Puheissa ja teoriassa kirkon tunnustukseen kyllä, mutta todellisuudessa ja rehellisesti ei mihinkään.
Mihin kirkon pappien pitää uskoa?
Anonyymi-ap
49288
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Kasteen armoon.
Sehän silottaa aivan kaiken.
Tai jos ei silota, jos alkaa meuhkaamaan muiden uskoista tai uskomuksista, niin silloin on luopio, silloin ei usko että kaikki on tässä hyvin ja täydellisesti, vaan mieless jäytää epäilys, että mitähän tästä nyt sittenkään tulee ja se johtaa siihen ettei lepää kasteen armossa, vaan täytyy hänkiä muiden uskoa ja uskomuksia.
Joskin sellaiselle pastorille tulisi antaa ensitilassa potkut.
EVL kirkossa hyväksyttyihin kirjoituksiin. Ortodoksisessa vanhempiin teksteihin
Nimenomaan kasteen armoon molemmissa tapauksissa eikä alkaa meuhkaamaan mitään muuta kuin että tässä levätään siinä ja tie on siloiteltu, ei tarvitse vauhkoontua muiden uskomuksista tai uskosta, vaan luottaa siihen että kun Jumala on aloittanut hyvän työn-vähän ihmisen avittamana- niin Hän saattaa sen loppuun asti.
Kaikki haihattelu on siten poissuljettu.
Käytännössä seurakunta voi homottaakin, koska ei se vesitä kasteen armoa.
Uudestikastaja-helluntailaisena tiedät näköjään paremmin kuin he itse mihin heidän pitää uskoa. Hahhahhaa!!!!
Ainakin se helppo tietää ettei herjaamiseen pidä uskoa. Ei sitä missään opeteta eikä siihen ketään kastetta.
Ja kasteella Lutherin sanoin asetetaan Perkele ihmisen kimppuun koko tämän elämän ajaksi - kyseessä on ilmestyskirjan luvun 13. Pedon merkki otsaan, tulee 2.Mooseksen kirja, luku 13.
Näin se voidaan osittain sanoittaa, sillä itse Perkele ei ole huolissaan jo syviin synteihin juuttuneista ihmisistä, vaan nimenomaan hyökkää kaikkien valheiden voimalla juuri niiden kimppuun, jotka eivät ole jo tiukasti Jumalan kansan helmassa.
Kastehan ei yksin pelasta, mutta ihminen saa siinä sinetin otsaansa turvaksi perkeleen juonia vastaan. Kasteen sinetti viittaa kristillisessä teologiassa kasteen sakramentin pysyvään ja peruuttamattomaan luonteeseen. Se on vertauskuvallinen, hengellinen "merkki", jonka Jumala kasteessa painaa ihmisen sieluun.
k_v
Niin sekaisin ei kuitekaan kukaan voi olla, että kuvittelee että oma tai kenenkään usko on muiden herjaamista.
Raamatun kyseessä ollen päätelmäsi ei pidä paikkaansa.
Seuraavassa erään arvostamani teologin ja papin rehellisiä mietteitä Jumalasta. Uskon että hyvin monet luterilaiset papit voivat allekirjoittaa samat ajatukset.
Luterilainen kristitty Jumalan armosta
"Jumala
Jumalaa olen pohtinut nuoruudesta alkaen. Joskus kuvittelin tietäväni hänestä paljonkin. Vuosien kuluessa tietäminen on vähentynyt. Nyt ajattelen, että en tiedä Jumalasta mitään. Silti minulla on häntä kohtaan luottamus ja usko. Ajattelen, että Jumalan on hyvä. Ja hyvän puolella.
Usko on paradoksi. Vanhassa testamentissa Jumala kielsi puhuttelemasta itseään nimeltä. Hänellä ei edes ollut nimeä. Heprean sana Jahve ei ole nimi, se on vain Jumalan sana, että ”olen mikä olen”, ”minä olen”.
Jotain nimeä kuitenkin pyrimme käyttämään, jotta ylipäänsä voisimme puhua hänestä tai edes rukoilla. Jeesus puhui Isästä, monet kristityt Herrasta, islaminuskoiset Allahista, jotkut vain jumaluudesta tai universumista. Vanhoilla kirkkoisillä ja mystikoilla oli kymmeniä eri jumalannimiä. Raamatussakin Jumalaan liittyviä kertakäyttöisiä metaforia tapaisia nimiä ovat tekstit tulvillaan.
Tavallaan olisi hyvä, jos emme käyttäisi Jumalasta tai jumaluudesta kovin vakiintunutta nimeä tai varsinkaan määritelmää. Määritelmät ovat jo lähtökohtaisesti rajaavia, poissulkevia. Mitä tiukempi on rajaus, sitä suuremmalla todennäköisyydellä jotain tärkeää jää katveeseen.
Raamatun profeetat varoittivat rakentamasta alttaria epäjumalille. Silloiset alttarit olivat kivikasoja ja patsaita. Nykyiset epäjumala-alttarit ovat älyllisiä määritelmiä, opillisia tai moraalisia kuvauksia ja rakennelmia. Kiinnitämme uskomme niihin, emme itse Jumalaan, joka on määrittelyjen ulkopuolella.
Martti Luther sanoi, että Jumala on salattu. Se on kaikkein tosimpia teologisia ilmaisuja. Jumalasta puhuessamme olemme mysteerin äärellä. Sanat ovat tyhjiä. Suurin tunteemme on ihmettely. Astumme paradoksien ja vastakohtaisuuksien maailmaan. Jumala on kaukainen ja läheinen, hän on meissä ja meidän ulkopuolellamme. Ja mikä kaikkein paradoksaalisinta (ja tämäkin on uskallettava ajatella): hän on olemassa ja hän ei ole olemassa. Uskon, en tiedä. Uskon, auta epäuskoani. Toivon, vaikka olen epätoivoinen.
Jotkut hyvistä ystävistäni ovat agnostikkoja tai ateisteja. Ajattelen juuri nyt yhtä heistä. Sanoitamme uskomme tai epäilymme eri tavoin, mutta pohjimmiltamme olemme saman mysteerin äärellä. Me molemmat olemme tehneet valintamme rehellisesti. Toinen ei ole parempi toista. Yritän kuunnella häntä ja arvostan sitä, että hän haluaa kuunnella minua.
Toisiaan lähellä ovat uskonsa nöyrästi kokeva kristitty ja toisaalta nöyrä ateisti, joka ”ei ole saanut uskon lahjaa”. Tätä ilmaisua käytti Georg Henrik von Wright kuvatessaan suhdettaan ystäväänsä arkkipiispa John Vikströmiin.
Minulle usko on luottamusta ja toivoa. Yhteyttä ja suhdetta. Se on antanut minulle paljon, ja sisimpäni kammiossa vaalin sitä. En usko, koska olen pappi. Mutta koska uskon, pappeus antaa minulle poikkeuksellisia tilaisuuksia keskustella uskosta. Samalla se on vastuullinen rooli, joka tuottaa omat paineensa. Kuten kaikki elämänroolit.
Aito usko näkyy arjessa, rakkautena ja hyvinä tekoina. Elämän raadollisuutta se ei poista, mutta toivoa se tuo. Ja toivottavasti käytännön tekoja".
Näin minäkin luterilaisena uskon ja ajattelen.
Ongelma onkin siinä, ettei juutalaisen Paavalin luoma kristinusko edes perustu Jumalaan, vaan Jeesuksen sanoin Raamatusta Saatanaan - on myös arkeologisin todistein todistettu.
Viittauksesi Lutherilla 'salattuun Jumalaan', se liittyy 'yksin armosta' käsitteeseen, kun Paavalin opilla joutuu helvettiin, jos sieltä pelastuu, niin se on salaisen Jumalain, salainen päätös, tulla hakemaan helvetistä pois, minne joutui, kun palvoi Jeesuksen nimeen tosi Jumalaa uhriksi omien pahojen tekojenna puolesta.
Rehellistä oman uskon tunnustelua. Jos asuinalueeni kirkossa olisi pappi joka olisi tuon kirjoittanut, liittyisin kirkkoon heti.
Sinulla on tosiaan paha tauti, kun vuosikaudet sekoitat jutut täysin omilla mielikuvitusSaatanoillasi yms. ja taidat itsekin uskoa hämäriin sekoiluihisi. Sorry vaan, mutta tuollaista tuubaa ei mikään uskonto tunnista eikä tunnusta!!! Se on täysin sinun omaa kotikutoista uskontoasi.
Höpö höpö.
ArtoTTT
Maailman "laulujen" toisto riittää mainiosti.
Työvuorolistaan ja avioliittolakiin nyt ainakin.
pappi uskoo valheen tuomaan rahaan
Olet oikeassa.
Opintojensa perusteella jokainen pappi tietää uskonharhan perustuvan petokseen ja valheeseen.
Palkkaa vastaan selkärangaton pappi valehtelee työkseen.
Luterilaisessa kirkossa katto on korkealla ja seinät leveällä. Monenlaista uskomusta sinne mahtuu. Saa toki ajatella itsenäisesti ja arvostella kirkon tunnustustakin. Toista on lahkoissa.
No, kommentissasi on kyse totaalisesta kristinuskon opin ja luterilaisuuden veikeän tarinan ymmärtämättömyydestä.
Tuonko vuoksi nuo lahkolaiset kuitenkin pyörivät kirkossa 🤔
ArtoTTT
#Luterilaisessa kirkossa katto on korkealla ja seinät leveällä.#
Mutta ei kuitenkaan niin korkealla ja leveällä että kaikki mahtuisi....
"Perusteluina mainitaan Sinkon toimittamat messut Lähetyshiippakunnan Aamos-seurakunnassa Laitilassa sekä kuuluminen piispa Risto
Soramiehen johtamaan Lähetyshiippakunnan pappiskollegioon."
https://www.kotimaa.fi/jalleen-yksi-lahetyshiippakunnan-pappi-erotettu/
Eikö tuo Lähetyshiippakunta ole ihan itse eronnut luterilaisesta kirkosta omaksi lahkokseen? Eivät nämä papit enää voi olla luterilaisen kirkon pappeja.
Naispappien syrjiminen on kyllä törkeätä tänä päivänä kirkossa. Itsepähän nämä papit aiheuttivat sen että heidät erotettiin.
Perinteinen virkakäsitys ei ole harhaoppinen kirkon mukaan ja sille löytyy vahvemmat perusteet Raamatussa ja alkuperäisestä luterilaisesta tunnustuksesta.
Naispappeus haluttiin ajaa kirkkoon ulkopuolelta tulevista, maallisista odotuksista ja tasa-arvokäsityksistä käsin.
Suomen ev.lut. kirkko on maailmanlaajuisesti poikkeus kristikunnassa tässä kannassaan.
Kyllä vielä tänäkin päivänä pidetään naispapittomia messuja kirkoissa herätysliikeväen ja ev.lut. kirkon yhteistyössä paikoitellen, mutta ei viikottain ja yhä harvemmissa seurakunnissa. Perinteiset luterilaiset messut eivät ole syrjintää sen enempää kuin katolisen kirkon messut tai ortodoksikirkon liturgiat.
Tottakai asiat pitää sopia molemminpuolin ennalta ilman yllätyksiä.
Päätettäessä naispappeudesta se tehtiin tärkeän ponnen kera, jonka myötä luvattiin, että perinteisen virkakannan omaavilla on jatkossakin tilaa toimia kirkossa.
Se oli huijausta. Tosiasiassa asiasta ei juuri välitetty, vaan se oli yksi askel kirkon opista ja perinteistä luopuvalla polulla.
Monille harhaopeille tasoitetaan tietä; ohi kirkollikokouspäätöstenkin, mutta tuolla ponnella pyyhitään lattiaa ja konservatiiveja vastaan politikoidaan ahkerasti tehden heidän tila vain ahtaammaksi. Vähemmistöistä ei välitetä, kun ovat kristittyjä konservatiiveja. Entinen vähemmistö kuten naiset pappeina kirkossa on nykyään enemmistö, josta moni käyttää asemaansa ja valtaansa väärin. Myös seksuaalisia vähemmistöjä, transihmisiä ja monia arvovapaita asioita suositaan, mutta perinteisten luterilaisten kanssa katkaistaan pitkäaikainenkin yhteistyö kirkkoherran vaihtuessa herätysliikeallergisemmaksi vaikuttajaksi tai muiden painostuksesta, kuten tehtiin seurakunnassa piispan (Leppänen) ja muiden toimesta esim. Porissa, jossa naispuolinen kirkkoherra oli hyvissä väleissä Sleyn ja rukoilevaisten kanssa, etenkin Sleyn, ja hänen puolestaan yhteistyö olisi jatkunut entiseen malliin. Kyseinen kirkkoherra ei ole erityisemmin konservatiivi, arviolta enemmän keskellä tai maltillisen liberaali. Hän suhtautuu asiaan enemmän järjellä kuin tunteella, niin että ottaisi asiasta esim. väärällä tavalla itseensä. Ei pitäisi olla keneltäkään pois, jos tuollaisia perinteisempiäkin messuja kirkossa ja kirkon tiloissa välillä järjestetään.
Kyllä pitää uskoa - nimenomaan Jeesuksen kylväjävertaukseen, kun vihollinen oli kylvänyt hyvän nisun joukkoon rikkaviljaa, jonka rikkaviljan annettiin kasvaa yhdessä hyvän nisun kanssa elonleikkuusern asti.
Kirkon tehtävä on tuon - Lutherin sanoin jo luonnostaan vihattavan - rikkaviljan kokoaminen ja tulessa polttaminen, joka liittyy vainajan sieluttomaan siunaamiseen maaksi maatumaan, kun Paholainen varastikin sielun, ja fyysiseen ylösnousemukseen koko maailman viimeisenä päivänä maailmanpalon liekkeihin.
Ja Paavalin kristinuskon tarinahan perustuu petollisen Luojajumalan valetarinaan, istuttaa muka ihmisen kiusaksi puu, mihin ei saa koskea.
Ja kutsua Saatana helvetistä paratiisiin houkuttelemaan ihmistä syntiin, että Luojajumala saa pahuuden maailmaan.
Ja joutuu muka Kaikkivoipaisena Jumalana tekemään vielä Jeesuksen nimeen kidutusitsemurhan, oman mokansa korjaamiseksi.
Ihminen on jo luonnostaan vihattava, joka tähän uskoo, palvoakseen Jeesusta kiroukseksi kirottuna uhrina, tosi Jumalana, omien pahojen tekojensa puolesta.
Todellisuudessahan luomiskertomuksessa on kyse VAIN hyvästä tiedosta ja pahasta tiedosta, kun ihminen tuli jumalien kaltaiseksi luomaan sanan voimalla (1.Moos.3:22), ja ikuinen elämä, ihmeidenteko, oli suojattava sitomalla ihminen materialla aikaan.
Raamattu on sitten kertomus, että miten luodaan sanan voimalla ensin moraalia ja etiikkaa opettanut opettaja, joka lupaa opastaa ihmisen takaisin paratiisiin hyvällä tiedolla ja tämää saa ihmeiden tekokyvyn, ettei voida alistaa rahan vallalla.
Ja pahan tiedon opettaja luo pahalla tiedolla uskonnon, palvoakin tätä hyvää opettajaa kirottuna uhrina kuoliaaksi kidutettuna tosi Jumalana luvaten, ettei tarvitse itse vastata omista pahoista teoistaan, ja läpi menee.
Tarina on osoitus siitä, että Luojajumalan huoli (kun ei se nyt menisi vielä syömään elämän puusta!) ihmisen kyvystä erottaa hyvä tieto ja paha tieto oli täysin aiheellinen.
Ja tuon luomiskertomuksen 1.Moos.3:22 pari löytyy myös ilmestyskirjan viimeisestä luvusta 22:3 - mitään kirousta ei enää ole.
Lisäystä - mietin usein, että tietävätkö/ymmärtävätkö papit ja teologit itse edes, että mihin todellisuudessa Raamatun tarina liittyy?!
1.Mooseksen kirja:
<<<3:22 Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän TIETÄÄ hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"<<<
TIETÄÄ HYVÄN JA PAHAN, kyllä TIETO on tässä aivan selvästi sanottu, että kyse on nimenomaan tiedosta.
No sinun tarinoitasi kukaan ei ota vakavasti. Hulluudellakin on sentään jokin raja
Kyllä he ottavat erittäin vakavasti, koska se on totuus.
Ja tällä totuudella he ovat juuri joutuneet puun ja kuoren väliin, mistä autan heidät pois, jos lipsahtivat vahingossa uskomaan.
Pappien ei kuulu olla elonpellon rikkavijaa vaikka sinä olet.
Aloittaja siis itse elää todellisuudessa ja rehellisesti Kirkon tunnustuksen mukaisesti kaikessa elämässään?
"Aloittaja siis itse elää todellisuudessa"
En nyt menisi telemään moista päätelmää. Uskovainenkin voi kysellä mihin pappien pitää uskoa.
OK. Kyllä papeillakin saa ja pitääkin olla ajattelun ja järjenkäytön itsenäinen vapaus.
Oletkohan tietoinen, että mikä on kirkon tunnustus edes?
Augsburgin tunnustus lukee wikisivulla, kannattaa lukea edes se, niin tietää miten pappien kuuluu edes opettaa, ennen kuin ryhtyy esittämään heille joitakin omia luulokuvitelma vaatimuksiaan uskonnosta.
Augsburgin tunnustus on luterilainen uskontunnustus, mutta vain harvat papit tietävät mitä se pitää sisällään, ja jos tietävätkin niin eivät sitä halua noudattaa. Viidesläiset ja lestaadiolaiset ainakin.
Papin toivoisi olevan pelastavassa sydämen uskossa ja toimivan sen mukaisesti Raamattua, Jumalan sanaa kunnioittaen ja suhtautuen pappislupaukseensa vakavasti. Pahempaa muiden seurakuntalaisten kannalta on väärä, eksyttävä opetus, kuin se että pappi olisi luopunut uskosta jatkaen tehtävässään hoitaen asiansa sinällään asiallisesti, opista kiinni pitäen, mutta silloinkaan ei voi odottaa toiminnassaan näkyvän huolta ihmisten sielujen pelastuksesta, mikä on huono asia.
Tiedot ja taidot ovat jokaisessa työssä tärkeitä. Uskomiset vähemmän.
Ei, papin tehtävään nimenomaan luterilaisuudessa ei kuulu usko - heidän tehtävähän on koota vihollisen yöllä elon peltoon kylvämä rikkavilja pois ja polttaa tulessa.
Ei moraalia ja etiikkaa opettaneen Jeesuksen kidutuskuolema tosi Jumalana uskonnon perustana, ettei tarvitse itse vastata pahoista teoistaan, ole mitään pyhyyttä eikä hyvää tietoa, se on pahuutta, ja Paholaista uskoneet tällä tarjouksella ovat elon pelossa olevaa rikkaviljaa.
Etköhän sinä ole jo tarpeeksi paljoon paasannut tuosta kidutuskuolemasta ja paholaisesta.
Voisit jo vaihtaa toiselle palstalle.
Vai etkö osaa muuta?
Puheissaankin ovat kehdanneet osa mennä kyseenalaistamaan uskontunnustukseen liittyviä kohtia, joilla on merkittävä osa kristinuskossa.
Piispa Laajasalokin on ihmetellyt tarvetta sellaiseen.