Termi kansanedustaja on täysin väärä ja harhaanjohtava. Ei ELIITTI palvele kansaa, vaan sen päinvastoin, kyllä kansa palvelee Eliittiä. Eikä tämä tästä mihinkään muutu, ei koskaan. Ennemmin ihminen tuhoutuu maan päältä, kuin tapahtuisi muutos päinvastaiseen. Entistä ahneemmaksi Eliitin edustajat vain käyvät Suomessa ja muualla.
Mitään moraalia, eikä arvoja heillä ei enää ole köyhiä, sairaita ja työttömiä kohtaan.
Heiltä halutaan viedä sekin vähö, mikä heille kuuluisi. Antikristus hallitsee tätä maailmaa ja sen kyllä huomaa. Rauhaa ei enää haluta, vaan sotaa.
Normaali kansa on Eliitin orjia
36
480
Vastaukset
- Anonyymi00001
Rupea sinäkin eliitiksi, niin pääset työ orjuudesta pois !
- Anonyymi00002
Juuri näin.
Kuka vain Uuno voi päästä kansanedustajaksi kun vain on kannatus.
Sellaisen saa helposti uunottamalla riittävän ison määrän äänestäjiä.
- Anonyymi00003
Vaikuttaa siltä, että vapaamuurarit ja heidän uskonsa saatanaan hallitsee maailmaa joka puolella. Sen mukaista on meno.
- Anonyymi00004
Sille tulee stoppi kunhan Aika on Täysi.
Ei huolta, jokainen saa ansionsa mukaisesti. - Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Sille tulee stoppi kunhan Aika on Täysi.
Ei huolta, jokainen saa ansionsa mukaisesti.Eliitti on jo hätää kärsimässä. Niiltä on otettu valta pois ja nyt vielä ne yrittää tehdä kaikkensa viruksineen ja kaikenmaailman kauheuksineen, mutta maailman kansat ovat jo niin hereillä, että sellaiset ei enää onnistu. Tottakai osa ihmisistä ovat niin auktoriteettiuskovia, että tekevät tarkalleen sen mitä hallitus (media) käskee.
- Anonyymi00006
Ordo ab Chao
https://t.me/DUMBSandCloning/605603
"That's why we're having all over the world wars, riots, bloodshed, famines, all kinds of things happening around the world. It's being manipulated. It's being orchestrated. It's conflict control. Conflict control."
Hantan tarkoitus oli kääntää katse pois Disney pedofiileista. 28 on pidätetty juuri USA:ssa. Samalla testataan leviämistä kontrolloidussa pienessä tilassa (laiva) ja reitillä, jossa ei ole mahdollisuuksia tuon viruksen nopeaan diagnoisointiin. Tenerifalta lennätettyjen matkaa ja kotimaisten viranomaisten reagointia seurataan, koska viranomaisyhteistyö on osa testiä.
Missä on se kaikki pieni sekoilu ja tiedonkatkokset tässä tapauksessa? Kaikki on mennyt kuin pukeen eli ihan kuin harjoituksissa. Kaikkien maiden viranomaiset lukevat taas samoja tiedotteita ja hyssyttelevät asiaa. Aivan kuten tekivät koronan alussa. Sairastuneita on tällä hetkellä 33 .....kuten YLE:n oikolukija aikoinaan julisti. - Anonyymi00007
Elämme sitä suurta ahdistuksen aikaa jota moni menestyjä ei edes huomaa mutta joka on Raamatussa mainittu. Se kestää vain tietyn ajan, sillä kaiken määrää Jumala.
- Anonyymi00009
Älkää syyttäkö Jumalaa meidän omista töppäyksistä. Juttu on niin, että meidän pitää hoitaa maailma kuntoon ihan itse, kun se ihan itse on sotkettukin. Hullua, että jotkut ilkeää sanoa että miksi Jumala sallii kaiken tämän vaikka itse on kaikki aiheutettu. Miten hävytön ihminen osaakaan olla.
- Anonyymi00008
Tekaistun pandemian myötä kysehän on vain siitä että saadaan kansa tekemään eliitin tahto.
Kuinka paljoon ihmiset myöntyykään, tottelemaan ties mitä.
"Lääkäri sanoi....."
"Verottaja käski...."
"Viranomaiset vaatii...."
"Pomo vaatii....."
"Opettaja käski...."
"Poliisi käski....."
"Laki vaatii....."
Totteleminen on elämän tärkein tehtävä. Silti syytetään Jumalaa että Hän käskee sopimattomia. Petoja totellaan automaattisesti itsestään selvästi.- Anonyymi00010
Hienosti sanottu.
- Anonyymi00012
Miten kuvittelet yhteiskunnan toimivan jos kaikki tekevät mielivaltaisesti?
Esim.
- jokainen valitsee mihin suuntaan ja kummalla puolen katua ajavat
- hakee kaupasta mitä tarvitsee maksamatta
- päättää mihin, miten ja millaisen asumuksen rakentaa itselleen ja sitten ampuu kaikkea liikkuvaa joka koittaa tulla lähelle
- menee mihin sattuu kun sattuu olemaan kipeä tartuttaen kaikki ymprillään
Yms.
Maailma toimii vain jos on käytäntömallit jotka on yhteisesti sovittu.
Vai olisitko onnellinen jos tulen käymään sun kotona illalla ja pidän tunnin saarnan jostain mielivaltaisesta asiasta ja sitten tyhjään sulta sekä jää- että viinakaapin?
Tuskin. - Anonyymi00013

Tuskin.
- Anonyymi00011
Poliitikot ovat erillinen kansanryhmänsä, jotka ajavat omaa etuaan kansalaisia vastaan. Tähän perustuu myös EU:n pyrkimys muuttaa poliitikkojen sekä poliittisten päätösten arvostelu rasismiksi.
- Anonyymi00014
Kun ihmisiä vaan rankaistaan. Moni kokee ettei voi vaikuttaa edes omiin asioihinsa, raha. Joku muu koko ajan määrittelee ja määrää, vie. Mikä neuvoksi? Maailman pitäisi muuttua täällä edes ja olla hyväksyvä suomalaisille.
- Anonyymi00015
Jos koet että Suomen valtio holhoaa sua liikaa niin kyllä se raja ulos on edelleen suurinpaan osaan maailmaa edelleen auki.
Voit käydä katsomassa onko muualla paremmin.
- Anonyymi00016
Pieni osa ihmisistä päättää miten asiat menee täällä maapallolla. Onko vika meissä lopuissa jotka sallivat sen tapahtua näin....
- Anonyymi00017
Maailma olisikin varsin jännä paikka kun jokainen saisi päättää miten toimii.
Voisi käydä pankista aina hakemassa lisää rahaa, ja ajella tielläkin millä puolella tuntuu.
Mieliharrastukseni olisi tulla sun kotiin saarnaamaan joka ilta tunnin ajan mielivaltaisesta aiheesta ja potkia sua munille jos koitat sitä vapautta multa estää. Lähtiessä tietenkin vien sun telkkarin ja kaljat koska koen että ne kuuluu mulle. - Anonyymi00024
Anonyymi00017 kirjoitti:
Maailma olisikin varsin jännä paikka kun jokainen saisi päättää miten toimii.
Voisi käydä pankista aina hakemassa lisää rahaa, ja ajella tielläkin millä puolella tuntuu.
Mieliharrastukseni olisi tulla sun kotiin saarnaamaan joka ilta tunnin ajan mielivaltaisesta aiheesta ja potkia sua munille jos koitat sitä vapautta multa estää. Lähtiessä tietenkin vien sun telkkarin ja kaljat koska koen että ne kuuluu mulle.Aika suppea sinun ajatuskykysi? Jos nykyistä järjestelmää ei ole olemassa niin sitten on yksilöiden mielivalta?
- Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
Aika suppea sinun ajatuskykysi? Jos nykyistä järjestelmää ei ole olemassa niin sitten on yksilöiden mielivalta?
No siis, jos järjestelmä jossa harvat päättää vastakohtaa pitää etsiä niin eikös se ole sellainen missä kaikki päättää mitä tekevät mielivaltaisesti?
Toki siinä välissä on muitakin vaihtoehtoja, mutta et esittänyt sellaista, ja jotenkin epäilen että olet niitä joka pitää tilannetta aina vääränä kunnes sinä saat itse päättää mitä sitten teetkin.
Mutta oletko siis sitä mieltä että vain SINÄ saisit päättää omat tekemisesi, ja loput sitten toimii niinkuin SINÄ haluat heidän toimivan?
Valota toki millaisesta maailmasta unelmoit?
Ja siis, demokratioissahan äänestäjä saa äänestää mitä ehdokasta haluaa, suurimmassa osassa maailmaa jokainen halukas voi myös asettua ehdokkaaksi.
Olen silti sitä mieltä että tätä demokratian äänestysmallia pitäisi korjata parempaan suuntaan; koska nyt tosiaan voi olla vain huonoja ehdokkaita.
Siksipä onkin pähkäilty, Kanada kaiketi ainakin jossain määrin kokeillutkin, systeemiä missä voi antaa negatiivisia ääniä.
Tarkoitan voidaan äänestää "ei ainakaan tämä ehdokas".
Tuollaisessa järjestelmässä voitaisiin toteuttaa tilanne missä jos joku nykymaailman mukainen polarisoiva hahmo saisi niiden "joo" äänien lisäksi massiivisen määrän "ei vitussa" ääniä päästäisiin tilanteeseen missä populistit eivät voi toimia kuten nykyisin.
Valituksi haluavilla olisi todellinen vastuu puheistaan ja teoistaan.
Jos vaikkapa laajennetaan tuota niin että jos äänisaalis putoaa negatiiviseksi saa ehdokas jäähyä ainakin seuraavista, kenties pidemmäksi aikaa (pysyvästi?) ehdokkuuksista.
Jossain pressan vaalissa voisi olla myös, koska ehdokkaita on vähän, vaihtoehtona "ei ketään näistä", ja jos se saa enemmistön äänistä, kaikki ehdokkaat bannataan seuraavalta kierrokselta. Olisi pakko etsiä parempia ehdokkaita.
Tuollainen muutos pistäisi säpinää vaaleihin; ja voi olla ainut tapa pelastaa vielä käsite demokratia. - Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:

Tuollainen muutos pistäisi säpinää vaaleihin; ja voi olla ainut tapa pelastaa vielä käsite demokratia."kansalle leipää ja kansanhuveja niin se pysyy tyytyväisenä" Äänestäminen kuuluu tuohon jälkimmäiseen. Vaikka sinne laitettaisiin 200 apinaa niin asiat ei muuttuisi mitenkään. Havaitsit että väliinkin voi jäädä vaihtoehtoja, hyvä! Tosin et mitenkään käsitellyt niitä mahdollisuuksia. Viilailit vain äänestystä, ehdottelit diktatuuria ja toista ääripäätä. Ehdotus: Järjestelmä joka on huomattavasti tasapuolisempi ja oikeudenmukaisempi. Yhteisölle hyödyksi olemista palkitaan..
- Anonyymi00028
Anonyymi00026 kirjoitti:
"kansalle leipää ja kansanhuveja niin se pysyy tyytyväisenä" Äänestäminen kuuluu tuohon jälkimmäiseen. Vaikka sinne laitettaisiin 200 apinaa niin asiat ei muuttuisi mitenkään. Havaitsit että väliinkin voi jäädä vaihtoehtoja, hyvä! Tosin et mitenkään käsitellyt niitä mahdollisuuksia. Viilailit vain äänestystä, ehdottelit diktatuuria ja toista ääripäätä. Ehdotus: Järjestelmä joka on huomattavasti tasapuolisempi ja oikeudenmukaisempi. Yhteisölle hyödyksi olemista palkitaan..
Niin kerro toki sitten millainen tuollainen "tasapuolisempi ja oikeudenmukaisempi" olisi niin arvioidaan yhdessä onko se sellainen.
Länsimaissa, käsittääkseni, jokainen voi asettua ehdolle.
Myös sinä.
Ja jos saat ideoillesi riittävästi kannattajia niin voit liittoutua kanssasi samaa mieltä olevien kanssa. Ja sitten päästä enemmistöksi Eduskuntataloon, ja äänestää tarvittaessa, riittävällä enemmistöllä tietenkin, jokaisen tämän hetken lain uusiksi.
Kuten tuossa kommentoinnissani vaaleihin tarvittavista muutoksista totesin, tämä nykyinen järjestelmä ei toimi täysin, ja jotta päästäisiin lähemmäksi sitä mitä sinäkin haluat siihen pitää saada muutoksia.
Ehdottamani muutokset on, kuten totesin, sellaisia mitä on jopa jossain (ainakin Kanadassa) kokeiltu ja joista monet vaali-asiantuntijat on sitä mieltä että tuollainen parantaisi yksittäisen kansalaisen oikeuksia ja muuttaisi merkittävästi sitä ettei vaaleissa vain ole ehdolla Saatanaa ja Perkelettä; koska molemmat voi se kansa äänestää nurin.
Vaalitapa jossa voi vain valita, ei de-valita, on huono. Tästä lienet samaa mieltä? - Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:
Niin kerro toki sitten millainen tuollainen "tasapuolisempi ja oikeudenmukaisempi" olisi niin arvioidaan yhdessä onko se sellainen.
Länsimaissa, käsittääkseni, jokainen voi asettua ehdolle.
Myös sinä.
Ja jos saat ideoillesi riittävästi kannattajia niin voit liittoutua kanssasi samaa mieltä olevien kanssa. Ja sitten päästä enemmistöksi Eduskuntataloon, ja äänestää tarvittaessa, riittävällä enemmistöllä tietenkin, jokaisen tämän hetken lain uusiksi.
Kuten tuossa kommentoinnissani vaaleihin tarvittavista muutoksista totesin, tämä nykyinen järjestelmä ei toimi täysin, ja jotta päästäisiin lähemmäksi sitä mitä sinäkin haluat siihen pitää saada muutoksia.
Ehdottamani muutokset on, kuten totesin, sellaisia mitä on jopa jossain (ainakin Kanadassa) kokeiltu ja joista monet vaali-asiantuntijat on sitä mieltä että tuollainen parantaisi yksittäisen kansalaisen oikeuksia ja muuttaisi merkittävästi sitä ettei vaaleissa vain ole ehdolla Saatanaa ja Perkelettä; koska molemmat voi se kansa äänestää nurin.
Vaalitapa jossa voi vain valita, ei de-valita, on huono. Tästä lienet samaa mieltä?Mielestäni on säälittävää havaita että ihmiset (kuten sinut) on aivopesty niin hyvin että tämä nykyinen toimintamalli mahdollisesti pienillä viilauksilla pidetään ainoana mahdollinen toimintatapana! Sinäänsä hyvin ymmärrettävä. Asioista päättävät ovat voineet säilyttää asemansa ja valtaosa kansasta on tyytynyt nuristen siihen. No tämä osa kansasta joka ei ole pelkästään tyytynyt nurisemaan on kokoajan maailmalla lisääntynyt hyvin paljon. Suomi tulee vielä vähän jälkijunassa. Näitä jotka eivät ole pelkästään tyytyneet siihen kutsutaan "rikollisiksi" He ovat ottaneet tilanteensa parantamiseksi samat keinot käyttöönsä kuin "parempi" osa kansasta? Ottaa rahaa muilta?..
- Anonyymi00030
Anonyymi00029 kirjoitti:
Mielestäni on säälittävää havaita että ihmiset (kuten sinut) on aivopesty niin hyvin että tämä nykyinen toimintamalli mahdollisesti pienillä viilauksilla pidetään ainoana mahdollinen toimintatapana! Sinäänsä hyvin ymmärrettävä. Asioista päättävät ovat voineet säilyttää asemansa ja valtaosa kansasta on tyytynyt nuristen siihen. No tämä osa kansasta joka ei ole pelkästään tyytynyt nurisemaan on kokoajan maailmalla lisääntynyt hyvin paljon. Suomi tulee vielä vähän jälkijunassa. Näitä jotka eivät ole pelkästään tyytyneet siihen kutsutaan "rikollisiksi" He ovat ottaneet tilanteensa parantamiseksi samat keinot käyttöönsä kuin "parempi" osa kansasta? Ottaa rahaa muilta?..
Tuo muutos jota esitän yhtenä mahdollisena (en suinkaan ainoana, mistä edes sait tuollaisen kuvan?) olisi itseasiassa varsin massiivinen muutos.
Valtaosa päättäjistä juuri säilyttää asemansa koska niitä ei voi äänestää ulos. Mutta jos äänestäjälle annetaan mahdollisuus tuo tehdä niin eikös tuo ole varsin iso muutos?
Äänestämällä "ei ainakaan tämä" varsin tehokkaasti olisi estetty monia populisti-vaalivoittajia koska vaikka ne sai riittävästi ääniä valintaan, niihin tyytymättömiä oli enemmän, mutta eivät omanneet mahdollisuutta äänestää niitä ulos.
Tajuatko?
Etkä edelleen sitten kykene esittämään vaihtoehtoista ratkaisua; odottelen että esität sellaisen niin voidaan arvioida sitäkin. Vai oletko niitä jotka ei koskaan esitä ratkaisumalleja, vain toteavat kaikesta että se on aina "väärin"?
Vai onko siis ehdotelmasi "ollaan vain tyytymättömiä ja lopulta poltetaan kaikki" anarkia?
Mitenkä se ratkaisisi mitään? - Anonyymi00035
Anonyymi00030 kirjoitti:

Mitenkä se ratkaisisi mitään?Turha sinulle kommentoida. Sinun ajattelu on hyvin lukittu tähän ajatteluun. Onnea sinulle tähän uuden äänestysproseessin läpiajamiseen..
- Anonyymi00036
Anonyymi00035 kirjoitti:
Turha sinulle kommentoida. Sinun ajattelu on hyvin lukittu tähän ajatteluun. Onnea sinulle tähän uuden äänestysproseessin läpiajamiseen..
Äläs nyt ole tuollainen.
Olen varsin kiinnostunut siitä millä tavalla sä tuota ongelmaa lähtisit ratkaisemaan.
Siksipä tämä keskustelu.
Tuo mitä mainitsin jota on ehdotettu äänestyksen muuttamiseksi on kenties yksi mahdollisuus, ja epäilen suuresti että tahot jotka hyötyy nykyisestä on halukkaita edes mitään muuttamaan. Etenkään tuohon suuntaan.
Miksi olet haluton keskustelemaan?
- Anonyymi00018
NYT ON NIIN, ETTÄ SUOMESSA ON YHTEISKUNTALUOKKIA. Ennen oli ihan sääty-yhteiskunta. Minä synnyin 1945 . Alemmilla luokilla oli pula-aika, varakkaat ylemmär ostivat mustastapörssistä ja laaja verkosta ja isot rahat auttoivat.
Viimeinen sotakorvausjuna meni Venäjälle joskus, kun olin n. 7 v. Sen jälkeen saimme tehtaiden tuotot itsellemme ynnä muun korvauksiin menneet. Alkoi NOUSUKAUSI. Jokainen vuosi oli edellistä parempi.
Koulupuolella edelleen alemmista yteiskuntaluokista käytiin kansakoulun päälle kansalaiskoulu riippumatta älykkyystasosta. Ylempien yhteiskuntaluokkien lapset menivät oppikouuun riippumatta siitä, kuinka tyhmiä olivat. Jonkinlaisia oppikouuja alkoi tulla alemmillekin. SITTEN TULI PERUSKOULU. Opettajat olivat edelleen ylemmistä luokista lähtöisin. ---Jaa ja sitten ilmainen ja pakollinen jatko: lukio tai amis.
Yliopistoon alkoi päästä jo keskiluokkaisetkin, ainakin joihinkin tiedekuntiin.Ammattikorkeakouluja sun muita tuli. Alkoi olla koulutusta tarjolla kaikille. --oi voi, Suomen talous meni huonoon kuntoon. Työttömyys alkoi vain pahentua. Köyhiltä leikataan jatkuvasti. Ylemmiltäkin leikattiin:veroja.
Suomi on muuttumassa kaksijakoiseksi: ylhäällä varakkaat verkostoineen ja alhaalla köyhät ilman verkostoja.- Anonyymi00019
ilmoitettiin, että kommenttini on lisätty, MUTTA KETKÄ SEN NÄKEE, MINÄ ITSEKÖ VAIN?
- Anonyymi00020
Anonyymi00019 kirjoitti:
ilmoitettiin, että kommenttini on lisätty, MUTTA KETKÄ SEN NÄKEE, MINÄ ITSEKÖ VAIN?
Eliitti ja muut varakkaat pitävät puoliaan verkostonsa avulla, ulottuu ulkomaillekin. On rahaa ja valtaa. Pystyvät määräämäänkin valinnoillaan ja teoillaan.
- Anonyymi00021
Anonyymi00019 kirjoitti:
ilmoitettiin, että kommenttini on lisätty, MUTTA KETKÄ SEN NÄKEE, MINÄ ITSEKÖ VAIN?
Palstan koodari lisäsi tuon muuttuvan viestin, pari vaihtoehtoa, tahallaan koodiinsa trollatakseen kaltaisia mieliharhaisia.
:D
Viesti tulee jokaiselle kirjoittajalle viestin lähetyttyä. - Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
Palstan koodari lisäsi tuon muuttuvan viestin, pari vaihtoehtoa, tahallaan koodiinsa trollatakseen kaltaisia mieliharhaisia.
:D
Viesti tulee jokaiselle kirjoittajalle viestin lähetyttyä.minua on valistettu informaatiosodasta, jota käydään näissä ketjuissa.Voidaan julkaista viesti, mutta sitä eivät näe muut kuin viestin kirjoittaja.
Minulle on kuule kertynyt kokemusta. Tiedän tälläkin hetkellä näitä muille näkymättömiä viestejäni. - Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:
minua on valistettu informaatiosodasta, jota käydään näissä ketjuissa.Voidaan julkaista viesti, mutta sitä eivät näe muut kuin viestin kirjoittaja.
Minulle on kuule kertynyt kokemusta. Tiedän tälläkin hetkellä näitä muille näkymättömiä viestejäni.Laitatko linkkejä jokaiseen viestiin joka ei muille näy?
- Anonyymi00027
Anonyymi00023 kirjoitti:
Laitatko linkkejä jokaiseen viestiin joka ei muille näy?
Odotan näitä linkkejä edelleen.
- Anonyymi00032
Anonyymi00022 kirjoitti:
minua on valistettu informaatiosodasta, jota käydään näissä ketjuissa.Voidaan julkaista viesti, mutta sitä eivät näe muut kuin viestin kirjoittaja.
Minulle on kuule kertynyt kokemusta. Tiedän tälläkin hetkellä näitä muille näkymättömiä viestejäni.Nyt niitä linkkejä kehiin! Vai puhutko pelkkää p@askaa?
- Anonyymi00034
Anonyymi00032 kirjoitti:
Nyt niitä linkkejä kehiin! Vai puhutko pelkkää p@askaa?
Tajusin tässä sun kanssa niitä linkkejä huutaessani että mitäs jos se tosiaan niitä linkkejä postittaa kommenteissa näihin meidän kyselyihin, mutta koska se on oikeassa, linkkejä ei muut näe, mekään ei nähdä niitä?
*twilight zone music*
*xfiles music*
- Anonyymi00031
Jokaisen kirjoittamani viestin jälkeen tulee joku huomautus: on liitetty keskusteluun/tämä rikastaakeskustelua/julkaistaan livenä/ menee internetin histiriaan( jatka samaan tyyliin, jne
- Anonyymi00033
Saman viestin saa jokainen palstalle kirjoittaja.
Et ole jotenkin erikoinen.
Palstan koodari jostain syystä halusi tuollaisen lisätä.
Mahdollisesti trollatakseen teitä liian paranoideja. :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2432142- 1891634
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461282Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50992- 41816
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647