Hyvä teksti tänään Iltasanomissa vanhustenhoidosta

IS:n toimittaja soluttautui työntekijäksi palvelutaloon.
Kannattaa lukea, löytyy sekä netistä että tämän päivän lehdestä.

Aivan yhtä karmeaa on vanhusten pitkäaikainenhoito sairaaloissa. On jopa vaippavastaavia. Saa antaa ainoastaan kolme vaippaa vuorokaudessa. Joillakin vuotaa kuin olisi pissalla. Kolme vaippaa ei riitä alkuunkaan.

Ei ole edes riittävästi hoitajia vaihtamaan vaippoja niin usein kuin voisi vaihtaa. Joitakin vuosia sitten Laakson sairaalan osastolla oli 2 hoitajaa klo 17 jälkeen ja 29 vanhusta vaipoissa. Jos tuli toimenpide, vaippaa ei ehtinyt vaihtamaan kuin seuraavana päivänä. Ystäväni pylly tulehtui ja oli haavainen.
50737
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Presidenttimme on sanonut, että Ukraina on tärkein.
Ei edes ole kutsunut veteraaneja suureen itsenäisyyspäivän juhlaan vaan veteraanien juhlat on pidetty erikseen.
Aiemmin itsenäisyyspäivän juhlien kohokohta oli veteraanien haastattelu.

Äänestä
  • Veteraaneilla oli omat juhlansa. He eivät enää jaksa juhlia niissä juhlissa, joissa herrat ja narrit meuhkaavat.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Veteraaneilla oli omat juhlansa. He eivät enää jaksa juhlia niissä juhlissa, joissa herrat ja narrit meuhkaavat.

    Osa veteraaneista sanoi, että olisi halunnut suureen juhlaan.

    Äänestä

Toimittaja vois soluttautua kaupungin hommiin, vois todeta kuinka tehotonta on,

1Äänestä
  • Myös valtion virastot ovat leppioisia paikkoja -eikun sieltä raportoimaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Myös valtion virastot ovat leppioisia paikkoja -eikun sieltä raportoimaan.

    Monet hoitajat raatavat tehden kahden työt yhden päivän aikana melko pienellä palkaalla.
    Tiedän erään hoitajan, joka syö psyyken lääkkeitä, koska ei ehdi antamaan kunnollista hoitoa hoitajien puutteessa.
    Sinäkin olet vanha ennen kuin arvaatkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Monet hoitajat raatavat tehden kahden työt yhden päivän aikana melko pienellä palkaalla.
    Tiedän erään hoitajan, joka syö psyyken lääkkeitä, koska ei ehdi antamaan kunnollista hoitoa hoitajien puutteessa.
    Sinäkin olet vanha ennen kuin arvaatkaan.

    Vanhusten asia ei kiinnosta tasa-arvo- yhdenvertaisuus- eläinsuojelu- monimuotoisuus- palestiinalaishuivi- ja tiesmitävaltuutettuja. Ei oikein kunnanvaltuutettujakaan. Eikä oikein hyvinvointialuehyväthyssykätvaltuutettujakaan. Monia hoitajia vanhusten asia on kiinnostanut, mutta he ovat väsyneet kuormansa alle. Mahdollisimman monille on annettu kenkää tässä säästösuomessa ja palkattu sitten paniikissa osaamatonta ja välinpitämätöntä apuvoimaa. Se joka välittää ja hoitaisi mutta ei ehdi, väsyy henkisesti toivottoman työn edessä. Vanhusten pankkitilit kyllä kiinnostavat poliitikkoja hoivafirmoja, tilit olisi saatava tyhjiksi ennenkuin vanhus karkaa viheriäisille niityille pahoinvoinnin ulottumattomiin. Muutenhan perikunnat voivat saada rahaa joka kuuluisi ihan muille. Vielä hoivan välttäneiden vanhuksien varallisuukia varten on kehitetty erikoisvanhustenkunnioittamismenettely.

    Äänestä

Meidän johtomme ei näe tärkeänä antaa kunnon vanhuutta tämän maan hyvinvoinnin luoneille ihmisille - vaan ovat ajamassa alas hyvinvointiamme.
Nyt on kaikki muu tärkeämpää - jopa ulkomaalaiset ihmiset ja maailman sodat.

Äänestä
  • Meinaatko oikeasti ja tosissasi, että alkaisimme elää jossain umpion kaltaisessa tyhjiössä, jossa ei muun maailman olemassaololla olisi mitään merkitystä eikä virkaa tämän maan ihmisten olemassaololle?

    Vanhustenhoidon ei pitäisi estyä eikä olla kiinni siitä, että olemme mukana muoaliman menossa. Se on arvovalintakysymys ja nyt meillä on päättäjiä, jotka eivät arvosta ...

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Meinaatko oikeasti ja tosissasi, että alkaisimme elää jossain umpion kaltaisessa tyhjiössä, jossa ei muun maailman olemassaololla olisi mitään merkitystä eikä virkaa tämän maan ihmisten olemassaololle?

    Vanhustenhoidon ei pitäisi estyä eikä olla kiinni siitä, että olemme mukana muoaliman menossa. Se on arvovalintakysymys ja nyt meillä on päättäjiä, jotka eivät arvosta ...

    Mielestäni Suomessa tulisi arvostaa suomalaisia ensisijaisesti ja olla isänmaallinen.
    Voisi ottaa oppia Ruotsista.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mielestäni Suomessa tulisi arvostaa suomalaisia ensisijaisesti ja olla isänmaallinen.
    Voisi ottaa oppia Ruotsista.

    Mielestäni Suomessa tulisi arvostaa suomalaisia ensisijaisesti ja olla isänmaallinen.
    Voisi ottaa oppia Ruotsista.

    Näin on.

    Äänestä

Toimittaja ei ollut huomannut sitä muumioitunutta vanhusta siellä siivouskomerossa...

Äänestä

Hyvä kirjoitus kiitän & myös erikseen IS toimittajaa hänelle ISOt +.+

Itseäni kyllä otti eniten päähän tuo:
1700 € per kk maksaminen??+?

Olen jo tehnyt Omen kantaan Hoito tahto sopimuksen, mutta nyt se menee uusiksi.
"Eli siis:
Mikäli sairastun Azheimeriin enkä kykene toimimaan itsekseni
minut tulee siirtää saattohoito osastolle missä ainoa lääkkeeni on
Morfiini.

Äänestä

Hoitajapulasta ja vaippojen riittämättömyydestä on keskusteltu jo vuosikymmeniä.
Onko hallituksemme pihalla?

Äänestä

Eihän siitä mitään tule jos ei ole henkilökuntaa riittävästi. Surkeaksi on tilanne päästetty. Raha kelpaa.

Äänestä
  • TV:ssä kuulin presidenttimme sanovan, että Ukraina on tärkein.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    TV:ssä kuulin presidenttimme sanovan, että Ukraina on tärkein.

    Mutku Ukraina ja suomalaisten vanhusten hoito eivät ole samalla viivalla. Lähimainkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Mutku Ukraina ja suomalaisten vanhusten hoito eivät ole samalla viivalla. Lähimainkaan.

    Näin on. Miksi Ukrainalle annetaan miljardeja, mutta ei tämän maan hyvinvointia luoneille vanhuksille.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Näin on. Miksi Ukrainalle annetaan miljardeja, mutta ei tämän maan hyvinvointia luoneille vanhuksille.

    Mitä muuta käsität väärin? Ukrainaa pitää auttaa, mutta se apu ei ole pois tämän maan iäkkäiltä. Myös heidät pitää hoitaa. Ja hoidetaankin, vaikka nykyinen hallitus huonontaa ja takkuilee tahallaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Mitä muuta käsität väärin? Ukrainaa pitää auttaa, mutta se apu ei ole pois tämän maan iäkkäiltä. Myös heidät pitää hoitaa. Ja hoidetaankin, vaikka nykyinen hallitus huonontaa ja takkuilee tahallaan.

    Käy katsomassa vaikkapa Laakson sairaalassa vanhuksia. Jos tulee ylimääräinen toimenpide, märät kakkavaipat saatetaan vaihtaa seuraavana päivänä. Kaksi hoitajaa ei ehdi, on 29 vaippavanhusta.
    Kokeile pitää kakkavaippoja yli yön.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Käy katsomassa vaikkapa Laakson sairaalassa vanhuksia. Jos tulee ylimääräinen toimenpide, märät kakkavaipat saatetaan vaihtaa seuraavana päivänä. Kaksi hoitajaa ei ehdi, on 29 vaippavanhusta.
    Kokeile pitää kakkavaippoja yli yön.

    Reklamaatioita, muistutuksia, kanteluita ... ja sen sellaisia huomautuksia virallisille, valvoville tahoille on varmasti tehty tuosta(kin)? Täällä huutelu ei auta.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Reklamaatioita, muistutuksia, kanteluita ... ja sen sellaisia huomautuksia virallisille, valvoville tahoille on varmasti tehty tuosta(kin)? Täällä huutelu ei auta.

    Tällöin tulee olla sukulainen huonon hoidon kourissa. Sydämeen voi koskea myös ylipäätään suomalaisen vanhusten ala-arvoinen kohtelu. Eläimistäkin huolehditaan paremmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Tällöin tulee olla sukulainen huonon hoidon kourissa. Sydämeen voi koskea myös ylipäätään suomalaisen vanhusten ala-arvoinen kohtelu. Eläimistäkin huolehditaan paremmin.

    Meteliä kehiin. Mannerheimintielle istumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Mitä muuta käsität väärin? Ukrainaa pitää auttaa, mutta se apu ei ole pois tämän maan iäkkäiltä. Myös heidät pitää hoitaa. Ja hoidetaankin, vaikka nykyinen hallitus huonontaa ja takkuilee tahallaan.

    Onhan se pois. Ei ole rahaa tarpeeksi edes riittävään määrään vaippoja!

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Onhan se pois. Ei ole rahaa tarpeeksi edes riittävään määrään vaippoja!

    Jälleen taas kerran: rahaa on kyllä, se vain jaetaan epätasan ja epäoikeudenmukaisesti. Jakajat laskevat vain rahoja, he eivät ymmärrä, mitä mistäkin säästökohteesta leikkaaminen merkitsee ja meinaa oikeassa elämässä ja arjessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Mutku Ukraina ja suomalaisten vanhusten hoito eivät ole samalla viivalla. Lähimainkaan.

    Ei, Suomessa vanhuksia kuolee hoidon puutteessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Ei, Suomessa vanhuksia kuolee hoidon puutteessa.

    Saattaa heitä kuolla siksikin. Mutta jotkut eivät kuole millään ilveellä, kun hoito on niin hyvää. Ja lääkkeet pitävät hengen yllä, vaikka mitään muuta elämää ei ole vuoteen laitojen sisäpuolella.

    Äänestä

Ei mitään uutta.

Vanhustenhoidossa on ollut ongelmia aina ja ne on olleet julkisia salaisuuksia aina ilmeisesti niin kauan kuin on ollut vanhustenhoitoa.

Laillisuusvalvojat (Eduskunnan oikeusasaiamies, Oikeuskansleri, ym.) ovat kertoneet näistä asioista jo vuosien ajan vuosikertomuksissaan. Lisäksi aktiiviset kansalaiset ovat pöyhineet näitä asioita netissä niin kauan kuin netti on ollut olemassa. Sen lisäksi karvahattulähetystöt ovat kertoneet näistä asioista politikoille vuosi vuoden perään, ilman mitään tulosta.

Kun Suomen Nälkäänäkevien yhdistys kävi vuosia sitten Eduskunnassa kertomassa kansalaisten kaltoinkohtelusta, sosiaaliministeri pyysi heitä käymään luonaan henkilökohtaisesti. Näin oli tehty ennenkin ja myös hänen edeltäjiensä kanssa mutta mitään ei ollut tapahtunut. Tapaus vaiettiin julkisuudessa lähes tyystin.

Hyvä tietysti että ongelma saa palstatilaa, oikein lööppiin asti. Mistäs nyt tuulee kun asiaa ei enää vaieta?

Äänestä

Hoitajapula on varmasti totta, mutta paljon on myös hoitajia, jotka viettävät aikaansa työpaikalla muuten kuin potilaita hoitamalla. On motivaatiopulaa, vastuuttomuutta, leipääntymistä. Siitä kärsii potilaiden lisäksi myös ne hoitajat, jotka tekevät kaikkensa potilaiden hyväksi.

Äänestä
  • Kannattaa kokeilla vanhustenhoitoa kotihoidossa!

    Äänestä

  • Hoitajien on tehtävä paljon töitä myös netin edessä kirjaamalla tapahtuneet, eri potilaat, lääkitykset, raportit ym. Sivullisesta saattaa vaikuttaa hoitajan laiskottelevan. Sitä ei juuri tapahdu, koska töitä on monesti kahden edestä, koska on pula hoitajista.

    Äänestä

  • Vanha vitsi, että hoitajat laiskottelevat. Nyt on paljon työtä myös tietokoneella, raportit, missä käydään potilaat läpi vuoron vaihtuessa ym.
    Jos joku ehtii laiskotella, joutuu pois.

    Äänestä

  • Tuo on totta, vastuunkantajat joutuvat lujille. Työn epätasapainoinen jakautuminen on yksi pahimmista ongelmista.

    Äänestä

En arvosta poliitikkoja, jotka sivuuttavat vanhusten huonon hoidon ja näkevät muiden maiden asiat tärkeämmiksi.
Suomalaisen poliitikon tulisi hoitaa suomalaisten asioita.

Äänestä

Ja toimari sanoi, että "En tiennyt" näistä tuplavuoroista. Just joo. Mahtaako olla tehtäviensä tasalla ???

Äänestä

Mitä tekee hoivakodin johtajat, kun eivät muka tiedä mitä heidän hoivakodissa tapahtuu. Tekevätkö itsensä tyhmäksi. Häh? Luuraako hän omassa toimistossaam. Eikö hänen täytyisi käydä tapaamassa vanhuksia säännöllisesti , kerran viikossa, ja seurata miten hoidan laita on. Onko vain paperien pyörittely tarpeellista työtä.

Äänestä
  • "Kerran viikossa" ! Joka ainoa päivä pitäisi 'pyörähtää' paikalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    "Kerran viikossa" ! Joka ainoa päivä pitäisi 'pyörähtää' paikalla.

    Isolle pampulle annetaan vastuulle kaikki kunnan hoitolaitokset ja sen tehtävä on kiertää siellä vain pitämässä palaverit. Kirjoittaa sijaisille työsopimukset jne.
    Ei ne ole mitään hoitokodin "johtajia" vaan koko systeemin byrokratian pyörittäjiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Isolle pampulle annetaan vastuulle kaikki kunnan hoitolaitokset ja sen tehtävä on kiertää siellä vain pitämässä palaverit. Kirjoittaa sijaisille työsopimukset jne.
    Ei ne ole mitään hoitokodin "johtajia" vaan koko systeemin byrokratian pyörittäjiä.

    Iso pamppu voi olla eri asia. Joka yksikössä on kuitenkin esihenkilö, joka tietää, mitä hoitokodissa tapahtuu ja on toiminnasta vastuussa.

    Äänestä

Paljon pahempaa on omaisena tullut nähtyä, kun vanhemmat oli ensin kotihoidossa, sitten "palvelu"talossa, josta toisen kuoleman jälkeen oli pakko siirtää jäljellejäänyt toiseen ympärivuorokautiseen "palvelu"taloon.

Äänestä
  • Hallituksemme voisi erota.

    Äänestä

Sotea on väännetty vuositolkulla isoilla palkoilla-. Pääasiallinen ongelma jo vuosikymmenten takaa eli LIIAN VÄHÄN HOITAJIA senkun paisuu pahemmaksi.
Päättäjät eivät ole välittäneet tai ymmärtäneet mitä tekevät - kunhan saavat oman palkkansa.
Onko Riikka Purra nyt tyytyväinen?

Äänestä

Kun tulen vanhaksi ja toimintakyvyttömäksi, muistisairaaksi, minulta tulee lopettaa kaikki elämääni ylläpitävät ja pidentävät lääkkeet mm verenpainelääkkeet..
Oireenmukainen kipulääkitys, sallitaan, samoin morphiini jos esim hengenahdistusta.
Ei pakkosyöttöä. Hygieniasta pitää huolehtia. Toivon ympäristön olevan miellyttävä, rauhallinen.
Jos minulla vielä silloin on varoja toivon niitä käytettävän hemmotteluhoitoihin, kampaajaan ,hierontaan,jalkahoitoon .
Minulla tulee olla mukavat kauniit vaatteet ja kengät.
Tällä tavalla olen ohjeistanut jälkikasvuani ja olen tehnyt edunvalvontavaltakirjan heille. Saa nähdä miten käy.

Äänestä
  • Sitten vielä hoitotahtoon kaikki tuo ylös ja selväksi.

    Äänestä

  • Älkää syökö "lääkkeitä" koska ne juuri saavat teidät toimintakyvyttömiksi.
    Miksi muutoin "hyvinvointiyhteiskunnan " vanhukset ovat aivan järkyttävän huonokuntoisia verrattuna köyhien maiden vanhuksiin? Jos ei kemikaalikoktailit aiheuta rappiota?
    Lukekaa niiden sivuvaikutukset älkääkä luulko että ne tulee "vain muille ei mulle".

    Verenpainetta voi laskea lopettamalla leikkeleet ja valmisruuat ja syömällä leivän päällä suolattomia tuotteita kuten kurkkua ja tomaattia.
    Välillä sopii syödä suolaista koska sitä tarvii esim kesähelteellä mutta leikkeleiden suola on äärimmäisen huonoa. Tavallinen ruokasuolakin on terveellisempää kuin valmisruokin maantiesuola.

    Valitettavaa tietenkin on että tämä neuvo sensuroidaan koska ylläpidon päämäärä on sama kuin ihmisiä tuhoavan yhteiskunnan päämäärä.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Älkää syökö "lääkkeitä" koska ne juuri saavat teidät toimintakyvyttömiksi.

    https://parhaatlahjaideat.fi/foliohattu/

    Olen käyttänyt noita metodeja verenpaineen hoitoon. Laskin kaikki suolat jugurtista lähtien . Lopetin leivän syönnin, matalimmillaan päsin alle 2 g / vrk, jouduin kuitenki aloittamaan lääkityksen kun ei noilla keinoilla hoitunut.
    .

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Olen käyttänyt noita metodeja verenpaineen hoitoon. Laskin kaikki suolat jugurtista lähtien . Lopetin leivän syönnin, matalimmillaan päsin alle 2 g / vrk, jouduin kuitenki aloittamaan lääkityksen kun ei noilla keinoilla hoitunut.
    .

    Onko jugurtissa suolaa? Oikeaa leipää ei kannata lopettaa. Sen sijaan leipä, joka on pullaa, pois heti. Tuota pashkanjauhantakommenttia, johon olet vastannut, älä vain missään nimessä usko.

    Äänestä

Koko ajan löytyy karmeita tapauksia lisää.

Äänestä

Ja hoitajat eivät tehneet mitään koska joivat vaan kahvia toimistossa. On se niin HÄVYTÖNTÄ !!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

IS:n toimittaja soluttautui työntekijäksi palvelutaloon.
Kannattaa lukea, löytyy sekä netistä että tämän päivän lehdestä.

Aivan yhtä karmeaa on vanhusten pitkäaikainenhoito sairaaloissa. On jopa vaippavastaavia. Saa antaa ainoastaan kolme vaippaa vuorokaudessa. Joillakin vuotaa kuin olisi pissalla. Kolme vaippaa ei riitä alkuunkaan.

Ei ole edes riittävästi hoitajia vaihtamaan vaippoja niin usein kuin voisi vaihtaa. Joitakin vuosia sitten Laakson sairaalan osastolla oli 2 hoitajaa klo 17 jälkeen ja 29 vanhusta vaipoissa. Jos tuli toimenpide, vaippaa ei ehtinyt vaihtamaan kuin seuraavana päivänä. Ystäväni pylly tulehtui ja oli haavainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu