Suomi EU onmatujen kanssa liitossa

Anonyymi-ap

Pääministeri Jyrki Katainen ja eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb ovat vahvistaneet Arabiemiraattien liittoon suuntautuvan Team Finland -matkansa aikana Suomen mainetta korkeatasoisen ja tasa-arvoisen koulutuksen keskuksena. Vierailuun osallistuu myös Finpron kokoama lähes 50 suomalaisyrityksestä koostuva yritysvaltuuskunta, jossa opetussektorin yrityksillä on vahva edustus.

"Minä ja ministeri Stubb olemme tavanneet ohjelmiemme puitteissa Arabiemiraateissa pääministerin, kymmenkunta ministeriä sekä useita yritysjohtajia ja maan investoinneista vastaavia virkamiehiä. He kaikki tunsivat suomalaisen koulutusjärjestelmän maineen. Viesti on selvä: suomalaisilla on tilaus ja mahdollisuus toimia juuri nyt. Koulutukseen liittyvät yhteisprojektit ovat tällä vauraalla ja äärimmäisen kilpailulla alueella ainutlaatuinen haaste Suomelle. Onnistuessaan ne auttavat myös muiden suomalaisten innovatiivisten alojen jalkautumista Persianlahden markkinoille", pääministeri Katainen toteaa.

Pääministeri Katainen tutustui vierailunsa yhteydessä myös suomalais-emiraattilaiseen tyttöjen alakouluun Al Ainin kaupungissa. Suomen tähän saakka menestyksekkäintä koulutusvientiprojektia hoitaa EduCluster Finland, jonka vastuulla on kaksi koulua Arabiemiraateissa. Molempien koulujen rehtorit ovat suomalaisia ja kaksi vuotta sitten käynnistyneessä kouluprojektissa työskentelee paikan päällä lähes 50 suomalaisopettajaa.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

        Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
        Maailman menoa
        252
        2308
      2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

        Missä meni pieleen?
        Ikävä
        192
        1694
      3. Kauhavan häiriköijistä

        Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
        Kauhava
        48
        1367
      4. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        50
        1045
      5. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        41
        846
      6. Auto ajoi päälle?

        Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
        Kuusankoski
        15
        827
      7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

        Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
        Kauhava
        31
        810
      8. Sama ransetti taas!

        Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
        Hyrynsalmi
        23
        778
      9. Viimeinen lankafest

        Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
        Puolanka
        25
        776
      10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

        Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
        Ikävä
        46
        647
      Aihe