Yitzhak Kaduri oli haredilainen kabbalistirabbi, joka kuoli vuonna 2006. Hän oli aikanaan erittäin arvostettu, vanha viisas neuvonantaja nuoremmille rabbeille. Hän vaikutti myös Israelin sisäpolitiikkaan.
Viimeisinä aikoinaan hän kertoi kohdanneensa Messiaan. Erään luentonsa aikana hän vaipui pitkäksi aikaa horroksen kaltaiseen tilaan, jonka hän myöhemmin kertoi viettäneensä keskustelemalla Messiaan kanssa hengellisessä maailmassa.
Kolme kuukautta ennen kuolemaansa hän kirjoitti tai antoi jonkun oppilaansa kirjoittaa paperille viestin, jonka saisi julkaista vasta vuosi hänen kuolemansa jälkeen. Embargon siis. Siinä hän lupasi kertoa Messiaan nimen.
Kun oli kulunut vuosi Kadurin kuolemasta, viesti avattiin ja julkaistiin. Siinä oli lyhyt hebreankielinen lause, eikä kukaan tajunnut, miksi tämä lause olisi erityisen tärkeä - kunnes asia oivallettiin.
Aitojuutalaiseen tapaan -jossa sanaleikit ja salaiset viestit kirjoituksissa ovat merkitseviä- sanojen alkukirjaimista muodostui nimi. Se nimi oli YEHOSHUA. Pelastus tai Joosua - mutta myös Jeesuksen alkuperäinen nimi (josta Yeshua on lyhennys).
Kadurin sukulaiset jostain syystä selittivät asian nopeasti pois ja onnistuivat hävittämään koko paperin.
MEGARABBI paljasti MESSIAAN nimen!
12
282
Vastaukset 12
- Anonyymi00001
Linkki aiheeseen:
https://ffoz.org/messiah/articles/the-man-to-whom-messiah-revealed-his-name - Anonyymi00002
On varmaan ollut kova paikka sukulaisille, kun rabbivaari muuttuikin kristityksi ihan kalkkiviivoilla.
- Anonyymi00003
Eikä tässä vielä kaikki. 1990-luvulla juutalaisten vielä Kaduriakin enemmän arvostama megasuosittu rabbi Menachem Mendel Schneerson tapasi Kadurin. Tuossa tapaamisessa Schneerson profetoi, että Kaduri ei tulisi kuolemaan, ennen kuin näkisi Messiaan. Ja oikeassa olikin. Ap.
- Anonyymi00004
Asioita, joita ei voi järjellä selittää...
Mikä niin? Ukko oli muslimi, eli tavallinen kuolevainen, ja erehtyi siinä. Loppumetreillä tuli uskoon. Se ei kerro jumalasta vielä mitään.
- Anonyymi00005
auroraboreallis kirjoitti:
Mikä niin? Ukko oli muslimi, eli tavallinen kuolevainen, ja erehtyi siinä. Loppumetreillä tuli uskoon. Se ei kerro jumalasta vielä mitään.
Eipä ollut muslimi vaan juutalainen, eikä kyse ollut mistään Jumalan olemassaolosta vaan siitä, että hän sai oikean käsityksen Messiaasta, sellaisen käsityksen, jota oli ikänsä vastustanut: että juutalaisten kaipaama ja odottama Messias on jo tullut ja hän on Jeesus.
- Anonyymi00006
Luuk.2:26 Ja Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei hän ollut näkevä kuolemaa, ennenkuin oli nähnyt Herran Voidellun. Luuk.2:26 Ja hänelle oli sanottu Pyhältä Hengeltä, ettei hänen pitänyt ennen kuolemaa näkevän, kuin hän näkis Herran Kristuksen. Biblia (1776)t
- Anonyymi00007
Totisesti, Kadurin tapaus toisintaa tuota Raamatun tapahtumaa, kiitos Herralle!
- Anonyymi00008
Ap.t.3:18 Mutta niin on Jumala täyttänyt sen, minkä hän oli edeltä ilmoittanut kaikkein profeettain suun kautta, että nimittäin hänen Voideltunsa piti kärsimän.
- Anonyymi00009
Ehkä rabbi Schneerson saattoi saada Jumalalta viestin kerrottavaksi, vaikkei ollutkaan profeetta eikä kristitty.
- Anonyymi00010
Ap.t 26:23 Että Kristuksen piti kärsimän ja oleman ensimäisen kuolleiden ylösnousemisesta, julistamassa valkeutta tälle kansalle ja pakanoille. Biblia (1776) 1Kor.15:20. Kol.1:18. Ilm.1:5.
- Anonyymi00011
Niin, lestadiolainen tekoälybotti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062185- 103886
- 64791
- 46780
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21696Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511686Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 60570
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551