Kirjoittajista ei ole edes varmuutta.

Anonyymi-ap

Paavali käytti valetodistajia kirjoittajina.

Apostolien tekojen kirjoittaja omisti yli puolet Apostolien teot -kirjastaan Paavalin vaiheiden kuvaukselle. Luukkaan on väitetty kirjoittaneen Luukkaan evankeliumin ja Apostolien teot. Kirjoittajan nimeä ei tosin mainita missään vaiheessa, vaan kirjat liitettiin Luukkaaseen toisella vuosisadalla. Samoin ei ole varmuutta onko kyseessä sama Luukas, joka mainitaan Paavalin kirjeissä.[36]

Tätä kirjallisuutta kutsutaan Paavalin koulukunnan kirjallisuudeksi eli deuteropaavalilaiseksi kirjallisuudeksi. Antiikin aikana toisen nimissä julkaiseminen eli pseudepigrafia oli täysin hyväksyttävää eikä se vaikuttanut tekstin arvovaltaan. Todennäköisesti lukijat usein tiesivät, että kyse ei ollut aidoista historiallisista teksteistä. Niitä luettiin mikäli tekstin kirjoittajaksi mainittiin arvovaltainen henkilö, ja mikäli teksti oli vakuuttavaa.[35]

54

248

    Vastaukset 54

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Esim. Markuksen lopun uusi "lähetyskäsky" on täysin tuntemattoman henkilön kirjoitus, mikä on sinne riitaisassa kirkolliskokouksessa satojen vuosien perästä lisätty.

      Asiasta on varoitus -92 käännöksen kohdassa Mark.16:9

      Jeesus ilmestyy lähimmilleen
      9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [16:9--20: Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8. Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]

    • Anonyymi00002

      VT on sitten aivan hatusta vedetty sen mukaan, ei ole mitään tietoa kelle tuli päähän kirjoittaa miten Jumalan Henki liikkui vetten päällä ja Jumala teki loput.

      • Anonyymi00004

        Vanha Testamentti on luotettava kirja, siinä on vain tuhansien vuosien ajan kopioitu samoja alkuperäisiä kirjoituksia.

        Uusi testamentti on tehty kreikkalaisten käännyttämiseksi kreikankielelle heidän tilanteeseensa.

        Oikeat apostolit ja Jeesus puhuivat äidinkielenään arameankielen galilean murretta, joita ne alkuperäiset sanat ovat.

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Vanha Testamentti on luotettava kirja, siinä on vain tuhansien vuosien ajan kopioitu samoja alkuperäisiä kirjoituksia.

        Uusi testamentti on tehty kreikkalaisten käännyttämiseksi kreikankielelle heidän tilanteeseensa.

        Oikeat apostolit ja Jeesus puhuivat äidinkielenään arameankielen galilean murretta, joita ne alkuperäiset sanat ovat.

        Jeesus ei lukenut Uutta Testamenttia ollenkaan, ei edes nähnyt sitä.

        Koko sana "Testamentti" on harhaanjohtava. Ei Juutalaiset sitä termiä käytä ollenkaan.

        Ei Jumala ole kuollut, eikä mitään testamentteja tehnyt. Ei vanhempia eikä uudempia.

        1. Tim. 6:16

        Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.

      • Anonyymi00010
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        24 Ja kun he saapuivat Kapernaumiin, tulivat temppeliveron kantajat Pietarin luo ja sanoivat: "Eikö teidän opettajanne maksa temppeliveroa?"
        25 Hän sanoi: "Maksaa".

      • Anonyymi00030
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Jeesus ei lukenut Uutta Testamenttia ollenkaan, ei edes nähnyt sitä.

        Koko sana "Testamentti" on harhaanjohtava. Ei Juutalaiset sitä termiä käytä ollenkaan.

        Ei Jumala ole kuollut, eikä mitään testamentteja tehnyt. Ei vanhempia eikä uudempia.

        1. Tim. 6:16

        Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.

        >>>>>>Koko sana "Testamentti" on harhaanjohtava. Ei Juutalaiset sitä termiä käytä ollenkaan.
        <<<<<<

        ”Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.

        Sillä missä on testamentti, siinä on sen tekijän kuolema toteennäytettävä; sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, koska se ei milloinkaan ole voimassa tekijänsä eläessä.

        Sentähden ei myöskään ensimmäistä liittoa verettä vihitty. Sillä kun Mooses oli kaikelle kansalle julkilukenut kaikki käskyt, niinkuin ne laissa kuuluvat, otti hän vasikkain ja kauristen veren ynnä vettä ja purppuravillaa ja isopin ja vihmoi sekä itse kirjan että kaiken kansan, sanoen: "Tämä on sen liiton veri, jonka Jumala on teille säätänyt".

        Ja samoin hän verellä vihmoi myös majan ja kaikki palvelukseen kuuluvat esineet. Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista.

        On siis välttämätöntä, että taivaallisten kuvat tällä tavalla puhdistetaan, mutta että taivaalliset itse puhdistetaan paremmilla uhreilla kuin nämä. Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.

        Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan, sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.

        Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,

        samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.”
        ‭‭Heprealaiskirje‬ ‭9‬:‭15‬-‭28‬ ‭FB38‬‬

      • Anonyymi00033
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Jeesus ei lukenut Uutta Testamenttia ollenkaan, ei edes nähnyt sitä.

        Koko sana "Testamentti" on harhaanjohtava. Ei Juutalaiset sitä termiä käytä ollenkaan.

        Ei Jumala ole kuollut, eikä mitään testamentteja tehnyt. Ei vanhempia eikä uudempia.

        1. Tim. 6:16

        Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.

        >>>>>>>>1. Tim. 6:16

        Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.<<<
        -------------------
        Eikö jehovan todistajat vetoa järkeis opissaan juuri em. tekstiin? Tuon tekstin asiayhteydessä onkyllä muutakin ja sen huomaa kun lukee Raamattua niinkuin tulee lukea asiayhteyksineen.Sinne Jumalan kirkkauteen menostahan Paavsli kirjoitti.
        -----
        ”Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä. Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä,

        joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua, että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka,

        jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra, jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa,

        mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä — hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.”
        ‭‭1. Timoteuskirje‬ ‭6‬:‭12‬-‭16‬ ‭FB38‬‬
        ---------------
        Katsoa kun Jumala yhteyteen ei voi päästä ilman uudestisyntymistä.. Kun ihminen uudestisyntyy Jumalan iäti pysyvän Sanan kautta Hän saa nähdä Jumalan kirkkauden.
        -------------
        (Joh.3:1-21.)

        ”Jeesus vastasi ja sanoi hänelle ( Nikodeemukselle) : "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".”
        ‭‭Johannes‬ ‭3‬:‭3‬ ‭FB38‬‬

        ”Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.”
        ‭‭Johannes‬ ‭3‬:‭5‬ ‭FB38‬‬

        ”te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti". Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana ( evankeliumina ) julistettu.”
        ‭‭1. Pietarin kirje‬ ‭1‬:‭23‬-‭25‬ ‭FB38‬‬
        --------------------
        Mitä " Jumalan kirkkauteen" tulee ja uskovan osallisuudesta siihen niin:

        ”Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan, en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne,

        kun muistelen teitä rukouksissani, anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut,

        kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään

        ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme — sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan, jonka hän vaikutti Kristuksessa,

        kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.

        Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.”
        ‭‭Efesolaiskirje‬ ‭1‬:‭15‬-‭23‬ ‭FB38‬‬

        ”Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.

        Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.

        Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.

        Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu". "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?"

        Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki. Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!”
        ‭‭1. Korinttilaiskirje‬ ‭15‬:‭50‬-‭57‬ ‭FB38‬‬

      • Anonyymi00034
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        >>>>>>>jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra, jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa,

        mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä — hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.”
        ‭‭1. Timoteuskirje‬ ‭6‬:‭12‬-‭16‬ ‭FB38‬‬<<<~~
        -----------------------
        Siinäpä se. Hän on aikanansa antava omiensa, Jumalan lasten nähdä, joille Hän on antanut iankaikkisen elämän Jeesuksessa Kristuksessa " ... on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra, jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa..."
        ----------------
        ”Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.

        Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa. Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.

        Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.”
        ‭‭1. Johanneksen kirje‬ ‭5‬:‭10‬-‭13‬ ‭FB38‬‬

      • Anonyymi00037
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        (Joh.11:1-54.) ”Jeesus sanoi hänelle: "Sinun veljesi on nouseva ylös". Martta sanoi hänelle: "Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä".

        Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"

        Hän sanoi hänelle: "Uskon, Herra; minä uskon, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan".”
        ‭‭Johannes‬ ‭11‬:‭23‬-‭27‬ ‭FB38‬‬

    • Anonyymi00003

      Taas se paavali-kiukku alkoi. Tehkää itsellenne oma "Raamattu" ja uskonto.

    • Anonyymi00005

      Kreikkalaisten käännyttämiseksi piti tehdä kaikenlaisia lisäyksi, kuten se, että Jeesuksesta tehtiin Jumala, ei vain Jumalan poika, sillä kreikkalaisten oman uskonnon mukaan kaikki heidän omat suurmiehet ovat jo Jumalan poikia, niin Jeesus ei olisi erottunut heistä mitenkään.

      • Anonyymi00006

        Luuk. 18:19

        Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu.

      • Anonyymi00039

        >>>>>>>>Kreikkalaisten käännyttämiseksi piti tehdä kaikenlaisia lisäyksi, kuten se, että Jeesuksesta tehtiin Jumala, ei vain Jumalan poika, sillä kreikkalaisten oman uskonnon mukaan kaikki heidän omat suurmiehet ovat jo Jumalan poikia, niin Jeesus ei olisi erottunut heistä mitenkään.<<<<<<
        ------------------
        ”Ja Herra sanoi minulle: 'Mitä he ovat puhuneet, on oikein puhuttu. Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua.

        Ja joka ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimessäni puhuu, hänet minä itse vaadin tilille.”
        ‭‭5. Mooseksen kirja‬ ‭18‬:‭17‬-‭19‬ ‭FB38‬‬

        (Apt.3:1-26.) ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen.

        Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta.

        Sillä Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.'

        Ja kaikki profeetat Samuelista alkaen ja kaikki järjestään, jotka puhuneet ovat, ovat myös ennustaneet näitä päiviä.

        Te olette profeettain ja sen liiton lapsia, jonka Jumala teki meidän isiemme kanssa sanoen Aabrahamille: 'Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki maan sukukunnat'.

        Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä, kun käännytte itsekukin pois pahuudestanne."”
        ‭‭Apostolien teot‬ ‭3‬:‭19‬-‭26‬ ‭FB38‬‬
        -----------------------
        ”Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja

        yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.”
        ‭‭1. Johanneksen kirje‬ ‭4‬:‭1‬-‭3‬ ‭FB38‬‬

    • Anonyymi00007

      Aabraham ja Jeesus itse kehottavat lukemaan ja uskomaan Mooseksen kirjoituksia.

      Luuk. 16:31

      Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."

      Joh. 5:46

      Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut.

    • Anonyymi00009

      Jeesus oli uskoltaan Juutalainen alusta loppuun asti. Ei mikään hurmospäissään kaatuileva ja sekavia moliseva hihhuli.

      Jeesus kävi tapansa mukaan kerran viikossa kotikirkossaan ja maksoi kirkollisveroa.

      Luuk. 4:16

      Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.

      Ilm. 14:12

      Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt
      ja Jeesuksen uskon.

      • Anonyymi00044

        >>>>>>>>Jeesus oli uskoltaan Juutalainen alusta loppuun asti. Ei mikään hurmospäissään kaatuileva ja sekavia moliseva hihhuli.

        Jeesus kävi tapansa mukaan kerran viikossa kotikirkossaan ja maksoi kirkollisveroa.<<<<<
        ---------------------
        Jeesus Kristus EI KÄYNYT KIRKOSSA, Eikä maksanut kirkollis veroa. Jeesus Kristus kävi Jerusalemin temppelissä ja synagoogissa. Maksoi laki säädöksen mukaisen temppeli veron joka ei ole mikään " kirkollis vero"
        -------------
        Jeesus Kristus syntyi ihmisenä juutalaiseksi " lain alaiseksi"

        ”Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.”
        ‭‭Galatalaiskirje‬ ‭4‬:‭4‬-‭5‬ ‭FB38‬‬
        -----------------

        ”Ja kun he saapuivat Kapernaumiin, tulivat temppeliveron kantajat Pietarin luo ja sanoivat: "Eikö teidän opettajanne maksa temppeliveroa?" Hän sanoi: "Maksaa". Ja kun hän tuli huoneeseen, kysyi Jeesus häneltä ensi sanaksi: "Mitä arvelet, Simon? Keiltä maan kuninkaat ottavat tullia tai veroa? Lapsiltaanko vai vierailta?" Ja kun hän vastasi: "Vierailta",

        sanoi Jeesus hänelle: "Lapset ovat siis vapaat. Mutta ettemme heitä loukkaisi, niin mene ja heitä onki järveen. Ota sitten ensiksi saamasi kala, ja kun avaat sen suun, löydät hopearahan. Ota se ja anna heille minun puolestani ja omasta puolestasi."”
        ‭‭Matteus‬ ‭17‬:‭24‬-‭27‬ ‭FB38‬‬

        ”Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: "Kun sinä lasket israelilaisten lukumäärän — niiden, joiden on oltava katselmuksessa — niin jokainen heistä suorittakoon, heistä katselmusta pidettäessä, hengestään sovitusmaksun Herralle, ettei mikään rangaistus heitä kohtaisi, heistä katselmusta pidettäessä.

        Jokainen katselmuksessa oleva antakoon puoli sekeliä, pyhäkkösekelin painon mukaan, kaksikymmentä geeraa laskettuna sekeliin; puoli sekeliä olkoon anti Herralle.

        Kaikki katselmuksessa olevat, kaksikymmenvuotiaat ja sitä vanhemmat, antakoot tämän annin Herralle. Rikas älköön antako enemmän älköönkä köyhä vähemmän kuin puoli sekeliä, antina Herralle, maksaaksenne sovituksen hengestänne.

        Ja ota sovitusrahat israelilaisilta ja käytä ne palvelukseen ilmestysmajassa, että israelilaiset johdatettaisiin muistoon Herran edessä teidän henkenne sovitukseksi."”
        ‭‭2. Mooseksen kirja‬ ‭30‬:‭11‬-‭16‬ ‭FB38‬‬

    • Anonyymi00011

      VT se vasta epäluotettava sitten on, ei mitään tietoa kelle asia alunperin päähän pälkähtänyt ja miten tarinat matkan varrella muuttuneet.

      Kun joku päättänyt valehdella, ei ole mitään keinoa huomata sitä.

      • Anonyymi00012

        Raamatun historian mukaan on aikoja, kun Jumala on puhunut erityisesti ihmisille,
        VT perustuu juuri niihin ajanjaksoihin

      • Anonyymi00013
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Raamatun historian mukaan on aikoja, kun Jumala on puhunut erityisesti ihmisille,
        VT perustuu juuri niihin ajanjaksoihin

        VT siis voi olla kenen sepustuksia tahansa. UT:ssa sentään tiedetään kuka tekstin takana.

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        VT siis voi olla kenen sepustuksia tahansa. UT:ssa sentään tiedetään kuka tekstin takana.

        UT:n on lisäilty kaikenlaista kivaa, edes kirjoittajan nimeä ei tiedetä.

        Asiasta on varoitus -92 käännöksen kohdassa Mark.16:9

        Jeesus ilmestyy lähimmilleen
        9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [16:9--20: Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8. Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]

      • Anonyymi00045

        >>>>>>>>VT se vasta epäluotettava sitten on, ei mitään tietoa kelle asia alunperin päähän pälkähtänyt ja miten tarinat matkan varrella muuttuneet.

        Kun joku päättänyt valehdella, ei ole mitään keinoa huomata sitä.<<<<<<
        -------------------
        Älä tee Jumalasta valehtelijaa. Kerran tulee tilin teon päivä jolloin jokainen joutuu puheistaan ja sanoistaan vastuuseen. Tahtoi tai ei , kuitenkin niin jokainen kuolleet ja elävät joutuvat vastuuseen
        ----------------------
        ”Ja Herra sanoi minulle: 'Mitä he ovat puhuneet, on oikein puhuttu. Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua. Ja joka ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimessäni puhuu, hänet minä itse vaadin tilille.

        Mutta profeetta, joka julkeaa puhua minun nimessäni jotakin, jota minä en ole käskenyt hänen puhua, tahi puhuu muiden jumalien nimessä, sellainen profeetta kuolkoon.'

        Ja jos sinä ajattelet sydämessäsi: 'Mistä me tiedämme, mikä sana ei ole Herran puhetta?' niin huomaa: kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä."”
        ‭‭5. Mooseksen kirja‬ ‭18‬:‭17‬-‭22‬ ‭FB38‬‬

        ”Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,

        on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla,

        on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.”
        ‭‭Heprealaiskirje‬ ‭1‬:‭1‬-‭4‬ ‭FB38‬‬

        ”Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.”
        ‭‭Daniel‬ ‭12‬:‭2‬ ‭FB38‬‬

        ”Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.”
        ‭‭Jesaja‬ ‭66‬:‭24‬ ‭FB38‬‬

        ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää.

        Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä. Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika.

        Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.”
        ‭‭Johannes‬ ‭5‬:‭25‬-‭29‬ ‭FB38‬‬

    • Anonyymi00015

      Paavali käytti valetodistajia kirjoittajina.

      Apostolien tekojen kirjoittaja omisti yli puolet Apostolien teot -kirjastaan Paavalin vaiheiden kuvaukselle. Luukkaan on väitetty kirjoittaneen Luukkaan evankeliumin ja Apostolien teot. Kirjoittajan nimeä ei tosin mainita missään vaiheessa, vaan kirjat liitettiin Luukkaaseen toisella vuosisadalla. Samoin ei ole varmuutta onko kyseessä sama Luukas, joka mainitaan Paavalin kirjeissä.[36]

      Tätä kirjallisuutta kutsutaan Paavalin koulukunnan kirjallisuudeksi eli deuteropaavalilaiseksi kirjallisuudeksi. Antiikin aikana toisen nimissä julkaiseminen eli pseudepigrafia oli täysin hyväksyttävää eikä se vaikuttanut tekstin arvovaltaan. Todennäköisesti lukijat usein tiesivät, että kyse ei ollut aidoista historiallisista teksteistä. Niitä luettiin mikäli tekstin kirjoittajaksi mainittiin arvovaltainen henkilö, ja mikäli teksti oli vakuuttavaa.[35]

    • Anonyymi00016

      Room. 3:7

      Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

      On arvioitu, että Paavalin puheista 80 % on ihan kelvollista opetusta, mutta sinne sekaan on laitettu 20 % valheita.

      • Anonyymi00017

        Jesuiitat ottivat tuon Paavalin periaatteen omaksi tunnuslauseekseen: Tarkoitus pyhittää keinot.

      • Anonyymi00046

        >>>>>Room. 3:7

        Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?<<<<<<<<
        ----------------
        Mikähän on Paavalin kirjoituksen asiayhteys? Ehkä itse olet ainoa ihminen maailmassa joka on täysin rehellinen puheissaan ja ajatuksissaan? Ei juutalaisilla on laki kirjoitetttu sydämiin. Juutalaisilla se oli kirjoitettuna kivi tauluihin. Paavalin vastustajat olivat syyttäneet häntä että hän kehottaisi tekemään syntiä, jota hän ei ollut kehoittsnut.
        ----------------
        ”Mitä etuuksia on siis juutalaisilla, tai mitä hyötyä ympärileikkauksesta? Paljonkin, kaikin tavoin; ennen kaikkea se, että heille on uskottu, mitä Jumala on puhunut. Mutta kuinka? Jos jotkut ovat olleet epäuskoisia, ei kaiketi heidän epäuskonsa ole Jumalan uskollisuutta tyhjäksi tekevä?

        Pois se! Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija, niinkuin kirjoitettu on: "Että sinut havaittaisiin vanhurskaaksi sanoissasi ja että voittaisit, kun sinun kanssasi oikeutta käydään". Mutta jos meidän vääryytemme tuo ilmi Jumalan vanhurskauden, mitä me siihen sanomme? Ei kaiketi Jumala ole väärä, kun hän rankaisee vihassansa? Minä puhun ihmisten tavalla. Pois se! Sillä kuinka Jumala silloin voisi tuomita maailman?

        Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan? Ja miksi emme tekisi, niinkuin herjaten syyttävät meidän tekevän ja

        niinkuin muutamat väittävät meidän sanovan: "Tehkäämme pahaa, että siitä hyvää tulisi"? Niiden tuomio on oikea. Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan.

        Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.

        Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, ja rauhan tietä he eivät tunne. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä."

        Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.”
        ‭‭Roomalaiskirje‬ ‭3‬:‭1‬-‭20‬ ‭FB38‬‬

    • Anonyymi00018

      Ilmestyskirjassa on karu ilmaisu alkukirkon opetuksista. Jeesus oli Juutalaisen synagoogan jäsen loppuun asti.

      Ilm. 3:9

      Niinpä minä annan sinulle väkeä Saatanan synagogasta, niitä valehtelijoita, jotka sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole. Minä panen heidät tulemaan luoksesi ja kumartumaan maahan jalkojesi edessä, ja he ymmärtävät silloin, että sinä olet minun valittuni.

      • Anonyymi00047

        >>>>>>>>Ilmestyskirjassa on karu ilmaisu alkukirkon opetuksista. Jeesus oli Juutalaisen synagoogan jäsen loppuun asti.

        Ilm. 3:9

        Niinpä minä annan sinulle väkeä Saatanan synagogasta, niitä valehtelijoita, jotka sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole. Minä panen heidät tulemaan luoksesi ja kumartumaan maahan jalkojesi edessä, ja he ymmärtävät silloin, että sinä olet minun valittuni.<<<<<
        --------------------
        Mitä varten nimitys " saatanan synagoga". Sille on oleva historiallinen tosi asia .
        ----------------
        "saatanan synagoga" Ps.69.
        Ilm.2:8”.. Ja Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo ensimmäinen ja viimeinen, joka kuoli ja virkosi elämään: 9 Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi-sinä olet kuitenkin rikas-ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga.
        10 Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun. 11 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sitä, joka voittaa, ei toinen kuolema vahingoita.’..”
         
        Miten olisi tulkittavissa ”saatanan synagooga.”?

      • Anonyymi00048
        Anonyymi00047 kirjoitti:

        >>>>>>>Miten olisi tulkittavissa ”saatanan synagooga.”?<<<<<<<
        ------------------
        Miten olisi tulkittavissa ”saatanan synagooga.”?
         
        Ehkä Jukka Thure`nin kirjoittamassa kirjassa ”Israelin usko” (.  Kirja: Jukka Thurén -Israelin usko- SLEY Kirjat Helsinki 1977-ISBN 951-617-3934- Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oy Joensuu 1977) aukeaa jotain tuosta ”saatanan synagooga.” asiasta?
         
        Lainausta em. Kirjasta sivulta 110-111. ”…..Joh 15: 25näkee, että koko Jeesuksen kärsimyshistoriassa toteutui Ps 69: 5: Jeesusta on vihattu syyttä. Mt 27: 34 ja Mk 15: 36 / Mt 27: 48 / Joh 19: 29 (vrt. Lk 23: 36) sisältävät viittauksen Ps 69: 22:een: Jeesukselle juotettiin hapanviiniä. Myös Ps 69: 23—26 :sta lainatut kiroukset Apt 1: 20 ja Rm 11: 9s edellyttävät, että Juudas / juutalaiset ovat ensin hylänneet Ps 69 veisaajan, Messiaan.
         
        Kohtalokkaaksi muodostui vihdoin Ps 69: 29: "Pyyhittäköön heidät pois elämän kirjasta, älköönkä heitä kirjoitettako vanhurskasten lukuun," Synagoga liitti tämän toivomuksen joskus v. 80—90 käyttöön otettuun Birkat haminim- benediktioon, joka lisättiin kolmesti päivässä luettavaan Tefillan eli 18 -rukouksen kaavaan.
         
        R. Samuel Pienen laatima ja R. Gamaliel II:n hyväksymä sanamuoto lienee kuulunut suunnilleen näin:  ( alaviite 2. : ”Kirche und Synagoge I ,1968, 36.” ) "Luopioilla älköön olko toivoa. Tuhoa pian, meidän päivinämme ilkeyden (=Rooman) valta. Kristityt (noserim) ja lahkolaiset hävitkööt silmänräpäyksessä — pyyhittäköön heidät elämän kirjasta, etteivät olisi kirjoitettuina vanhurskasten lukuun. Siunattu sinä JHWH, joka painat röyhkeät maahan.”
         
        Kristittyjen juutalaisten oli tämän jälkeen pakko jäädä pois synagogajumalanpalveluksista. Ilm. 3: 5, 8—11 ja monet muut Ilm:n viittaukset "elämän kirjaan'

        selittyvät ainakin osaksi tältä taustalta: Jeesus Nasaretilainen eli "etymologisesti" tulkittuna noser ('vaarinpitäjä'), on pitävä vaarin kaikista kristityistä (noserim) eli niistä, jotka "pitävät vaarin" hänen sanastaan eivätkä kiellä hänen nimeään. Elämän kirja on hänen hallussaan; Synagogan kirouksia ei siis Taivaassa toteuteta.
         
        Sen sijaan Herran Synagogasta on nyt tullut kirouksia lausuva Saatanan / pahan puhujan synagoga, jonka jäsenet eivät enää ole 'tunnustajia' (=juutalaisia) vaan 'valehtelijoita' eli jumalankieltäjiä, jotka 'herjaavat' (2: 5) kristityissä Kristusta ja Kristuksessa Jumalaa.

        Näin Birkat haminim on toteuttanut juutalaiskristittyjen kohdalla saman, minkä ristinkärsimys Jeesuksen: oma kansa on herjaten hylännyt ne, jotka kiivailevat maailmanlaajan seurakunnan ykseyden puolesta.

        Jo aikoja sitten Synagoga on korjannut Birkat haminim -benediktiota. Enää ei siis myöskään Ilm:n syytös osu oman aikamme juutalaisuuteen, vaan Kirkolla on sekä oikeus että velvollisuus vihdoinkin uudestaan tutkia suhdettaan Synagogaan.

        Tällöin Kirkko joutunee tunnustamaan, että moni juutalainen on kristittyjen ja jopa Kirkon taholta joutunut kärsimään häväistystä ja tuskaa, koska on kiivaillut Jumalan huoneen puolesta. Eikö Messias ole kärsinyt hänenkin kanssaan?.”
         
        Kirjallisuutta:
        Jukka Thurén -Israelin usko- SLEY Kirjat Helsinki 1977-ISBN 951-617-3934- Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oy Joensuu 1977
         
        ”Kirche und Synagoge. Handbuch zur Geschichte von Christen und Juden. Edited by Karl Heinrich Rengstorf and Siegfried Von Kortznfleisch. Volume I. Stuttgart: Ernst Klett, 1968. 504 pp. Published online by Cambridge University Press:  28 July 2009 ”

        ( Etsi internetistä haku : Kirche und Synagoge I ,1968 )

    • Anonyymi00019

      Tuon mukaan VT on aivan huuhaa kirja, jonka kirjoittajista ei ole mitään tietoa.

      Toisaalta älyvapaata lainata kirjan tekstejä, joita pitää valeina.

    • Anonyymi00020

      Todella säälittävää yritystä heikentää Raamatun oikeellisuutta !

      Raamatussa sanotaan selvästi se, että Jumalan sana on Jumalan sanaa ja se aukenee vain Hengelliselle.

      Pyhä Henki avaa vain Totuutta, Henki ei opeta valheita !

      Ja Jumalan sana ei todellakaan rajoitu vain Raamattuun, vaan se menee oikeasti näin laajalti:

      2. Tim. 3:16 Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
      17 että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.

      Ja kuten jo edellä sanoin, niin uskosta osattomalle nuo Hengelliset opetukset eivät aukene, joten uskosta osaton jää osattomaksi Pyhän Hengen avaaman Sanan opetuksista.

      Ja silloin siis touhu ja ymmärrys on näin heikkoa, jota edellä olemme saaneet todistaa !

      3 Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa,
      4 ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,
      5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.

      !!!
      6 Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat,
      7 vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme,
      8 sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut-sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet-
      9 vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat".
      10 Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.
      11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
      12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
      13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
      !!!

      !!!
      14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
      !!!

      15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
      16 Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.

      Näin se vain oikeasti on, ja tämä paljastaa siis useat kirjoittajat uskosta osattomiksi.

    • Anonyymi00021

      Paavali sai sen oman henkioppansa mahdollisesti jo Damaskontiellä: Saul, Saul, turha on sinun potkia pistintä vastaan.

      2. Kor. 12:7

      Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, SAATANAN ENKELI, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.

      • Anonyymi00022

        Höpö höpö !

        Sinulle itsellesi eivät Raamatun terveet sanat ja opetukset vaan kelpaa !

        Sillä sinä itse olet uskonut valheet ja harhaopit !

        Kuulut tähän samaan kastiin:

        Tit. 1:10 Sillä paljon on niskoittelevia, turhanpuhujia ja eksyttäjiä, varsinkin ympärileikattujen joukossa;
        11 semmoisilta on suu tukittava, sillä he kääntävät ylösalaisin kokonaisia huonekuntia opettamalla sopimattomia häpeällisen voiton vuoksi.
        12 Eräs heistä, heidän oma profeettansa, on sanonut: "Petturi Kreetan mies, peto ilkeä, laiskurivatsa".

      • Anonyymi00023
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Kyllä kelpasi Paavalille lakipykälät kun oli kyse naisten alistamisesta ja vaientamisesta.

        Siksi monet lahkopukarit pitävät Paavalia idolinaan.

        1. Kor. 14:34

        naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Room. 3:31

        Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

      • Anonyymi00049

        >>>>>>>>Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, SAATANAN ENKELI, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi<<<<<
        -------------
        kr." angelos" ,"enkeli" sanan saattaja, tai jonkun lähetti. Tässä saatanan lähettiläänä oli Paavalin kivittäjät, panettelijat ym. joita hän luettelee. 2.Kor.12:10.
        Ei " Enkeli", lähettiläs kenenkään nahkan alle majoitu, tuskinpa sinun nahkan alle kukaan kaverisisi pääsee?
        Ulkoisesti kyllä lähelle sinua pääsee.

      • Anonyymi00053
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Kyllä kelpasi Paavalille lakipykälät kun oli kyse naisten alistamisesta ja vaientamisesta.

        Siksi monet lahkopukarit pitävät Paavalia idolinaan.

        1. Kor. 14:34

        naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.

        Siitäkö se kenkä puristaakin ?

        Eli Jumalan säätämys naisen asemasta ei vain kelpaa sinulle ?

    • Anonyymi00025

      Jos UT ei ole luotettava, niin VT on aivan hatusta vedetty.

      • Anonyymi00026

        Raamatussa se totuus on kuin peltoon kätketyn aarteen kaltainen. Se pitää sieltä etsiä ja kaivaa esiin ja harvat ovat ne jotka sen sieltä löytävät.

    • Anonyymi00027

      Ei se lopun ajan Jumalan lähettämä väkevä eksyytys muuten mikän väkevä eksytys olisikaan, jos joku/jotkut eivät olisi saaneet tehtäväkseen sitä Raamatun kirjoituksiin lisätä.

    • Anonyymi00028

      Ei aarteita etsitä herjaamalla.

    • Anonyymi00029

      On hyvin mahdollista, että Paavali profetoi omasta roolistaan.

      2. Tess. 2:11

      Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
      12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

    • Anonyymi00031

      Jos tosiaan pitää UT:ta potaskana, niin VT on silloin paimentolaistarinoita, joita kukin vuorollaan iltojen iloksi keksinyt. Ei siinä silloin ole edes siteeksi totta.

      • Anonyymi00036

        Raamatussa on epätosia taruja ja valheita.

    • Anonyymi00032

      Paavali oli jeesuksen valtuutama apsotoli, saarnasi opetti kristiin aulitua kristusta, jossa ainoastaan on pelastus ihmiselle.

      • Anonyymi00038

        Miten sitten voisi herjata muita jos noin on.

        Ei niin uskosta tule mitään.l

    • Anonyymi00035

      Raamatun alkutekstien kirjainmerkit voidaan tutkia myös numeroilla, sillä näillä kirjain merkeillä on myös numoroarvot. Raamattu sisältää tarkan numerojärjestelmän, Raamatun VT ja UT. Raamatun tekstit todistavat sen yliluonnollisuuden.

      • Anonyymi00040

        Yliluonnollisen valehtelemisen.

      • Anonyymi00042

        Ei Jumala ole kuollut eikä mitään testamentteja tehnyt ei vanhempia eikä uudempia.

        Alkukielen sana viittaa liittoihin, joita voi olla voimassa useita, ne eivät kumoa toisiaan, vaan täydentävät toisiaan.

      • Anonyymi00043
        Anonyymi00042 kirjoitti:

        Ei Jumala ole kuollut eikä mitään testamentteja tehnyt ei vanhempia eikä uudempia.

        Alkukielen sana viittaa liittoihin, joita voi olla voimassa useita, ne eivät kumoa toisiaan, vaan täydentävät toisiaan.

        1. Tim. 6:16

        Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.

    • Anonyymi00050

      Joh.21:24 Tämä on se opetuslappsi, joka todistaa näistä ja on nämät kirjoittanut, ja me tiedämme hänen todistuksensa todeksi. Biblia (1776) Joh.21:21-25.

    • Anonyymi00051

      Joh.21:25 On myös monta muuta, mitä Jesus teki, jos ne erinänsä kirjoitettaisiin, en minä luulis koko maailman käsittävän niitä kirjoja kuin pitäisi kirjoitettaman. Amen. Biblia (1776) Joh.20:30.

    • Anonyymi00052

      Joh.20:30 Niin teki myös Jesus monta muuta merkkiä opetuslastensa nähden, jotka ei tässä kirjassa ole kirjoitetut. Biblia (1776)

    • Anonyymi00054

      Jos tosiaan UT:n kirjoitukset ovat omasta päästä vetäistyjä, niin VT täydellistä huuhaata kun ei ole mitään tietoa tai todistajia siitä onko jutuissa yhtään mitään todenperäisyyttä.

      Jos ryhdytään epäilemään, niin täytyy epäillä kunnolla.

    • Anonyymi00055

      Matt.16:28 Totisesti minä sanon teille: muutamat seisovat tässä, joiden ei suinkaan pidä kuolemaa maistaman, siihenasti kuin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan hänen valtakunnassansa. Biblia (1776) Mark.2:1. Luuk.9:27.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1630
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1091
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      970
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      327
      922
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      671
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      639
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      581
    Aihe