Hengellinen kaappaus - Miten SRK otti Jumalan paikan

​1. Suuri hajaannus ja esikoisuuden pelko (1960-luku)
​Vuonna 1960 vanhoillislestadiolaisuus repesi kahtia suuressa hajaannuksessa, jossa niin sanotut elämänkiertäjät (pääasiassa pappeja) eriytyivät omaksi ryhmäkseen. Tämä jätti SRK:n johtoon syvän trauman ja vainoharhaisuuden.
​Johto pelkäsi jatkuvasti uusia kapinoita ja "eriseuroja".
​Tämän pelon seurauksena liikkeessä alettiin tietoisesti rakentaa keskusjohtoista kuria. Päätettiin, että herätysliike ei saa enää olla vapaa verkosto, vaan sen on oltava tiukasti SRK:n toimiston kontrollissa.
​2. "Raha-Einarin" nousu ja taloudellinen valta
​Ennen kuin Heikki Saari nousi pelätyimmäksi saarnaajaksi, SRK:n otti haltuunsa Einari Lepistö ("Raha-Einari") pääsihteerinä. Lepistön kaudella liikkeen hallinto ammattilaistui ja muuttui poliittiseksi mahtitekijäksi.
​Silloin luotiin ne salaiset suhteet poliittisiin puolueisiin (keskustaan) ja alettiin pyörittää niitä kuuluisia SYT-vaalirahasotkuja ja pimeitä tilejä, joista myöhemmin Paavo Sillanpää yritti varoittaa.
​Hengellisen liikkeen taakse rakennettiin siis ensin maallinen, taloudellinen ja poliittinen "firma", joka tarvitsi suojakseen ehdottoman kuuliaiset rivijäsenet, jotka eivät kyselisi kuitteja.
​3. Opin muuttaminen: Järjestö korotettiin Jumalaksi
​Ennen 1970-lukua lestadiolaisuudessa korostettiin vielä ajatusta näkymättömästä uskovaisten joukosta. Mutta Lepistön ja muiden mahtimiesten aikana oppia muutettiin radikaalisti: SRK:n organisaatio ja "Jumalan valtakunta" samastettiin täydellisesti.
​Kansalle alettiin opettaa uutta teologiaa: seurakunnan (eli käytännössä SRK:n johtokunnan) ääni on Pyhän Hengen ääni.
​Jos vastustit järjestön päätöksiä, vastustit Jumalaa. Tämä opillinen harhaisku oli se kaikkein tärkein työkalu, jonka johto antoi Heikki Saarelle kouraan ennen kuin hänet lähetettiin kentälle.
​4. Sääntöviidakon pystyttäminen (Kulttuuri- ja televisiokiellot)
​Juuri ennen suurten hoitokokousten alkua – 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa – luotiin ne ulkoiset säännöt, joilla ihmisten arki otettiin haltuun. Se oli sitä aikaa, kun mietittiin pilsnerin myyntiä vuoden 1969 Suviseuroissa ja lopulta nuijittiin kasaan ehdoton televisiokielto.
​Näillä kielloilla luotiin keinotekoinen raja "meidän" ja "maailman" välille.
​Kun säännöt oli luotu, tarvittiin koneisto valvomaan niitä. Ja siinä vaiheessa Heikki Saari astui näyttämölle: hänestä tehtiin se inkvisiattori, joka lähetettiin tutkimaan, kenen olohuoneesta se "vanha romu" tai muu maailmallisuus löytyy.
​Tiivistys
​Ennen Heikki Saarta oli pelko, politiikka ja pimeät rahat.
​Liikkeen johto oli luonut salaisen vaalirajarotkon ja pelkäsi asemansa puolesta. Suojellakseen itseään he muuttivat opin sellaiseksi, että johtoa on toteltava sokeasti, ja pystyttivät tiukan sääntöviidakon. Heikki Saari oli vain se työkalu, joka valjastettiin toteuttamaan tätä valmista pelon ilmapiiriä.
​Lopulta Saaren kävi niin kuin kaikille niille, jotka suostuvat sokeasti suuren valheen rakentajiksi: kun näyttämö piti siivota ja joku laittaa vastuuseen, "firma" pystytti uuden oikeudenkäynnin ja käytti Saaren itsensä luomaa pelkovaltaa hänen omaan tuhoamiseensa.