Monellakin työttömällä köyhällä ajatusmalli että hakee syitä muualta kuin omasta itsestä.Hallitus sitä sun tätä,kela,työkkäri jne.
Hakee muualta syitä
Anonyymi-ap
45320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Kokonaisvaltainen ajattelu asioiden luonteesta on ihmislajin yksi menestymisen edellytyksistä. Lisäksi joukko osaamista (ihmisten joukko) ajattelun rinnalla on mahdollistanut esim. soilla ja jäiden alueilla.
Demokratiassa olisi hyvä, jos tuotaisiin enemmän esille näkemyksiä erilaisten orgaanien toiminnasta. Valitettavasti tieto ja taito, jotka ovat katoavaa kansanperinnettä tai muuten halveksunnan alla, eivät enää pääse esille, kun töitä tehdään tai asioita ajatellaan.
Ylisukupolvisuus on pettänyt.
Montako työtöntä siis tunnet? Aika monta ilmeisesti kun ovat sinulle kertoneet ajatuksistaan.
Punaliput liehuu menkää töihin. 👷♂️🚩🇦🇱🇨🇳🇭🇰🇮🇲🇰🇬🇲🇦🇲🇪🇹🇳🇹🇷🇹🇼🇹🇴🇻🇳
En mene!
Elä sitte mäne.👷♂️
Heti kun tarjolla on toistaiseksi voimassa oleva työsopimus suoraan työnantajalle sellaiselle palkalla että tulee toimeen ilman yhteiskunnan tukia ja ammatin, työnantajan ihminen valitsee its e!
Sinulle ei sellaista ole koskaan ollut tarjolla eikä tule olemaankaan!
Eihän tuhluri tule koskaan toimeen palkallaan vaan aina tahtoo lisää.
Sellainen se on ahne sosialisti.
Yhyy yhteiskunta ei maksanut jättimäisiä yritystukia ja nyt kiukuttaa!!!
Apina
🐵🍌🌴
Samppanjan tulee olla kuivaa, kylmää ja ilmaista.🍾🥂
- Sir Winston Churchill -
Tyhmä.
Itse en ole valinnut että minua lapsena ja nuorena seksuaalisesti hyväksikäytettiin ja koulukiusattiin vakavasti ja niistä syistä olen sairastunut masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöön ja olen työkyvytön.
Olen täysin yhteiskunnan päättäjien armoilla.
On totta, että ihmisille syötetään ajatusta siitä, että "yhteiskunta" olisi se hyväntekijä joka olisi ihmisten isä, äiti, henkilö ja joka paikan höylä. Mutta kuinka paljon siitä on vain pelkästään sitä, että ihmisten toimintaa kontrolloimaan tahtovat tahot saavat toteuttaa omaa asiaansa? Yhteiskunnan tehtävä tulisi olisi olla pelkästään pitää rajat turvattuina ja kadut turvallisina, sekä opastaa ihmisiä siinä mielenlaadussa, tiedossa ja taidosssa kuinka tehdä oma tiensä ja kuinka toimia siten, että voitetaan yhdessä.
Neuvostolainen kateellisuus (ja kyvyttömyys erottaa huiputuksia) on yhteiskunnan yksi suurimpia ongelmia, joka taikoo ihmisten silmien eteen illuusion siitä, että reippaus kyllä auttaa ja epäreippaat eivät ole olleet reippaudessa mukana siitä syystä, että eivät ole reippaita. Vaikka totuus on, että menossa mukana olemattomien osaamisprofiilia ei osata tai saa hyödyntää säätelyn takia.
Voiko työkyvyttömyydestä parantua kohtuullisessa ajassa.
Minun työttömillä tuttavillani se oli valittu elämäntapa.
Täysin ammatillista kouluta vailla olevan lankoni työttömyysjaksot rajoittuvat pisimmillään muutamaan viikkoon.
Oma kokemukseni. Työkkäristä ei ole ollut hitonkaan hyötyä.
Minulla on ollut lukuisia työpaikkoja. Lukuisuus johtuu osaltaan siitä, että ne ovat hajallaan pitkin eteläistä Suomea.
Pisin työttömyysjaksoni on 17 päivää.
Haluaako marttyyri boomer mitalin suuresta uhrauksesta?
Boomer on tyytyväinen elämäänsä jonka on rahoittanut vaihtelevilla, haasteellisilla töillä joista alle 30:n vuoden aikana kertyi sen verran työeläkettä, että pystyi 57v ikäisenä siirtymään työttömyyseläkkeelle joten yritin vain tasata työttömyysaikatilejä
minua ansiokkaampien työttömien kanssa.
Siis, en koe uhrautuneeni vaan olen kiitollinen, että olen aina tavoittanut jossakin, jonkinlaisen tavan puutteen torjuntaan.
Heti alkuvuosina, kun kokemusten ja osaamisen kirjoa laajeni niin sitä laajemmat mahdollisuudet avautuivat. Loppuvuosina ei tarvinnut hakea töitä vaan niitä tarjottiin.
Olin 62v ikäinen kun vielä tuli kysely mielenkiinnostani puuhasteluun parinkymmenen kilometrin päässä. Olisin voinut hoita sen kodistani käsin. En viitsinyt tylysti tyrmätä ehdotusta koska olin aikasemminkin tehnyt töitä kysyjälle, mutta hän ymmärsi äänensävystäni niukan kiinnostukseni.
Mikä toi boomer-jankutus on?
Yhden ukon tiedän niin teki omiin nimiin rakennusalan hommia ja tuttuja oli maaseutualueillakin eipä ton ukon tarvinnut pahemmin lehdissä ilmoitella kun viidakkorumpu toimii.Tutun poika kevytyrittäjä ja hommia on.Kuka helvetti ottaa töihin jonkun 10 vuotta kotona istuneen tyypin.Sossutukia vaan ulvotaan.
Vasemmistolainen kauhukuva on että joutuu nousemaan sohvalta ja menemään töihin,
Oikeistolaisen akuhukuva että yhteiskunnan maksamat yritystuet loppuvat ja ei voi loisia enää!
Apina
Kohta loppuu kelalta rahat ja joudut majailemaan veneen alla.
Tyhmä.
Tyhmä.
Apina
Apina
Myöhässä syitä ei pääse hakeen. Hän makasi lattialla ja näki elämän vilisevän silmiensä edessä.
Töitä kyllä löytyy kun oikeasti niitä haluaa. Vätykset vaan ei tunnu haluavan.
Stubb menetelmällä työnhakuun eli suhteilla suhmuroiden, hyvä veli verkoston kautta ja unohtamatta Nepotismia
Apina
No vaikka, mutta töitä kyllä löytyy, jos haluaa.
Joku tälläinen ääritapaus saattaa löytyä, mutta pääasiassa työ löytyy kun
sitä ihan itse tarmokkaasti etsii.
Tyhmä.
Onhan se työkkärin syy jos ensin saa luvan opiskella työttömyysrahalla ja sitten ei vaan tuet lähtee jos jatkaa opiskelua. Mulle kävi niin. No aloin tekee pimeitä töitä sitten ja olen tehnyt niitä pitkään. Kalastan myös paljon ja olen myynyt kalaa paljon. En minä nyt jumalauta ala kotoa makaamaan vuositolkulla. Raksatöihin ei pääse enää koska on paljon ulkomaalaisia. Täälläkin on telakka mutta sinne pääsee vain jos on viron passi.
Todellisuudessa pimeet työt on sitä että istuu sohvalla kaljatölkki kädessä ja muuten olemus on silmät pyöreenä ja suu auki.15vuotta ollut työtön ni se on sitten kela,sossu,työkkäri sitä sun tätä.Ne työpaikat saa jotka vaan lyhyen aikaa ollut työtön.Niin kannattiko jäädä katsoon kun vielä liitonrahoilla kyllä tää tästä.
Työttömille pitäisi perustaa työleirejä, missä on hommia prostituutiosta vessanpöntön pesemiseen 9 euron kulukorvausta vastaan. Kerran kuussa pääsisi yheksi viikonlopuksi vapaalla käyttämään valvotusti ansaitsemiaan päivärahoja.
Työleiri ja siellä hakattaisiin kunnolla laiskoja työttömiä persuuksille.
Jos piiskaa saa niin sitten kiinnostaa.
Pölvästi, tuppukylä.
Ei pidä lurpahtaa ja masentua vaan hankkia itselleen laman aikana vaikka
sellainen ammattien kirjo että työmahdollisuuksien tultua varmasti tärppää.
Niin onhan näitä alanvaihtajiakin ja löytävät työpaikan,tuohan osoittaa jo työmotivaatiota.
aaaaaaaaaaaa galjaaaaaaaaaa