Helvetistä

Varhaisen kirkon käsityksiä helvetistä – lyhyt historiallinen katsaus (suomennos)
ENSIMMÄISET 500 VUOTTA:
Ensimmäisten viiden vuosisadan aikana tunnettiin kuusi teologista koulukuntaa. Neljä niistä opetti, että kaikki ihmiset lopulta PELASTUVAT helvetistä – oppi, joka tunnettiin nimellä apokatastasis (kaikkien luotujen lopullinen palauttaminen Kristukselle). Nämä neljä koulukuntaa sijaitsivat Aleksandriassa, Antiokiassa, Kesareassa ja Edessassa/Nisibiksessä.
Yksi koulukunta, Efesos, opetti annihilationismia (että syntiset tuhoutuvat olemattomiin).
Vain yksi koulukunta, Rooma/Kartago, opetti ikuista rangaistusta.

Lähde: The New Schaff-Herzog Encyclopedia of Religious Knowledge, Universalism-artikkeli, s. 96, Baker Book House.

Apokatastasis-opin varhaiset kannattajat
Ramellin (2013) mukaan monet varhaiset kirkkoisät – kuten Bardaisan, Klemens Aleksandrialainen, Origenes, Didymos, Pyhä Antonius, Pyhä Pamfylios, Metodius, Pyhä Makrina, Pyhä Gregorios Nyssalainen (ja todennäköisesti muut Kapadokialaiset), Evagrios Pontoslainen, Diodoros Tarsolainen, Teodoros Mopsuestialainen, Pyhä Johannes Jerusalemilainen, Rufinus, Pyhä Hieronymus ja jopa Pyhä Augustinus uransa alkuvaiheessa – perustivat apokatastasis-opin ennen kaikkea Raamattuun.

Augustinus myönsi myöhemmin, että hänen aikanaan "erittäin monet" kristityt eivät uskoneet ikuisiin rangaistuksiin (Enchiridion 29).

1. vuosisata – Paavali

Paavali ei käytä missään kirjeessään kreikan sanaa, joka vastaisi nykyistä ”helvettiä”. Hän puhuu Jumalan puhdistavasta tulesta (1. Kor. 3:11–15), mutta ei helvetistä sinänsä.
Myöskään Johanneksen evankeliumi ei käytä sanaa ”helvetti”.
Apostolien teot mainitsevat helvetin vain kuvatessaan Jeesuksen vapauttamista siitä, ei kristillisen sanoman osana.

Paavalin ajatusta kaikkien lopullisesta pelastumisesta tukevat mm.:
Room. 5:17–18; 10:9–17; 11:25–33; 14:11; 1. Kor. 3:11–15; 15:22–28; 1. Tim. 2:1–6; 4:10; Ef. 1:10; 4:1–10; Fil. 2:9–11; Kol. 1:20, 23; Hebr. 2:9.

2. vuosisata – Klemens Aleksandrialainen
Klemens puhui ensimmäisenä Jumalan ”viisaasta tulesta”, joka puhdistaa syntisen pelastukseen:

”Jumalan rangaistukset ovat pelastavia ja kurittavia (Haadeksessa), johtavat kääntymykseen ja suosivat mieluummin parannusta kuin syntisen kuolemaa… Emme voi asettaa rajoja Lunastajan toiminnalle; pelastaa, vapauttaa ja kasvattaa on Hänen työtään, ja niin Hän jatkaa toimintaansa tämän elämän jälkeenkin.”

3. vuosisata – Origenes
Origenes opetti, että kaikki luodut palautetaan lopulta alkuperäiseen pyhyyteensä:

”Kun Pojan sanotaan alistuvan Isälle, se merkitsee koko luomakunnan täydellistä palauttamista… vihollisten alistaminen Pojalle tarkoittaa heidän pelastumistaan ja kadonneen palauttamista.”

Hänen mukaansa helvetin tuli on korjaavaa ja puhdistavaa, ei ikuista kidutusta.

4. vuosisata – Gregorios Nyssalainen
Gregorios tulkitsi 1. Kor. 15:28:n näin:

”Pahan luonne hävitetään kokonaan, ja jumalallinen hyvyys syleilee jokaista järjellistä olentoa… Kaikki, mikä on saanut alkunsa Jumalasta, palautetaan alkuperäiseen puhtauteensa.”

5. vuosisata – Teodoros Mopsuestialainen
”Pahat rangaistaan, kunnes he oppivat, että synti tuo vain kurjuutta… ja kun he tämän kautta oppivat pelkäämään Jumalaa ja suhtautumaan Häneen hyvällä tahdolla, he saavat nauttia Hänen armostaan.”

🏛️ Varhaisen kirkon enemmistön näkemys
Useat suuret kirkkoisät todistavat, että enemmistö kristityistä uskoi rangaistusten olevan päättyviä:

Basilios Suuri: ”Valtaosa ihmisistä sanoo, että rangaistuksella on loppu.”

Hieronymus: ”Tiedän, että useimmat ymmärtävät Niniven kertomuksen niin, että jopa paholainen ja kaikki järjelliset olennot lopulta saavat anteeksi.”

Augustinus: ”Erittäin monet eivät usko loputtomiin rangaistuksiin.”

🔥 Aionios kolasis – ei ’ikuinen rangaistus’?
David Bentley Hart huomauttaa, että varhaiset kreikkaa äidinkielenään puhuvat teologit eivät tulkinneet Matteus 25:46:n fraasia aionios kolasis ”ikuiseksi rangaistukseksi”, vaan:

”pitkäaikaiseksi korjaamiseksi”

”ajan aikakauden rangaistukseksi”

”tulevan aikakauden kuritukseksi”

He näkivät helvetin väliaikaisena hengellisenä puhdistumisprosessina.

🌑 Kun kirkko hylkäsi tämän näkemyksen
Kun kirkko hylkäsi käsityksen Jumalan rajattomasta hyvyydestä ja omaksui kuvan Jumalasta ikuisena kiduttajana, alkoi ajanjakso, jota kutsutaan pimeäksi keskiajaksi.
Siitä lähtien kirkossa on kuitenkin aina ollut pysyvä vähemmistö, joka näkee helvetin ei ikuisena kidutuskammiona, vaan Jumalan viimeisenä kriisikeskuksena – kosmisena ensiapuna, jossa Jumala parantaa sielut ja poistaa synnin vääristämät identiteetit.