Ylen ilmainen Ylexpop-konsertti viikonloppuna . Yle oli ladannut seksiä ihan liikaa. Kumeillekin oli omistettu Olgan seksikappale. Ottaen nyt huomioon, että konsertti oli koko perheelle, myös LAPSILLE suunnattu.
Odotin Mintulta enemmän. Mutta tämä Lauri Tähkän tytär onkin samaa maata kuin Erika Vikman. Mintun tanssiryhmä muistutti pornoesitystä.
Sellaisen havainnon kyllä tein, että tämä alapäämoodi jäähdytti kummasti tytöt ja naiset. Ei silloin tanssittu tai laulettu mukana kuin esim. Viskarin tai ihanan Olavi Uusivirran kappaleissa. Äijät toljotti kyllä silmät päästään.
Miksi verovaroilla ylläpidettävä Yle halveksi näin lapsiperheitä ja naisia ? Esiintyjät voi toki valita paremminkin.
Odotin Mintulta enemmän. Mutta tämä Lauri Tähkän tytär onkin samaa maata kuin Erika Vikman. Mintun tanssiryhmä muistutti pornoesitystä.
Sellaisen havainnon kyllä tein, että tämä alapäämoodi jäähdytti kummasti tytöt ja naiset. Ei silloin tanssittu tai laulettu mukana kuin esim. Viskarin tai ihanan Olavi Uusivirran kappaleissa. Äijät toljotti kyllä silmät päästään.
Miksi verovaroilla ylläpidettävä Yle halveksi näin lapsiperheitä ja naisia ? Esiintyjät voi toki valita paremminkin.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ei ihmekään kaiken aikaa pahenevat raiskaustilastot.
Se pitää paikkansa kun jopa Yle mainostaa seksillä ainoastaan naisia. Vähäpukeisia miehiä ei lavalla nähty kiemurtelemassa ja pumppaamassa alapäätään kuten Mintun kappaleissa naiset teki.
Kuka on Minttu?
No niinpä. Tuleva tähdenlento. Mutta Lauri Tähkän tytär.
Joku ö-luokan artisti joka sopisi siivoamaan assan vessaa paremmin kuin hoilaamaan..
Milloin nämä "laulajat" tajuavat, ettei heidän äänensä parane vaikka olisivat alastomina. Todella surkeita molemmat. Katuhuoratkin pukeutuvat paremmin.
huora ei vaikuta kovinkaan seksikkäältä vaikka Iltaalehti kuinka hehkuttaisi.
Yleä ylläpidetään meidän verovaroin. Se on väärin. Sitä paitsi tollaisella konsertilla ruokitaan raiskaustilastoja kun nainen on tyypitään tietynlaiseksi.
Tosi on. Nuorten juitsareiden asenteet luodaan pitkälti mainoksista ja näiden vikmannin kopioiden naisten halventamisesta.
Vikmankin aina puolustelee ,että tollanen käytös "voimaannuttaa" naisia, mutta se on kaukaa haettu lupa esitellä itseään. Enkä tajuu, miten naista "voimaannuttaa" panna itsensä esille kuin myytävä tuote ja saada sen mukaista mainosta.
Että voiko kateellisempaa olentoa maa päällään kantaa kuin telaketjuFEMAKKO, jolle hyvännäköinen ja esiintymistaitoinen naisartisti on aina ollut ja on edelleen jostain syystä halveksuttava otus.
Minttu ON hyvännäköinen NAINEN.
Buhahahahahhaa. Ensimmäinen äijä purkautuu.
Esiintyjät yhtä rtyhmiä kuin katsojat. Rumuudesta en tiedä, kun en ole katsonut enkä tutustunut.
Katsojain tyhmyyden tiedät, vaikka et edes katsonut?? Oliko PMMP mielestäsi myös yhtä tyhmä kuin yleisö Ruisrockin Rantalavalla 2012? Vaikka ihan reidet näkyivät kummaltakin ja kansa huusi. Kato vaikka ihan ite: (Luulen, ettet ollut edes isäs palleissa vielä 2012 IQ:stasi päätellen.)
https://yle.fi/aihe/a/20-215795
Emmä tiedä keneltä näky reidet vai vako, mutta Mintun pornoryhmältä näky eleet ja ilmeet ja persvako.
Kaiken maailman keikuttajia näkee mediassa väkisin varta vasten katsomatta. Kohta on varmaan pakko kuunnella tyyliin sietämättömät mainokset, jos aikoo päästä lukemaan Ylen uutisia.
Ylen Hutsupop ei kiinnosta jos olisi musiikkia voisi kattoo
Miksi yle pyrkii suosimaan hutsahtavia ja horahtavia esityksiä?
Onko Mintun ryhmä koottu joltain seksiklubilta.
Piti hieraista silmiä kun eksyin kanavalle onhan toi kun näkyy lähes paljas perä niin tervetullutta tuota oli aiemmin nyt on yleensä ollut lihavia lurittajia järkyttävine kaapuineen joten ihan tervetullutta toi seksikkyys no jos päiväys taikka paino mennyt yli niin sitten ei
Kun ei osata laulaa mennään seksillä. Mintun tansdijat oli kuin åornoköubilta. Samaa ihmettelin, kun eturivissä pikkutyttöjä. Erika osaa laulaa ja oli siveämmin esiintymässä.
Anita Hirvonen oivalsi jo 1960-luvun lopulla, että ultralyhyt hame vetää peräkamarin viimeisetkin käsityöläiset lavan reunalle - ja jopa lavalle.
Missäs vanha daami on nyt, vieläkö ostetaan keikoille ? Minihameessa vai ilman ?
Anita oli ja ON legenda lajissaan. Syntynyt samana vuonna kuin muuan D. Trump, joka käy keikoilla miniaivoistaan huolimatta puhumassa sekavia.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Anita_Hirvonen
Ennen oli kaikki paremmin oli Mona Caritaa yms nyt Almaa ja Vestaa kaapuissaan
Ei mennyt ilman hutsuilua kultajuhlatkaan jonkun piti bikineissä kekkuloida lapsiperheille
Etenkin kun muistamme miten huonosti kävikään Kultamekolle, joka oli lentokentällä viimeksi jotakin joukkueta vastassa. Monet on kyllä valmiit kuormasta syömään. Mitäs kun typerys keikistelee ahtaat yllä.
Eikä järjestysmiehet tietenkään panneet huorahtavaa esiintyjää ulos , eipä tietenkään.
Minttu muistuttaa kasvoiltaan näyttelijä Lily Jamesia.
On siinä Arbimiehet ihmeissään heidän kultturissa ei saa näkyä mitään ja jos näkyy on ne vapaata riistaa
Jännä että ylläpito ei poista h-kirjaimella alkavia postauksia......ääliö sana riittää kyllä poistoon😏