Sinulle muru

Montako kuukautta olikaan väliä

Huono selitys

Muutaman vuoden ikäero on pieni, 10 vuodenkin on pieni ikäero.

Trolli vastasi trollille. Ette tiedä selvästi mitään 😂
Sivusta

Pidät mua vanhana, vaikka olen vielä ihan nuorehko. Et sinäkään mikään teini ole enää.

Anonyymi00010 kirjoitti:

Muutaman vuoden ikäero on pieni, 10 vuodenkin on pieni ikäero.

Mä oon vanhempi häntä. Häntä miestä. :)

Anonyymi00002 kirjoitti:

Montako kuukautta olikaan väliä

Mies oli liian vanha

Ohi?

Hän saapui liian aikaisin ja jäi seisomaan joenrantaan katsomaan tummaa vettä. Toukokuisessa illassa oli vielä viileyttä, mutta ilmassa tuntui jo kesän alku. Kaupunki ympärillä oli rauhallinen — pyörien ääniä, kaukaa kuuluvaa puhetta, ravintoloiden ikkunoista heijastuvaa valoa.

Hän mietti vielä viimeisen kerran, pitäisikö lähteä pois.

Kaikki heidän välillään oli ollut liian sekavaa liian pitkään. Oli vihjeitä, hiljaisuuksia, väärinymmärryksiä, voimakasta vetovoimaa ja pelkoa. Oli hetkiä, jolloin hän oli ollut varma, että toinen näki hänet täysin. Ja hetkiä, jolloin hän oli tuntenut itsensä täysin hylätyksi ja hulluksi.

Kun toinen lopulta käveli näkyviin, kumpikin hidasti askeliaan hieman. Ei draamaa. Ei elokuvamaista hetkeä. Vain kaksi ihmistä, jotka eivät olleet nähneet toisiaan pitkään aikaan ja tiesivät, että jokin heidän välillään oli muuttanut molempia.

“Moi”, toinen sanoi hiljaa.

“Moi.”

He menivät sisään pieneen rauhalliseen baariin, sellaiseen jossa musiikki oli tarpeeksi hiljaisella, ettei tarvinnut korottaa ääntä. He istuivat pöytään ikkunan viereen. Hetken kumpikaan ei puhunut mitään.

Sitten toinen hymyili väsyneesti.

“En oikein tiedä, mistä pitäisi aloittaa.”

“Toivottavasti ei ainakaan riitelystä”, toinen vastasi.

Se rikkoi jännityksen vähän.

Pitkään aikaan kukaan ei yrittänyt todistaa mitään. Ei sitä, kuka oli oikeassa. Ei sitä, mitä oli todella tapahtunut minäkin hetkenä. He puhuivat enemmän siitä, miltä kaikki oli tuntunut.

Miten yksinäiseltä.

Miten voimakkaalta.

Miten pelottavalta.

Toinen myönsi olleensa välillä etäinen ja ristiriitainen. Toinen kertoi, miten oli alkanut elää jatkuvassa ylivireydessä ja etsiä merkityksiä kaikkialta. Molemmat ymmärsivät, että heidän välillään oli ollut jotain todellista emotionaalisella tasolla — mutta myös paljon sellaista, joka oli kasvanut mielikuvien, kaipuun ja hiljaisuuksien ympärille.

“Minä en halunnut tuhota sinun elämääsi”, toinen sanoi lopulta hiljaa.

“Toivon ettet usko, että minä halusin tuhota sinun.”

Siinä hetkessä kumpikin näytti ensimmäistä kertaa väsyneeltä eikä vaaralliselta.

Ilta eteni hitaasti. Ulkona alkoi hämärtää, ja joen pinta muuttui mustaksi. Välillä he vain istuivat hiljaa. Ei enää sitä vanhaa sähköistä peliä, jossa piti arvailla rivien välejä. Ei vihjailua. Ei testaamista.

Vain kaksi ihmistä, jotka olivat kantaneet toisiaan mielessään liian pitkään.

Kun he lopulta nousivat lähteäkseen, kumpikaan ei luvannut mitään suurta. Ei ikuista yhteyttä. Ei uutta alkua.

Mutta ovella toinen sanoi:

“Ehkä tärkeintä on, ettei meidän enää tarvitse pelätä toisiamme.”

Ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan se tuntui mahdolliselta.

Anonyymi00007 kirjoitti:

Ohi?

Miks sitä pitää kysyä, onko ohi vai ei…?

Anonyymi00008 kirjoitti:

Hän saapui liian aikaisin ja jäi seisomaan joenrantaan katsomaan tummaa vettä. Toukokuisessa illassa oli vielä viileyttä, mutta ilmassa tuntui jo kesän alku. Kaupunki ympärillä oli rauhallinen — pyörien ääniä, kaukaa kuuluvaa puhetta, ravintoloiden ikkunoista heijastuvaa valoa.

Hän mietti vielä viimeisen kerran, pitäisikö lähteä pois.

Kaikki heidän välillään oli ollut liian sekavaa liian pitkään. Oli vihjeitä, hiljaisuuksia, väärinymmärryksiä, voimakasta vetovoimaa ja pelkoa. Oli hetkiä, jolloin hän oli ollut varma, että toinen näki hänet täysin. Ja hetkiä, jolloin hän oli tuntenut itsensä täysin hylätyksi ja hulluksi.

Kun toinen lopulta käveli näkyviin, kumpikin hidasti askeliaan hieman. Ei draamaa. Ei elokuvamaista hetkeä. Vain kaksi ihmistä, jotka eivät olleet nähneet toisiaan pitkään aikaan ja tiesivät, että jokin heidän välillään oli muuttanut molempia.

“Moi”, toinen sanoi hiljaa.

“Moi.”

He menivät sisään pieneen rauhalliseen baariin, sellaiseen jossa musiikki oli tarpeeksi hiljaisella, ettei tarvinnut korottaa ääntä. He istuivat pöytään ikkunan viereen. Hetken kumpikaan ei puhunut mitään.

Sitten toinen hymyili väsyneesti.

“En oikein tiedä, mistä pitäisi aloittaa.”

“Toivottavasti ei ainakaan riitelystä”, toinen vastasi.

Se rikkoi jännityksen vähän.

Pitkään aikaan kukaan ei yrittänyt todistaa mitään. Ei sitä, kuka oli oikeassa. Ei sitä, mitä oli todella tapahtunut minäkin hetkenä. He puhuivat enemmän siitä, miltä kaikki oli tuntunut.

Miten yksinäiseltä.

Miten voimakkaalta.

Miten pelottavalta.

Toinen myönsi olleensa välillä etäinen ja ristiriitainen. Toinen kertoi, miten oli alkanut elää jatkuvassa ylivireydessä ja etsiä merkityksiä kaikkialta. Molemmat ymmärsivät, että heidän välillään oli ollut jotain todellista emotionaalisella tasolla — mutta myös paljon sellaista, joka oli kasvanut mielikuvien, kaipuun ja hiljaisuuksien ympärille.

“Minä en halunnut tuhota sinun elämääsi”, toinen sanoi lopulta hiljaa.

“Toivon ettet usko, että minä halusin tuhota sinun.”

Siinä hetkessä kumpikin näytti ensimmäistä kertaa väsyneeltä eikä vaaralliselta.

Ilta eteni hitaasti. Ulkona alkoi hämärtää, ja joen pinta muuttui mustaksi. Välillä he vain istuivat hiljaa. Ei enää sitä vanhaa sähköistä peliä, jossa piti arvailla rivien välejä. Ei vihjailua. Ei testaamista.

Vain kaksi ihmistä, jotka olivat kantaneet toisiaan mielessään liian pitkään.

Kun he lopulta nousivat lähteäkseen, kumpikaan ei luvannut mitään suurta. Ei ikuista yhteyttä. Ei uutta alkua.

Mutta ovella toinen sanoi:

“Ehkä tärkeintä on, ettei meidän enää tarvitse pelätä toisiamme.”

Ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan se tuntui mahdolliselta.

Lue lisää

Wau! Sanattomaksi vetää...

Olisko kannattanut puhua asioista.

Mä sanoin et treffeille yritin kun hän olo sanonut että meitä ei voi olla vaikka ois varmasti onnellinen mun kanssa, noin sanoi. Et jos ei ristiriitaisia signaaleja ois ollut kun en niitä osaa selkolukea.