Kaikki asiat on LAURAVAARASSA NIIN FB KUNNIALLISET SYYTTÄÄ MINUA HEIDÄN KUNNIOIDEN LOUKKAUKSESTA!
Painukoot LAURAVAARASTA hakemaan KUNNIANSA!
Aiheeton syyttäminen on rikollista ja naapurissa asuu vieläkin TYÖTTÖMIEN SYRJIJÄ joka oli työvoimatoimiston johtajana ja hänen tehtävä oli TYÖLLISTÄÄ kaikki työttömät.
Työllistämistukien avulla haettiin työpaikat ja kaikille piti löytyä työpaikat, mutta EIPÄ LÖYTYNYT VAAN TYÖT ANNETTIIN MUILLE JA MEILLE EI TARJOTTU EDES OPPISOPIMUSKOULUTUSTA VAIKKA TUO ON OLLUT MAHDOLLISTA AINA!
Aika pulskassa kunnossa tuo naapurin kunniallinen leski rouva joka nostelee hyvää eläkettä ja saa siihen päälle vielä lesken eläkettä. Miehensä oli opettaja ja molemmat saivat 24% palkan päälle syrjäseutulisää!
Päissään tappelivat kotona ja Viitasen Lasse pätki kalsarit jalassa peltoja pitkin Könkään Tapanin luo vaimoaan pakoon ja turvaan, koska oli päissään käynyt hänen päälle!
Viitasen Lassen vaimo sahas puun oksan ja ei me edes tiedetty, että hän sairasti syöpää. Oksa tippu Lassen päälle ja vaimonsa itki isälleni, että hän on SAIRAS ja Lasse kuoli kotia syöpään.
Isäni oli lähdössä viemään minua töihin ja Kostinin Kimmo oli elossa vielä silloin. Meillä oli auto Kimmon pihalla, kun vetivät asfalttia tällä alueella.
Minä olin jo panostaja silloin ja minä sanoin Viitasen Lasselle ja hänen vaimolleen, kun Lumpsi pudotti kauhaa ja minä nousin sängyssä ilmaan. Viitasella oli astiat helissy kaapissa. Minä sanoin, että : Kyllähän talon pitää pikku jysäyksiä kestää!
Rajavartioston alueella räjäytellään kokoajan, mutta asuminen sekä rakentaminen on vapaehtoista!
Ei edes vakuutus yhtiö korvaa jos putkisto hajoaa räjäyttelyjen takia jotka liittyy MAANPUOLUSTUS HARJOITUKSIIN!
Panostajan koulutuksessa opetettiin paljon jänniä juttuja joita ei edes INFRA alan INSINÖÖREILLE OPETETA!
Minä olin Olympiastadionilla museon takana lapioimassa hiekkaa Infra alan insinööri opiskelijan kanssa.
Minä kysyin häneltä ja hän kertoi itse.
Minä Holo Ivalosta fiksuna naisena kysyin häneltä, että : Miksi et kouluttaunut panostajaksi, koska samat asiat olisit oppinut ja ei olis tarvinnut 5 vuotta opiskella!
Toiset panostajat kyseli, että : Miksihän tuo insinööri opiskelija ei suostu sinun kanssa samalle työmaalle töihin?
Minä kerroin heille, että : Me oltiin ja työsuojelu kävi tarkistamassa työkohteen, kun minä tulin turvavaljaat päällä, köysi ja lapio mukana. Työsuojelu mies jäi katsomaan minua ja minä pääsin tarkastuksesta läpi, koska köysi ei roikkunut vaan minä olin laittanut sen köyden niin, että minulla oli molemmat kädet vapaana ja oli turvallista kävellä.
Insinööri opiskelijan takia se lapiointi loppui siihen.
Minä olin saanut oman hommani hoidettua, mutta hän ei saanut.
Minä meni aamulla töihin niin minulta kysyi eräs nainen jonka kanssa juteltiin välillä pukuhuoneessa, että : Missä olit eilen, kun tulit valjaat päällä köyden ja lapion kanssa? Työsuojelu kävi laittamassa alueen kiinni ja sinne ei saa mennä!
Minä kerroin ja sanoin, että : Mie vähän ihmettelin sitä paikkaa, mutta sain lapioitua ja minun kaveri oli Infra alan insinööri opiskelija.
Insinööri sanoi minulle fiksuna, että HÄN AJELEE MIELUMMIN AUTOLLA, kun tekee lapio hommia!
Minä sanoin hänelle, että : En miekään tykkää lapioida , mutta mielummin kyllä lapioin kun vahdin mitä toiset tekee!
Insinööri saattoi kyllä tulla toisiin ajatuksiin opintojensa kanssa ja jättää opinnot siihen, koska hän sano minulle, että : Kyllä mieki mielummin ajan autoa!
En kovin tyhmä voi olla jos noin paljon ymmärsin ja ymmärsin vielä senkin, että PANOSTAJAN KOULUTUKSEEN liittyi paljon sellaista mitä INFRA ALAN INSINÖÖRIT EI OPISKELE IKINÄ!
Panostajan koulutus vain avas minun maailman näkemystä ja avaa kokoajan, mutta pidän KAIKEN OMAN TIETONA KOSKA OMILLA AIVOILLA AJATTELU LOUKKAA FB KUNNIALLISTEN TEKO-ÄLY ÄLYKKYYTTÄ JA DEEP FAKE ELÄMÄÄ!
Törkeää syrjintää
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi00002UUSI
Minä soitin Poliisille kerran, kun kuulin kyliltä juttua, että minun poika on putkassa.
Minä katsoin kelloa ja totesin, että poika on 24 tuntia sitten lähteny kotoa ja ei vastaa puhelimeen.
Antti Hanhivaara oli jo kadonnut sinne LAURAVAARAAN, kun minä soitin poliisille ja sanoin, että : Onko se siellä putkassa vai jauhaako ne paskaa kylälllä!?
Konstaapeli rouva Korva oli puhelimessa ja sano minulle: En mie saa kertoa ketä täällä on.
Anto luurin seuraavalle ja minä sanoin mielessäni, että voi vttu kylläpä on vaikeaa, kun ÄITINÄ SOITAT JA KYSYT OMAA POIKAA eli nukkuuko hän onnellisesti putkassa!?
Minä sanoin, että : Hän asuu kotona minun kanssa ja en saa yhteyttä häneen, mutta hän on 24tuntia sitten näkynyt viimeksi kotona joten teen katoamis ilmoituksen!
Minä toimin oikein, mutta POLIISI oli mennyt sanomaan minun pojalle jonka yksinhuoltaja minä olin ja ISÄÄNSÄ EI OLE KIINNOSTANUT IKINÄ OMA POIKA.
Hän on syrjinyt suoraan minua ja lastaan sekä minun puolisoa.
Holo kai se siellä on poliisina ollut ja käyny sanomassa pojalle, että : ÄITI SOITTI JA NYT PAINUT KOTIA SIITÄ SUORAAN!
Holo haki ajokortinkin pois pojalta, koska hän oli ajautunut huonoon seuraan jossa kavereilla oli tapana ajella päissään autolla ja tehdä muitakin rikoksia!
Hän ei ole ajokorttia hommannut takaisin, mutta hänen vaimonsa on oikea JUSTIINA ja hän kyllä pitää kuria pojalle!
Hänen kavereillaan EI OLE ASIAA HEILLE, koska he ovat FB KUNNIALLISIA JUOPPOJA RIKOLLISIA JOITA FB KUNNIALLISET VAATII IHAN POLIISEINAKIN KUNNIOITTAMAAN!
Käräjä oikeudessahan nuo kaikki TODISTEET LÖYTYY!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1612278- 581295
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621177Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871048Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122998- 94989
Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153972