Venäjän keväthyökkäys valtava menestys

Huhtikuussa Venäjä murtautui läpi Ukrainan puolustuksesta ja sai haltuunsa 94 nelikilometriä maata! 🙂 Se on kanttiinsa 10 x 10 kilometriä.

Suurin osa maasta valloitettiin Sumyn ja Harkovan suunnalla. Lähtösillanpää marssille Kiovaan on nyt saavutettu.

Viholliselle aiheutettiin musertavat tappiot. Ukrainan rintama on romahtamaisillaan. Omat tappiot 30 000 sotilasta ovat saavutusten rinnalla pieni hinta 🙂. Sodassa tulee myös mittatappioita. Ikuinen tuli 🕯️sankareille.
47431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Nyt menettivät molokki ja muut iigorit yöunensa.

Äänestä

Venäjän joukot kärsivät huhtikuussa nettomääräisiä aluetappioita Ukrainassa, yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) kertoi.

ISW:n mukaan Venäjä menetti pelkästään huhtikuussa hallinnastaan 116 neliökilometriä. Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten elokuun 2024 ja Ukrainan Kurskiin tekemän hyökkäyksen, jolloin Venäjä kärsi nettomääräisiä aluetappioita.

ISW:n mukaan Venäjän hyökkäystahdin hidastumista selittävät muun muassa Ukrainan vastahyökkäykset ja aktiivinen droonien käyttö.

1Äänestä

"Huhtikuussa Venäjä murtautui läpi Ukrainan puolustuksesta ja sai haltuunsa 94 nelikilometriä maata! 🙂"

Se on enemmän kuin suunnitelman mukaan.

Go Putin Go!

Äänestä
  • "Huhtikuussa Venäjä murtautui läpi Ukrainan puolustuksesta ja sai haltuunsa 94 nelikilometriä maata! 🙂"

    Se on enemmän kuin suunnitelman mukaan.

    Go Putin Go! -VOITON PÄIVÄ ON VIIMEINEN PÄIVÄSI- Lähtöäsi tästä Maailmasta et voi estää......myös tapaa et pysty valitsemaan! 😒

    Loppuu Ukrainan siviilien teloittaminen.....Naiset ja Lapset suosikkikohteitasi SAATANAN HIRVIÖ TAPPAJA-Prkl! Siannäköinen Kääpiö -🐵

    Äänestä

  • Sanat ei riitä kertomaan Putinin hirmuteoista- Jopa Venäjän kansa nauttii tästä-

    Maailmalta ei sairaampaa Yhteiskuntaa löydy kuin -VENÄJÄ-

    1Äänestä

Heh, olipa valtava menestys!
😂😂😂

2Äänestä
  • Nyt Venäjän ”ikuinen tuli” käristää hyökkäävien venäläisten omaa kankkua! Tappiot kasaantuu eikä hyökkäys etene, mihin tosin on jo totuttu kuluneen neljän vuoden aikana!

    Uutuutena on hyökkääjälle tullut Ukraunan taitavuus etänä tapahtuvassa droonisodassa! Öljynjalostamot palaa monessa paikassa Venäjän maalla ja sodalle tuikitärkeät energiatulot hiipuu!

    Mitä tekee Putte? Arvatenkin rasvaa köyttä!

    2Äänestä

  • Miksi uskot lähteettömiä viestejä?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Miksi uskot lähteettömiä viestejä?

    Nikita 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Nikita 🥰🥰🥰💋

    Nikita 🥰🥰🥰💋

    Tämäkin sekopää jankuttaa yhtä samaa...Hah...hah...aaa!!!

    Äänestä

Ukraina ei kestä 😑

Äänestä
  • Hyvin tuntuu kestävän!

    Putella sen sijaan ongelmat kasaantuu!

    Ukrainan alkama droonisota Venäjän öljynjalostamoihin kuristaa ankaralla kädellä Venäjän energiatuloja ja siten sen mahdollisuuksia jatkaa sotaa!

    2Äänestä

  • Sergei 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

  • Sergei 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

Ukraina vie ja Venäjä vikisee, se on nyt pelin henki.
Putler on pahassa pulassa nyt.

2Äänestä
  • Venäjän menestys on todellisuudessa heikko ja sotaresurssit hiipuu…

    Putte on pulassa!👎🇷🇺🇷🇺🇷🇺👎👏

    1Äänestä

Yhtenäinen kansa tukee johtajaansa ja lopullinen voitto on vain ajan kysymys.

Äänestä

Kalustoa on myös Venäjä vähentänyt itseltää reippaasti joten sekin puoli on hyvässä kunnossa eikä tuotantanto pysy mukana.

Kaikki menee siis suunnitelmien mukaan.

2Äänestä
  • Venäjä tuottaa yksin enemmän sotatarvikkeita kuin länsi yhteensä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Venäjä tuottaa yksin enemmän sotatarvikkeita kuin länsi yhteensä.

    Ja särkee suurimman osan heti toisin kuin se länsi.

    1Äänestä

Venäjä tuottaa yksin enemmän sotatarvikkeita kuin länsi yhteensä.

BuahahahhaaaaaaaaaaaaaBuahahahhaaaaaaaaaaaaBuahahahhaaaaaaaaaaaa

Äänestä
  • Kyllä Bolshevikit tuottavat paljonkin sotatarvikkeita, mutta ne eivät toimi ilman länsimaisia komponentteja!
    T. Arska Mansesta.

    1Äänestä

Venäläisten paniikki masennus hätä ja ahdistus huvittaa tänään kun muistaa mikä mesoaminen oli 4 vuotta sitten "Z" natseilla muutaman päivän Ukrainan valloituksesta ja venäjän keisarikunnan rajojen palauttamisesta venäjän yhteyteen.

Miksi jotkut eivät vaan opi

1Äänestä
  • Lyhyesti: Venäjä hyökkäsi laittomasti 24.2.2022 Ukrainaan!

    Sodan syy: Putin uskoi hetken olevansa ”uusi Pietari Suuri” ja nyky-Venäjällä olevan pyhä tehtävä palauttaa takaisin tsaarin ajan ulkorajat (joiden sisalle myös Suomi mahtuu!). Niinpä hän aloitti sodan ja valitsi ensimmäiseksi kohteeksi Ukrainan. Neljän vuoden sotimisen jälkeen vaikuttaa tehtävä ylivoimaiselle Venäjän resursseille!

    TÄMÄN PITI OLLA VASTA ALKU!

    PUTIN TULEE JÄÄMÄÄN HISTORIAAN MIEHENÄ, JOKA LOPULLISESTI ROMAUTTI VENÄJÄN!

    1Äänestä

Nato Tiltu on taas kovasti huolissaan venäjän tappioista? 😁

Äänestä
  • Spämmipete havaittu.

    Äänestä

En ole huolissani siitä. Olen iloinen asiasta. Mitä vähemmän venäläisiä sitä nopeammin tulee rauha.

1Äänestä

Venäjällä menee niin hyvin ettei Bäkmanne ole kertonut asiasta aikoihin.

1Äänestä

Venäjän keväthyökkäys on ollut TÄYSI FLOPPI!

1Äänestä
  • Pieniä kommelluksia on toki ollut. Mutta yleisilme on riemuisan voittoisa.

    Äänestä

Nyt harjoitellaan koko kesä kaikenlaisia manööverejä jotta seuraava keväthyökkäys olisi kaikkien hyökkäysten äiti Venäjä.

Äänestä
  • Venäjä floppasi ja tekee sen jatkossa uudelleen!

    1Äänestä

  • Venäjän keväthyökkäys valtava MENETYS! Sota ei ole enää voitettavissa Putinin keinoilla!

    1Äänestä

Tilannekartalta näkee hyvin kuinka Ukraina taipuu.

Äänestä
  • Olet nähnyt sen jo keväästä 2022. Ovatko rillisi varmasti oikeaa vahvuutta?

    1Äänestä

Ilmeisesti kesähyökkäystä ei tehdä koska se epäonnistuu helpoiten

Äänestä
  • Lyhyesti: Venäjä hyökkäsi laittomasti 24.2.2022 Ukrainaan!

    Sodan syy: Putin uskoi hetken olevansa ”uusi Pietari Suuri” ja nyky-Venäjällä olevan pyhä tehtävä palauttaa takaisin tsaarin ajan ulkorajat (joiden sisalle myös Suomi mahtuu!). Niinpä hän aloitti sodan ja valitsi ensimmäiseksi kohteeksi Ukrainan. Neljän vuoden sotimisen jälkeen vaikuttaa tehtävä ylivoimaiselle Venäjän resursseille!

    TÄMÄN PITI OLLA VASTA ALKU!

    PUTIN TULEE JÄÄMÄÄN HISTORIAAN MIEHENÄ, JOKA LOPULLISESTI ROMAUTTI VENÄJÄN!

    1Äänestä

Kohta Ukraina luovuttaa 🙂

Äänestä
  • Ukraina saa rauhan, kun luopuu koko Donbassista.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ukraina saa rauhan, kun luopuu koko Donbassista.

    Miksi luopuisi? Suostuisi kiristykseen äärimmäisen epäluotettavan tahon kanssa. EI!

    1Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ukraina saa rauhan, kun luopuu koko Donbassista.

    Etkö muista, että sen lisäksi Ukraina pitää riisua aseista ja viedä sen johto venäläiseen oikeuteen eli käytännössä Siperiaan? Vilkaseppas uudestaan Volodkan ilmoittamia erikoisoperaation tavoitteita...

    Äänestä

Ukrainalaisten lähteiden mukaan Venäjän joukot ovat tunkeutuneet Kostyantynivkan keskustaan.

Äänestä
  • Unohtui vaan sanoa että tunkeutujat eliminoidaan sitä mukaa kun niitä tulee.

    Äänestä

  • Varmasti, mutta älä vain paljasta meille niitä lähteitäsi.

    Äänestä

Sarkasmitutkani meni keltaiselle.

Äänestä

Kesä tulee ja sitten jyrätään sano Putin.

Onx meillä pojat ilmatorjuntaa?

Äänestä

Etenee, etenee...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Huhtikuussa Venäjä murtautui läpi Ukrainan puolustuksesta ja sai haltuunsa 94 nelikilometriä maata! 🙂 Se on kanttiinsa 10 x 10 kilometriä.

Suurin osa maasta valloitettiin Sumyn ja Harkovan suunnalla. Lähtösillanpää marssille Kiovaan on nyt saavutettu.

Viholliselle aiheutettiin musertavat tappiot. Ukrainan rintama on romahtamaisillaan. Omat tappiot 30 000 sotilasta ovat saavutusten rinnalla pieni hinta 🙂. Sodassa tulee myös mittatappioita. Ikuinen tuli 🕯️sankareille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu