Timo Soini elämän ja Päivi Räsäsen puolella

Perussuomalaisten pitkäaikainen puheenjohtaja ja politiikan asiantuntija Timo Soini nostaa Päivi Räsäsen suureksi sananvapauden sankariksi.

"Yhdysvalloissa sama ihminen nimitetään kunniatohtoriksi.
Oi aikoja, oi tapoja.
Kun ihmistä ei poliittisesti ja teologisesti saada nujerretuksi, tehdään hänestä ” rikollinen ”.
- Timo Soini

Syntyvyys laskee ja abortointeja tehdään suomessa ennätysmäärä. Timo Soini ei hyväksy kuolemankulttia. Hän kertoo mikä myrsky häntä kohtaan nousi kun hän ulkoministerinä osallistui aborttia vastustavaan toimintaan. Kovin vähän on nykypersut olleet Päivi Räsäsen puolella.

"Minua lyötiin todella lujaa, kovempaa kuin mistään asiasta koskaan politiikassa. Julkisia puolustajia oli todella vähän. Kukapa muukaan kuin Päivi Räsänen puolusti minua Eduskunnassa ja kohta kohdalta kumosi kaikki vastustajien valheet ulkopoliittisen linjan hämärtymisväitteitä myöten."
- Timo Soini
8135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Aika pehmeäpäisiä taas plokit itseihailuineen ja kaipuineen takaisin hillotolpalle.

2Äänestä
  • Se mikä Soinissa ja sinussa on eroa, on se että Soini tekee ja Soini voi. Kukapa on saanut eduskuntavaaleissa yli 40 000 ääntä. Silloin ei puhuta pienestä tekijästä. Vahva kansan mandaatti.

    1Äänestä

  • Soini vois jo häipyä kokonaan eläkkeelle.

    1Äänestä

Kun joku teologian laitos nimittää jonkun kunniatohtoriksi, niin sillä ei ole mitään merkitystä. Teologia=taikausko. Yhtä hyvin joku voitaisiin nimittää taikuuden tohtoriksi Tylypahkaan.

Erikoiseksi nämä "sananvapauden puolustajat" tekee mm. se että saman sananvapauden nimissä he kieltävät ilmastonmuutoksesta ja tasa-arvosta puhumisen ja pyrkivät kieltämään jopa rokotteista puhumisen.

1Äänestä

Niin miksi monet uskovaiset vastustavat rokotteita?

Veikkaan että syy on maailmankatsomuksellinen. He uskovat yhä, että sairaudet ovat Jumalan rangaistuksia ja siksi sairauksien parantaminen mm. rokottamalla on Jumalan tahdon vastustamista😮

Äänestä
  • Ja sairastuttuaan pilkkaavat epäjumalansa tahtoa rukoilemalla tervehtymistä. Ota näistä hörhöistä hihhuleista selvää...

    Äänestä

Surumielinen Timo rukoilee maailman puolesta.

Äänestä
  • Näköjään on hautaustoimisto Tammen mainos sopivasti edellisen kommentin yläpuolella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Perussuomalaisten pitkäaikainen puheenjohtaja ja politiikan asiantuntija Timo Soini nostaa Päivi Räsäsen suureksi sananvapauden sankariksi.

"Yhdysvalloissa sama ihminen nimitetään kunniatohtoriksi.
Oi aikoja, oi tapoja.
Kun ihmistä ei poliittisesti ja teologisesti saada nujerretuksi, tehdään hänestä ” rikollinen ”.
- Timo Soini

Syntyvyys laskee ja abortointeja tehdään suomessa ennätysmäärä. Timo Soini ei hyväksy kuolemankulttia. Hän kertoo mikä myrsky häntä kohtaan nousi kun hän ulkoministerinä osallistui aborttia vastustavaan toimintaan. Kovin vähän on nykypersut olleet Päivi Räsäsen puolella.

"Minua lyötiin todella lujaa, kovempaa kuin mistään asiasta koskaan politiikassa. Julkisia puolustajia oli todella vähän. Kukapa muukaan kuin Päivi Räsänen puolusti minua Eduskunnassa ja kohta kohdalta kumosi kaikki vastustajien valheet ulkopoliittisen linjan hämärtymisväitteitä myöten."
- Timo Soini

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu