Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Milloin seksi alkaa tuntua nautinona??

Aloitin seksin harrastamisen puolisen vuotta sitten. Olen maannut viiden eri miehen kanssa eikä seksi vieläkään ole muuta kuin hauska akti, joka päättyy miehen tyydytykseen. Milloin oikein alan tuntea seksistä suoranaista nautintoa?!?
72108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En tietenkään voi sanoa varmaa vastausta, mutta itselläni kävi niin, että kun aloin seurustelemaan poikaystäväni kanssa puolitoista vuotta sitten, harrastimme seksiä silloin tällöin, eikä se rehellisesti sanottuna tuntunut yhtään miltään! :)

Vasta n.vuosi sen jälkeen kun aloitettiin harrastamaan seksiä, se alkoi tuntua ihanalle ja nautinnolliselle. En tiedä miksi siinä kesti niin kauan, mutta nyt se on ainakin ihanaa:)

Ehkä se myös vaikuttaa siihen kenen kanssa sinä harrastat seksiä, jos teet sitä tuntemattominen ihmisten kanssa ja kiireellä, ei siinä kerkeä yleensä saamaan, ainakaan se naisosapuoli.

Voi siis johtua tuosta että olet maannut viiden eri miehen kanssa, etkä silti ole saanut, siinä ei ole tunteita mukana, et ole rentona?

Nautinnon tuntemiseen voi mennä aikaa.. sitten joskus kun rupeat seurustelemaan, ehkä se sitten tuntuu paremmalta, en voi kuitenkaan varmasti sanoa :)

Äänestä

No yksilöllistähän tuo, mutta kirjoitampa muutaman rivin silti. Itselläni oli joskus sama tilanne. nautin siis orgasmista vain itsekseni. (Kun osaa itse hyväillä itseään, tietää, mistä tykkää ja nauttii..) Pano loppui aina siihen kun mies tuli...ja se siitä! (Omituinen ajattelutapa muuten miehillä tässä mielessä..) No kerran sitten aktin jälkeen aloin itse hyväillä itseäni. Mies katsoi ihan ihmeissään, että mitäs nyt kun ei alettukaan nukkumaan. Mies kuitenkin innostui siitä kun hyväilin, katseli vähän aikaa ja halusi sitten auttaa. Oli ihana itsekkin saada nautinnon huippu. Ja itse en pari vuotta sitten saanut orgasmia tuntemattomien/puolituttujen kanssa...nyt vakituisessa suhteessa tulen joskus liiankin nopeasti. Eli klitorisleikit kunniaan!

Äänestä

Seksi alkaa tuntua nautinnolta silloin, kun kanssasi on mies, joka osaa, haluaa ja viitsii ottaa Sinut huomioon. Siis ei vain "nouse pukille".
Yleensä nämä miehet ovatkin jo yli 30, eli kokemus on tuonut tietoja ja osaamista. Nuoret pojat eivät yksinkertaisesti tietä, mitä pitäisi tehdä.

Nautinnon tärkein asia on toisen huomioiminen ja kaiken sen tekeminen, joka tuntuu kivalta. Huomaa myös, että nautintoon ja orgasmiin ei tarvitse varsinaisesti yhtyä lainkaan. Kädet ja suu myös riittävät, kunhan osaa niillä asiaa tehdä. Tärkeä asia on myös puhtaus, mikään ei latista asiaa kuin p***n haju, jos ei sitten erikseen sitä halua.

Muutamia autenttisia tokaisuja:
"Mun mies on kaksi työntöä ja huokaus - revi siitä sitten romantiikkaa".
"En ole koskaan ennen kokenut tällaista. Mies se vaan kiipee päälle ja heiluu hetken".
"16 vuotta mää olen tätä odottanut. En tiennytkään, että tällaista voi olla".
"Mun mies tekee mulle ihan mitä vaan. Se jaksaa nauttia vaikka tuntikausia."
"Vaimolle näköjään riittää pelkästään se, että se makaa paikallaan, eikä ääntele!"

Tallaisia me olemme!
Polkupyörällä ajamisen oppii ajamalla polkupyörällä. Ja siihen oppiin kyllä kuuluu kaatuminenkin.

Äänestä
  • Tavismies...;)

    Seksistä alkaa nauttimaan silloin kun siihen koko toimitukseen alkaa paneutua ajan ja tunteen kanssa. Ja tässä tapauksessa se tunne on lähinnä kiima tai MUU sellainen tunne joka saa naisen haluamaan asioita.

    Äänestä

Olen vakituisessa suhteessa ollut jo vuoden..mies on ihana ja Rakastan niiin että...ihan kokenut en seksiasioissa ole.Orgasemja olen saanut monesti..mutta en kertaakaan yhdynnässä(ja parhaat yksin itsekseni:( )..monta kertaa on ollut nykyisen kanssa lähellä, mutta sitten ei kestä enää mies...ja mä jään sellselle..hmm..vaiheeseen olevalle orgasmille..melkeen alkaa mut sitte..nyt olenkin miettinyt että miten voin ehdottaa miehelle seksin jälkeen että minäkin haluaisin osani ilman ett mies loukkaantuu..kerran kun vihjasin että hei, jatketaanko, mies loukkaantui ja sanoi että olenko niin huono..seksi hänen kanssaan on ihanaa ja harrastetaan sitä usein, mutta orgasmia ei vaan tule...

Äänestä
  • Vuoden verran olette olleet yhdessä, eikä mies huomaa, ettet saa orgasmia? Vai eikö hän tunnista naisen orgasmia, kun loukkaantuu ja epäilee olevansa huono? Huonohan hän on juuri siinä suhteessa, ettei takaa sinulle samaa, minkä itsekin saa.

    Kokeilkaapa keskustelua asiasta, asiallista ja rauhallista - ja EI MISSÄÄN NIMESSÄ heti seksin jälkeen, vaan jonain rentona ja ei-seksuaalisena hetkenä. Ei syyttävä vaan suora ja rehellinen puhe asioista niiden omilla nimillä auttaa kummasti ja kohta miehesi vaatii saada jatkaa (miehet tuntuvat saavan kummaa tyydytystä pelkästään siitä, että saavat katsella meidän naisten naaman vääntyvän hirvittävään muotoon hekuman huipulla ja kuulla meidän korisevan kauhistuttavasti... ;-)

    Äänestä

  • huomaa? kirjoitti:

    Vuoden verran olette olleet yhdessä, eikä mies huomaa, ettet saa orgasmia? Vai eikö hän tunnista naisen orgasmia, kun loukkaantuu ja epäilee olevansa huono? Huonohan hän on juuri siinä suhteessa, ettei takaa sinulle samaa, minkä itsekin saa.

    Kokeilkaapa keskustelua asiasta, asiallista ja rauhallista - ja EI MISSÄÄN NIMESSÄ heti seksin jälkeen, vaan jonain rentona ja ei-seksuaalisena hetkenä. Ei syyttävä vaan suora ja rehellinen puhe asioista niiden omilla nimillä auttaa kummasti ja kohta miehesi vaatii saada jatkaa (miehet tuntuvat saavan kummaa tyydytystä pelkästään siitä, että saavat katsella meidän naisten naaman vääntyvän hirvittävään muotoon hekuman huipulla ja kuulla meidän korisevan kauhistuttavasti... ;-)

    Meillä ainakin yleensä aina kiksasaistaan kaksi kertaa. Usein saamme jo ekalla kerralla sen legendaarisen yhtäaikaisen orgasmin, mutta jos näin ei ole tai minä en ole vielä lauennut, niin silloin vain jatketaan. Mieheni tosiaan HALUAA että minäkin saan orgasmin! Tietenkään en jätä kaikkea mieheni hoidettavaksi vaan jos mieheni sormet eivät esim. joissakin asennoissa yltä klitorikselleni niin hoidan sen sitten itse. Harvoin saan orgasmia ilman klitoriksen kiihottamista. Ja meillä ainakin jos minä pyydän vielä jatkamaan mies on sillä kannalla että hän on niin vastustamaton että minä vain haluan häntä lisää! Eihän sitä tietysti kukaan jaksa rehkiä ikuisesti, mutta kyllä molempien tarpeet tulee tyydytetyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


helen kirjoitti:

Aloitin seksin harrastamisen puolisen vuotta sitten. Olen maannut viiden eri miehen kanssa eikä seksi vieläkään ole muuta kuin hauska akti, joka päättyy miehen tyydytykseen. Milloin oikein alan tuntea seksistä suoranaista nautintoa?!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu