Pasi Turusen viikkoviestistä

Sain muutama kuukausi sitten työsähköpostiini viestin, jossa minulta kysyttiin "mihin raamatunkohtiin pääasiallisesti perustuu käsitys siitä, että kristityillä olisi erityinen syy pitää vuonna 1948 perustettua ilmeisen sekulaaria Israelin valtiota jotenkin erityisen tärkeänä?"

Vastasin kysyjälle antamalla alla olevia raamatunpaikkoja. Aloitin toteamalla, että Raamatun mukaan Israelin kansa, jota juutalaiset osaltaan edustavat, on edelleen Jumalan valittu kansa. Liittoa Jumalan ja sen välillä ei ole missään peruttu.

Israelilla on kansana ainoalaatuinen kutsumus pelastushistoriassa ja siihen liittyvä yhteys maahan on sekä historiallisesti että teologisesti merkittävä.

Juutalaisilla on siis teologinen - ei pelkästään historiallinen - yhteys maahan. Tämä ei tarkoita, että maassa ei saisi asua muitakin. Maan nykyväestöstä 20% on täysivaltaisia arabikansalaisia.

Näiden huomioiden jälkeen jaoin kysyjälle joukon raamatunkohtia, jotka tällä kertaa olin tarkoituksella valinnut VT:n apulaisprofessori André Villeneuven eräästä artikkelista.

Jaan ne seuraavassa sinunkin kanssasi ja voit tutkistella niitä kaikessa rauhassa omasta Raamatustasi yksin tai raamattupiirissä ystävien kanssa.
Maalupaus ei ole sivuseikka. Se on yksi koko Raamatun läpileikkaavimmista ja keskeisimmistä teemoista. Jumala lupaa maan Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen peräti seitsemän kertaa pelkästään 1. Mooseksen kirjassa (1. Moos. 12, 13, 15, 17, 22, 26, 28).
Lupaus vahvistetaan juhlallisesti liiton solmimisseremoniassa (1. Moos. 15), vahvistetaan uudelleen Iisakille ja Jaakobille, uusitaan Exoduksessa (2. Moos. 6:4, 8) ja asetetaan Mooseksen kirjan liiton uskollisuutta koskevan teologian ytimeen.
Koko Joosuan, Tuomarien, Samuelin ja Kuningasten kirjan historiallinen kertomus rakentuu Israelin suhteen maahan ympärille.
Siion – se tietty vuori, kaupunki ja Jumalan asuinpaikka – on yksi suurista teologisista teemoista Psalmeissa ja profeettojen kirjoissa.
Ratkaisevaa on, että profeetat eivät pelkästään katso taaksepäin maata kohtaan kuin jotain, joka Israelilla kerran oli. He katsovat eteenpäin kohti juutalaisen kansan tulevaa, pysyvää paluuta maalleen maan neljästä kolkasta – paluuta, jota kuvataan laajemmin ja lopullisemmin kuin mitään Israelin aikaisemmassa historiassa (Jes 11:11–12; Jer 16:14–15; 23:7–8; Hes 36:24; 37:21–22; Aamos 9:14–15). Nämä eivät ole epämääräisiä hengellisiä vertauskuvia; ne ovat tarkkoja, toistuvia, maantieteellisesti konkreettisia lupauksia, jotka on annettu tietylle kansalle tietystä maasta.
Näitä lupauksia ei myöskään ole kumottu Uudessa testamentissa. Jeesus itse puhuu Luuk. 21:24:ssä siitä, että Jerusalemia ”pakanat polkevat, kunnes pakanain ajat ovat täyttyneet” – mikä viittaa tulevaan käänteeseen.
Kun opetuslapset kysyvät ylösnousseelta Kristukselta Apostolien teoissa 1:6, aikooko hän ”palauttaa valtakunnan Israelille”, hän ei oikaise heidän kysymyksensä lähtökohtaa; hän ohjaa heidän huomionsa ajankohtaan, joka kuuluu yksin Isälle (Apostolien teot 1:7).
Paavali korostaa, sen sijaan että olisi hylännyt Israelin alueelliset lupaukset, Roomalaiskirjeessä 9:4, että ”lupaukset” kuuluvat edelleen Israelille nykyhetkessä. Paavali käyttää preesens muotoa "...heidän ovat ... lupaukset..."
Lopuksi viittasin lyhyesti siihen, että ajatus juutalaisen kansan paluusta maahansa viimeisinä päivinä ennen Jeesuksen paluuta ei ollut täysin vieras myöskään kaikille kirkkoisille.

Israelin kansan liittoyhteys Israelin maahan sekä siihen liittyvät lupaukset oikeudesta palata aina omaan maahansa ovat Vanhan testamentin lukijalle mielestäni niin selviä ja vahvoja, että minun on vaikea ymmärtää, miten Israelin nykyvaltion tarjoamat puitteet tällaiselle paluulle eivät olisi näiden ikiaikaisten lupausten mukaisia.

Siksi mielestäni kristityillä on erityinen syy pitää Israelin valtion syntyä 1948 raamatullisestikin merkittävänä. Valtio nykymuodossaan ei tietenkään vielä ole kansalle annettujen profeetallisten valtakuntalupausten lopullinen ja täysi täyttymys.

Se aika odottaa Herran Jeesuksen paluuta takaisin kaikkien pyhiensä kanssa, jolloin hänen jalkansa jälleen astuvat Öljymäelle, josta hän 2000 vuotta sitten nousi taivaaseen (Sak. 14:5; 1. Tess. 3:13).

Siihen saakka siunatkaamme Israelia - niin kansaa kuin maata ja sen kaikkia asukkaita - ja rukoilkaamme sen puolesta. Rukoilkaamme sille myös Messiaan Jeesuksen kohtaamista pelastuksena.