DEMOKRAATTI/STT
Demokraatti
Valtuutettu julkaisi tiistaina vuosikertomuksensa, jossa raportoidaan muun muassa vanhustenhoivan tilasta ja vanhusten arkisten oikeuksien toteutumisesta.
Kertomuksessa esitetään suosituksia iäkkäiden turvallisuuden parantamiseksi ja vedotaan valtioneuvostoon niiden toteuttamiseksi.
Valtuutettua huolettaa iäkkäiden turvallisuuden heikentyminen. Tällä hetkellä moni vanhus jää vaille tarvitsemiaan hoivapalveluja, koska palvelujen saatavuus on heikentynyt säästöjen takia eri puolilla maata.
Monissa hoivapalveluissa on lisäksi liian vähän henkilökuntaa.
Apua tarvitseva vanhus joutuu usein asumaan kotonaan ilman apuvälineitä tai palveluita, mikä lisää myös kotona tapahtuvien onnettomuuksien riskiä.
SAMAAN AIKAAN viranomaisten, pankkien ja sosiaalitoimen vaatimukset kaiken asioimisen siirtämisestä verkkoon kuormittavat digitaidoiltaan puutteellisia tai muistihäiriöistä kärsiviä vanhuksia.
Pelkkä ikääntyminen ei ihmisten taitoja vähennä, mutta muistin haperoituminen tai muut neurologiset vaivat voivat tuoda jopa tietotekniikan parissa työskennelleille eläkeläisille ongelmia älytekniikan käyttämisessä.
Vanhusten arki muuttuu epävarmaksi ja pelottavaksi, jos he eivät enää pysty hoitamaan asioitaan perinteisillä tavoilla, vaan kaikkeen tarvitaan yhä uusia sovelluksia ja älylaitteita. Vanhukset ovat samalla myös digihuijareiden suosikkikohteita.
Myös yleinen taloudellisen tilanteen heikentyminen osuu kipeästi vähävaraisiin vanhuksiin.
Elämisen kallistumisen takia monilla kaikkein iäkkäimmillä, yksinasuvilla ja naisilla on vaikeuksia saada rahat riittämään ruokaan, asumiseen, lääkkeisiin ja palvelumaksuihin.
VALTUUTETUN mielestä kotihoidon ja ympärivuorokautisen palveluasumisen saatavuutta ja laatua onkin parannettava.
Päivi Topo vetoaa valtioneuvostoon, että kaikilla iäkkäillä olisi mahdollisuudet oppia ja ylläpitää digitaitoja sekä saada asiansa hoidettua myös muutoin kuin pelkillä sähköisillä palveluilla.
Samalla vanhusasiavaltuutettu korostaa ikääntyneiden merkitystä yhteiskunnallisen turvallisuuden rakentajina ja takaajina. Topo pitää tärkeänä, että vanhustyötä tekevien järjestöjen vapaaehtoistoiminnan edellytykset turvataan.
Monissa hoivapalveluissa on lisäksi liian vähän henkilökuntaa.
Anonyymi-ap
0
62
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400