Islaminuskoisia on ollut vaikea kotouttaa missään

Vaativat säkkipukujen ja huntujen käyttöoikeutta ja omia lakejaan käyttöön. Syntyy kuin valtio valtion sisälle.
24377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

On maailmassa miljardeja ja pitävät yhtä. Jos oikeuksia jossakin loukataan alkavat yhdessä painostaa loukkaajaa.

Äänestä

Ihme ettei suuri yleisö tajua että juuri niiden uskonto kieltää kaiken integroitumisen. Ihmettelee vaan miten kauan menee ja paljonko pitää antaa rahaa. Ja se uskonto on pakko. Nauravat partaansa länkkäreille.

Äänestä
  • "Ihme ettei suuri yleisö tajua että juuri niiden uskonto kieltää kaiken integroitumisen. "

    Tämä tosiaan on suuri ihmetyksen ja hämmennyksen aihe ainakin minulle. Eihän niillä ole edes edellytyksiä kotoutumiseen saatikka haluja siihen.

    Kansalaisuuden saamiseen ainakin pitäisi vielä saada tuntuvia tiukennuksia tai näistä änkyröistä ei päästä enää edes herätyksen koitettua ilman väkivaltaa eroon.

    Äänestä

Uskonnon vapaus on se troijan hevonen jolla voi vallata maan kuin maan. Sikäli naurettavaa että oma uskonto menettää merkitystään, mutta vieraan uskonnon edessä ollaan rähmällään. Vieläpä täysin vahingollisen uskontokultin.

1Äänestä
  • Elämme absurdeja aikoja, aika vaikeaa enää keksiä hullumpaa, mutta todellisuus on tarua ihmeellisempi...

    Äänestä

Ruotsissa on 63 no go aluetta
Ranskassa 1600 joista 150 ssä on voimassa sharia laki

Suomessa nyt mälmö , lähi Itäkeskus, mogadishu Avenue , jne

1Äänestä

Ei kehitysmaamuslimeiden ”kotouttaminen” länsimaiseen yhteiskuntaan ole vaikeaa…
Se on mahdotonta!

4Äänestä

maahanmuuttajien on hyväksyttävä aku ankka uskonnolliseksi johtajakseen , jos haluavat uskontoja suomessa jatkaa

Äänestä

Islamin synnyn jälkeinen, nopea leviäminen perustui uskonnon antamiin etuoikeuksiin muihin nähden.
Vaikka kaikki ympäristötekijät ovat muuttuneet niin tuo lakiuskonnon syntyvaiheen asenne muihin nähden on heidän ajatusmaailmansa perusta nykyäänkin.
Kun joku "vääräoppinen" vetoaa muslimeille annetuista taloudellisista etuuksista odottaen kiitollisuutta, niin joidenkin muslimien ääneen lausuma kiittämättömyyden peruste on se, etteivät vääräoppiset ole itsessään antaneet heille mitään vaan kaikki tulee Allahilta. Me olemme vain Allahin välineitä.

Äänestä
  • Koskee myös yhteiskunnallisia suhteita. Muslimi, muslimi yli muiden!

    Äänestä

Islam ei sovi länsimaihin, joko islam tai länsimaisuus.

4Äänestä

Monikulttuurisuus ei ole ikinä toiminut missään

1Äänestä

Jos Islam keksittäisiin nykyaikana, se kiellettäisiin vaarallisena, taikauskoisena kulttina.

Äänestä
  • Eihän se nytkään ole suomenperustuslain mukainen tai eu:n perussopimuksen ja silti sitä saa harjoittaa täällä

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Eihän se nytkään ole suomenperustuslain mukainen tai eu:n perussopimuksen ja silti sitä saa harjoittaa täällä

    Sen on annettu olla kehitysmaan takapajuisuutena seassamme

    Äänestä

  • Mutta sen takana on öljyä ja muuta aseellistakin voimaa, toisin kuin samankaltaisilla sairailla pikkukulteilla. Pakollisuus yhdistettynä inhimilliseen uskontokaipuuseen toimii. Pakko oli sotapäällikön the oivallus. Ja länsikin sietää pakkouskonnon oman uskonnonvapautensa nimissä. Voiko ironisempaa enää olla.

    1Äänestä

Yhdessäkään maassa eivät ole olleet hyväksyttyjä.
Eikä rasismin takia vaan realismin!
Suomessa vielä uhkailevat Suomalaista poro-kansaa
koska pystyvät!
Sitä ei pysty tekemään esim Yhdysvalloissa, Venäjällä,
Kiinassa ja Japanissa koska ovat aidosti voimakkaita maita
jotka eivät vain puhu suuria!!

7Äänestä

Islamin pakollisuus oli sinänsä nerokas innovaatio perustajalta saada valtaa ja ryöstösaalista. Mutta seurauksena nuo ihmisraukat on eläneet siinä tynnyrissään vuosisadasta toiseen. Ei olisi edellytyksiä astua kehityksen kelkkaan ja nyt tilaisuus olla maan valtaajia on liian houkuttelevaa. Ajatelkaa omalle kohdalle. Tarvitsee vain olla ja lisääntyä, kantikset väistyy ja kunnioittaa "uskontoa" ja niin kaikki putoaa suoraan suuhun. Maailman valtaaminen islamille on se islamin perustarkoitus.

3Äänestä

Mahdotonta. Pois takaisin vain.

7Äänestä

Eivät halua kotoutua,
eivätkä Suomalaiset halua kotoututtaa!
Mahdoton yhtälö!

2Äänestä

suomen tyhjäys on aloitetta ja heti

Äänestä

Afganistaniin ne kotoutuivat monikymmenvuotisen taistelun jälkeenn nyt he ovat tyytyväisiä.

Äänestä

Mitä niiden maissa on niin paljon vikaa kun niin haluavat pois niistä?

Äänestä
  • Suomessa saa rahaa taikaseinästä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vaativat säkkipukujen ja huntujen käyttöoikeutta ja omia lakejaan käyttöön. Syntyy kuin valtio valtion sisälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu