Paavola arvostelee Juhani Laukkosta nettisivuillaan ja sanoo, että osittaispreteismissä on sellainen väärä opetus, että Ilmestyskirja olisi kirjoitettu hieman ennen Jerusalemin tuhoa vuonna 70 jaa. Paavolan mukaan se on kirjoitettu 90 jaa.
Paavola on taas kerran väärässä. Ilmestyskirjassa lukee, milloin se on kirjoitettu.
"Viisi näistä on jo poissa, kuudes on vallassa. Yksi ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, hänen on määrä hallita vain vähän aikaa." (Ilm 17:10)
Ilmestyskirja kertoo, että Rooman kuudes keisari on vallassa. Tämä tarkoittaa, että kirja on kirjoitettu kuudennen keisarin aikana. Siitä tiedämme, että se on kirjoitettu 60-luvun lopulla hieman ennen Jerusalemin tuhoutumista vuonna 70 jaa.
Paavola on taas kerran väärässä. Ilmestyskirjassa lukee, milloin se on kirjoitettu.
"Viisi näistä on jo poissa, kuudes on vallassa. Yksi ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, hänen on määrä hallita vain vähän aikaa." (Ilm 17:10)
Ilmestyskirja kertoo, että Rooman kuudes keisari on vallassa. Tämä tarkoittaa, että kirja on kirjoitettu kuudennen keisarin aikana. Siitä tiedämme, että se on kirjoitettu 60-luvun lopulla hieman ennen Jerusalemin tuhoutumista vuonna 70 jaa.
Vastaukset 83
Vanhimmat
Roomassa oli muka vain seitsemän keisaria! Sinulla on noussut kusi päähän!
Aloittaja ei nyt tarkoita tätä, eikä Ilmestyskirjakaan tarkoita sitä, että Roomassa olisi vain seisemän keisaria.
Ilmestyskirjan kertoo seitsemästä ensimmäisestä keisarista. Kirja on kirjoitettu kuudennen keisarin aikana. Jos kyse on Galbasta, niin kirja on kirjoitettu 8.8.68 – 15.1.69.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Rooman_keisareista
Pedolla, tämän maailman ruhtinaalla on vain seitsemän päätä, eikä päiden lukumäärä lisäänny. Juttusi ovat höpön höpöä ja ilmiselvää valhetta. Et ole näköjään lukenut ilmestyskirjan toista ja kolmatta lukua.
Ilmestyskirja kertoo KAHDEKSASTA kuninkaasta ja yhdestä pedosta, joten sinä puhut puuta heinää. Tähän kohtaan ei voi suoraan soveltaa oppia seitsemänpäisestä käärmeestä.
Ilm 17: 11 Peto itse -- se, joka on ollut mutta jota ei enää ole -- on kahdeksas kuningas ja samalla yksi noista seitsemästä. Se joutuu tuhon omaksi.
Ilmestyskirjan luvukkaas 13 se mereksestä nousevainen peto on sympolinen hahmoelma, se etustaa anti ristillistä valllankäyttöisyyven toteuttamista pejon merkintöineen ja murhailuineen, poliittista nukkehallitusjärjestelmää ja näitä käyttävää hallittijaa,antista kristusta, joka sotiloittee Jumalaa ja pyhijä vastaan. Kuuntelin just joku aika sitte senmoista ku ööö, mikä se nimi olikaan, Jarmo joku, Eklund, pretribulaari. Niin, no hän muistaaksein totesi tässä kohtaas puhutavaisten pyhijen olevan juutalaisija, sen aikaisija juutalaisija , jotka ovat ylöstenpaukses poisnykäistyjen pakanataustaisten pyhijen jälkeen uskoontuleutuvat juutalaiset.
Petri Paavola, middletribulatijonisti , taas sanoo että tässä samaises kohjas puhutaan kristityista, meistä jotka yhä oomma tääl henkis täl hetkel ja oomme kohta antikristuksen ajassa.
Itte oon Jarmon kaa samal kannal, paitti että juutalaisten lisäksi Jumalan pyhijä ovat myös netkin, kutkat pakanakansoista alkavat uskomaan Jeesukseen, sillä 12.000 krt 12 juutalaista alkaa evankeliumin työhön myöskin ja he saavat evankeliumin voimalla Jeesukselle uskollistumaan pakanakansoista ihmisijä, jotka tietenkin sitten kieltäytyvät ottamast petosenmerkkiä, Raamatustahan pystyy johtoäätötelemään senkin että eivät kaikki ihmiset ota petosen merkkijä, ja miten heille käy maan päällä, ja minne heijän tie sitten sen murhauksen jälkeen päätyy .... " mistä kaikki näät valkopukuiset , kuita on lukematon suur määr ovat tulleheet? Herra, Siehän sen tiijät! "
Se saa voimansa lohelliselta käärmeekseeltä eli saatanalt, ja sillä on net seittemäisen päätä ja kymmeneeseen sarvekasta, mikä viittaa yhtistyneeseen valtakuntien ykksisarjoitukseen, tai oikeestaan helponpi sana käsittää viittauksen tarkoittavallisoivan yhteen liittoumaan.
Ohhoijaakkaa joo. Huomenna kyttäämään kauppaan kermakakkuu vähän alla klo 21.....kuola ikään kuin valuu jo suusta kielikuvallisuujeksellisest.
Selef Urge
pälli se ei o preteismi vaan preterismi...
oepttelisit eds kirjottaan kun yrität olla jokin tietoviisas, ...
kokeilisit kirjottaa suomee niin että ihmiset tajuis mitä sanot, mutta sittenhän juttujes hölmöytes paljastuisikin?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Preterismi
Se on plusmiinus nolla mitä joku Petri opettaa, kuka niitä muka seuraa hah, ei kukaan !
Paavolaa seuraa muuta tuhat ihmistä, jota ovat hurahtaneet hänen salaliittoteorioihinsa. Paavola ei ole vakavasti otettava saarnaaja, mutta aina löytyy niitä, joilla on omat oikkunsa ja harhaanjohtajansa.
Aloittaja on hakoteillä, Johannes kirjoitti v 96 jKr ja silloin oli Roomanvalta joka oli kuudes pää.
Ensimmäinen oli Egypti.
"Johannes kirjoitti v 96 jKr ja silloin oli Roomanvalta joka oli kuudes pää."
Mistä sinä tämän tempaisit? Ei ole mitään näyttöä siitä, että Ilmestyskirja olisi kirjoitettu vuonna 96 jaa. Rooma ei ole muutenkaan joku kuudes pää muiden joukossa.
Ilmestyskirja kertoo ihan itse, koska se on kirjoitettu, jonka on esittänyt kirjoissaan mm. Juha Ahvio.
Ilmestyskirjan luku 17 kertoo seitsemän vuoren kaupungista siis Roomasta, jolla on seitsemän kukkulaa. Ilmestyskirja myös kertoo, että se kaupunki hallitsi kaikkia kansoja, joten kyse on Roomasta, joka hallitsi sen ajan maailmaa Välimeren ympärillä. Sen ajan Rooma hallitsi myös Babyloniaa, joka mainitaa ko. luvussa myös.
Ilmestyskirja kutsuu Rooman keisareita kuninkaiksi, joista kuudes oli vallassa. Galban hallituskausi oli 68-69, joka sopii hyvin aikaikkunaan. Ilmestyskirja oli kirjoitettu hieman ennen Jerusalemin tuhoa, joka tapahtui vuonna 70 jaa.
Johannes kirjoitti: minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.
Selitä nyt, seitsemän keisaria ja yhteen on isketty kuolihaava. Näin ollen keisari on joko kuollut tai kuolettavasta haavoittunut.
Seitsemän keisari: Augustus, Tiberius, Caligula, Claudius, Nero, Galba, Otho
Siis kuka näistä seitsemästä kuoli tai lähes kuoli ja kuolinhaava parani ja nousi uudestaan valtaan?
"Siis kuka näistä seitsemästä kuoli tai lähes kuoli ja kuolinhaava parani ja nousi uudestaan valtaan?"
Tässä ei puhuta nousemisesta kuolleista ollenkaan. Se on sinun tulkintasi asiasta.
Jae 11 kertoo, että Johannes kirjoitti Ilmestyskirjan Rooman kuudennen keisarin aikana, joka on ilmeisesti Galba (68-69 jaa).
Ilm 17:10 Viisi näistä on jo poissa, kuudes on vallassa. Yksi ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, hänen on määrä hallita vain vähän aikaa.
11 Peto itse -- se, joka on ollut mutta jota ei enää ole -- on kahdeksas kuningas ja samalla yksi noista seitsemästä. Se joutuu tuhon omaksi.
Ilmestyskirjassa on muutakin kuin vain 17. luku!
Kuka seitsemästä keisarista on noussut kuolleista, kuten itsekopioit: on kahdeksas kuningas ja samalla yksi noista seitsemästä.
Nyt puhutaan siitä, milloin Ilmestyskirja on kirjoitettu. Luvun 17 mukaan kuudes kuningas oli vallassa juuri silloin, joka oli keisari Galbaa v. 68-69 jaa.
Hömpän pömppää keisarisi! Ilmiestyskirjan kirjoittamisen ajankohtaa ei voi todentaa keisareista, koska keisarijutut ovat hevonkukkua!
"Selitä nyt, seitsemän keisaria ja yhteen on isketty kuolihaava. Näin ollen keisari on joko kuollut tai kuolettavasta haavoittunut."
Paavin vallasta on kyse ja paljon myöhemmistä ajoista.
Paavin valta sai kuolinhaavan, kun Napoleon vangitsi paavin 1790-luvulla.
Olette edelleen hakoteillä, Ilm 13:2 kertoo uudistuvasta Kreikan maailman vallasta joka on kuolettavasti haavoittunut pää, jae 3.
Johanneksen aikana oli kuudes Rooman valta, eli viidestä edellisestä tuleva kahdeksas peto on Kreikan maailman valta.
Ilmestyskirjan jae 13:2 ei mainitse Kreikkaa ollenkaan.
Rooman valta, kuolinhaavan saanut. Jumalan näkökulmasta Rooma on merkittävin valtio maailmassa.
Petovaltiot on juutalaisia ja Jeesuksen todistajia vainonneita maailmanvaltoja.
Ymmärrä ja käsitä Dan 7:6 pantteri eli leopard joka oli Ilm 13:2; 17:10 viides pää.
Sinulla menee asiat sekaisin. Nyt puhumme siitä, että milloin Ilmestyskirja on kirjoitettu. Luku 17 kertoo kahdeksasta kuninkaasta. Kuudennen kuninkaan aikana on kirjoitettu Ilmestyskirja ja se kuningas oli Rooman keisari Galba 68-69 Jaa.
Ja samalla maailman valtoja jotka historian aikana ovat sortaneet Israelia.
Dan 2 oleva kuvapatsas kuvaa valtakuntia ja10 varpaan:Rooman vallan alueelle syntyy kymmenvaltioliitto jonka aikana Jeesus saapuu 7 v aiemmin temmaten seurakunnan kanssa Öljymäelle.
Outoja houreita. Johannes näki seitsemän päätä, joiden väität olevan Rooman valtion keisareita. Ensinkin, keisareita on ollut paljon enemmän. Kahdeksas on yksi seitsemästä, eli jotenkin keisari on vironnut uudelleen henkiin. Missä hisroriankirjassa puhutaan henkiin herränneestä keisarista?
peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Sarvet kuvaavat voimaa, valtaa. sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, Kruunu sarvessa=hallitsija, Hallitsijoita on enemmän kuin päitä.
Seitsemän tarkoitta kokonaista. Johannes näki koko pedon.
Nyt sinulla menee kaikki asiat sekaisin. Ilmestyskirjan luku 17 kertoo kahdeksasta KUNINKAASTA.
Raamattu selittää useissa eri kohdin samoja asioita eli asioilla on kaksi tai kolme todistajaa.
Dan7:6 pantteri tarkoittaa samaa kuin Dan2:39 kolmas valtakunta ja Dan8:5 Pukki.
Dan8:21 kertoo, että pukki eli pantteri Dan7:6 on Jaavanin eli Kreikan kuningas.
Nopeasti valtaan noussut ja silloisen maailman muutamassa vuodessa valloittanut kuningas oli Aleksanteri Suuri, joka kuitenkin kuoli nuorena ja hänen neljä kenraaliaan jakoi vallatut alueet keskenään eli siitä nousi neljä valtakuntaa Dan8:22.
Nämä eivät liity nyt itse asiaan.
Joku partajeesus kirjotti ihmetyskirjan 60luvulla.🧔♀️☮️📖
Ilmestyskirjan kirjoitti Johannes-niminen mies v. 68-69 jaa.
Ajankohta on liian aikainen. Johannnes kirjoitti ilmestyskirjan vuoden 90 puolivälissä.
Et tainnut lukea ollenkaan aloitusta.
Ei ole mitään näyttöä siitä, että Ilmestyskirja olisi kirjoitettu 90-luvulla.
Ilmestyskirja kertoo sen, milloin kirja on kirjoitettu, ja se ajoittuu v. 68-69 jaa.
60 luvun partajeesus hippi sen kirjotti kuten etellä ilmeni.🧔♀️☮️📝
Tais olla höpö heinissää ku sen kirjotti.🚬🌱🪴🤯🕉
Siis sen ihmetyskirjan kirjotti.🧔♀️✡️📜📖🚬🌱🪴🤯😱🎃🐒🌴☮️🦅☠️❤️🏳️🌈🏳️⚧️⚖️📗🗡🕉🐿🐿🐿🐿🐿🐷
Ei ole mitään näyttöä väitteellesi: kirja on kirjoitettu, ja se ajoittuu v. 68-69 jaa. Sen sijaan myöhemmästä ajankohdasta on.
Ilmestyskirja kertoo, että se on kirjoitettu Rooman kuudennen keisarin aikana (68-69 jaa).
Sen sijaan mitään näyttöä ei ole puheille 90-luvusta. Se on pelkkä arvaus.
Ilmestyskin pedon seitsemän päätä eivät ole Rooman keisareita. Ilmestyskirja puhuu myös sarvista ja sarvissa olevista kruunuista.
Ilmestyskirjan kirjoittamisen vuoden 60 lopupuolella on liian aikainen. Ilmestyskirja alussa ovat kirjeet seitemälle seurakunnalle. Osa seurakunnista oli luopunut ja harhautunut: Efeson seurakunnalle Jeesus sanoo: mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.
Monet historioitsijat katsovat Paavalin kärsineen marttyyrikuoleman 67 ajanlaskun jälkeen.
Muutama vuosi ennen kuolemaansa Paavali kirjoitti lähetyskirjeen Efeson seurakunnalle. Kirjeessä ei mainita mitään Efeson seurakunnan synnistä, ensimmäisen rakkauden hylkäämisestä, vaan päinvastoin vielä 60 alkupuolella kaikki näytti olevan Sanan mukaista seurakunnassa.
Osa Jeesuksen opetuslapsista eli vielä vuoden 6o loppupuolella. Näin on vaikea uskoa seurakuntien rapautumisen tapahtuneen muutamassa vuodessa ja joidenkin alkuperäisten opetuslasten vielä eläessä.
Järjellisesti ajatellen seurakuntien luopuminen apostolien opetuksesta alkoi Jerusalemin vanhinten ja seurakunnan pylväiden kuoltua; samoihin aikoihin kun Jerusalem hävitettiin vuonna 70.
Parissa vuosikymmenessä, 90-luvulla, seurakunnat olivat Ilmestyskirjan kuvailemia.
Esittämäsi argumentit ovat pelkkää spekulointia ilman todellista näyttöä, jotka eivät todista millään tavalla sitä, että Ilmestyskirja olisi kirjoitettu 90-luvulla.
Ilmestyskirja itse kertoo sen kirjoitetun Rooman kuudennen keisarin aikana (68-69 jaa.).
Et pysty esittämä yhtä ainoaa todistetta päiden oleva Rooman keisareita. Päivastoin, et ole pysynyt selittämään, miksi kahdeksas pää on yksi seitsemästä, yksi keisari kaksi kertaa, selitä milloin näin on tapahtunut.
Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen.
Siis keisari nousi kuolleita! Oletko varma!
Sinulla menee nyt kaikki päät ja asiat ihan sekaisin. Tähän asiaan ei nyt liity pääsi mitenkään. Ilmestyskirjan luku 17 kertoo kahdeksasta kuninkaasta, jonka kuudennen aikana on kirja kirjoitettu. Kyseessä oli Rooman keisari Galba 68-69 jaa.
Ilm 17:10 Viisi näistä on jo poissa, kuudes on vallassa. Yksi ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, hänen on määrä hallita vain vähän aikaa.
11 Peto itse -- se, joka on ollut mutta jota ei enää ole -- on kahdeksas kuningas ja samalla yksi noista seitsemästä. Se joutuu tuhon omaksi.
Pidä keisarisi ja hevonkukkisi!
Vain täysin seonnut voi vouhottaa Rooman valtakuntaa hallinneet vain seitsemän keisari.
Ilmestyskirja ei väitä, että Roomaa hallitsi seitsemän keisaria. Se puhuu kahdeksasta ensimmäisestä keisarista.
Keisari Domitianus valtakausi oli syyskuusta 81-18 syyskuuta 96, karkoitti mm Johanneksen, joten kirje on kirjoitettu vasta 81-jKr.
Tämä asia ei todista mitään, eikä edes liity tähän asiaan millään tavalla. Oliko sinulla tarkoitus vain lähettää roskapostia?
Hevonkukkua keisarisi!'
Olet keisarihulluuden vallassa.
Siis hokemasi: "Tämä asia ei todista mitään, eikä edes liity tähän asiaan millään tavalla" TARKOITTAA SUOMEKSI:
Mikään Raamatun Sanaei liity mihinkään Raamatun Sanaan, vaan kaikki ovat yksittäisiä jakeita, joilla ei ole mitäään tekemistä keskenään.
Et voi todistaa toisin, sillä kirje Efesoksen seurakunnalle todistaa keisari Dominitianuksen vainosta juutalaisia kohtaan, niinpä n 96 jälkeen Kristuksen on kirjoistuajankohta.
Ilmestyskirjan luku 17 kertoo kahdeksasta kuninkaasta, jonka kuudennen aikana on kirja kirjoitettu. Kyseessä oli Rooman keisari Galba 68-69 jaa.
Ilm 17:10 Viisi näistä on jo poissa, kuudes on vallassa. Yksi ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, hänen on määrä hallita vain vähän aikaa.
11 Peto itse -- se, joka on ollut mutta jota ei enää ole -- on kahdeksas kuningas ja samalla yksi noista seitsemästä. Se joutuu tuhon omaksi.
Yksi seitsemästä keisaristasi herää henkiin, mitä muuta hulluutta! "on kahdeksas kuningas ja samalla yksi noista seitsemästä"
Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
Vaikka hoet, ettei mikään liity minkään, eikä mikäään todista mitään, niin kuitenkin näyttää porton ja pedon ja päiden ja sarvienkin liittyvän toisiinsa. Porttonainen ratsastaa pedolla.
Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä; ja nähdessäni hänet minä suuresti ihmettelin.
Ja enkeli sanoi minulle: "Miksi ihmettelet? Minä sanon sinulle tuon naisen salaisuuden ja tuon pedon salaisuuden, joka häntä kantaa ja jolla on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
Voisitko selttii, mikä porttonainen oli juovuksissa Jeesuksen todistajien verestä väittämänäsi ajankohtana? Peto ja nainen ovat erillisiä olevaisia, mutta toimivat yhdessä.
"Keisari Domitianus valtakausi oli syyskuusta 81-18 syyskuuta 96, karkoitti mm Johanneksen, joten kirje on kirjoitettu vasta 81-jKr."
Temppeli tuhoutui vuonna 70 jaa., josta Ilmestyskirja ei kerro mitään. Sen sijaan ilmestyskirja kertoo, että se on kirjoitettu kuudennen keisarin Galban aikana 68-69 jaa.
Keisari Lager on asiallinen olut.🍺🍺🍺🍺🍺🍺😋👍
Mitä sitten?
Ilmestyskirjaa ei ole kirjoitettu 90-luvulla, koska kirja ei mainitse ollenkaan temppelin tuhoutumista, joka tapahtui vuonna 70 jaa. Raamatussa oli vain ennustuksia temppelin tuhoutumisesta, mutta ei mitään kertomusta tapahtumasta.
Ilmestyskirja ei ole historiankirja. Raamattu ei ilmoita milloin Paavali teloitettiin, niin sinun päättelykyvällä Paavali elää vielä tänäkin päivä: koska ilmestyskirja ei mainitse ollenkaan Paavalin kuolemaa.
Ilmestyskirja kuitenkin kertoo, että se on kirjoitettu Rooman kuudennen keisarin aikana, joka oli Galba 68-69 jaa. Raamattu kertoo myös hitoriallisista tapahtumista.
Ilm 17:10 Viisi näistä on jo poissa, kuudes on vallassa. Yksi ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, hänen on määrä hallita vain vähän aikaa.
11 Peto itse -- se, joka on ollut mutta jota ei enää ole -- on kahdeksas kuningas ja samalla yksi noista seitsemästä. Se joutuu tuhon omaksi.
Ilmestyskirja ei puhu Jerusalemin eikä temppelin tuhosta, mutta Ilmestyskirja kuvaa seurakunnan turmeltumisen ja muuttumisen Jeesuksen todistajien verestä juopuneeksi portoksi, joka istuu, ei Jerusalemissa, Jumalan kaupungissa, vaan pakanakaupungissa Roomassa.
Ilmestyskirja ei kerro temppelin tuhoutumisesta, koska se oli kirjoitettu ennen vuotta 70 jaa, jolloin temppeli tuhoutui.
Ilmestyskirja ei kerro Paavalin kuolemaa, koska se on kirjoitettu ennen vuotta 67jaa, jolloin Paavali kuoli. Mitä muuta?
Sehän on profetia joka toteutuu vihanajalla,
On ilmeisesti sama mies, joka opetti että Imestyskirjan 18;23 tarkoittaa koronarokotetta.
Huvittavaa.
Petri Paavola opetti juuri sillä tavalla. Se oli väärä tulkinta Ilmestyskirjasta. Petrin tulkinnat ovat muutenkin usein väärät.
Monet ovat tulkinneet Irenauksen kirjoitusta niin, että Johannes olisi nähnyt Ilmestyksen Domitianuksen hallituskauden aikana, sen loppupuolella, ja kirjoitusajankohta olisi täten n. vuosi 95 jKr.
Tätä tulkintatapaa on alettu kysenalaistamaan, koska alkuperäisessä kreikankielisestä versiosta ei käy ilmi, mikä oli nähdä-verbin imperfektin passiivimuodon kohde. On nimittäin kieliopillisesti täysin mahdollista, että se viittaa edellisessä virkkeessä olevaan persoonapronomiiniin, eli kyseessä olisi ”hän joka ilmestyksen näki” niin nähtiin vielä Domitianuksen aikana eli Johannes olisi ollut vielä elossa 90-luvun puolivälissä. Tämä on täysin mahdollista ja näyttää jopa hyvin todennäköiseltä.
Tämä on ollut monilla yksi vahvimmista argumenteista myöhäisen ajankohdan (95 jKr.) puolesta, mutta tarkempi tutkistelu näyttää, että tämä vahvin argumentti lepää aika heikolla pohjalla.
Kun ottaa huomioon muut Raamatun kohdat, esimerkiksi Ilmestyskirja 1:9, joka sanoo Johanneksen olleen karkoitettuna Patmos-saarella todennäköisesti ensimmäisten keisari Neron aloittamien kristittyjen vainojen takia, vuonna 66-67 jKr niin näyttää paljon luontevammalta tulkita Irenaeuksen tarkoittaneen, että Johannes on päässyt pois Patmos-saarelta ja hänet on nähty vielä eläneen Domitianuksen hallituskauden lopulla.
Näin ollen Ilmestyskirjan kirjoitusajankohta olisi Neron hallituskauden aikana.
Loppuyhteenveto
Ilmestyskirjan oma sisäinen todistus viittaisi erittäin vahvasti kirjoittamisajankohdaksi keisari Neron aikakauden. On historiallisesti kiistaton tosiasia, että keisari Nero pani toimeen ensimmäiset valtiolliset kristittyjen vainot. Tästä kirjoittaja Apostoli Johannes mainitsee itse olevan osallinen (Ilm. 1:9).
Toisaalta Jerusalemin temppelin nähdään myös vielä olevan pystyssä (Ilm. 11:1-2) ja se tuhottiin vuonna 70 jKr. Jerusalemin hävityksessä.
Näin ollen ilmestyskirjan tapahtumien on kuvattava pitkälti asioita, jotka ovat jo aikaa sitten tapahtuneet, sillä tuo kirja on kirjoitettu ensimmäisen vuosisadan puolivälin paikkeilla, lähes pari tuhatta vuotta sitten.
Raamatun ja ulkoisten todistusaineistojen perusteella Ilmestyskirja näyttää olevan kirjoitettu noin vuonna 66-67.
https://preterismi.fi/milloin-ilmestyskirja-on-kirjoitettu/
Pretismi=huuhaata ja ja hömpän pömppää!
Nyt ei ole kyse mistään preteismistä vaan siitä, mitä Irenaus kirjoitti kreikaksi.
Irenaus ei sano, että Johannes näki ilmestyksen vaan hän oli olemassa Dominitianuksen aikana.
Irenauksen teksti siis tarkoittaa sitä, että Johannes sai Ilmestyskirjan ennen vuotta 70, ja hän eli vielä vuonna 95.
Koska ja milloin säkkipukuiset todistajat ovat kävelleen Jerusalemin kaduilla?
Tämä ei liity mitenkään tähän asiaan.
Preterismi=mikään Raamatun Sana ei liity mihinkään Raamatun Sanaan, vaan kaikki ovat yksittäisiä jakeita, joilla ei ole mitäään tekemistä keskenään.
Aloituksella ei ole mitään tekemistä preteismin kanssa. Sinä yrität sotkea koko keskustelun väittämällä asiaa preteismiksi, mutta sitä se ei ole.
Ilmestyskirjan yhdestoista luku EI KUVAA Jeesuksen ajan temppeliä. Pakanat eivät ole tallanneet Jeesuksen ajan Jerusalemia, vaan kaupunki oli tuhoon asti juutalaisten hallitsema.
Vasta kun juutalaiset pakenivat ja hajaantuivat pakanakansojen sekaan pääsivät pakanat tallaamaan Jerusalemia.
Jeesus itse profetoi: ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät.
Mikään ei liity mihinkään, olet täysin pirstaleina!
"Ilmestyskirjan yhdestoista luku EI KUVAA Jeesuksen ajan temppeliä."
Ei kuvaakaan, eikä sellaista ole tässä keskustelussa kukaan edes väittänyt. Tämä asia ei nyt liity millään tavalla aloitukseen.
Tässä keskustelussa on kyse siitä, että milloin Ilmestyskirja on kirjoitettu. Ilmestyskirjan mukaan se on kirjoitettu Rooman kuudennen keisarin Galban aikana 68-69 jaa.
Ilmestyskirja ei puhu sanakaan Galbasta!
Kyllä puhuu. Galba oli Rooman kuudes kuningas.
Ilm 17:10 Viisi näistä on jo poissa, kuudes on vallassa. Yksi ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, hänen on määrä hallita vain vähän aikaa.
11 Peto itse -- se, joka on ollut mutta jota ei enää ole -- on kahdeksas kuningas ja samalla yksi noista seitsemästä. Se joutuu tuhon omaksi.
ja sinä itse ole uudesti syntynyt Galba?
"kuudes on vallassa"
Johanneksen aikana kuudes keisari oli vallassa. Hän oli Galba.
Galban vuohkaajalta on unohtunut vuosituhannet ennen Jeesusta. Huu haa Galban historia on kutistunut viiteenkymmeneen vuoteen.
Sinä puhut sekavia.
Kuinka hyvin ilmestyskirja on avautunut lukijalle ja onko jotain epäselvää mitä et ymmärrä ?
Yritän kuunnella joskus Paavolan videoita mutta ei niihin jaksa keskittyä. Ei kannata takertua yhden miehen opetuksiin. Hänellä on muutama, kourallinen miehiä, mm. Toni Torppa joka ovat hänen opetuslapsia ja oma seuraajajoukkonsa.
Ei kannata edes yrittää. Hän opettaa jatkuvasti väärin.
Preterismin sylttytehdas, katolilainen kirkko: Preterismi sai enemmän tunnustusta 1600-luvulla, kun italialainen jesuiitta Luis Alcazar kehitti Preteristisen tulkinnan Ilmestyskirjasta.
On selvää, että Ilmestyskirja on ennustus tulevaisuudesta. Mitä tulee preteismiin, niin sillä ei ole mitään tekemistä tässä keskustelussa olevien asioiden kanssa.