 2000 vuotta.
"Kai nyt muualla asuvat juutalaiset hyväksyy Israelin teot..."
Eivät hyväksy Israelin hallituksen toimia.
Israel on sangen monipuolinen kansa. Siellä on ihmisiä laidasta laitaan. Kuka hyväksyy ja Kuka ei. Niin pitääkin olla demokratiassa.
:D Olen kyllä aika lailla samaa mieltä. Vaikka juutalaiset eivät hyväksyisi äärioikeistolaista politiikkaa tai olisivat miten ateisteja tahansa, niin heitä pidetään valittuna kansana.
Kukahan sen ”äärioikeiston” sitten on valtaan äänestänyt?
Tottakai he ovat valittu kansa, sillä Jumala on heidät valinnut ja tämä pitää!!
Tosin vain JHWH, Jahve, Allah, Jehova, Marduk, Baal-jumalan - ilmestyskirjan 13 luvun puhuvan Pedon kuvan, ei Israelin Jumalan, joka Jeesuksen nimeen on kristinuskolla kirottu uhrilahja juutalaisuuden jumaluudelle, jonka Jeesus sanoo olevan Saatana ja kaiken valheen isän. Sitä on Danielin kirjan turmion iljetys kristinuskon 'temppeleissä'.
Ei ole vastaanottaneet liitoja, vaan hyljänneet kaikki, kuten uuden liiton Jeesuksen.
Sama tilanne kuin Jesajan aikana on nyt.
Jesaja: 1:2 Kuulkaa, taivaat, ota korviisi, maa, sillä Herra puhuu: Minä kasvatin lapsia, sain heidät suuriksi, mutta he luopuivat minusta.
1:3 Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen; mutta Israel ei tunne, minun kansani ei ymmärrä.
1:4 Voi syntistä sukua, raskaasti rikkonutta kansaa, pahantekijäin siementä, kelvottomia lapsia! He ovat hyljänneet Herran, pitäneet Israelin Pyhää pilkkanansa, he ovat kääntyneet pois.
Todella ikävä:
1:15 Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä.
Etkö sinä, ihminen, ymmärrä, että kristinusko juutalaisen tekemällä veriliitolla on juuri tuon juutalaisuuden pahan jumaluuden kanssa?!
TEIDÄN KÄTENNE OVAT VERTA TÄYNNÄ!
Valittu kansa mihin? tappamaan koko maapallon väki ja valloittamaan maailmaa. Nyt ainakin maailman vihatuin kansa teonsa takia.
Niin, juutalaiset eivät ole Israelin Jumalan kansa, vaan tekivät israelilaisen Jeesuksen opettamasta Israelin Jumalasta Jeesuksen nimeen kirotun uhrin, että saivat huijattua tilalle pahuuteen perustuvan oman jumaluutensa, väittäen sitä Israelin Jumalansi.
Näin 200 vuotta eli koko ajanlaskumme ajan , on järjetön pahuus uskontona ollut voimassa. Ja seuraukset näkyvät.
Emme todennäköisesti osaa edes kuvitella, että mikä kaikki pahuus on ollut tämän ajan juutalaisten vallankäytön välineenä, että he tänä päivänäkin omistavat niin masilman rahat, pankit kuin liike-elämänkin.
Nolla tipahti 2000 vuotta, pahuudella luotu maailma.
Kun holokaustiin (sana VT:sta, kokonaan poltettu uhrilahja juutalaisuuden jumalalle), suomennettiin Lutherin teos 'Juutalaisista ja heidän valheistaan' vasta 500 vuotta kirjoittamisen jälkeen, toteaa suomentaja esipuheessaan syyksi pitkään viivästymiseen sen, koska tuona aikana juutalaiset olivat nousseet merkittäviin asemiin kaikilla inhimmillisen elämän osa-alueilla. Ja aikalaisena ymmärsi, etteivät ne asemat olleet yht äkkiä mihinkään kadonneet. Ja julma totuus sitten paljastuikin kaikille, kun sodan salausaika päättyi.
Ja kun ilmestyskirja sitten purkaa tätä juutalaisuuden uskontokuviota heidän puhuvalla Pedon kuvalla, Jumalana, joka saa kaikki kumartamaan itseään, siellä lukee 'siitä on löydetty kaikkien niiden veri, jotka ovat maan päällä tapetut'.
Aivan käsittämättömän hurja kuvio, kun ajatellaan, että sillä on 2000 vuotta luotu koko tämä meidän todellisuus, tämänkin päivän pankkeineen ja sotineen ja aseineen ja maailman johtajatason kiristyksineen.
Mikä olisi meidän maailmamme, jos hyvä olisikin voittanut pahuuden Jeesuksen opetuksin 2000 vuotta sitten, eikä hän olisikaan joutunut juutalaisten uhriksi.
Tuohan tarkoittaisi sitä, että suomalaiset palvoisivat vielä Ukko Ylijumalaa.
"Mikä olisi meidän maailmamme, jos hyvä olisikin voittanut pahuuden Jeesuksen opetuksin 2000 vuotta sitten, "
”Anonyymi00631” 2026-06-14 14:04:15 kommentoi; ”Tottakai he ovat valittu kansa, sillä Jumala on heidät valinnut ja tämä pitää!!”, mutta ”Anonyymi00627” 2026-06-11 10:01:56 puolestaan ;”Ei ole vastaanottaneet liitoja, vaan hyljänneet kaikki, kuten uuden liiton Jeesuksen.”
Eli täysin päinvastaista mieltä.
”Anonyymi00630” 2026-06-14 08:52:37 esittää ytimekkään kysymyksen: ”Valittu kansa mihin?”
Mitäs tästä olette mieltä?
Eikö sinulla ole oma sanottavaa kun kopiot metritolkylla muiden tekstejä?
Eikö mummonmuori ole koskaan lukenut Raamattua, kun kyselee tuollaista?
Jumala valitsi tuon kansan olemaan PAPPISKANSA joka palvelee Häntä ja levittää jumal-tietoutta koko maailmaan. Juutalaiset lupasivat tehdä kaiken, minkä Herra määrää, mutta ei mennyt kauaakaan, kun he jo luopuivat Jumalasta.
2. Moos 19
" Ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa.' Sano nämä sanat israelilaisille."
. Kun Mooses tuli takaisin, kutsui hän kokoon kansan vanhimmat ja puhui heille kaikki ne sanat, jotka Herra oli hänen käskenyt puhua.
Niin koko kansa vastasi yhtenä miehenä ja sanoi: "Kaiken, mitä Herra on puhunut, me teemme". Ja Mooses vei kansan vastauksen Herralle."
Mutta onhan tuo toteutunut osittain, sillä me olemme saaneet juutalaisilta Raamatun ja Jeesuksen. Aabrahamin siunaus on tullut kaikille kansoille.
Siinä on pari muuttujaa matkalla:
1.Kuningasten kirja:
"12:21 Ja kun Rehabeam tuli Jerusalemiin, kokosi hän koko Juudan heimon ja Benjaminin sukukunnan, satakahdeksankymmentä tuhatta sotakuntoista valiomiestä, sotimaan Israelin heimoa vastaan ja palauttamaan kuninkuutta Rehabeamille, Salomon pojalle."
Ja Salomo rakensi juutalaisille Jerusalemin temppelin, se laitettiin Israelin Jumalan nimiin, mutta siellä palvottiin uhrikulttia Baal-jumalalle.
Jeremia:
"7:21 Näin sanoo Herra Sebaot, ISRAEILIN JUMALA: "Lisätkää polttouhrinne teurasuhreihinne ja syökää lihaa. Sillä en minä puhunut enkä antanut käskyä teidän isillenne poltto- ja teurasuhrista silloin, kun minä vein heidät pois Egyptin maasta,
vaan näin minä käskin heitä ja sanoin: KUULKAA MINUN ÄÄNTÄNI, niin minä olen teidän Jumalanne ja te olette minun kansani; ja vaeltakaa aina sitä tietä, jota minä käsken teidän vaeltaa, että menestyisitte.
Mutta HE EIVÄT KUULLEET, eivät korvaansa kallistaneet, vaan vaelsivat oman neuvonsa mukaan, pahan sydämensä paatumuksessa, ja käänsivät minulle selkänsä eivätkä kasvojansa. Siitä päivästä, jona teidän isänne lähtivät Egyptin maasta, aina tähän päivään asti olen minä lähettänyt teidän tykönne kaikki palvelijani, profeetat - lähettänyt varhaisesta alkaen, päivä päivältä.
Mutta kukaan ei kuullut minua, ei kallistanut korvaansa, vaan he olivat niskureita, tekivät enemmän pahaa kuin heidän isänsä. Ja kun sinä puhut heille kaiken tämän, niin he eivät kuule sinua, ja kun sinä heille huudat, niin he eivät sinulle vastaa.
Sentähden sano heille: Tämä on kansa, joka ei kuullut Herran, Jumalansa, ääntä eikä ottanut kuritusta varteen. Kadonnut on totuus ja hävinnyt heidän suustansa.
7:30 Sillä JUUDAAN MIEHET OVAT TEHNEET SEN; MIKÄ ON PAHAA MINUN SILMISSÄNI, SANOO HERRA.
HE OVAT ASETTANEET ILJETYKSENSÄ TEMPPELIIN, JOKA ON OTETTU MINUN NIMIINI JA SAASTUTTANEET SEN."
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=jer&luku=7
Alussa on mainittu tässä luvussa, että mille jumaluudelle näitä uhreja uhrataan, kuten kertoo nimi holokaustikin, eli näin:
"7:9 Miten on? Te varastatte, tapatte, rikotte avion, vannotte väärin, POLTATTE UHREJA BAALILLE" 7:31 Ja he ovat rakentaneet Toofet-uhrikukkulat Ben-Hinnomin laaksoon, polttaakseen tulessa poikiansa ja tyttäriänsä, mitä minä en ole käskenyt ja mikä ei ole minun mieleeni tullut. "
Kohdassa viitteet VT:iin. Lasten polttaminen löytyy myös Molokin palvontana.
Juutalaisen Epsteinin papereiden maailmajohtajakiristys liittyy juuri näihin Baalin uhriorgiajuhliin.
On erikseen Juudaan heimo ja Israelin heimo, joista ensimmäinen tappoi jälkimmäisen. Ja paha Baal-jumala on juutalaisten kuningas Salomon jumaluus.
Juu totta on - oletta saaneet Raamatun ja uhrikultin Baal-jumalalla juutalaisilta lapsiuhraksin
Jos olisin paholainen, uskottelisin kristityille nykyjuutalaisten olevan Jumalan valittu kansa. Kun se oikeasti loppui 2000 vuotta sitten, niin se on mainio eksytys.
Ei tarvitse puhua 'nykyjuutalaisista' kun muinainenkaan Benjaminin heimo, juutalaiset, eivät olleet israelin heimoa.
Heidän jumalansa ei ole koskaan edes ollut mikään Israelin Jumala, Jeesuksen opettama taivasten valtakunnan isä. Vaan Jeesus sanoo raamatussa, että heidän jumalanaan on Saatana, joka on valheen isä. Tämä on myös tänä päivänä arkeologisin todistein todistettu. On teillä pitkät johdot.
Suomeksi: Raamattu todistaa juutalaisten jumalahuijauksen, mikä on arkeologisesti vahvistettu.
Juudeassa asuneiden sekalaisten porukkojen jälkeläisiä.
No ei kyllä ole, vaan ympäri maailmaa tulleet juutalaisuskoiset, erään Kakasuksessa asuneen Kasaarikansan askenazijuutalaiset, ja kaikenlaisia uskontokäännynnäisiä, joilla ei ole mitään perimää edes,ä alueelle, valtasivat Palestiinan ja saivat aikaiseksi jopa holokaustilla YK päätöksen omaksi valtioksi.
Kyseessä oli koko maailman suurin huijaus.
Paska kansa joka tulee tuhota ja koris ja Futis väki säästetään mutta nuo Palestiina ja Libanon vastustajat tulee ampua ja ja kaasuttaa
Siinä hyvä osoitus valtavasta juutalaisvihasta.
Onkohan hän lukenut liikaa Hitlerin "Mein Kampf-kirjaa?"
Sinäkö et tiedä, että sana HOLOKAUSTI tulee Vanhasta testamentista, ja tarkoittaa kokonaan poltettua ihmisuhrilahjaa juutataisten Baal-jumalalle.
Juutalainen Hitler - tosin tahtomattaan - joutui tuon juutalaisten 6 miljoonan ihmisen polttouhrilahjasession nimi henkilöksi.
Olin isosti kiitollinen, kun Israelin päämies suostui lopulta julkisesti tunnustamaan, ettei Hitler halunnut tappaa juutalaisia.
Että sellainen juutalaiskansa omalla valtiolla Palestiinalaisten mailla.
Pääosin maailman väestö - tyhmimpiä lukuunottamatta - jo ymmärtää, että mistä on ollut kyse.
Ja ihan samaa karmeutta on juutalaisten luoma kristinusko ja islamkin.
Joten ei ole paljon varaa yhdelläkään uskontoryhmällä toistaan arvostella.
Todennäköisesti kaikki vain lähetetään raketilla kuuhun, kun paikkojakin jo käytiin tarkistelemassa.
Se tietää 4,5 miljardille tyhmälle ja röyhkeälle ihmiselle lähtöpasseja maapallolta.
Mitään Palestiinaa ei ole koskaan ollut eikä tule.
Esitin tuolla kysymyksen ”Valittu kansa mihin?” Mitäs tästä olette mieltä?”
Vain yksi vastas. ”Anonyymi00644” 2026-06-15 09:13:37 ”Eikö mummonmuori ole koskaan lukenut Raamattua, kun kyselee tuollaista? Jumala valitsi tuon kansan olemaan PAPPISKANSA…”
Enhän minä voi tietää, mitä sinä ajattelet, vaikka lukisin kuin Raamattua.
No, tuo on sinun selitys, että juutalaiset ovat meille pappeina, tätä on siis olla valittu.
Sitten ”Anonyymi00647” 2026-06-15 20:43:32 vyöryttää aika rankkaakin antisemitismiä; ”On erikseen Juudaan heimo ja Israelin heimo, joista ensimmäinen tappoi jälkimmäisen. ”
Tämä on hänen ihan itse keksimäänsä tarinaa.
”Anonyymi00643” 2026-06-15 08:55:16 ”Eikö sinulla ole oma sanottavaa kun kopiot metritolkylla muiden tekstejä?”
Kun vastaan jollekin, luonnollisesti laitan aina sen kohdan, mihin kommentoin. Näin jokainen voi ymmärtää paremmin, miten keskustelu jatkuu.
Samoin saatan lainata eli viitata jonkun kirjoitukseen, jossa asia on sanottu hyvin tai johon haluan kommentoida.
Ei keskustelu aina ole vain omien mielipiteiden runttaamista ilman, että ottaa muitakin asioita huomioon.
Eikä sinullakaan ollut mitään sanottaa aiheeseen, joten miksi trollaat?
Mene välillä mulle palstoille sörssäämään!
"No, tuo on sinun selitys, että juutalaiset ovat meille pappeina, tätä on siis olla valittu."
Eikö mummonuori ole lukenut Raamatusta, että juutalaiset EIVÄT TOTELLEET Jumalan neuvoa! He alkoivat palvelemaan vieraita jumalia vastoin Jumalan nimenomaista käskyä.
Siksi he ovat saaneet kärsiä niin paljon.
Nyt meidän ylipappinamme on Jeesus, joka myös oli juutalainen. Ja uskovien tehtävänä on viedä sanomaa Hänestä kaikkeen maailmaan.
JEESUS OLI ISRAELILAINEN.
Ei muiden Jumalien palveminen, vaan Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja veren ottaminen päälleen kun Pilatus ei halunnut sitä tehdä. Siitä on maksettu hintaa.
Ja tarinahan ei tähän pääty.
Israelilla ei ole ollut oikein hyvät tilivälit Jumalan kanssa.
Jos Jumalana juutalaisilla on Baal ja Israelin Jumala on juutalaisen opilla Jeesus niminen uhri, ei voida edes puhu 'oikein hyvistä väleistä', ne ovat erittäin huonot. Onhan nyt temppelissä Danielin kirjan hävityksen kauhistus ja turmion iljetys.
Israel on Jumalan maa ja kansa, Jumalan kaupunki on Jerusalem.
Juu, ja ISRAELIN JUMALA ON KRISTINUSKOLLA ISRAELILAISEN JEESUKSEN NIMEEN KUOLIAAKSI KIDUTETTU JA HELVETTIIN KIROTTU KIROUKSEKSI, MITÄ KRISTITYT PALVOVAT IHMISSYÖNNILLÄ.
Uskovaiset kutsuvat tätä altruistiseksi rakkaudeksi.
Jumala ei valintaansa kadu.
Niin ainoa ongelmahan on se, ettei juutalaisten Jumala ole Israelin Jumala, vaan paha Baal-jumala, Raamatun tarinan Saatana. Ja ilmestyskirja kertoo, kun tästä tilanteesta lopultaa palavat Israelin Jumalan hihat, ja kaikki tapetaan, jotka uskoivat juutalaisia.
Jos tähän asti Raamattu on ollut Jumalan sanaa, niin lopettaisiko se olemasta juuri tällä kohdalla?
Sama juttu kuin että Paavali valehtelija.
Kyllä hän antoi aivan selvästi ymmärtää, että juutalaisten jumaluus Saatana omistaa helvetin, sen pelkäämisen vuoksihan kristityt palvovat Jeesusta Israelin Jumalana sille kirottuna uhrina.
Tämähän tuli selvästi uskovaisten lasten helvettipeloista esille, heidän kertomasta dokumentissa "Ystävä sä lapsien". Mistä he sen muualta olisivat oppineet kuin vanhemmiltaan.
Talmudin mukaan Jeesus oli rikollinen joka kivitettiin ja hirtettiin. Kristityt ovat Talmudin mukaan täysin pohjasakkaa. Muut kansat ovat ihmisenkaltaisia eläimiä.
Noiden oppien pohjalta jää tosiaan vain yksi kansa jolla on mitään arvoa.
Juutalaiset se pohjasakka, joka ristiinnaulitsi Jeesuksen sapattirikkomuksista.
Siis jos uskotaan sitä mitä kirjoitettu on eikä vängätä omaa tarinaa.
Oletko ajatellut hakea apua maniajauhamiseesi? Niin sapatista kuin amerikan homoista? Eräs hoitoa saanut käytti puhelielessä aina meritermejä, kuin olisi laivalla, tämä pakkomielteesi on sukua samalle taudille. Löydät siihen kyllä apua.
Yleisesti ottaen uskovaisten jutuissa ei ole päätä eikä häntä - niin paljon tärkeä uhri Jeesus on juutalaisille, että on pääsäisenä, happamattoman leivän pöydässä, liinan alla piilossa - onhan kyse heidän ruokauhristaan.
Ja satasesta vetoa - yksikään uskovainen ei tiedä, että miksi. Enkä ole sanonut kuin vasta sata kertaa, mutta kun aivot eivät toimi, eivätkä ota mitään tietoa vastaan, kun pää on täynnä vain omia luulokuvitelmia.
Ja tiedoksi jälkeen - Jeesus oli aikansa sielutieteen (,yhdistetty psykologia ja filosofia tuolloin) sekä metafysiikan (tietoa maailman tosellisuuden olemuksesta) opettaja, ja vastusti sen ajan uskontoa eli juutalaisuutta, mihin kristinusko perustuu. Ja surmattiin jumalanpilkkasyytteellä kristinuskon luoneen Paavalin toimesta.
Todellisuudessa oli siis masilman kuuluisin 'ateisti', vaikka olettavasti puhui jonkinlaisesta korkeammasta voimasta. En usko koskaan käyttäneen kuitenkaan Jumala nimeä, se kun oli varattu hänen vastustamaansa uskontoon.
Näin se on eikä muutu,
Jeesus puhui Isästä. Kun hänet saatiin sapattirikkomuksista sotilaiden käsiin ja nämä kiusasivat häntä, niin Jeesus sanoi että jos hän kääntuisi Isän puoleen niin tulisi sotajoukot avuksi, jossa teidät pyyhittäisiin maailman kartalta.
Jeesuksella oli käytössään Jumalan voima, mutta Jumalan suunnitelma oli se, että Jeesus yhdistää kuolemallaan ihmiset ja Jumalan Hengessä.
”Anonyymi00663” 2026-06-18 13:54:02 kiivastui kun mainitsin mitä ”Anonyymi00644” 2026-06-15 09:13:37 ”Eikö mummonmuori ole koskaan lukenut Raamattua, kun kyselee tuollaista? Jumala valitsi tuon kansan olemaan PAPPISKANSA…” oli kirjoittanut näin:
"No, tuo on sinun selitys, että juutalaiset ovat meille pappeina, tätä on siis olla valittu."
”Eikö mummonuori ole lukenut Raamatusta, että juutalaiset EIVÄT TOTELLEET Jumalan neuvoa!”
Eli siis juutalaiset eivät sittenkään ole mikään valittu kansa? Vai miten tämä nyt mielestäsi menee?
Millä kriteereillä luulet Jumalan valinneen kansansa?
Voisitko vastata!?
En luule enkä oleta. Tässä nyt ei kyse ole tuosta.
Vaan siitä, miten täällä eri ihmiset sen määrittelevät.
Eivät ihmiset vai määritellä sitä, koska Jumala itse on sen jo määritellyt Sanassaan.
Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläiset ovat valittua kansaa.
Niin ja ihmiset sitten yrittävät selvittää, että keitä he ovat.
Aamen, kiitos!
Sillä perusteella että ketkä ristiinnaulitsivat Jumalan Pojan.
Ei sitä kukaan muu olisi tehnyt kuin Jumalan valittu kansa jos ihminen parantaa sairaan sapattina. Kaikki muut kansat olisivat ihmetelleet tapahtunutta, mutta juutalaiset päättivät sen vuoksi tappaa Jumalan Pojan. Siinä kriteeri.
"Millä kriteereillä luulet Jumalan valinneen kansansa?"
Jumala valitsi tuon niskuroivan kansan omaisuuskansakseen sen tähden, että OLI ANTANUT LUPAUKSEN Aabrahamille;
5. Moos 7
" "Ei Herra siitä syystä mieltynyt teihin eikä valinnut teitä, että te olisitte kansana kaikkia muita kansoja suurempi - olettehan kaikista kansoista pienin. Herra rakasti teitä, ja pitääkseen esi-isillenne vannomansa valan hän vei teidät väkevällä kädellään pois Egyptistä, orjuuden maasta, ja lunasti teidät vapaiksi faraon, Egyptin kuninkaan, vallasta. Tietäkää siis, että vain Herra, teidän Jumalanne, on Jumala. Häneen voi luottaa, hän pitää voimassa liittonsa. Tuhansien sukupolvien ajan hän on uskollinen niille, jotka rakastavat häntä ja pitävät hänen käskynsä."
Henkilökohtainen epäkypsyys saa kannattamaan vieraita aatteita.
Nykykielessä sitä kutsutaan isänmaan petturismiksi.
Kun kasvaa väärän aatteen mukana ja aikuistuu, tulee aikaa tulla itsenäiseksi ja löytää oma jumalansa ja henkisyytensä.
Sinänsä perinne vaatimus on heikko, jos perinne ei ole omaa.
Kyllä kristinusko on ollut pitkään Suomenkin politiikka, mutta sivistyksen kasvaessa, tietoisuus kehittyy ja silloin voi puhua objektiivisesti siitä, mikä on totta ja mitä kannattaa tavoitella.
Globalisaatiossa uskonnot voivat kilpailla vapaasti.
Mitä erityistä on kristillisyydellä muihin verraten?
jos suomalaiset eivät ole valittu kansa, silloin liikut heikoilla jäillä
Ei valittuna olo ole mikään automaatio. Raamatussa snaotana selkeästi että JOS sinä seuraat minua ja noudatat käskyjäni, NIIN sinä olet valittu.
No näinhän ei sitten tapahtunut vaan Jumala otti esille suunnitelma B:n
Nehän noudatti niin hyvin lakia, että tappoi Jeesuksen sapattirikkomuksesta kuten piti.
Totisesti!
Juutalaisten näkökulmasta valittuna kansana oleminen on tehtävä, eikä mikään etuoikeus.
”Juutalaiset uskovat olevansa Jumalan valittu kansa, jolle Hän antoi Tooran. Valinta ei kuitenkaan tarkoita minkäänlaisia etuoikeuksia, vaan päinvastoin, vastuuta ja velvollisuutta noudattaa Tooran säädöksiä ja olla täten moraalisena esimerkkinä muille.”
”Juutalaisuudelle on tunnusomaista sen ilmeneminen enemmän elämäntavassa ja teoissa kuin varsinaisessa jumaluusopissa. Uskonto yksin ei takaa pelastusta, vaan tärkeintä on hyvä elämä.”
Juutalaisilla on siis erityistehtävä ihmiskunnalle.
Maitomies Tewje rukoilee Jumalaa musikaalissa Viulunsoittaja katolla Jumalaa valitsemaan välillä jonkun toisen kansan,sillä he ovat kärsineet jo tarpeeksi tuosta valinnasta. Valinta edellyttää aina suurempaa vastuuta.
Hmm. kai tuokin jotenkin asiaan liittyy.
Sinä et mitenkään, hä. 😆
Aamen, kiitos!
Korjataanpa aloituksen otsikko todellisuutta vastaavaksi.
"Israel on ja pysyy mielikuvitusjumalan valittuna kansana"
Tämä käsite liittyy kristinuskoon etenkin katolilaisuuteen, protestanttisuuteen ja luterilaiseen kristinuskoon mutta monet muut ei sitä jaa. Siksi kun monikulttuurisuus lisääntyy, niin samalla Israelin olemassolon tarkoitus ja oikeutus koko ajan enemmän ja enemmän kyseenalaistetaan. Monissa muissa uskonnoissa Israelista ei edes mainita mitään, eikä ainakaan positiiviseen sävyyn. Israel on kristittyjen enemmän kuin juutalaisten (tai minkään muun uskonnon).
Niin, tuo "valittu" tarkoittaa vähän eri asiaa juutalaiselle ja kristityille.
Toki koska vain juutalaiset ovat valittu kanssa.
:D Kristityt myös pitävät itseään valittuina.
Et ressukka edes ymmärrä mikä on kanssa. 😆
" Kristityt myös pitävät itseään valittuina."
Tottaki, mutta tuo "valittuna oleminen on eri asia, kuin valittuna kansana oleminen.
1. Piet 2
"Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut. Rakkaat ystävät,"
Hän ei liittojaan kadu.
Kun Jumala teki liiton Israelin kanssa, siihen liittoon kuului se, että syntyy vielä Messias, joka vapauttaa kansan lain ja synnin orjuudesta, joka luo sen liiton uudeksi ja tarjoaa Pyhän Hengen kautta todellisen pelastuksen ja armon.
Jeesus kuului jo siihen ensimmäiseen liittoon, oli osa sitä ja tuli muuttamaan Jumalan ennustuksen mukaisesti sen vanhan liiton. Ei kai Jumala ennustele olemattomia.