Runo rauhalle!

Kadun kulmassa sanat kovat
ennen nosti muurit, lovet.
Katse kohtas, ääni pehmeni,
viha hiljaa haihtui, heikkeni.

Yksi toi teetä, toinen leipää,
nauru karkotti vanhan peikon.
Tarinoita kuunneltiin,
ennakkoluulot unohdettiin.

Mies joka huusi “lähtekää”,
jäi lopulta juttelemaan.
Kuuli kuinka koti kauas jäi,
ja miksi toinen tänne päin vei.

Lapset pelas palloa yhdessä,
eri kielet samassa rytmissä.
Yksi huusi “syötä tänne vaan!”,
toinen nauroi “mennään maaliin taas!”

Niin katu muuttui hiljalleen,
ei yhdessä yössä täydelleen.
Mutta rauha kasvoi askel kerrallaan,
kun ihmiset suostui kohtaamaan.