Ihminen ei ole robotti

Anonyymi-ap

Läheisen kuoltua vaaditaan ihmiseltä robotin kaltaista toimitaa, vaikka ihmisellä on pahin suru. Seuraavat asiat vaaditaan yleensä heti. Virkatodistuksen tilaaminen. hautajaisten järjestäminen, Isännöitsijälle ilmoittaminen, Postiin ilmoittaminen ja melko pian perunkirjoitusten tekeminen, pankkiin ilmoittaminen.
Ihminen, joka on kokenut suuren shokin pistetään toimimaan robotin lailla. Virkakoneisto ei ymmärrä ihmisen suurta surua, vaan häntä vaaditaan toimimaan robotin lailla.
Yleensä ensimmäinen kuukausi menee shokissa. Seuraava kuukausi suuressa surussa. Näiden kahden kuukauden aikana ihminen saattaa olla niin lamaantunut, että ei pysty kunnolla toimimaan. Itseltäni meni kolme kuukautta. En suostunut robotiksi, vaan hoidin asiat yksi kerrallaan oman kykyni mukaan.
Mielestäni omaisensa menettäneelle pitäisi suoda vihintään 2 kuukauden suoja aika, jonka aikana ei tarvitsisi hoitaa vainajan asioita.
Vasta kolmantena kuukautena pystyisi hoitamaan asiansa.

24

405

    Vastaukset 24

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Isäni kuoli toissaviikolla.
      Jo samana päivänä tyhjennettiin veljien kanssa hänen palveluasunto.
      Tilasin myös virkatodistukset, eli 1 suomesta ja 1 ruotsista.
      Kävin hautaustoimistossa sopimassa hautauksen ja lähetin asianajajalle viestin perunkirjoitusta varten, en tietenkään lyönyt päivää lukkoon mutta varotin että homma on tulossa.
      Pankkiaioita pääsen hoitamaan kun suomen virkatodistus on saapunut, ruotsista tuli jo.
      Esi viikolla käymme valitsemassa kukat ja muistotilaisuuden tarjoilun.

      Itseasiassa nuo virkatodistukset yms. hoitui vartissa netin kautta, asunnon tyhjennys vei n. tunnin apuvälineiden palautuksen ja kaatopaikka keikkoineen.
      Toisen asunnon tyhjennys vei pari päivää kun oli niin paljon kaatopaikkatavaraa.

      • Anonyymi00004

        Noi asiat kyllä kannattaakin hoitaa niin pian kuin mahdollista. Ensin hoidetaan asunto ja paperit yms. Sitten kun kaikki on kunnossa ja hautajaiset pidetty... Alkaa se suru.
        Jos rupee vitkuttelemaan niin siinä sitä vasta masentuu ja hukkuu noihin selvittelyihin. Sen takia noissa varmaankin on noi aikarajat koska helposti joku saattaa todella pahasti masentua eikä hoida asioita moneen kuukauteen tai vuoteen.


    • Anonyymi00002

      Kyllä kaikki tarvittavat asiat ainakin meillä päin saa hoitaa ihan vaan surevana ihmisenä. Oma kokemus on, että välttämättömien asioiden hoito on osa surutyötä ja pitää samalla toimintakykyä yllä ja edistää uuteen tilanteeseen sopeutumista.

      Ei juolahtanut robotit mieleenkään.

    • Anonyymi00003

      Miten sureva puoliso huomioidaan muuten kuin kamalalla kuormituksella asioiden hoitoa vaatien, myös ylimääräistä lisää asioihin tuo se, jos ei ole yhteistä tiliä ollut käytössä? Toinen, vaikka se kuollut, on aina hoitanut raha-asiat, ei yhteistä tiliä kuitenkaan. Aina laskut hoitanut kuolee, ja heti hänen tilinsä jäädytetään. Se ei auta vuokralla asuvaa elossa olevaa puolisoa mitenkään, ellei eloon jäänyt ole se, jonka eläke vanhemmalla iällä on tarpeeksi suuri kattamaan kaikki maksut, myös vaikka vuokralla asuessa sen vuokran.

      • Anonyymi00005

        Et näe asioiden toista puolta.
        Minun appeni kuoli 2006 ja heti kuolman jälkeen anoppini juoksi pankkiin ja siirsi tililtä 75 000€ omalle tilille.
        Prunkirjoitukseen oli sitten hakenut saldon tuon noston jälkeiseltä ajalta.
        Tämä johti pitkään ja riitaisaan perinnönjajoon ja varojen palauttamiseen kuolinpesän tilille yms.

        Eli millä taataan perillisten suoja jos tilejä ei suljeta heti?

        Puolisoilla on käytössä menia eri vaihtoehtoja joilla he voivat turvata leskeksi jääneen elämän, miksi näitä ei tehdä?


    • Anonyymi00006

      Molempien puolisoiden vielä eläessä pitäisi hyvissä ajoin järjestää asiat niin, että toisen kuollessa asoiden hoito sujuu kummalta vain yksinkin. Sillä kuolema on varma.

      Myös puolison vakava sairastuminen jättää toisen yksin hoitamaan asioita.

    • Anonyymi00007

      Tekeminen ja toiminta helpottaa surua. Surulle ei tarvitse eikä kuulu omistautua kokopäiväisesti. Sitä kyllä riittää sävyttämään koko loppuelämää, vaikka kaikki kuolemaan liittyvät asiat on hoidettu ripeästi.

      • Anonyymi00008

        Niinkuin juuri läheisensä menettänyt pystyisi jakamaan päivänsä mihin aikaan
        suree ja mihin aikaan ei ... ? Täyttä utopiaa paitsi tunteettomille ihmisille.


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Niinkuin juuri läheisensä menettänyt pystyisi jakamaan päivänsä mihin aikaan
        suree ja mihin aikaan ei ... ? Täyttä utopiaa paitsi tunteettomille ihmisille.

        Onhan näitä kaikkia narsisteja ja sosiopaatteja, joita ei mikään kosketa syvältä
        jos ollenkaan.


      • Anonyymi00010
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Onhan näitä kaikkia narsisteja ja sosiopaatteja, joita ei mikään kosketa syvältä
        jos ollenkaan.

        Turha alkaa haukkumaan narsisteksi ihmisiä jotka menee selviytymismoodiin ja hoitavat asiat jotka kuuluu hoitaa.
        Yleensä se suru iskee päälle heillä sitten kun hautajaiset on suoritettu ja pakolliset asiat hoidettu.

        Nämä ihmiset ovat myös niitä jotka selviävät hengissä vakavista onnettomuuksista sillä he tekevät ne oikeast asiat oikeaan aikaan ja ihemettelevät sitten jälkikäteen.

        Joten jätetään ne narsistit ihan suosiolla syrjään näistä asioista.


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Onhan näitä kaikkia narsisteja ja sosiopaatteja, joita ei mikään kosketa syvältä
        jos ollenkaan.

        Syvältä koskettamisen ei tarvitse tehdä toimintakyvyttömäksi. Asia voi olla juuri niin päin, että syvältä koskettaminen saa aikaan toimintatarvetta.

        Rakkaus edesmennyttä kohtaan vaatii tekemään sen, minkä vielä voi ja mikä on tehtävä. Se on vainajan kunnioittamista. Marttyyriksi heittäytyminen ei auta mitään, se on vain itsekkyyttä.


      • Anonyymi00012
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Onhan näitä kaikkia narsisteja ja sosiopaatteja, joita ei mikään kosketa syvältä
        jos ollenkaan.

        Siinä puhuu itse narsisti tai sosiopaatti, jolta ei löydy ymmärrystä eikä empatiaa pisaran vertaa sille, joka rakkaudesta hoitaa raskaat velvollisuutensa surusta huolimatta.

        Vain narsisti keskittyy pelkästään itseensä ja omaan suremiseensa.


      • Anonyymi00017
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Syvältä koskettamisen ei tarvitse tehdä toimintakyvyttömäksi. Asia voi olla juuri niin päin, että syvältä koskettaminen saa aikaan toimintatarvetta.

        Rakkaus edesmennyttä kohtaan vaatii tekemään sen, minkä vielä voi ja mikä on tehtävä. Se on vainajan kunnioittamista. Marttyyriksi heittäytyminen ei auta mitään, se on vain itsekkyyttä.

        Suru ei ole marttyyriksi heittäytymistä.


      • Anonyymi00022
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Suru ei ole marttyyriksi heittäytymistä.

        Ei olekaan, mutta jotkut näköjään tehostavat suruaan tekeytymällä vielä marttyyriksikin.


    • Anonyymi00013

      mie ainaski oon niin vahava tunneihminen ja taipumus suruun että toipumisprosessi kestäisi kauan.

    • Anonyymi00014

      Kenellä ees on aikaa surra, menisit töihi ja lakkaa parkumasta. Vai ootko joku yhteiskunnan elätti.

    • Anonyymi00015

      Minun isä kun kuoli vuosia sitten, niin asioiden hoitaminen oli jopa mielestäni terapiaa siinä tilanteessa. Pitäisi saada 3 kuukauden suruvapaa,jolloin töissäkäynti olisi vapaaehtoista,sekä perukirjoituspäivä vapaapäiväksi. Olin työtön ja kuntouttavassa työtoiminnassa. Työvoimatoimiston virkailija antoi vapaata hautajaisiin asti. Kun sitten aikanaan tuli perunkirjoitus,ei työvoimatoimisto antanut perukirjoituspäivää vapaaksi,vaan perunkirjoituksen jälkeen piti vielä mennä kuntouttavaan työtoimintaan.

    • Anonyymi00016

      Pirhanmaalla harrastetaan muotokuvausta. Menneisiin ei ole paluuta piruparat.

    • Anonyymi00018

      Millekään surun vaiheelle ei ole mittaa. On täysin henkilökohtaista
      mihin pystyy milloinkin ja kauanko suru kestää.
      Saa surra ja itkeä, ei tunteitaan tarvitsee tukahduttaa kenenkään toisen
      mittapuun mukaan.

      • Anonyymi00019

        Se ei ole tunteiden tukahduttamista, kun säätelee tunteitaan ja tulee toimeen tunteidensa kanssa niin, että saa välttämättömät asiat hoidettua. Siihen olisi hyvä oppia, sillä kovaa surua tulee eteen jokaiselle joskus.


      • Anonyymi00020
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Se ei ole tunteiden tukahduttamista, kun säätelee tunteitaan ja tulee toimeen tunteidensa kanssa niin, että saa välttämättömät asiat hoidettua. Siihen olisi hyvä oppia, sillä kovaa surua tulee eteen jokaiselle joskus.

        Ja ei kai asioiden hoitaminen suremista ja itkemistä estä, jos itkettää.
        Ainakin minä olen itkenyt ja nauranutkin elämän moninaisissa käänteissä. Ei ole ollut aikaa keskittyä pelkkään itkemiseen, vaikka millainen suru olisi ollut.


      • Anonyymi00024
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Se ei ole tunteiden tukahduttamista, kun säätelee tunteitaan ja tulee toimeen tunteidensa kanssa niin, että saa välttämättömät asiat hoidettua. Siihen olisi hyvä oppia, sillä kovaa surua tulee eteen jokaiselle joskus.

        Läheisen kuolemaan ei kuitenkaan osaa valmistautua etukäteen,
        vaikka olisi päättänyt mitä "tunteiden sääntelyä".


    • Anonyymi00021

      On hirveää soittaakaan mihinkään , kun ei pysty olemaan itkemättä.

    • Anonyymi00023

      On niin loppu, ettei jaksaisi elää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      72
      1148
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1084
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      963
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      67
      943
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      890
    6. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      22
      877
    7. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      129
      828
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      795
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      761
    10. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      728
    11. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      681
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      642
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      642
    15. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      627
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      620
    17. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      602
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      600
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      599
    Aihe