Kolme laitapuoluetta

Anonyymi-ap

Jos Kekkonen olisi päästänyt nämä puolueet valtaan, Suomen talous ei olisi kestänyt sitä, nimittäin -70 luvulla tapahtui käänne, Suomen BKT/capita oli ennätyskorkealla Kekkosen kuolemaan saakka, 1983 kaikki muuttui, tuli casinovexeliveto.

13

199

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Mitä nämä puolueet olisivat tehneet sellaista, että Suomen talous ei olisi kestänyt sitä?

      • Anonyymi00014

        Ne olisivat sulkeneet itärajan, paitsi ihmisiltä myös kaupalta, kuten nytkin


    • Anonyymi00002

      1983 käynnistyneen rahoitusmarkkinoiden vapauttamisen myötä, talous kääntyi poikkeuksellisen hurjaan kasvuun, joka johti lopulta 1990-luvun alun syvään lamaan.

      Kekkonen siis esti tämän. Syntyi ilmiö, jota kutsutaan kasinotaloudeksi: rahaa virtasi spekulatiivisiin sijoituksiin ja vientiteollisuus menetti kilpailukykyään. Kekkosen perintö, Kekkonen esitti 1950-luvulla kysymyksen: "Onko maallamme malttia vaurastua?" Valtio sijoitti vero- ja vientituloja teollisuuden kehittämiseen sen sijaan, että veroja olisi kevennetty. Yhtiöiden, kuten Enso-Gutzeitin ja myöhemmin alueellisten toimijoiden, tehtävänä oli turvata työpaikat ja aluekehitys.

      • Anonyymi00003

        Ilman Kekkosta, ei olisi metalli- ja metsäteollisuutta. Urho Kekkosen ulkopolitiikka ja idänkauppa loivat puitteet teollisuuden valtavalle laajentumiselle.

        Stora Enso työllistää Suomessa noin 5 000 henkilöä. Suomi on yhtiön suurin yksittäinen toimintamaa, jossa työskentelee noin 26 % koko konsernin henkilöstöstä. Yhtiön maailmanlaajuinen kokonaishenkilöstö on noin 18 800 työntekijää.


    • Anonyymi00004

      Meilä on tilastollinen keino, missä Gdp/capita maittain ja vuosittain rankataan, Urkin loppuajat ovat taloushistorian parhaita.

    • Anonyymi00005

      Demokraattinen yhteiskunta ja valtiovalta ohjaa itse itseään! Se ei tarvitse mitään ”yksinvaltiasta” ohjamaan päätöksiä ’parhain päin’! Jos johonkin hallitukseen ei olla tyytyväisiä niin se vaihdetaan seuraavissa vaaleissa. UKK väistyi 80-luvun alussa ja sen jälkeen on useimmat puolueet kantaneet aikanaan poliittista vastuuta ilman mitään ongelmaa!

      Suomeen ei todellakaan kaivata Putinin kaltaista yksinvaltaa, joka pysyy ja pahenee tuloksista riippumatta!

      • Anonyymi00006

        Jotkut sellaiset yksinvaltiaat väittävätkin olevansa kansallismielisiä, myös Suomessa. Ei niillä ole kuin oma etu mielessä, minkä yrittävät piilottaa retoriikan taakse.


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Jotkut sellaiset yksinvaltiaat väittävätkin olevansa kansallismielisiä, myös Suomessa. Ei niillä ole kuin oma etu mielessä, minkä yrittävät piilottaa retoriikan taakse.

        ”Jos Kekkonen olisi päästänyt nämä puolueet valtaan, Suomen talous ei olisi kestänyt sitä, nimittäin -70 luvulla tapahtui käänne,”

        Mitä tarkoittaa ilmaisu ”olisi päästänyt nämä puolueet valtaan”? Ei demokratiassa mikään pouolue tai henkilö ”pääse minnekään” ilman vaaleissa saatua kannartusta! Ja jos maa on oikeasti demokratia niin on bsurdia ajatella, että löytyy joku ihmeellinen ”ukko ylituomari”, jonka missio on estää kansan thdon toteutuminen äänestyksen avulla! Jos kuvaamasi tilanne vallitsee maassa niin se maa ei silloin ole mikään ”demokratia” vaan yksinvalta nyky-Venäjän tapaan!

        Demokratiassa kansalla on valt tehdä sekä hyviä että huonoja päätöksiä äöänestämällä ja jos päätös on huono niin se korjataan seuraavissa vaaleissa!

        Ei siis ihme, että venäläinen Tiltu ei selvästikään arvosta demokratia päätöksentekovälineenä vaan luottaa mieluummin yksinvaltaan (autokratia), joka on Venäjän johdattanut hyödyttömään jo yli neljä vuotta kestäneeseen sotaan ILMAN ULOSPÄÄSYÄ!


    • Anonyymi00008

      Hullua puolustella Ahti Karjalaista ja Johannes Virolaista, jotka poikkeuslailla syrjäytettiin. Ilman poikkeuslakia sovjetisointi olisi alkanut.

      • Anonyymi00009

        Ei kukaan puolusta kepulaisia ja poikkeuslaki oli pelkkä Urkin turha oikku! Hän olisi (vuoden 1978 tapaan) tullut helposti valituksi 1974 myös ILMAN POIKKEUSLAKIA ja ilman vaalikampanjaa! Ja Urkin valinnena jälkeen suomettuminen jatkui kunnes Neukku ronahti 1991!


    • Anonyymi00010

      Poikkeuslain taustalla oli ennen kaikkea Kekkosen halu turvata vapaakauppasopimuksen syntyminen ja Suomen ja ETYJ-prosessin onnistuminen ilman vaalirumban aiheuttamia ulkopoliittisia riskejä, Kekkonen oli antanut keskusteluissa neuvostojohdon kanssa henkilökohtaisen takuunsa siitä, että Suomen ja Neuvostoliiton suhteet pysyisivät sopimuksesta riippumatta ennallaan.

      24.10.1973. EEC-sopimus ulkoasianvaliokuntaan. Kommunistit jäivät yksin eduskunnassa.

      Vennamo ja kumppanit siis kannattivat kommunistivaltaa, poikkeuslaki vei Suomen nykytilaan, raja on kiinni.

      • Anonyymi00012

        Poikkeuslaki oli täysin tarpeeton ja silkka vanhn äijän oikku! Suomettuneet puolueet noudattivat horisevan äijän outoa vaatimusta! UKK olusu tuillut (vuoden 1978 tapaan) tullut valituksi myös tavallisella tavalla täysin ilman vaalikamppailua!


      • Anonyymi00013
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Poikkeuslaki oli täysin tarpeeton ja silkka vanhn äijän oikku! Suomettuneet puolueet noudattivat horisevan äijän outoa vaatimusta! UKK olusu tuillut (vuoden 1978 tapaan) tullut valituksi myös tavallisella tavalla täysin ilman vaalikamppailua!

        Ilman poikkeuslakia NL olisi ottanut hampaisiinsa vaalien vastaehdokkaat ja tuloksen selvittyä murskannut vastarinnan, se oli Brezhnevin oppi. NL ei suvainnut muita kuin Kekkosen, kaikki muut olisi eliminoitu ja siinä sivussa siirretty koko maa Kalininin vaalipiiriin, Kekkonen oli ainut, joka pystyi jatkamaan monipuoluejärjestelmää Suomessa NL:n tossun alla.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      65
      1842
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1199
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      139
      982
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      16
      891
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      82
      655
    6. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      642
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      99
      611
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      538
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      56
      529
    Aihe