Yksinäisyys on onnea.
Puolisoa vituttaa, kun tulen
paremmin itseni kanssa toimeen
kuin sen kanssa.
Yksinäisyys on onnea
17
1181
Vastaukset
- yksinäinen
Kauanko olet ollut erossa ? Oletko kuitenkaan onnellinen erostasi ? Kun kuitenkin mietit ja ajattelet miten ex-säsi tuntee eron jälkeen !
Olen ollut erossa jo todella pitkään ja toivoisin entiseni löytävän hyvän ja tasapainoisen elämän vihdoin. Ei se minun kanssani onnistunut, mutta toivoisin jonkun muun kanssa onnistuvan. Olen toki yksin, mutta voisi olla joku turvallinen olkapää joskus tarpeen, johon nojaisi kun on maailma "tökkinyt" .
Mutta epäonnekseni en ole sellaista löytänyt, elämä kyllä on ihan hyvällä mallilla kaikin puolin, mutta silti kai välillä toivoisi jonkinlaista tukea ja ystävyyttä vastakkaiselta sukupuolelta. Ja samaa toki toivoisin ex-kumppanillekkin.- mutten yksinäinen.
Onnellinenkin,ei tarvitse kenenkään kanssa riidellä,eikä ketään palvella,voi syödä mitä lystää,käydä missä haluaa,ei ole riippuvainen kenestäkään.Saa elää juuri,niin kuin haluaa.
- "puute"!
Yksinäinen! Elämäni on just kuten sinullakin.
Kaikki muu on hyvin, mut sydänystävä..mies ei ole osunut kohdalleni! Sanottu, että olen liian vaativa, mut eihän se pidä paikkaansa!
Olenhan itsekkin vaatimaton...mut missä minulle
"sopiva" n. 52-56v mies! Taitaa olla toisille varattuja!
Minua ei kestä kukaan, enkä minä ketään!!!
(moni kadehtii ex:än elämää...on vapautta!) - !!!!
Kun tanssit alkoivat Vanhalla,astuin sisään, kuulin sen musiikin, menin mukaan. Minua pyydettiin drinkille, menin,istuimme skumppadrinkin kanssa ja juttelimme. Lähdimme Espalle , sää oli valtavan lämmin ja aurinkoinen, kävelimme Esplanaadi Kappelille ja terassille, otimme omenasiiderit ja puhuimme , puhuimme. Meillä oli samanlainen pitkä koulutustausta, olimme samanikäiset, tanssiessa tuntui, että olimme se toinen puolikas, joka puuttui itseltä...Oli ihanaa tuntea olevansa ihastunut. Kun hän lauloi rakkaudesta, tuntui, että en voi vastustaa, muutuin rakastuneeksi naiseksi. Kokonaan muutuin ihanammaksi ja iloisemmaksi päästä varpaisiin, minulla oli tunne, että kaikkien naisten pitäisi saada kokea tämä, jos voisin taikoa, kaikki naiset saisivat kokea tämän oikean ilon ja riemun, olin uusi luomus.------Monien vaiheiden jälkeen, koettuani hänen sairaalloisen mustasukkaisuuden kovan kurjuutensa, erosimme, pääsin kuin pääsinkin pois. Hän vielä lähetteli lahjoja, oman cd-levynsä (siis omia laulamiaan lauluja)...
En lähde enää sellaiseen suhteeseen. Olen nykyisin aika paljon kotona ja illat aina, en uskalla enää.
Joka on joskus ollut sairaalloisen mustasukkaisen henkilön uhrina, ei ikinä enää halua kokea sitä. Olkoonkin, että välillä yksinäisyyden ahdistus tulee. - pääsee
!!!! kirjoitti:
Kun tanssit alkoivat Vanhalla,astuin sisään, kuulin sen musiikin, menin mukaan. Minua pyydettiin drinkille, menin,istuimme skumppadrinkin kanssa ja juttelimme. Lähdimme Espalle , sää oli valtavan lämmin ja aurinkoinen, kävelimme Esplanaadi Kappelille ja terassille, otimme omenasiiderit ja puhuimme , puhuimme. Meillä oli samanlainen pitkä koulutustausta, olimme samanikäiset, tanssiessa tuntui, että olimme se toinen puolikas, joka puuttui itseltä...Oli ihanaa tuntea olevansa ihastunut. Kun hän lauloi rakkaudesta, tuntui, että en voi vastustaa, muutuin rakastuneeksi naiseksi. Kokonaan muutuin ihanammaksi ja iloisemmaksi päästä varpaisiin, minulla oli tunne, että kaikkien naisten pitäisi saada kokea tämä, jos voisin taikoa, kaikki naiset saisivat kokea tämän oikean ilon ja riemun, olin uusi luomus.------Monien vaiheiden jälkeen, koettuani hänen sairaalloisen mustasukkaisuuden kovan kurjuutensa, erosimme, pääsin kuin pääsinkin pois. Hän vielä lähetteli lahjoja, oman cd-levynsä (siis omia laulamiaan lauluja)...
En lähde enää sellaiseen suhteeseen. Olen nykyisin aika paljon kotona ja illat aina, en uskalla enää.
Joka on joskus ollut sairaalloisen mustasukkaisen henkilön uhrina, ei ikinä enää halua kokea sitä. Olkoonkin, että välillä yksinäisyyden ahdistus tulee.yksinään.
- Nainen 49 v.
pääsee kirjoitti:
yksinään.
Taidankin siirtyä tänne kuusikymppisten porinapalstalle. Tässä viestiketjussa tunnen olevani kotonani.
Avioeron jälkeen päätin, että miehiin en enää kajoa kepilläkään. Päätökseni on pitänyt.
Espalla kävelin viikko sitten kadun päästä päähän ja tulin sitten ratikalla kotiin.
Ei ole ikävä nuoruutta ja rakkautta. itsenäisenä ja vapaana naisena voi kävellä pystypäin esittäin Euroopan omistajaa.
Vieläkö kuusikymppiset haikailevat uuden miesystävän perään. Minä kuvittelin, että siinä iässä ei koko asiaa edes enää muistakaan. - !!!!
Nainen 49 v. kirjoitti:
Taidankin siirtyä tänne kuusikymppisten porinapalstalle. Tässä viestiketjussa tunnen olevani kotonani.
Avioeron jälkeen päätin, että miehiin en enää kajoa kepilläkään. Päätökseni on pitänyt.
Espalla kävelin viikko sitten kadun päästä päähän ja tulin sitten ratikalla kotiin.
Ei ole ikävä nuoruutta ja rakkautta. itsenäisenä ja vapaana naisena voi kävellä pystypäin esittäin Euroopan omistajaa.
Vieläkö kuusikymppiset haikailevat uuden miesystävän perään. Minä kuvittelin, että siinä iässä ei koko asiaa edes enää muistakaan....suruna sydämessäin"
saanut tuntea. Nainen 49 v. kirjoitti:
Taidankin siirtyä tänne kuusikymppisten porinapalstalle. Tässä viestiketjussa tunnen olevani kotonani.
Avioeron jälkeen päätin, että miehiin en enää kajoa kepilläkään. Päätökseni on pitänyt.
Espalla kävelin viikko sitten kadun päästä päähän ja tulin sitten ratikalla kotiin.
Ei ole ikävä nuoruutta ja rakkautta. itsenäisenä ja vapaana naisena voi kävellä pystypäin esittäin Euroopan omistajaa.
Vieläkö kuusikymppiset haikailevat uuden miesystävän perään. Minä kuvittelin, että siinä iässä ei koko asiaa edes enää muistakaan.Saa tulla ja mennä niinkuin haluaa, nukkuu silloin kun väsyttää, syö silloin kun on nälkä, ei ole koskaan neuvotteluja minne mennään ja koska tullaan, ketä tavataan ja ketä ei.
Sitten kun on märehtinyt eroansa tarpeeksi niin
kaukoliitto on (ainakin minulle) sopiva vaihtoehto uusien erehdysten välttämiseksi.
Voi tavata silloin kun sopii, voi matkustaa yhdessä ja viettää vapaa-aikaa yhteisten harrastusten parissa.
On aina kiva odottaa toisiaan ja ilmassa on "pientä urheilujuhlan tuntua" :DD kun tapaamiset ovat ajankohtaisia.- Magda
MdK-MdK kirjoitti:
Saa tulla ja mennä niinkuin haluaa, nukkuu silloin kun väsyttää, syö silloin kun on nälkä, ei ole koskaan neuvotteluja minne mennään ja koska tullaan, ketä tavataan ja ketä ei.
Sitten kun on märehtinyt eroansa tarpeeksi niin
kaukoliitto on (ainakin minulle) sopiva vaihtoehto uusien erehdysten välttämiseksi.
Voi tavata silloin kun sopii, voi matkustaa yhdessä ja viettää vapaa-aikaa yhteisten harrastusten parissa.
On aina kiva odottaa toisiaan ja ilmassa on "pientä urheilujuhlan tuntua" :DD kun tapaamiset ovat ajankohtaisia.MDK:n kirjoitus hyvä kuvaus yksinolosta, jota minäkin kannatan. Se vapaus, ei ole selityksien velkaa kenellekään, eikä tarvitse paljon komenteluja kuunnella. Aamut ovat parhaita nautinnon hetkiä, eivät kellot enää kilahtele työhön lähtöön. Joskus miettii; olisihan toisinaan kivaa olla se aamukahvin keittäjäkin.
"Kaukorakkaus" piristävä vaihtoehto, sovitaan yhdessäolosta ja riennoista. Sitäpaitsi olen ollut jo kauan yksin ja sopeutuminen asiaan voi tuottaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Entiset haavat ovat jo aikoja sitten umpeutuneet.
Kurjuus ongelma löytyy teknisestä taitamattomuudestani. Jos pistokerasia on epäkunnossa, eipä muuta kun etsi korjaaja. Jos pyytää naapurin miestä auttamaan'tulee ilmaan
epäilyksen hiven pyydettävältä, päänpyörityksiä.
Eipä auta muu kun turvautua liikkeiden palveluksiin. Sinänsä ulkopuoliset palvelut ovat laadukkaita ja ei tule mitään väärinkäsityksiä.
- Tyytyväinen
En olis uskonut, että näin hyvin tulee itsensä kanssa toimeen!
Kai sitä alkuun ajatteli, että yksinäisyys on hirveintä, mitä itselle on tapahtunut, mutta kaikkeen tottuu ja oppii nauttimaan jopa omasta seurastaan!
Mieleenkään ei enää tulisi opettelemaan uusia tapoja jonkun vieraan kanssa, aikaakaan kun ei ole enää jäljellä niin paljoa, että toisen tuntemaan oppisi.
Täytyykin oikeen onnitella itseään näin hyvästä suoriutumisesta, sanoisin sitä henkiseksi kypsyydeksi!- olla takana
pelko yksinolosta,ja tunneettei yksin pärjää,mutta huomaakin olevansa tyytyväinen pärjätessään paremmin,kuin huonossa suhteessa.Itse en halua enään ketään kanssani asumaan.Voin muuten tavata ihmisiä silloin kuin meille molemmille sopii.
- Trina
olla takana kirjoitti:
pelko yksinolosta,ja tunneettei yksin pärjää,mutta huomaakin olevansa tyytyväinen pärjätessään paremmin,kuin huonossa suhteessa.Itse en halua enään ketään kanssani asumaan.Voin muuten tavata ihmisiä silloin kuin meille molemmille sopii.
tuo iänikuinen kumppani, mutta kun tilaisuus
tulee yksinoloon, niin nautin todella siitä.
En tiedä, miten olisi, jos aina joutuisi olemaan
yksin. Onhan nykyaikana niin paljon harrastus-
mahdolisuuksia kaikenikäisille, joten uskoisin
päiväni hyvinkin täyttyvän aivan liian kanssa.
Tällä hetkellä kuitenkin olen täysin tyytyväinen
yhdessä oloon mieheni kanssa. Saan kyllä tarpeen
mukaan omaakin aikaa, jos sitä haluan. - yksinäisyydestä
Trina kirjoitti:
tuo iänikuinen kumppani, mutta kun tilaisuus
tulee yksinoloon, niin nautin todella siitä.
En tiedä, miten olisi, jos aina joutuisi olemaan
yksin. Onhan nykyaikana niin paljon harrastus-
mahdolisuuksia kaikenikäisille, joten uskoisin
päiväni hyvinkin täyttyvän aivan liian kanssa.
Tällä hetkellä kuitenkin olen täysin tyytyväinen
yhdessä oloon mieheni kanssa. Saan kyllä tarpeen
mukaan omaakin aikaa, jos sitä haluan.60 palsta vaikuttaa oikein mukavalta ja leppoisalta palstalta.
Toki minäkin olisin halunnut elää entisen ukkoni kanssa lopun elämääni. Kun kaikkea ei voi saada, niin yksinkin pärjää.
Olen tietenkin hieman katellinen nähdessäni ikääntyneen pariskunnan, joilla on mukavaa yhdessä.
Loma meni ihan mukavasti lasten kanssa.
En usko, että yksinäisyydestä tulee minulle koskaan ongelmaa. Nautin valtavasti rauhasta ja hiljaisuudesta.
Pyöräilin lauantaina Keskuspuistossa ja ihailin metsätaidenäyttelyä. Tunnen aina suunnatonta hyvää oloa ja rauhaa metsässä. Ehkä viihtyisin parhaiten pienessä mökissä luonnon keskellä.
Kun joskus pääsen eläkkeelle, ehkä muutan luonnon keskelle.
Aamulla katselin seitsämää mustaa lintua katulampun päällä rivistössä. Hetken päästä jokainen lintu lähti vuorollaan lentoon. Viimeinen jäi nököttämään lampun päälle. Katsoin lintua. Hän oli paljon pienempi kuin muut ja taisi olla toista lajia. Ajattelin, että ehkä nuo linnut ovat viestin tuojia. Seistsämän vuotta erosta. Pienellä linnulla oli ihan mukava mietiskelytuokio lampun päällä.
Katsoin eilen telkkarista dokumenttia Korpeista.
Odottelin suosikkisarjaani Sydämen asialla.
Ehkä joku teistä katsoo tuota sarjaa. Käymme Soneraplazan Ellit/tv-friikit-palstalla aiheesta keskustelua. Greengrass elää yksin. Sarjassa on ihania tyyppejä. Eipä olekaan ihme, että miehen hommaaminen unohtuu. Minulla on niin paljon tärkeämpääkin tekemistä.
Luin eräästä naisten lehdestä erään huippututkijan haastattelun. Hän sanoi olevansa kolme viikkoa ihanan miehensä kanssa purjehtimassa. Ainut päänvaiva lomalla on mitä syödään. En haluaisi olla yhdenkään miehen kanssa kolme viikkoa merellä. Olen maakrapu.
Viikko Ahvenanmaalla seurusteluaikaan kypsytti minut. Kolme vaivaista Ahventa ja viikko kalastusta. Ajatus taas karkaa aiheesta toiseen.
Olisinpa minäkin jo kuusikymppinen.
Kirjoitin äsken viestin ja ehkä painoin jotain nappia. Kone buuttasi itsensä ulos.
Kerroin viestissäni pyöräretkestä Keskuspuistoon.
Siellä on metsätaidenäyttely. Viihdyn luonnossa.
Ehkä eläkepäivillä asun yksin metsän keskellä pienessä mökissä. Olen satutäti. Ehkä kirjoittelen sitten satuja läppäriltäni 100-vuotiaiden palstalle. - Trina
yksinäisyydestä kirjoitti:
60 palsta vaikuttaa oikein mukavalta ja leppoisalta palstalta.
Toki minäkin olisin halunnut elää entisen ukkoni kanssa lopun elämääni. Kun kaikkea ei voi saada, niin yksinkin pärjää.
Olen tietenkin hieman katellinen nähdessäni ikääntyneen pariskunnan, joilla on mukavaa yhdessä.
Loma meni ihan mukavasti lasten kanssa.
En usko, että yksinäisyydestä tulee minulle koskaan ongelmaa. Nautin valtavasti rauhasta ja hiljaisuudesta.
Pyöräilin lauantaina Keskuspuistossa ja ihailin metsätaidenäyttelyä. Tunnen aina suunnatonta hyvää oloa ja rauhaa metsässä. Ehkä viihtyisin parhaiten pienessä mökissä luonnon keskellä.
Kun joskus pääsen eläkkeelle, ehkä muutan luonnon keskelle.
Aamulla katselin seitsämää mustaa lintua katulampun päällä rivistössä. Hetken päästä jokainen lintu lähti vuorollaan lentoon. Viimeinen jäi nököttämään lampun päälle. Katsoin lintua. Hän oli paljon pienempi kuin muut ja taisi olla toista lajia. Ajattelin, että ehkä nuo linnut ovat viestin tuojia. Seistsämän vuotta erosta. Pienellä linnulla oli ihan mukava mietiskelytuokio lampun päällä.
Katsoin eilen telkkarista dokumenttia Korpeista.
Odottelin suosikkisarjaani Sydämen asialla.
Ehkä joku teistä katsoo tuota sarjaa. Käymme Soneraplazan Ellit/tv-friikit-palstalla aiheesta keskustelua. Greengrass elää yksin. Sarjassa on ihania tyyppejä. Eipä olekaan ihme, että miehen hommaaminen unohtuu. Minulla on niin paljon tärkeämpääkin tekemistä.
Luin eräästä naisten lehdestä erään huippututkijan haastattelun. Hän sanoi olevansa kolme viikkoa ihanan miehensä kanssa purjehtimassa. Ainut päänvaiva lomalla on mitä syödään. En haluaisi olla yhdenkään miehen kanssa kolme viikkoa merellä. Olen maakrapu.
Viikko Ahvenanmaalla seurusteluaikaan kypsytti minut. Kolme vaivaista Ahventa ja viikko kalastusta. Ajatus taas karkaa aiheesta toiseen.
Olisinpa minäkin jo kuusikymppinen.
Kirjoitin äsken viestin ja ehkä painoin jotain nappia. Kone buuttasi itsensä ulos.
Kerroin viestissäni pyöräretkestä Keskuspuistoon.
Siellä on metsätaidenäyttely. Viihdyn luonnossa.
Ehkä eläkepäivillä asun yksin metsän keskellä pienessä mökissä. Olen satutäti. Ehkä kirjoittelen sitten satuja läppäriltäni 100-vuotiaiden palstalle.ethän silloin ole yksin.
Meillä ainakin lapset soittelevat melkein joka
päivä ja pistäytyvät aina silloin tällöin.
Kyllähän elämä olisi liian yksitoikkoista, jos
vain olisin pelkästään mieheni kanssa. Onneksi
miehelläni on paljon harrastuksia ja minulla
omani, joten emme ehdi kyllääntyä toisiimme.
En minäkään usko, että sinä yksinäisyydestä tulet
kärsimään. Nautit hiljaisuudesta ja kirjoittaminen sinulta sujuu.
Kukaties saat kuuluisuutta saduillasi,
sitten kun eläkkeellä aika antaa myöten niitä kirjoitella.
Minäkin pyöräilen paljon. Aika usein myös mieheni
kanssa. Siinä on mukava katsella kuontoa ja kuunnella luonnon ääniä.
Katson usein tuota suosikkisarjaasi. Pidänkin
siitä, mutta minua hieman ärsyttää tuo poliisi-
päällikkö. Sen rooli on jotenkin tehty niin typeräksi.
Viime jaksossa hän ei tainnut ollakaan enää poliisina.
Tämä pääosassa oleva pariskunta muutti ilmeisesti
Kanadaan. Tänään en nähnyt, mitä tapahtui.
Lähdin mustikkaan varhain aamulla.
Eikös 7 vuotta ihmiselämässä ole aina merkityk-
sellinnen ajanjakso. Olet ehkä tämän ajan punnin-
mut mielessäsi tuota eroa, siihen liittyviä syitä.
Ehkäpä nuo linnut olivat sinulle jonkinlainen
merkki, että olet päässyt yli ja voit jatkaa elä-
määsi todenteolla vapaana.
Toivottelen sinulle mukavia tulevia päiviä ja
jos kumppania joskus rinnallesi kaipaat, toivon
sinun sellaisen löytävän, hyvän, mukavan sellaisen.
- Mimmu
auttaa inspiroiva mielikuvitus, kun se on kohdallaan, niin ei tunnu koskaan yksinäiseltä.
Täytyy vain uskaltaa kokeilla kaikenlaisia uusia asioita, joilla pystyy tyydyttämään ja parantamaan omaa yksinoloaan.
Olen usein ajatellut, että en olisi kestänytkään puuduttavaa elämää sen toisen kanssa, jolla ei ollut ollenkaan mielikuvitusta, tosikko on nääs kurja kumppani.
Nyt sensijaan saan toteuttaa itseäni mielinmäärin ja elämä maistuu. sanalla onnea kuvata
- Marja
Yksin hyvä - kaksin aina kaunihimpi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?801542Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141014Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79912Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.95912Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51724Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot140680- 53664
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48651Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51641- 76639