YLE ei petä. Nyt Israelia syytetään ”viisuhakkeroinnista”. Mitään tällaista ei kuitenkaan ole tapahtunut. Hakkerointi tarkoittaa tunkeutumista tietojärjestelmiin, eikä sellaisesta ole edes epäilyjä. Kansa on vain äänestänyt YLEn mielestä ”väärin”.
Mutta tarkastellaanpa mitä todella on tapahtunut:
Valtava joukko artisteja on näkyvästi vaatinut Israelin boikotointia.
Israelin viisuedustajaa on häiritty ja vihainen väkijoukko on protestoinut häpäisemällä juutalaisia muistomerkkejä ja synagogia.
Osa ”ammattituomareista” kieltäytyy edes sanomasta Israelin nimeä (puhutaan ”I-valtiosta”) ja on suoraan ilmoittanut ettei tule antamaan pisteitä Israelille.
YLEn selostaja huokasi suorassa lähetyksessä helpottuneena, että ”Euroviisut on pelastettu”, kun Israel ei voittanut.
Onkin perusteltua kysyä, mikä taho tätä epäasiallista vaalivaikuttamista oikeastaan harrastaa? Onko Euroviisut tosiaan tasapuolinen pelikenttä kaikille osallistujille, myös Israelille?
Vai olisiko käynyt niin, että kun kaikki hyökkäävät yhtä valtiota vastaan, niin sympatiat kääntyvät tuon valtion puolelle?
Erityisesti, kun tuo valtio on joutunut järkyttävän terrori-iskun kohteeksi ja on alueen ainoa demokratia, jossa samoin ainoana järjestetään joka vuosi avoimesti Pride-karnevaali. Luulisi senkin painavan jotain Euroviisuja seuraavassa yleisössä.
Ainakin minua tällainen koulukiusaaminen häiritsee, enkä halua antaa valtaa kiusaajille.
Sanotaan yhdessä EI rasistiselle antisemitismille ja äänestetään Israel voittoon tänä vuonna!
Tässä linkki tuohon YLEn juttuun:
https://yle.fi/a/74-20215457?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp
Mutta tarkastellaanpa mitä todella on tapahtunut:
Valtava joukko artisteja on näkyvästi vaatinut Israelin boikotointia.
Israelin viisuedustajaa on häiritty ja vihainen väkijoukko on protestoinut häpäisemällä juutalaisia muistomerkkejä ja synagogia.
Osa ”ammattituomareista” kieltäytyy edes sanomasta Israelin nimeä (puhutaan ”I-valtiosta”) ja on suoraan ilmoittanut ettei tule antamaan pisteitä Israelille.
YLEn selostaja huokasi suorassa lähetyksessä helpottuneena, että ”Euroviisut on pelastettu”, kun Israel ei voittanut.
Onkin perusteltua kysyä, mikä taho tätä epäasiallista vaalivaikuttamista oikeastaan harrastaa? Onko Euroviisut tosiaan tasapuolinen pelikenttä kaikille osallistujille, myös Israelille?
Vai olisiko käynyt niin, että kun kaikki hyökkäävät yhtä valtiota vastaan, niin sympatiat kääntyvät tuon valtion puolelle?
Erityisesti, kun tuo valtio on joutunut järkyttävän terrori-iskun kohteeksi ja on alueen ainoa demokratia, jossa samoin ainoana järjestetään joka vuosi avoimesti Pride-karnevaali. Luulisi senkin painavan jotain Euroviisuja seuraavassa yleisössä.
Ainakin minua tällainen koulukiusaaminen häiritsee, enkä halua antaa valtaa kiusaajille.
Sanotaan yhdessä EI rasistiselle antisemitismille ja äänestetään Israel voittoon tänä vuonna!
Tässä linkki tuohon YLEn juttuun:
https://yle.fi/a/74-20215457?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp
Vastaukset 162
Vanhimmat
Israel ei tavallaan kuulu Euroalueeseen.
Ääliö!
Eurovision laulukilpailuun kuuluu vuonna 2026 yhteensä 35 maata. Kilpailuun osallistuvat maat ovat Euroopan yleisradiounioni EBU:n jäseniä.
Israel ei kuulu Eurooppaan, mutta osallistuu EM-kisoihin.
Ei ole mikään Euroopan Mestaruus, vaan yleisradioyhtiöiden kilpailu, usko jo.
Urheilussa on EM-kisoja.
Miksi Israel on mukana Euroopan mestaruuskisoissa yleisurheilussa, vaikka on Aasiassa. Koska aasialaiset eivät ota sitä mukaan samasta syystä, kun Etelä-Afrikkaa ei kelpuutettu olympialaisiin. Kysymys oli silloin apartheid politiikasta. Ja Israel... Te Tiedätte...
Ei sillä ole mitään ymmärrystä asioista
Israel kuuluu natsialueeseen.
EBU syyttii ei YLE, idootti Persuille tiedoksi
Hakkerointi tai ei, voittaja valitaan uudella tavalla.
Kyse onkin kyse ylen antisemitismistä.
Mikäli EBU muuttaa sääntöjä, niin tuskin silloin on kyse Ylen antisemitismistä.
Ai niin YLEkö tämän jutun aloitti? Vai meneekö sinulla taas puurot ja vellit sekaisin kun et ymmärrä että YLE vain välittää tämän uutisen. ...
Juuri näin.
Missä puhuttiin aloittajasta?
Seli seli. Jäit kiinni housut kintuissa. Sinä kun kirjoitit näin:
"YLE ei petä. Nyt Israelia syytetään ”viisuhakkeroinnista”. Mitään tällaista ei kuitenkaan ole tapahtunut. Hakkerointi tarkoittaa tunkeutumista tietojärjestelmiin, eikä sellaisesta ole edes epäilyjä. Kansa on vain äänestänyt YLEn mielestä ”väärin”.
Niin että missä mielessä YLE katsoo että kansa on äänestänyt "väärin"? Ynnä kerro vielä, että YLEkö ei olisi saanut kertoa tästä asiasta yhtään mitään? Sittenkö YLE ei oli yllättänyt? Plus vielä, että miten YLE saa nyt kansan äänestämään "oikein"? Pakottaako se sinutkin äänestämään oikein?
Totta.
Israel ei ole Eurooppaa! Se ei kuulu Euroviisuihin! Mutta yhtä lailla kuin Venäjä, se pitää poistaa kisasta sotaa käyvänä maana.
Israel on hirveä roistovaltio joka on käynyt sotaa perustamisestaan lähtien. YK teki aikanaan suuren virheen kun se päästi juutalaiset tuohon kohtaan ilman että varmisti alueen jakautumisen oikein.
Sotaa kestänyt jo yli 70 vuotta! Istael laskentaa reviriään kaikkien lakien vastaisesti. Tämän se tekee USA:n avustuksella ilman mitään hyväksyntää YK:lta.
Tyhmyytesi on ylitsepursuavaa. 😆
Eurovision laulukilpailuun kuuluu vuonna 2026 yhteensä 35 maata. Kilpailuun osallistuvat maat ovat Euroopan yleisradiounioni EBU:n jäseniä.
Juutalaiset ovat asuneet Israelissa kauemmin kuin mikään muu kansa. Jerusalem on ollut vain israelilaisten ja juudealaisten pääkaupunki.
Arabit ovat vieraslaji tulla alueella.
Juurikin!
Euroviisuissa on ollut mukana Australiakin, koska sillä on Britannian kautta yhteys EBU:un.
Juuri näin. Outoa tietämättömyyttä noilla.
Persutkaan eivät turhana päänaukomisliikkeenä kuuluu suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta täällä ne vaan loisivat yleisenä naurunaiheena🙈
Suksi kuuseen.
Israel on peto.
Perut voi hukkua Välimereen.
Hyvä analyysi.
Kappas kun aito-lainenkin ehti paikalle. Taas kerran hän "tuotti" pitkä ja syvällisen analyysin asiasta.
Aito_lainen on pöllinyt aloituksen tekstin Atte Kalevan Fb-sivulta, tietenkään mainitsematta kyseistä lähdettä.
Julkinen kirjoitus, Räyhä-Repe!
Vaikka olisi julkinen, ei se tarkoita että sen saa varastaa ilman mainintaa alkuperäisestä lähteestä.
YLE jos mikä on vasemmistomedia.
Siten uutisen on pakko olla väärä.
Ihme kun YLE saa toimia.
Oikeistohallituksen aikaan.
Herrat ne siellä päättää linjauksista.
Turha sotahulkujen itkeä.
Purra voimallisesti vaikuttanut. Tulee eduskuntaa, luontoa, ruotsinkielisiä ohjelmia, jumalanpalveluksia ja uutisia sekä urheilua.
Miten Purra noihin liittyy?
Purra vähentää Ylen rahoitusta. Nyt esitetään halpoja ohjelmia kuten uusintoja.
Myös Ylen pomot on kokoomukselaisia..hei tollot, .
Viime kisoissa mielestäni Israelin edustuskappale oli yksi parhaista ja olisin kenties sitä äänestänyt, mikäli YLEllä haluaisin jotain äänestää. Mutta YLE päättää, millaisesta musiikista saan pitää. Niinhän vasemmisto aina haluaa määrätä, mitä saa kuunnella, katsoa tai puhua, kirjoittaa.
Onko se automaattisesti vasemmistoa jos ei pidä Israelista.
"Mutta YLE päättää, millaisesta musiikista saan pitää."
Oletpa sinä helposti vietävissä, jos kerran YLE saa päättää mistä pidät.
Esimerkiksi minä en pidä läheskään kaikesta musiikista mitä YLE lähettää.
Mitä sitten? Kuka pitäisi?
Kun muka YLE päättää mistä musiikista saa pitää..
Mitä sitten?
Voi raukkaa.minä teen päätökset ihan itse.
Lähettää samaa kuin muutkin.
Onkohan nämä nillittäjät edes 10 vuotiaita ?
Onko Israel Eurooppaa?.
Pitäisikö olla?
Lopulta sama Gazan uhreille mitä musiikkia ja kuka soittaa.
Se vain musiikkia.
YLE ei petä. Uutisoinnissa faktat tarkistetaan huolellisesti. Jos YLE kertoo, että Israel pelaa filunkia, pitää se paikkansa, vaikka tiedän sellaisia olevan, joiden mielestä kaikki mitä Israel tekee on oikein. Oli sitten kysymys palestiinalaisten kurmoottamisesta tai viattomien murhasta.
Päivän vitsi, kiitos! 🤣
Olis kammottavaa jos YLE tanssis sotahullujen pillin mukaan
Todella kammottavaa, olis vitsit vähissä.
YLEen menee noin 600 miljoonaa, Virossa heidän omaan yleen menee noin 200 miljoonaa. Mistä moinen ero maittemme välillä.
Yksi syy tuohon eroon on se, että yhden puolueettoman toimittajan tilalle tarvitaan Ylessä kaksi vasemmistolaista toimittajaa. Ja heille avustajat!
Onko Viron yleisradiolla Yle Areenan kaltaista palvelua?
Virossa on huonommat palkat.
Myös väkiluku on huomattavasti pienempi.
Mitkä ihmeen avustajat?
Jotka keksii ne valeet, kuten että sodassa kuolee ihmisiä ja lapset kärsii.
Juuri niin!
Aivan. Venäjällä on enemmän väkeä, mutta Suomessa paremmat palkat.
YLE saa tiedot kansainvälisiltä uutistoimistoilta ja omilta ulkomaantoimittajilta. Ja kyse on tiedoista. Ei mistään kaatumakokouksen saarnoista....
Punavihreiltä toki.
Valitsevat mitä kertovat ja mitä jättävät kertomatta.
Juuri näin.
Ei Yle mikään TV7 ole.
Isot mediat miettivät jatkuvasti ja ottavat selvää mitä uutisia on hyvä esittää. Lukijat ja näkijät on syytä pitää tyytyväisinä.
Oho! Empä ole koskaan kuullut että esim Reuters tai CNN olisi kommareiden ohjauksessa. Joten ei mene todellakaan läpi. Sinä voisit myös miettiä, että eikö Israel tee koskaan sinusta mitään väärää?
Sinustako sodassa ei siis kuole ihmisiä? Ketä siellä sitten kuolee?
Ylen rahoitus verovaroin pitää lopettaa
Että ei olisi valtakunnallista kanavaa, joka pitää yllä tärkeitä asioita? Eli mainosten varassa kaikki.
Juuri noin on ainakin Espanjassa. Kaikilla kanavilla mainoksia.
Onhan ylelläkin mainoksia omista ohjelmistaan.
Se on omien ohjemien ja palveluiden markkinointia, ei mainoksia.
Israel on maailman syöpä piste…
Rasistisella kansanmurhaavalla apartheidilla ei olisi ihmisoikeuksia arvostavassa maailmassa mitään asiaa noihin viisuihin.
Siionatsit murhaavat, kidnappaavat, kiduttavat, raiskaavat ja varastavat joka päivä. Massakontrollimediat valkopesevät, valehtevat ja vaikenevat rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Todisteet väitteillesi!?
Miksi sinä vaadit todisteita tuohon tekstiin, kun itse te laitauskovaiset ette koskaan anna mitään todisteita omiin teksteihin? Kaikki ne uutiset joita tulee Israelista ja sen toiminnasta ovat aina automaattisesti teidän mielestä propagandaa.
Mitä tulee vastaamaasi tekstiin, niin se on suurelta osalta täyttä paskaa. Mutta jos sanan "siionatsit" vaihtaisi sanaksi "muslimit" niin sinä liputtaisit sen puolesta ilman pienintäkään epäilyksen häivää. Olette te ihme sakkia te laitauskovat.
Ilman muuta Israel kuuluu Euroviisuihin. Yksi rahoittajista, Yle kertoi eilen tv-uutisissa toimittajansa suulla, miten Israel vapauttaa naapurimaansa Libanonin terroristien vallasta.
Ikävät asiat jäivät kertomatta eli Israel on käytännössä syyllistynyt sotarikokseen muun muassa Libanonin eteläosia vallatessaan. Euroviisut on niin ihana, voimauttava ja tärkeä asia, ettei tämä pikkuseikka saa vaikuttaa Israelin osallistumiseen.
Unkari kyllästyi probagandan pakkosyöttöön omalta "Yleltään "
ja lopetti sen !
https://www.suomenuutiset.fi/unkarin-uusi-johto-lopettaa-valtiollisen-valhetehtaan-valtamedia-on-demokratian-uhka-kaikkialla/
Saman voi tehdä Suomessa, Ylestä on enemmän haittaa kuin
hyötyä.
2 miljoonaa euroa menee hukkaan joka päivä kun Yleä pidetään
turhaan yllä.
Heh he ehehehehe heeh hee. Huvittavaa sinänsä että tähän saakka persut ovat kehuneet Orbanin hallintoa ja sen toimittaa ihan avoimesti. Ja nyt sitten ollaankin yhtäkkiä aivan eri mieltä.
"... perussuomalaiset osoitti sympatiaa Puolan ja Unkarin suuntaan esittämällä suuressa valiokunnassa, että EU-rahojen saaminen irrotettaisiin oikeusvaltiomekanismista.
Tiistaina perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio ilmaisi tukensa näille kahdelle maalle Twitterissä symbolein: sydänemojilla sekä Unkarin ja Puolan lipun kuvilla."
https://yle.fi/a/3-11659165
Huuhaaa-studio on pahin!
”Huvittavaa sinänsä että tähän saakka persut ovat kehuneet Orbanin hallintoa ja sen toimittaa ihan avoimesti. ”
Siis hehän ovat jopa vaatineet, että suomessakin Ylen pitäisi toimia vain heidän ääritorvenaan, kuten Unkarissa oli :D
Kun Magyaria ei päästetty kanavan haastatteluihin enää syksyn 2024 jälkeen, niin sen esti Orbanin johtama Fidesz-puolue. Siellä Ylellä rajoitettiin siis kaikkien oppositio politikkojen esiintymistä sekä etenkin hallintoa ei saanut arvostella millään tavalla.
Magyar siis aloittaa uudistukset heti, kun uusi hallitus on muodostettu;
”Yksi uudistuksistamme on, että tämä valheiden tehdas lopetetaan sen jälkeen, kun Tiszan hallitus on muodostettu.” ja ”… tilalle luodaan itsenäinen, objektiivinen ja puolueeton media yhdessä muiden puolueiden kanssa.”
Onko Ylellä yhtään ei-vasemmistolaista toimittajaa?
Yhtä monta kuin mitä sotahulluja.
Tätä nyt on käsitelty aikaisemminkin. Eli Susanna Päivärinta, nykyinen kokoomuksen kansanedustaja, entinen YLEn toimittaja. Petri Sarvanmaa, entinen kokoomuksen meppi ja myös entinen YLEn toimittaja.
Pauli Aalto-Setälä, entinen YLEn free lancer toimittaja, nykyinen kokoomuksen kansanedustaja. Teemu Keski-Sarja, entinen YLEn free lancer toimittaja, nykyinen PS:n kansanedustaja. Ruben Stiller, YLEn eläkkeellä jäänyt mutta edelleen töitä jatkava toimittaja, joka ilmoitti juuri taannoin suorassa lähetykseksessä puoluekannaksi RKP:n.
Onkohan tuo Euroviisu-kisa taas yksi uusi keino, jolla antisemitistit saavat osoittaa juutalaisvihaansa? Jotkut kiihoittavat itsensä pyhään vihaan Israelia vastaan,ja kaikki Israelin toiminta nähdään vain huonossa valossa.
Israelin viisukappaleet ovat olleet parhaita.
Nuo samat syytökset vuodesta toiseen ja Hamasin tai Iranin julmuuksista ei puhuta mitään, vaikka siellä hirtetään homoja. Viha sokaisee.
Nimeä viisi!
Älä komentele vaan kysy asiallisesti kysymysmerkkiä käyttäen.
Kysy itseltäsi: Eikö Israel tee koskaan sinusta mitään väärää....?
YLE
lopetetaan
ja säästyneet rahat
terveydenhoitoon.
Rahat eivät tule kanavoitumaan terveydenhuoltoon, näkeehän tämän jo katsomalla USA esimerkkiä, jossa yleisradiotoiminta on lähes olematonsa.
Kukas sitten lähettää jumalanpalveluksia isoista kanavista? Vai kuinka monta kertaa olet seurannut tälläistä ohjelmaa maikkarilta tai neloselta?
YLE:llä liikaa kapitalistin kätyreitä.
Se ongelma.
Ei sotahulluus.
Punikkien YLE! 🤮
YLE:lla aivan liikaa kapitalismin länsimaista hapatusta
Siksi suitsii sotahulluutta kun ei ole hyvä bisnes yleisesti. Vain asetehtaille.
”Nyt Israelia syytetään ”viisuhakkeroinnista”. Mitään tällaista ei kuitenkaan ole tapahtunut.”
Kyllä tuossa artikkelissa esitettiin aika monta kohtaan, jotka herättävät kysymyksiä.
”Viimeistään kaksi viime vuotta ovat näyttäneet, että euroviisujen äänestystuloksiin on mahdollista vaikuttaa poliittisesti masinoidulla kampanjalla.”
”Somemainokset oli ostanut Israelin valtiollinen viestintätoimisto IGAA.”
Eikä IGAA osaamista voida kieltää. Israelissa on oikeasti todella hyviä ”hakkereita”, ihan valtion palveluksessa.
Israelin ehdokasta mainostettiin massiivisesti:
”…mainosten keskeinen viesti oli ”voit äänestää jopa 20 kertaa”. Tätä viestiä jakoivat laajasti Israelin suurlähetystöt ympäri Eurooppaa, ja se loisti myös Times Squaren valomainoksessa New Yorkissa.”
Koska Ebu on tehnyt sääntömuutoksia, niin kyllä sielläkin on asiaan havahduttu.
Sieltä poimittua;
”Päivitetyt äänestysohjeet tukevat artistien ja heidän kappaleidensa asianmukaista mainostamista (mikä on erittäin tärkeä osa ammattimaista musiikkiteollisuutta), mutta "ne estäisivät suhteettomia mainoskampanjoita... erityisesti silloin, kun niitä toteuttavat tai tukevat kolmannet osapuolet, mukaan lukien hallitukset tai valtion virastot".”
”Vuoden 2026 kilpailussa maksutapaa (verkko, tekstiviesti ja puhelinsoitto) kohden annettavien äänten enimmäismäärä lasketaan 20:stä 10:een.”
”Kaikkien tuomariston jäsenten on allekirjoitettava virallinen vakuutus, jossa he vahvistavat äänestävänsä itsenäisesti ja puolueettomasti, etteivät koordinoi toimintaansa muiden tuomariston jäsenten kanssa ennen kilpailua ja että he ovat tietoisia sosiaalisen median käytöstään eli etteivät jaa mieltymyksiään verkossa ennen kilpailun päättymistä.”
”Näiden parannusten lisäksi EBU jatkaa tiivistä yhteistyötä äänestyskumppaninsa Oncen kanssa laajentaakseen kilpailun edistyneitä turvajärjestelmiä, jotka havaitsevat ja estävät vilpillisen tai koordinoidun äänestystoiminnan…”
Kyllä Israel yrittää käyttää tilaisuutta maineensa pesemiseen
Kyllä EBU yrittää tehdä kaikkensa, että Israelin kappale ei vaan voittaisi.
Kyllä ainakin Suomen YLE mainostaa jatkuvasti suomalaista kappaletta ja julistaa sen voittajaksi harva se päivä.
Israelille ei sallittaisi samaa.
Mainostaako YLE suomalaista kappaletta ulkomailla?
Ai ihan valtion rajoilla Yhdysvalloissa mainostetaan? :D
Hyvä että muuttivat sääntöjä, niin on vähemmän vilunkia.
"Sanotaan yhdessä EI rasistiselle antisemitismille ja äänestetään Israel voittoon tänä vuonna!"
Eli musiikillisilla ansioilla ei sittenkään tässä musiikkikisassa ole mitään merkitystä?
Pilasit tekstisi tunnustamalla kilpailutulosten manipuloinnin Israelin hyväksi.
Pidän israelilaisesta musiikista ja Eurovision laulukilpailun perusajatuksesta kansojen kokoajana. Mutta jatkuva musiikkitapahtuman politisointi saa minussa vahvistumaan ajatuksen, että Israelin ei todellakaan pitäisi osallistua. Paitsi jos se osaa tehdä sen puhtaat jauhot pussissaan.
Venäjästä oltiin joskus miten paha maa, mutta eihän se tee muuta kuin yrittää lihamyllyllä epätoivoisesti yrittää hyökätä naapurimaahan.
Sille ilman kansanmurhia pitäisi olla tie auki tähtiin.
Ylen Huuhaa-studio on jo vitsi.
Ei tosiaan jaksa. Kun ennen vaaleja YLELLÄ oli kaikissa asioissa joku perussuomalainen.
Kyllä ärsytti nähdä YLELLÄ koko ajan perussuomalaisia. Samaa se on tänäkin päivänä.
4 👍
Reporadio! 😂
Verotulot pois Yleltä!
Mainosteevee siis tulossa.
Ei!, rahat haihtuisi Purran sopeutuseläkkeesiin, ja loput oligarkkien liiveihin.
"Verotulot pois Yleltä!"
Ei missään numessä. YLE on ohjelmatarjonnaltaan Suomen monipuolisin mediatalo. Valitettavasti jo leikatut rahat ovat leikanneet jonkin verran myös tätä tarjontaa, mutta yhä edelleen se on monipuolisin ja siten paras.
Jos näin tehdään, niin sittehän sinä voit katsella maikkarin lähettämiä jumalanpalveluksia. Mitäpä näkyy?
Miten niin minä?
Sori, huomasin jälkeen päin, että kommentoit Anonyymi00085:lle. Juu hän voi yrittää katsoa jumalanpalveluksia maikkarilta tai joltain tv7 -kanavalta.
Äärioikeisto persuineen on jatkuvasti haukkumassa Yleä.
Yle ei tietenkään oo ryhtynyt persujen'kaan äänitorveksi,
- miksi ihmeessä yleishyödyllinen media kannattaisi ensinkään kuvamanipuloin propagandaa, nyrkein aatettaan ajavaa ääritolloporukkaa?
Rasistinen apartheid mainostaa itseään ja hankkii kansanmurhaamiselle hyväksyntää.
Ehkä nähdään ensimmäistä kertaa, kun Euroviisulavalla omasta mielestään yli-ihminen siionatsi vetää osana showta Jeesus-patsasta lekalla naamaan?
Apartheidin rasisti potkii nunnaa?
IDF-tero ampuu avustusjonossa olevaa nälkään näännytettya lasta kiväärillä päähän? Ampuu äidit lapsineen kirkkoon?
Pitääkö lebensraum-bibi kuuluisan Amalekia-puheensa naapurikansojen murhaamisesta viimeiseen mieheen, naiseen, lapseen ja vauvaan?
Kukaan humaani ihminen ei ole rasististen apartheidviisujen kanssa missään tekemisissä.
Ovat nuo natsit vallanneet jo Euroviisutkin, kun täälläkin natsit riehuvat?
Juutalaisviha menee jo elävän musiikinkin edelle.
Ei ole kristisuskolle hyväksi tehdä tappamismusiikkia.
Kyllä vaan.
YLE on Venäjän kätyri.
Ottaako päähän kun Yle ei ookaan ryhtynyt persujen äänitorveksi,
- ensinkään yle ei kannata persujen tekälytyökaluin tuotettua kuvallista mamu-propagandaa, - ja ei myöskään kulkueis nyrkein aatettaan ajavaa ääritollosakkia.
Voisitko kertoa missä tämä näkyy? Miten YLE uutisissa ylistää Putinia ja hänen toimintaansa? Olisiko sinulla laittaa joku esimerkki? Ja siksi ei riitä joku kaatumakokouksessa kuultu saarna....
Er siis voinut. Eli puhuit täyttä paskaa. No sehän on teille laitauskoville tyyppillistä että kaatumakokouksen "tiedot" ovat teille totta....
Kertokaapa nyt arvon laitauskovaiset valittajat, mikä valtakunnallinen iso tv- tai radiokanava lähettää enemmän uskonnollista ohjelmaa kuin YLE? Kuinka monta kertaa olette katsoneet esim maikkarilta tai neloselta jumalanpalvelusta?
youtubesta niitä hyvä katsoa koska tahansa ja kelailla yli mitä ei jaksa katsoa.
You-tube ei ole mikään tv-kanava. Joten hyvin heikko yritys....
Israel pitäisi heittää pois viisuista, mokomat tappavat paskat.
Niinkö meinaat?
Israel on uskonnollisesti ja etnisesti monimuotoinen valtio, jossa juutalaisuus on enemmistöuskonto (reilut 73 % Israelin väestöstä on juutalaisia),
maassa asuu myös muslimi-, kristitty- ja druusivähemmistöjä.
Alue on historiallisesti ja uskonnollisesti keskeinen kolmelle suurelle monoteistiselle uskonnolle: juutalaisuudelle, kristinuskolle ja islamille.
Israelin euroviisu kappale viimevuonna 2025 oli aivan loistava..
https://www.youtube.com/watch?v=Q3BELu4z6-U
(Yuval Raphael - New Day Will Rise | Israel 🇮🇱 | Official Music Video | #Eurovision2025)
Suomalainen '89 vuonna esitetty euroviisukappale kertoo tästäpäivästä paljon..
https://www.youtube.com/watch?v=2xipB8SDtP8 Huominen Eurooppa (live 1989)
Ei voinut kuunnella, lauloi niin nuotin vierestä.
Yleisön ehdoton suosikki,!
Hoho hoh hoijaa. "Yleisön ehdoton" suosikki ei ole silloin kun vain osa on samaa mieltä. Lisäksi teidän laitauskovien on ilmeisen mahdotonta ymmärtää, että jos jää huijauksesta kiinni, niin silloin siitä tulee seurauksia. Mutta teidän mukaanhan Israel ei tee koskaan yhtään mitään väärin...
Tänään 11.5. Yle Aamu TV , ja siellä Ylen kulttuuritoimittaja selosti israel demoniaa siihen malliin, että Israel saa minun ääneni, vaikka siellä laulais käkikello. Tämä kulttuuritoimittaja kertoi, kuinka euroviisuissa on politiikkaa väkisinkin mukana. Siis saakoon Israel sitten poliittisen kannan oton ja minun ääneni. Voi taas tulla äänivyöry Israelille ns. yleisöäänestyksessä.
Israelin valtio on perustamisestaan 1948 lähtien ollut vihamielisten valtioiden ympäröimä ja juutalais kansaa on yritetty hävittää tai työntää mereen monen sodan avulla. Israelille on turvallisuus numero yksi prioriteeteissä . Arabivaltiot eivät ole pystyneet hävittää valtiota nimeltä Israel.
Tämäkin kulttuuritoimittaja oli nainen ja toisaalta ymmärrän hänen mielipiteensä ,kun ottaa huomioon arabivaltioissa vallitsevan upean tasa-arvon ,mitä tulee miesten ja naisten välisiin suhteisiin. Iran, Afganistan jne...
En ole pahemmin seurannut koko viisuja mutta kuka on Palestiinan ehdokas tänä vuonna?
Eikös sen etunimi ole joku Rasmiar?
Kyllä, Yle ei petä se on uskollinen terrorijärjestö Hamasin propakandalle, (alias Gazan terveysministeriö) tai Libanonin terveysministeriö (alias Hizpollahin terveysministeriö), vaikka BBC on jo ajat sitten sanonut antaneensa väärää tietoa Gazan tilanteesta ja pyytänyt anteeksi uutisointiaan.
Omistaako Iran nykyään Ylen?
Tätä nyt on käsitelty aikaisemminkin. Eli Susanna Päivärinta, nykyinen kokoomuksen kansanedustaja, entinen YLEn toimittaja. Petri Sarvanmaa, entinen kokoomuksen meppi ja myös entinen YLEn toimittaja.
Pauli Aalto-Setälä, entinen YLEn free lancer toimittaja, nykyinen kokoomuksen kansanedustaja. Teemu Keski-Sarja, entinen YLEn free lancer toimittaja, nykyinen PS:n kansanedustaja. Ruben Stiller, YLEn eläkkeellä jäänyt mutta edelleen töitä jatkava toimittaja, joka ilmoitti juuri taannoin suorassa lähetykseksessä puoluekannaksi RKP:n.
-------------------------
Totta. Nämä Kokoomuksen kansanedustajat tuppaavat olemaan ENTISIÄ Yleisradion toimittajia. Poikkeuksena Susanna Päivärinta sekä Ruben Stiller joka on porvarillisen woke-puolueen äänestäjä.
Teemu Keskisarja tuskin on enää tervetullut töihin Yleisradioon.
😊😊😊😊😊
Anteeksi nyt, mutta kun siirryt kansanedustajaksi, niin sinusta tulee entinen "ammattilainen" vanhalle urallesi, oli se sitten mikä tahansa. Kuitenkin tuo kuvio selittää sen, että YLEssä on monenlaista toimittajaa töissä.
Itselläni on esim tuttu kokoomuksen valtuutettu, joka kumpikin kaksi poikaa ovat töissä YLEllä. Mitä tulee Teemu Keskisarjaan, niin se että jos hänellä on hyviä ideoita ja YLEn kassa kestää niin en näe mitään syytä etteikö hän voisi tehdä YLElle sarjan vaikka Suomen historian ahkerimmista eläimiin sekaantujista. Näitä asioita hän kun käsitellyt omissa tutkimuksissaan.
Toinen hyvä esimerkki on Sampo Terho, joka oli ex-persujen näkyvimpiä hahmoja. Kun hän tipahti pois eduskunnasta, niin hänen ALKU-tuotanto yhtiönsä teki loistavat dokumentit Kieltolaista, Tanssikiellosta ja Stalinin suuresta vainosta. Miten tämä voi olla mahdollista jos väitteesi siitä, ett YLE on täysin politisoitunut?
https://www.alkutuotanto.fi/
Varmaa ylen antisemitismiä.
Sitä on kaikki mikä ei ole sotahulluutta.
”Anonyymi00088” 2026-05-08 09:48:28 kirjoitti: ”Äärioikeisto persuineen on jatkuvasti haukkumassa Yleä. Yle ei tietenkään oo ryhtynyt persujen'kaan äänitorveksi…”
Äärioikeisto kaikkialla yrittää estää vapaan tiedonvälityksen. Sen vuoksi heillä on hampaissaan mediat, jotka noin toimivat.
Etenkin nämä valtiolliset yleisradiot halutaan muuttaa vain heidän propaganda kanavikseen.
En lakkaa ihmettelemästä sitä, miksi niin moni uskova on tähän lähtenyt mukaan?
Aihe oli siis se, miten isrel vaikutti viimekerralla Euroviisuissa.
Israelin ehdokasta mainostettiin massiivisesti:
”…mainosten keskeinen viesti oli ”voit äänestää jopa 20 kertaa”. Tätä viestiä jakoivat laajasti Israelin suurlähetystöt ympäri Eurooppaa, ja se loisti myös Times Squaren valomainoksessa New Yorkissa.”
Koska Ebu on tehnyt sääntömuutoksia, niin kyllä sielläkin on asiaan havahduttu.
Kyse oli pikemminkin äänten kalastelusta sääntöjen vastaisesti. Kampanjaa veti Isrelin hallitus.
Nyt tilanne on tämä :Euroopan yleisradioyhtiö EBU on antanut israelilaiselle yleisradioyhtiö KAN:ille virallisen varoituksen.
”Suora kehotus käyttää kaikki kymmenen käytettävissä olevaa ääntä yhden artistin tai kappaleen hyväksi ei ole sääntöjemme eikä kilpailun hengen mukaista.”
Näin siksi että Israelin edustaja Noam Bettan kehotti mainosvideossaan ihmisiä käyttämään kaikki kymmenen ääntään Israelin hyväksi.
Ylehän MAINOSTAA JOKA PÄIVÄ Suomen edustajia ja povaa heille voittoa.
Samoin kai tekevät muutkin maat, Israel mukaanluettuna."
Miksi Israelin mainonta olisi niin väärin, kun muutkin maat mainostavat omaa esiintyjäänsä?
Mainostaako Yle Suomen edustajia ulkomailla?
Kyllä!
Somen ja UMK:n välityksellä jonkin verran.
>>Anteeksi nyt, mutta kun siirryt kansanedustajaksi, niin sinusta tulee entinen "ammattilainen" vanhalle urallesi, oli se sitten mikä tahansa. Kuitenkin tuo kuvio selittää sen, että YLEssä on monenlaista toimittajaa töissä. >>
Yhtenäisen Venäjän kansanedustajaksi Duumaan.
😊😊😊😊😊
ylen/hamasin reporttereilta on jääny tämä kertomatta.
Raportti: Seksuaalinen väkivalta oli Hamasin harkittu strategia
https://www.hs.fi/maailma/art-2000012001642.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=hs_tf&utm_source=is.fi&utm_content=promobox
Eikö tuollaisen kertominen ole rasismia?
Kyllä, jos demareita on uskominen. Nasima ainakin on sitä mieltä.
Yök YLE! 🤮
Ja kuitenkin katsot.
Ylevero pois!
Ylessä ei oke yhtään oikeistolaista toimittajaa?
7 Lokakuuta
Näin se menee.
Jos joku "väärä" puolue voittaa vaalit jossain maassa
niin se on Venäjän masinoimaa
Ylevero vaan pois niin rupeaa uutiset olemaan normaali ihmisten tasolla.
Ja ohjelmat.
Hakkerointi tässä tapauksessa tarkoittaa laitonta äänestyksen manipulointia!
Sellaisesta ei kuitenkaan ollut mitään havaintoa.