Asuntojen arvot putoaa alaspäin Arvio OP Pankki

Vuonna 1970 jälkeen rakennetussa ok talossa on tehty korjauksia, mutta niitä on myös tulossa lisää. Syy asunnon pois antamiseen lieneekin kuluissa.
Seinät sisältä homeessa kosteus jäänyt muovin sekaan pakkasella kuurassa seinät ongelma pommeja riittää ympäri suomen

On kuitenkin yhtiövastiketta ja rahoitusvastiketta hoidettavana, ja remontteja tulossa. Asunnon omistaja on varmaan arvellut, että jos ei ole itsellä käyttöä, niin on helpompi antaa ilmaiseksi eteenpäin sanoo. hän
Ilmiö tulee kuitenkin lähivuosina lisääntymään.

Varmasti lisääntyy. Tämä kertoo käynnissä olevasta muutoksesta, jossa muuttotappioalueilla väki vähenee ja ikäihmisten asuntoja tyhjenee. Syntyy alueita, joilla asunnoilla ei ole enää oikein käyttäjiä, Viljamaa sanoo
Samaa suuntausta ennusti äskettäin myös OP Pankki asuntomarkkinakatsauksessaan.

Sen mukaan seuraavien 10 vuoden aikana markkinoille vapautuu arviolta lähes 30 prosenttia asuntokannasta.
13265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Suomessahan onkin ollut liian korkeat hinnat asunnoissa! Kuten myös vuokrissa!
Edelleen varaa pudottaa reilusti! On järjetöntä, että asunnosta pitäisi myydessä saada sama hinta tai korkeampi kuin ostettaessa! Asuntohan vanhenee ja kuluu siinä kuin kaikki muukin ikääntyessään!

Äänestä

Rakennus valvonta polkenut paikallaan rakennetaan uutta SUTTA SEKUNDAA
VALVONTA TÖKKII NIISSÄKIN KORKEAT KERROSTALOT TEHTY LIIAN NOPEESTI VALVONTA EI PYSY MUKANA 5O VUOTTA Mennyt hujauksessa

Äänestä

Asuntorakentamisen lamaa ei kuitenkaan näytä enää olevan. Tai siis on asuntorakentamisen, mutta ei rakentamisen. Datakeskusten rakentaminen on jo korvannut puuttuvan asuntorakentamisen ja jos nyt alettaisiin tarvitsemaan uusia asuntoja, tulisi niistä ennätyskalliita kun rakennusliikkeillä on nykyiselle kapasiteetilleen aivan riittävästi työtä. Parkumassa ovat lähinnä pienet rakennusliikkeet, mutta ei niitä ole koskaan mitkään vuokrakasarmialueet työllistäneet ennenkään muuta kuin satunnaisissa aliurakoissa.

Äänestä

Auntojen hinnoista puhuminen on kuin puhuisi kaikista kumipyörällä liikkuvista yhtenä ryhmänä.

On sanottu, että asunnon arvoon vaikuttaa kolme asiaa: sijainti, sijainti ja sijainti.
Jos kolmannes asunnoista jää tyhjilleen, ne eivät ole suurten kaupunkien keskustoissa eivätkä kasvukeskuksissa.

Suomessa, kuten kaikissa muissakin teollisuusmaissa ihmiset muuttavat kaupunkeihin. Meillä maaseudun tyhjeneminen keskeytyi vain evakoiden asuttamisen takia, mutta jatkui sitten samanlaisena kuin ennenkin.

Ei ole yhtä asuntoja koskevaa ongelmaa vaan on useita. Jossain paikkaa ei riitä asukkaat, toisessa asunnot.

Äänestä

Uusi rakentamislaki epäonnistui helpottamaan rakentamista – kuntien rakennusvalvonnat pulassa
Rakentamislain voimaantulo 1.1.2025 on muuttanut kuntien rakennusvalvonnan työtä aiempaa vaativammaksi, vaikka uudistuksen tavoitteena oli sujuvoittaa rakentamista.
PS. Älkää laittako sitä Muovii seiniin on keksitty uusia materiaaleja Esim Sellukuituja

Äänestä

Aivan sellusta saa edullista eristettä miksei ole kehitys jatkunut Stora kehittelee kahvikuppi sellusta

Äänestä
  • On se kivaa kun naapurin hengittäminen kuuluu seinän läpi ja pönttöön kuseminen kuulostaa vesiputoukselta

    Äänestä

Euroopan keskuspankin odotetaan aloittavan koronnostot. Ekonomistit arvioivat Markkinaraadissa, mitä on luvassa.

Euroopan keskuspankki EKP aloittaa koronnostot ensi viikon kokouksessaan, arvioivat Danske Bankin pääekonomisti Minna Kuusisto ja Aktian pääekonomisti Lasse Corin Markkinaraati-ohjelmassa. Molemmat ennakoivat, että EKP nostaa ohjauskorkojaan prosenttiyksiköllä ensi torstaina.

Äänestä

Hyvä et nousee kukaan ei enää ostele asuntoja

Äänestä

Asuntojen hinnat laskevat lähes kolme prosenttia vielä tänä vuonna
2030 ehkä alkaa olla - 20 % tasolla hinnat Pankkien OP bonukset putoaa ALAS

Äänestä

Eipä kannata sit ostella asuntoa voi joutuu Pankin velkojen maksajaksi
Pankeilla näkyy olevan toosi paljon velkaa enenmmän kun 90 luvun Lamassa.

Äänestä

Heh,toivottavasti ei tule aika pitkäksi ja ikää riittää sitä ilmaista asuntoa odotellessa , on teillä jutut .Mutta jos haluatte luottotietonne menettää viinapullon hinnasta niin ei ku kyttäämään konkurssipesiä korvesta .

Äänestä
  • Tuulimyllyt asunnon lähelle rakennettuna sulattaa todella ISON osan asunnon arvosta. Tämä tampiohallitus halusi tuhota maaseudun ja Suomen luonnon. Nyt jättimäisiä myllynrotteloita saa rakentaa jo
    1 km päähän ihmisten kodeista. Mikromuovit, öljyt, melu, maisemahaitat ei hallituksen torveloita haittaa..Lahjukset maittaa..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vuonna 1970 jälkeen rakennetussa ok talossa on tehty korjauksia, mutta niitä on myös tulossa lisää. Syy asunnon pois antamiseen lieneekin kuluissa.
Seinät sisältä homeessa kosteus jäänyt muovin sekaan pakkasella kuurassa seinät ongelma pommeja riittää ympäri suomen

On kuitenkin yhtiövastiketta ja rahoitusvastiketta hoidettavana, ja remontteja tulossa. Asunnon omistaja on varmaan arvellut, että jos ei ole itsellä käyttöä, niin on helpompi antaa ilmaiseksi eteenpäin sanoo. hän
Ilmiö tulee kuitenkin lähivuosina lisääntymään.

Varmasti lisääntyy. Tämä kertoo käynnissä olevasta muutoksesta, jossa muuttotappioalueilla väki vähenee ja ikäihmisten asuntoja tyhjenee. Syntyy alueita, joilla asunnoilla ei ole enää oikein käyttäjiä, Viljamaa sanoo
Samaa suuntausta ennusti äskettäin myös OP Pankki asuntomarkkinakatsauksessaan.

Sen mukaan seuraavien 10 vuoden aikana markkinoille vapautuu arviolta lähes 30 prosenttia asuntokannasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu