Somen mukaan kaikki persut ja heidän perheensä ympäri Eurooppaa äänestivät Israelia viisuissa. Mutta eipä tullut mitään. Israel hävisi viisut Bulgarialle. Kertoo siitä, että persujen voima ei vain yksinkertaisesti riitä. Se on hyvä uutinen meille vapautta, totuutta, demokratiaa ja isänmaatamme Suomea rakastavalle persuvastaiselle enemmistölle.
Persut epäonnistuivat taas. Israel ei voittanut.
Anonyymi-ap
54419
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Vai jakautuiko osa persujen äänistä sittenkin putinmielisen bulgarian esitykselle?
Ellei Israelia saada pois, Venäjä pitäisi saada mukaan, jolloin persuäänet jakautuisivat useammalle maalle.
Oliko käytössä työmies PUtkiksen DDR-äänestyskoneita
mitä eikö suomi voittanutkaan , suomihan on maailman onnellisin maa 🤣
Ei voittanut, ja se on Marinin syy.
Joo jos tai kun persu sontii housuun sekin on Mariinin syy :))) hö hö en muuta perusta voi sanoo ku että toivottavasti eivät kökömyksenkan sotki koko terveydenhuoltoa jotta miementerveyspalvelut persuille säilyy ja A - klinikka. Nii
Luulisi jo piittaavan näiden muutaman antipersun hulluus ja laosellisuus - ettei näitä lapsellisia ketjuja edes enää syntyisi, edes heidän itsensä kehittäminä, vaan ylläpito poistaisi tällaisen turhat jorinat, joilla ei ole mitään sanomaa.
Ja kuten aina ennenkin sinä antipersu auot päätä antipersulle joka olet sinä itse ja sensuroit muiden viestit joissa se julki tuodaan.
Muuta pohjoiskoreaan se on persulandia jos mikä siellä on valhe ja fanatismi puoluejohdolle jalostettu persumalliseksi
Se ei ole kommunistimaa vaan persumaa. Kommunismi jos toteutetaan niknkuin pitäisi olisi tasaarvo tosin jokapaikassa missä se on on päättäjät korruptoituneet. Niinkuin persulandiassa
Kovastippa vassaria häiritsee persupalsta.
Vasemmistolaiset täälä häiriköi, ei persut.
Israel on kipeän kantapään kautta oppinut pitämään huolta itsestään. Respekt!
Erityisesti kun Clausewitzin ajatusta "on uhrattava joko maata tai joukkoja" ei Israelissa voi soveltaa. Ei ole kumpiakaan yhtään menetettäväksi. Suomessa sentään on vihon viimeisiä käymättömiä korpimaita ainakin 1000 km siitä paljon puhutusta 1300:sta km:sta.
Mikseivät suomalaiset kirjoita Raamatun kaltaista satukirjaa, joka saisi kaikki muut äänestämään Suomea?
Äänestin euroviisuissa Israelia vain sen vuoksi, että Israelia on demonisoitu mediassa täysin yksipuolisesti. Hamasin hyökkäyksestä 2023 syksyllä lähti tämä nykyinen Gazan tilanne.
Paskot muiden artistien päälle tuolla politiikkapelleilyllä paikassa, jonne politiikkaa EI PIDÄ ulottaa.
Mediat suomessa ovat politisoineet nuo euroviisut aina ,kun Israel osallistuu. Sitten ihmetellään kun ihmiset tympääntyneinä näyttävät mitä mieltä ovat tuosta Israelin demonisoinnista.
Anonyymi00010
2026-05-17 10:34:51
Kirjoita Soinia fanittava antipersu vielä avaus sääennusteesta kääntäen sekin koskemaan persuja? Joita sinä persupakkomielteinen persuja maalittava s24trolli näet joka puolella kuten juopot pikku ukkoja? 😂😂
Kirjoita sinä avaus missä syytät Soinia soten keksimisestä. Päästään taas nauramaan sinulle.
Anonyymi00016
2026-05-17 12:01:36
Anonyymi00015 kirjoitti:
Muuta pohjoiskoreaan se on persulandia jos mikä siellä on valhe ja fanatismi puoluejohdolle jalostettu persumalliseksi
Se ei ole kommunistimaa vaan persumaa. Kommunismi jos toteutetaan niknkuin pitäisi olisi tasaarvo tosin jokapaikassa missä se on on päättäjät korruptoituneet. Niinkuin persulandiassa
Lue lisää
Sinä ap auot taas päätä viesteille jotka olet kirjoittanut itse.
Mitenkäs siinä pääsi käymään niin, että euroviisuja suomessa katsoi KAIKKI ne, jotka kertoi että boikotoivat euroviisuja siten, etteivät seuraa euroviisuja televisiosta sen takia että israei osallistuu niihin? https://www.iltalehti.fi/musiikki/a/a2aecf79-6876-40fc-89b1-738eca9bdd99
Mitenkäs siinä niin pääsi käymään ettei sääntöjen vastainen avaus katoa viestien tavalla joissa sen sääntöjen vastaisuus esille tuodaan....
"Yle: Israelille täydet pisteet Suomelta"
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/b1250001-87be-4b3b-9492-c560ff739f4c
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Israelin esitys ei ollut niin erikoinen, että ilman poliittisia ääniä se olisi päässyt toiseksi. Esitys oli korkeintaan 10 parhaan joukossa.
LOPETTAKAA POLIITTISTEN ÄÄNIEN ANTAMINEN MUSIIKKIJUHLASSA! Se on täysi keskisormen näyttö muille esiintyjille jotka tulevat yrittämään parastaan euroviisuihin.
en tunne ensimmäistäkään persua joka katsoisi euroviisuja saati että äänestäisi niissä mutta. . Milloin sinä hakeudut hoitoon tuon sinun persupakkomielteesi kanssa kun näet persuja jopa euroviisuissa?????
En maininnut kommentissani kertaakaan persuja.
Nyt alkaa mennä tosi naurettavaksi viisujen kommentointi, ainakin tämän aloittajalta!!
Helluntalaiset hihhulit epäonnistuivat. Murhajaat eivät voittaneet.
Jokainen ääni Israelille oli äänin kansanmurhalle. Viisuissa tanssittiin Gazalaisten haudoilla.
Tiedätkö ketkä tanssivat Gazassa hautojen päällä ?
Hamasin johtajat . Hamas tiesi ,että Israel vastaa rajusti 2023 lokakuun Hamasin tappo- ja raiskaus orgioihin . Se oli Hamasin tavoite, saada palestiinalais siviilejä kuolemaan Israelin iskuissa ja näin luulivat saavansa maailmassa yleisen mielipiteen puolelleen. Siksi Hamasin taktiset asemapaikat olivat sairaaloissa, kouluissa ja yleensäkin siviilien keskellä. Jokainen, joka osaa laskea yks plus yks, tämän käsittää.
Hiukan harhoja ja epäselvyyttä antipersulla, miten tuo Euroviisujen äänestys toimii . . . .
Aistin "pientä" harmitusta viestistäsi.
Pää asia, etteivät kansanmurhan edustajat voittaneet.
Sellainen harhainen foliohattu sinä antipersulle vttuileva antipersu olet. Joka taas itsellesi päätä auot jokaisessa viestiketjussa poikkeuksetta poistaen "vain" KAIKKI muiden viestit jotka sitä häiritsee.
Koko Israelin sota Gaasaa vastaan alkoi gaasalaisten hyökkäyksestä.
Yli 2000 israelilaista tapettiin ja joukkoraiskattiin n. 250 otettiin vangiksi ja raiskauksia jatkettiin.
Jopa veli ja sisar pakotettiin sexisuhteesee.
Sillä alueella noi on todella raskaita rikoksia ja Israel ei vasemmiston mukaan saisi rangaista tekijöitä.
Mutta kun Hamasin ja Hizbollahin raketit ovat rauhan raketteja !
Jokainen Israelia äänestänyt äänesti kansanmurhan puolesta. Asia ei ole yhtään sen monimutkaisempi vaikka persut kuinka selittäisivät.
Onko kopiopersukin kansanmurhan kannattaja?
Sitähän mlnä yritän kertoa ; Hamasin ja Hizbollahin raketit lentävät kauniissa ja rauhanomaisessa kaaressa. Israelin raketit niin kovin rumasti.
Gazalaiten joutuminen israelilaisten kansanmurhaamaksi näyttää olevan persuille kiivaasti puolustettava "kunnia-asia"?
On aina yhtä naurettavaa kun sinun mielikuvituskaverisi joille päätä auot jokaisessa viestiketjussa poikkeuksetta ovat taas persuja. Joiden kirjoittamisen sinä Soinisti estät niiden häiritessä sinun persujen maalittamista s24 palstoilla.
Kopiopersulta taas kalja lopussa kun noin kiukuttaa?
Milloin sinä sinimustia fanittava ap rohkaiset mielesi menet äärivassareiden mielenosoituksiin sirppi ja vasara lippua heiluttamaan ja vaatimaan Palestiinan julistamista itsenäiseksi valtioksi yms. lataamokamaa? Vaatien Israelilaisten päätä pölkylle kansanmurhasta jne.
Sinimustia ja äärivassareita yhdistää mm. viha persuja ja israelilaisia kohtaan.
pitäisi ensin uskaltaa avata ulko-ovi ja astua ulos ilman pelkoa että taivas tippuu niskaan. Minkä takia ap on ollut peräkamarissaan jo yli 20 vuotta käymättä kertaakaan ulkona em:sta syystä. Minkä takia ei poistu taaskaan koko kesänä kertaakaan kotoaan ulos ei edes juhannuksena.
🙄🤭😄😅😂🤣🤡
Euroviisujen pistelasku kaipaa pikaista remonttia. Vain yksi ääni/laite tai sitten niin että yhtä maata saa äänestää vain kerran.
Persuleille tulee Euroviisut aika kalliiksi, 10 x Israel niin kyllähän siinä jo vähän laskua tulee 😂
No onko nyt taivaspaikka varma kun Jumala on saanut taas äänenne😀
Se taivaspaikka löytyy maan päältä. Oppositiosta kun huulipuna2 jatkaa siitä mihin huulipuna1 jäi...
Kenet persun lähettäisitte euroviisuihin suomea edustamaan? Aittakumpu osaa ainakin laulaa kun on pappi?
Miksi kysyt persuista pihalle potkittuja rotuopin julistajia ja Soinia fanittava sometrolli kun poistat kuitenkin kaikki vastaukset kysymyksiisi? Estäen muiden osallistumisen s24 palstojen keskusteluihin sensuurilla niiden häiritessä sinun persujen maalittamista. Korvaten ne yksinpuheluillasi mielikuvituskavereittesi kanssa joiden kanssa väittelet jokaisessa viestiketjussa..
Kopiopersu on taas sotkeutunut omiin henkseleihisä.
Tee historiaa sääntöjä rikkova muille keskustelijoille vttuileva moderaattori ja vastaa sinulle esitettyyn kysymykseen sen sijaan että tavoillesi uskollisena hyökkäät kysymyksen esittäjän kimppuun.
Paskalakipaula h..lvetin hyväpalkkaisine suojatyöpaikkoineen joihin kepu juoksupoikiaan aina jälkisijoittaa päin p..rsettä menneen poliittisen uran jälkeen eduskunnassa.
Persuthan on yrittäjiä.Yrittivät saada Israelin voittoon.No saamatta jäi persuilta taas kerran.Otan osaa.
Myös soinistit ja kristilliset tukivat israelia. Eivät ainoastaan nykypersut.