Läheisen kuoltua vaaditaan ihmiseltä robotin kaltaista toimitaa, vaikka ihmisellä on pahin suru. Seuraavat asiat vaaditaan yleensä heti. Virkatodistuksen tilaaminen. hautajaisten järjestäminen, Isännöitsijälle ilmoittaminen, Postiin ilmoittaminen ja melko pian perunkirjoitusten tekeminen, pankkiin ilmoittaminen.
Ihminen, joka on kokenut suuren shokin pistetään toimimaan robotin lailla. Virkakoneisto ei ymmärrä ihmisen suurta surua, vaan häntä vaaditaan toimimaan robotin lailla.
Yleensä ensimmäinen kuukausi menee shokissa. Seuraava kuukausi suuressa surussa. Näiden kahden kuukauden aikana ihminen saattaa olla niin lamaantunut, että ei pysty kunnolla toimimaan. Itseltäni meni kolme kuukautta. En suostunut robotiksi, vaan hoidin asiat yksi kerrallaan oman kykyni mukaan.
Mielestäni omaisensa menettäneelle pitäisi suoda vihintään 2 kuukauden suoja aika, jonka aikana ei tarvitsisi hoitaa vainajan asioita.
Vasta kolmantena kuukautena pystyisi hoitamaan asiansa.
Ihminen, joka on kokenut suuren shokin pistetään toimimaan robotin lailla. Virkakoneisto ei ymmärrä ihmisen suurta surua, vaan häntä vaaditaan toimimaan robotin lailla.
Yleensä ensimmäinen kuukausi menee shokissa. Seuraava kuukausi suuressa surussa. Näiden kahden kuukauden aikana ihminen saattaa olla niin lamaantunut, että ei pysty kunnolla toimimaan. Itseltäni meni kolme kuukautta. En suostunut robotiksi, vaan hoidin asiat yksi kerrallaan oman kykyni mukaan.
Mielestäni omaisensa menettäneelle pitäisi suoda vihintään 2 kuukauden suoja aika, jonka aikana ei tarvitsisi hoitaa vainajan asioita.
Vasta kolmantena kuukautena pystyisi hoitamaan asiansa.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Isäni kuoli toissaviikolla.
Jo samana päivänä tyhjennettiin veljien kanssa hänen palveluasunto.
Tilasin myös virkatodistukset, eli 1 suomesta ja 1 ruotsista.
Kävin hautaustoimistossa sopimassa hautauksen ja lähetin asianajajalle viestin perunkirjoitusta varten, en tietenkään lyönyt päivää lukkoon mutta varotin että homma on tulossa.
Pankkiaioita pääsen hoitamaan kun suomen virkatodistus on saapunut, ruotsista tuli jo.
Esi viikolla käymme valitsemassa kukat ja muistotilaisuuden tarjoilun.
Itseasiassa nuo virkatodistukset yms. hoitui vartissa netin kautta, asunnon tyhjennys vei n. tunnin apuvälineiden palautuksen ja kaatopaikka keikkoineen.
Toisen asunnon tyhjennys vei pari päivää kun oli niin paljon kaatopaikkatavaraa.
Noi asiat kyllä kannattaakin hoitaa niin pian kuin mahdollista. Ensin hoidetaan asunto ja paperit yms. Sitten kun kaikki on kunnossa ja hautajaiset pidetty... Alkaa se suru.
Jos rupee vitkuttelemaan niin siinä sitä vasta masentuu ja hukkuu noihin selvittelyihin. Sen takia noissa varmaankin on noi aikarajat koska helposti joku saattaa todella pahasti masentua eikä hoida asioita moneen kuukauteen tai vuoteen.
Kyllä kaikki tarvittavat asiat ainakin meillä päin saa hoitaa ihan vaan surevana ihmisenä. Oma kokemus on, että välttämättömien asioiden hoito on osa surutyötä ja pitää samalla toimintakykyä yllä ja edistää uuteen tilanteeseen sopeutumista.
Ei juolahtanut robotit mieleenkään.
Miten sureva puoliso huomioidaan muuten kuin kamalalla kuormituksella asioiden hoitoa vaatien, myös ylimääräistä lisää asioihin tuo se, jos ei ole yhteistä tiliä ollut käytössä? Toinen, vaikka se kuollut, on aina hoitanut raha-asiat, ei yhteistä tiliä kuitenkaan. Aina laskut hoitanut kuolee, ja heti hänen tilinsä jäädytetään. Se ei auta vuokralla asuvaa elossa olevaa puolisoa mitenkään, ellei eloon jäänyt ole se, jonka eläke vanhemmalla iällä on tarpeeksi suuri kattamaan kaikki maksut, myös vaikka vuokralla asuessa sen vuokran.
Et näe asioiden toista puolta.
Minun appeni kuoli 2006 ja heti kuolman jälkeen anoppini juoksi pankkiin ja siirsi tililtä 75 000€ omalle tilille.
Prunkirjoitukseen oli sitten hakenut saldon tuon noston jälkeiseltä ajalta.
Tämä johti pitkään ja riitaisaan perinnönjajoon ja varojen palauttamiseen kuolinpesän tilille yms.
Eli millä taataan perillisten suoja jos tilejä ei suljeta heti?
Puolisoilla on käytössä menia eri vaihtoehtoja joilla he voivat turvata leskeksi jääneen elämän, miksi näitä ei tehdä?
Molempien puolisoiden vielä eläessä pitäisi hyvissä ajoin järjestää asiat niin, että toisen kuollessa asoiden hoito sujuu kummalta vain yksinkin. Sillä kuolema on varma.
Myös puolison vakava sairastuminen jättää toisen yksin hoitamaan asioita.
Tekeminen ja toiminta helpottaa surua. Surulle ei tarvitse eikä kuulu omistautua kokopäiväisesti. Sitä kyllä riittää sävyttämään koko loppuelämää, vaikka kaikki kuolemaan liittyvät asiat on hoidettu ripeästi.
Niinkuin juuri läheisensä menettänyt pystyisi jakamaan päivänsä mihin aikaan
suree ja mihin aikaan ei ... ? Täyttä utopiaa paitsi tunteettomille ihmisille.
Onhan näitä kaikkia narsisteja ja sosiopaatteja, joita ei mikään kosketa syvältä
jos ollenkaan.
Turha alkaa haukkumaan narsisteksi ihmisiä jotka menee selviytymismoodiin ja hoitavat asiat jotka kuuluu hoitaa.
Yleensä se suru iskee päälle heillä sitten kun hautajaiset on suoritettu ja pakolliset asiat hoidettu.
Nämä ihmiset ovat myös niitä jotka selviävät hengissä vakavista onnettomuuksista sillä he tekevät ne oikeast asiat oikeaan aikaan ja ihemettelevät sitten jälkikäteen.
Joten jätetään ne narsistit ihan suosiolla syrjään näistä asioista.
Syvältä koskettamisen ei tarvitse tehdä toimintakyvyttömäksi. Asia voi olla juuri niin päin, että syvältä koskettaminen saa aikaan toimintatarvetta.
Rakkaus edesmennyttä kohtaan vaatii tekemään sen, minkä vielä voi ja mikä on tehtävä. Se on vainajan kunnioittamista. Marttyyriksi heittäytyminen ei auta mitään, se on vain itsekkyyttä.
Siinä puhuu itse narsisti tai sosiopaatti, jolta ei löydy ymmärrystä eikä empatiaa pisaran vertaa sille, joka rakkaudesta hoitaa raskaat velvollisuutensa surusta huolimatta.
Vain narsisti keskittyy pelkästään itseensä ja omaan suremiseensa.
Suru ei ole marttyyriksi heittäytymistä.
Ei olekaan, mutta jotkut näköjään tehostavat suruaan tekeytymällä vielä marttyyriksikin.
mie ainaski oon niin vahava tunneihminen ja taipumus suruun että toipumisprosessi kestäisi kauan.
Kenellä ees on aikaa surra, menisit töihi ja lakkaa parkumasta. Vai ootko joku yhteiskunnan elätti.
Minun isä kun kuoli vuosia sitten, niin asioiden hoitaminen oli jopa mielestäni terapiaa siinä tilanteessa. Pitäisi saada 3 kuukauden suruvapaa,jolloin töissäkäynti olisi vapaaehtoista,sekä perukirjoituspäivä vapaapäiväksi. Olin työtön ja kuntouttavassa työtoiminnassa. Työvoimatoimiston virkailija antoi vapaata hautajaisiin asti. Kun sitten aikanaan tuli perunkirjoitus,ei työvoimatoimisto antanut perukirjoituspäivää vapaaksi,vaan perunkirjoituksen jälkeen piti vielä mennä kuntouttavaan työtoimintaan.
Pirhanmaalla harrastetaan muotokuvausta. Menneisiin ei ole paluuta piruparat.
Millekään surun vaiheelle ei ole mittaa. On täysin henkilökohtaista
mihin pystyy milloinkin ja kauanko suru kestää.
Saa surra ja itkeä, ei tunteitaan tarvitsee tukahduttaa kenenkään toisen
mittapuun mukaan.
Se ei ole tunteiden tukahduttamista, kun säätelee tunteitaan ja tulee toimeen tunteidensa kanssa niin, että saa välttämättömät asiat hoidettua. Siihen olisi hyvä oppia, sillä kovaa surua tulee eteen jokaiselle joskus.
Ja ei kai asioiden hoitaminen suremista ja itkemistä estä, jos itkettää.
Ainakin minä olen itkenyt ja nauranutkin elämän moninaisissa käänteissä. Ei ole ollut aikaa keskittyä pelkkään itkemiseen, vaikka millainen suru olisi ollut.
Läheisen kuolemaan ei kuitenkaan osaa valmistautua etukäteen,
vaikka olisi päättänyt mitä "tunteiden sääntelyä".
On hirveää soittaakaan mihinkään , kun ei pysty olemaan itkemättä.
On niin loppu, ettei jaksaisi elää.
Suru ja kaipaus on niin valtavaa, ettei henkiset voima riitä.