Oikeiston veropopulismi Suomen alamäen juurisyy

Vuoden 2016 kokonaisveroasteella verotuloja tulisi nykyiseen nähden 8-10 miljardia euroa enemmän ja vastaavasti vähemmän velanottoa. Käsi sydämellä kuka kärsi kamalasta verotuksesta 2016. Oikeiston veropopulismi ja veronkiertovelkatalous on juurisyy Suomen veropohjan rapautumiseen ja hyvinvointivaltion alasajoon.
8117
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Orpon hallitus ei osaa muuta kuin ottaa jättimäärät velkaa joka vuosi edellistä vuotta enemmän. Hjallis Harkimo ryöpytti hallitusta tänään eduskunnassa.

Äänestä
  • Vuoden 2016 kokonaisveroaste Suomessa oli noin 44% BKT:sta, kun se vuonna 2025 on laskenut lähemmäs 42–43%:ia, mutta verotulojen kehitys riippuu paitsi veroasteesta myös talouskasvusta, työllisyydestä ja veropohjan leveydestä.

    Oikeisto (kokoomus, perussuomalaiset, RKP) on ajanut yrittäjyyden ja pääoman verotuksen keventämistä, kuten yhteisöveron laskua 20%:iin ja perintöveron poistamista, väittäen niiden kasvattavan investointeja ja työllisyyttä. Tämä on rapauttanut osin veropohjaa eliitille suuntautuvissa veroissa, mutta työtä ja kulutusta verotetaan edelleen progressiivisesti ja ALV:lla (25,5%) korkealla tasolla EU:ssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Vuoden 2016 kokonaisveroaste Suomessa oli noin 44% BKT:sta, kun se vuonna 2025 on laskenut lähemmäs 42–43%:ia, mutta verotulojen kehitys riippuu paitsi veroasteesta myös talouskasvusta, työllisyydestä ja veropohjan leveydestä.

    Oikeisto (kokoomus, perussuomalaiset, RKP) on ajanut yrittäjyyden ja pääoman verotuksen keventämistä, kuten yhteisöveron laskua 20%:iin ja perintöveron poistamista, väittäen niiden kasvattavan investointeja ja työllisyyttä. Tämä on rapauttanut osin veropohjaa eliitille suuntautuvissa veroissa, mutta työtä ja kulutusta verotetaan edelleen progressiivisesti ja ALV:lla (25,5%) korkealla tasolla EU:ssa.

    Purra ilakoi, että hallituksen ansiosta kokonaisveroaste laskee 0,5 %-yksikköä. En itse juhlisi. Samalla valtion alijäämä paisuu peräti 17 mrd euroon! Pitämällä kokonaisveroaste entisellään, alijäämä olisi lähes 2 mrd e pienempi.

    Äänestä

Oikeiston veropopulismi johtanut tähän ja yhä enemmän kokoomus ja persut, RKP sekä KD haluavat alentaa yrittämisen ja omistamisen verotusta mm. yhteisöveroa ja perintöveroa. Tuhon kierre.

Äänestä

Vielä, kun kokoomus aina tilaisuuden tullen nostaa arvonlisäveroa! Joka on hiekkaa talouden rattaisiin. Se ei koskaan tuota sitä määrää mitä paperilla näyttää. Ja nyt se nostettiin vielä todella väärällä hetkellä, joten ennakoita 1,5mrd tuotto jäi johkin noin 300 miljoonaan. Voi toki jatkossa tuottaa, kun talous kääntyy, mutta sisämarkkinat tykkäisi, kun alvi olisi matalampi. Se on myös suoraan työn hintaan ja siten työn verorasitukseenkin vaikuttava vero.

Oikeisto vaan haluaa aina siirtää tuloveroja arvonlisäveroon, koska se on nettohyödyllistä heidän lompakolleen.

Äänestä

Verotuksen siirtyminen tulojen ja ansioiden verottamisesta asumisen, työmatkaliikenteen ja kulutuksen verottamiseen oli se ratkaiseva virhe. Verotetaan asioita, jotka ovat jo alunperin kustannuseriä sille verotettavalle kansalaiselle. Läpi maailmanhistorian vero on ollut prosenttiosuus tavalla tai toisella tienatusta rahayksiköstä. Nykymallilla maksamme veroa jo ennen kuin olemme sinne työmaalle edes päässeet tienaamaan ensimmäistäkään lanttia. Ei ole mikään ihme, että kuluttajien luottamus on nollassa ja lähestulkoon kaikki tahot lähinnä irtisanomassa väkeä.

Äänestä

Kapitalisti EK on myös tyytyväinen verovapaista miljardibisneksistäään orvon hallitukselle.

Tällä hallituskaudella valtaa on siirtynyt työmarkkinaosapuolilta hallitukselle. Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Jyri Häkämies on ollut tyytyväinen, sillä porvarihallituksen päätökset ovat olleet elinkeinoelämän mieleen.

Äänestä

Verotus on laillistettua ryöstöä.

Ilman verotusta kukaan ei omaisuusmassoja keräisi, saati säilyttäisi. Joten hopi, hopi kunniavelan verojen maksuun maksukyvyn mukaisilla kymmenyksillä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vuoden 2016 kokonaisveroasteella verotuloja tulisi nykyiseen nähden 8-10 miljardia euroa enemmän ja vastaavasti vähemmän velanottoa. Käsi sydämellä kuka kärsi kamalasta verotuksesta 2016. Oikeiston veropopulismi ja veronkiertovelkatalous on juurisyy Suomen veropohjan rapautumiseen ja hyvinvointivaltion alasajoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu