Maailma muuttuu Eskoseni

Teen tämän avauksen Extyökkärin näkemysten innoittamana. Hänhän toistaa tämän tästä, että tie hyvinvointiin ja kasvuun on työnteon lisääminen ja mieluiten sellaisella korvauksella, minkä työantajat haluavat maksaa asiaa sen enempää työntekijöiltä kysymättä. Tässä nyt kuitenkin keskityn vain työntekiseen, en sen hinnoittelumalleihin.

Extyökkäri elää jossain ikuisesti staattisessa maailmassa, missä ei tapahdu perusasetuksissa mitään muutoksia. On tietysti yllättää, että jotkut ihmiset kykenevät olemaan näkemättä pitkän iän elämänä sen varrella tapahtuneita suuria muutoksia.

1930-luvulla työvoimastamme työskenteli vielä 60 % maa- ja metsätaloustöissä. Siin koko väestön enemmistö ja tämä enemmistö asui maasedulla. Kun tulitiin 1960-luvulle, näillä aloilla työskneteli edelleen yli 700 000 ihmistä. Sitten alkoi suuri muutos. Pienviljely alkoi kadota kannattamattomana ensin. Tältä sektorilta hävisi väkeä vajaan 20 vuoden aikana pelkästään Ruotsiin noin 300 000 ihmistä, osa tietysti muuttaneiden perheenjäseniä. Pienviljelytilat romahtivat jokseenkin täysin 1960-luvulta lähtien, mutta osa kituutti vielä 1990-luvun alkuun saakka. Väheneminen on ollut niin voimakasta, että näillä sektoreilla työskentelee enää noin kymmenesosa siitä määrästä, mikä oli 1960-luvulla. Sadassa vuodessa maa- ja metsätaloustyöntekijöiden ouus on laskenut 60 - 65 %:sta noin 2,5 %:iin työvoimasta.

Tämä kehitys oli selvästi nähtävissä viimeistään 1960-luvulla hyvin yleisesti. Silti meillä toimi edelleen kaksi puoluetta (Kepu ja SMP), jotka halusivat pitää erilaisin tukimuodoin yllä tuon sektorin työvoiman suuruutta. Ne olivat aikansa extyökkäreitä, jotka eivät uskoneet maailman muuttumiseen.

Toinen suuri trendi oli käynnissä samaan aikaan. teollisuustyöväestön määrä kasvoi ja sen myötä syntyi ns. keskiluokka, joka siis nousi elintasossa ylöspäin. Ammattitaitoiselle työväestölle oli kysyntää. Nousun jälkeen tuli kuitenkin lasku. Ihmistä tarviittiin yhä vähemmän, koneita taas enemmän. Syntyi taantuvia teollisuustaajamia, joissa paperisteollisuustyöntekijän on ollut vaikea vaihtaa ammattia sairaan- ja vanhustenhoitajaksi. Teollistumisvaihetta on seurannut palveluelinkeinojen buumi, missä ei enää sitten palkkojen alhaisuuden vuoksi enää noustakaan alaluokasta keskiluokkaan vaan pikemminkin pudotaan keskiluokasta alaluokkaan. Viimeisen vaihe tässä kehitysten trendissä on parhaillaan käynnissä ja sitä kutsutaan tekoälyvallankumoukseksi. Se tulee todennäköisesti myllertämään koko työnteon kuvan täysin uudeksi. Palvelusektorilla on jo siirtymää alustatalouteen ja kevytyrittämiseen eli elintason romahduttamiseen työnteon sektorilla. Seuraava vaihe on työn loppuminen monelta alalta eli mahdollisuuksien kapeneminen elättää itsenäs omalla työllään.

Työ ja sen sisältö ovat olleet sadan vuoden aikana ja piteempäänkin jatkuvassa muutostilassa. Entiseen ei näytä enää olevan paluuta. Emme pääse enää sellaiseen työvaltaiseen yhteiskuntaan, missä enemmistä ihmisistä työskenteli metsissä ja pelloilla. Niitä aikoja saa ihastella enää vanhoja Suomi-filmejä katsomalla. Emme palaa edes lähimenneisyyden teollisuus- ja palvelutoimialoille. Näkymä on pikemminkin kohtuupalkatun työn puute ja matalapalkkaisen alustataloustyön ja siihen yhdistävän kevytyrittämisen kasvu. Tässä maailmassa extyökkärin tapaiset ajatusten tonavat siis kehottavat meitä nostamaan hyvinvointia tekemällä työtä, joka nostaa toki hyvinvointia, mutta ei sen tekijän vaan hänen työpanostaan hyväksikäyttävän suuryrityksen. Nämä yritykset pyrkivät kokonaan ihmisvapaseen työmalliin, mutta ihan kaikessa se ei ainakaan heti ole mahdollista. Tekoälyn kehitys voi olla kuitenkin niin arvaamatonta, että tämäkin vaihe voi odottaa jo ihan nurkan takana.

Tämänsuuntaisen kehityksen vuoksi hyvinvointi ei tule olemaan työinnon ansiota. Se on sitä ollut kyllä aiemmin esim. omassa viriilissä nuoruudessani 1960- ja 70-luvuilla. Silloin noustiin ryminällä ylöspäin sosioekonomisessa asteikossa. Minä muiden mukana eli satuin syntymään hyvään aikaan köyhään perheeseen mutta onnelisten tähtien aikakudelle. Jatkossa ei voi enää luottaa siihen, että hyvinvointi kasvaisi työtä tekemällä, koska sellaisen työn olemassaolo on sinällään kyseenalaista. Tässä kohdin hyvinvointiajattelua tulee muuttaa siihen suuntaan, missä ratkaistaan työn tulosten suhteellisen tasainen jakautumien ja jalkautuminen kansan pariin. Siitä tulee tietysti kova kina, mutta köyhä väki on demokratioissa siinä mielessä hyvässä asemassa, että heitä on selvä enemmistö. Jo nyt keskustellaan robottiverosta ennakoiden tulevaisuutta. Hyvä että keskustellaan, koska se voi olla piankin uutta todellisuutta.