Maailman turvallisin maa Islanti

Näin on taas mitattu. Islanti on maailman turvallisin maa kuudettatoista kertaa peräkkäin. Maassa on vähän rikollisuutta tai muita "häiriöitä". Eikä siellä ole edes armeijaa. Suomi oli muuten samalla listalla yhdestoista.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6ce8f83c-670e-4350-b5eb-b28dbb7455c9

Mitä asia tälle palstalle kuuluu? Se kuuluu siksi, että täällä väitetään että mitä kauemmaksi joudumme jumalasta, niin sen seurauksena elämästä tulee turvatonta ja rikollista. Islannin kohdalla on aivan päinvastoin, maa on yksi kaikkein vähiten uskonnollista valtioista.

Vuonna 2016 tehdyn kohutun kyselytutkimuksen mukaan yksikään (0 %) alle 25-vuotias islantilainen vastaaja ei uskonut maailman luomisen tapahtuneen jumalallisen voiman kautta. Eli kaikki islantilaiset nuoret ovat tämän mukaan ateisteja.

Kuitenkin noin 61–74 prosenttia väestöstä kuuluu edelleen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tämä johtuu usein perinteestä ja siitä, että kirkkoon liitytään automaattisesti, ellei toisin ilmoiteta.

Uskonnottomien ja muiden uskontokuntien osuus on kasvanut, ja noin neljännes väestöstä on rekisteröitynyt uskonnottomaksi tai heidän uskonnollista vakaumustaan ei ole määritelty.

Plus lisäksi Islannin kirkko on hyvin liberaali. Monille uskonnollisuus on enemmän kulttuurista identiteettiä ja perinteiden ylläpitämistä kuin aktiivista jumalanpalveluksissa käymistä tai dogmien noudattamista.

Joten miten tässä nyt näin kävi? Tämä tietohan lyö palstan tosiuskovia korville ja lujaa. Heidän mukaansahan Islanti pitäisi olla villi länsi, jossa joka kulman takana odottaa murhaajaa-raiskaaja. Mutta näin ei ole....

9

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kuinka moni islantilainen pääsee näin ollen taivaaseen?

      • Anonyymi00002

        Yhtä moni kuin ihmemaa Oziin.
        Satua molemmat.


    • >>Joten miten tässä nyt näin kävi? Tämä tietohan lyö palstan tosiuskovia korville ja lujaa. >>

      Venäjä lyö korville ja lujaa.

      Z

    • "Tämä tietohan lyö palstan tosiuskovia korville ja lujaa. Heidän mukaansahan Islanti pitäisi olla villi länsi, jossa joka kulman takana odottaa murhaajaa-raiskaaja. Mutta näin ei ole...."

      Niin, kun itsensä nostaa jonkun pylvään nokkaan ja huomaa, että se onkin pelkää kuvittelua, ei siinä hyvin käy.

    • Anonyymi00003

      Miksi Islanti on turvallisempi kuin Suomi kyseisessä indeksissä? Se selviää indeksin tavasta pistää maita järjestykseen.

      Suomi ja Islanti ovat monilla yhteiskunnan osa-alueilla em. poliittisessa vakaudessa, ihmisoikeuksien kunnioituksessa ja sisäisessä turvallisuudessa lähes tasapisteissä.

      Suomen henkirikostilastot ovat perinteisesti olleet hieman korkeammat kuin muissa Pohjoismaissa (johtuen pitkälti syrjäytymiseen ja alkoholiin kytkeytyvästä väkivallasta). Islannissa henkirikoksia tapahtuu sen pienen väestön ja yhteisöllisyyden vuoksi vain muutamia vuodessa, mikä pitää suhdeluvun matalana.

      Islannissa on väkilukuun suhteutettuna vielä vähemmän vankeja kuin Suomessa, mikä tulkitaan indeksissä merkiksi matalammasta vakavan rikollisuuden tasosta, mikä ei itseasiassa pidä paikkaansa, mutta jätetään se väliin.

      Islannin turvallisuusero syntyy indeksissä käytännössä parista syystä. Ne ovat armeija ja geopolitiikka.

      Indeksi pisteyttää maat asteikolla 1–5, jossa 1 on turvallisin ja 5 vähiten turvallisin.

      Islannin pisteet ovat kaikkin sotilaalliseen turvallisuuteen liittyvissä attribuuteissa lähes poikkeuksetta 1,0 - koska sillä ei ole omaa armeijaa lainkaan.

      Suomen pisteitä laskevat yleinen asevelvollisuus, suuri reservi ja puolustusbudjetin taso, joka on noussut hävittäjä- ja Nato-hankintojen vuoksi. Lisäksi Suomessa on omaa puolustusteollisuutta.

      Geopolitiikassa Islannilla ei ole maarajoja, eikä sen suhteissa muihin maihin ole jännitteitä.

      Suomen raja Venäjän kanssa ja siihen liittyvä jännite sekä rajasulut vaikuttavat negatiivisesti Suomen pisteisiin indeksissä. Suomen itäraja ja Ukrainan sota nostavat Suomen riskipisteitä, kun taas Islanti on Atlantin keskellä suojassa tältä.

      Islanti ei ole Suomea turvallisempi siksi, että suomalaisilla kaduilla tarvitsisi pelätä enemmän.

      Ero syntyy siitä, että indeksin tapa laskea rinnastaa aseistautumisen ja geopoliittisen riskisijainnin suoraan rauhan puutteeksi. Suomi kärsii pisteissä maantieteestään ja siitä, että se huolehtii omasta puolustuksestaan.

      Näin vain ihan faktapohjalta.

    • Anonyymi00004

      " Kuitenkin noin 61–74 prosenttia väestöstä kuuluu edelleen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tämä johtuu usein perinteestä ja siitä, että kirkkoon liitytään automaattisesti, ellei toisin ilmoiteta."

      Oletko "ainstaini" käynyt kyselemässä Islantilaisilta, kuinka moni heistä uskoo Jumalaan, vai mistä tällaisia päättelet ?
      - Mielipuolen näpertelyoppaasta, vai mistä ?

    • Anonyymi00005

      Aloituksen alku vaikutti aivan asialliselta, mutta sitten alkoi uskonnollinen höpötys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      256
      2348
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1704
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      50
      1389
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      58
      1088
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      856
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      15
      827
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      32
      821
    8. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      26
      794
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      788
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe