Vaikka Keskustaa äänesti Posiolla 79,5% kaikista äänestäjistä kuntavaaleissa niin silti piti mennä punaiselle Tampereelle pitämään tärkeitän kokousta! Tämä on suuri loukkaus ja häpeä äänestäjää kohtaan.
Miksi puoluekokouksen piti olla SDP:n ydinalueella?
Anonyymi-ap
13164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
SDP ylsi Tampereella 29,0 prosentin kannatukseen, kun Keskusta tunaroi 4,7 prosentin kannatuksen.
No nyt nähdään , onko Keskusta jättänyt kokonaan Suomen Maa- ja Metsätalouden piirissä olevat Ihmiset ja Yritykset , vai alkoiko taas Puna-Vasemmiston, Juoksu-Pojaksi - ? - sillä SDP:n hallituksessa Keskusta oli vain Juoksu-Poika .
Persujen trollitoimistolla tuulinen päivä taas?
Tämän päivän möläys ja huomenna sana jatkuu.
Nyt oppositiossa SDP:n apupuolueena saimme kumppaniltamme pisteet kotiin ja voimme kehitellä apupuoluestatustamme edelleen pitkälle tulevaisuuteen.
Keskustalle tulee Tampereeltakin lisää, myös joukossa SDP siirtyneitä persuja.
Demarit nyt tuli Tampereella vakiintuneiksi keskustan hyvästä toiminnasta.
Eikä tässä huhtikuun vaaleihin niin aikaa ole paljoa, pitää jo demareita kutsua parempaan. Keskusta jo ollut haka kuntavaaleissa, ihan omilla luvuillaan. Demaritkin näkee, että noilla on ytyä. Tulossa eduskutavaalit, jossa keskustalla ytyä. Nyt ei sanota Soinin tapaan "jytky" vaan "ytyä". Soinikin lausutaan tervetulleeksi monen muun tapaan keskustaan.
Soini liittyi Suomen Maaseudun Puolueeseen (SMP) 16-vuotiaana vuonna 1979. Hän johti puolueen nuorisojärjestö Kehittyvän Suomen Nuorten Liittoa 1984–1992. Soini valittiin vuonna 1989 puolueen varapuheenjohtajaksi ja vuoden 1992 puoluekokouksessa puoluesihteeriksi. Hän jatkoi tehtävässä SMP:n konkurssiin (1995) asti. Soini on kertonut harkinneensa loikkaamista SDP:hen vuonna 1995 SMP:n kaaduttua talousvaikeuksiin. Hän ehti olla SMP:n ehdokas vuoden 1995 eduskuntavaaleissa Kuopion läänin vaalipiiristä muttei tullut valituksi 2 866 äänellä.
Soini oli SMP:n viimeiseksi jääneen puolueohjelman vuoden 1992 keskeinen arkkitehti. Ohjelmassa hän määritteli puolueen linjan suomalaiskansalliseksi populismiksi.
Dunja:
Veikkaan, että kyseessä on alkoholin saatavuus.
Ja se puoluetoimisto Helsingin Apollonkadulla. Mitä ihmettä se siellä tekee, vaikka kannattajat ovat Posiolla?
Suomen Keskusta sai vuoden 2025 kuntavaaleissa Helsingissä 1,3 % ääniosuuden, eikä puolue saanut yhtään valtuutettua Helsingin kaupunginvaltuustoon! Posiolla oltiin niin, niin kepua.
Keput haluavat olla näytillä siellä missä ovat päättäjät, etteivät he unohtaisi heitä. Ajattelepa nyt nuorta miestä, joka jossain Pelkosenniemellä eli siellä mistä Andy McCoy on kotoisin, menisi paikallisiin tanssiaisiin kohtaamaan nuoren kauniin neitosen. Mahtaisi olla yllätys, että tanssiin haettavat tukeutuvat rollaattoreihinsa. Ei Kepukaan voi hakea hallituskumppaneita omien alueidensa huru-ukoista. Ei siitä saa millään konstilla hallitusta kasaan.
Nyt oli jo niin sekavaa, että laitappa korkki kiinni ja mene lepäämään
Posiolla on se Kepun kotipesä ja äänestäjät. Stadissa on päinvastoin ja siksi puoluetoimiston ja työmarkkinajärjestönsä MTK:n olisi järkevä muuttaa Helsingistä Posiolle.
Kun kerran Stadissa ei ole puolueella edes yhtään edustajaa, niin...