Miksi lapset oireilevat ja oppimistulokset heikentyvät?

Miksi lapset oireilevat ja oppimistulokset heikentyvät?

Yksi suuri syy on langattomien laitteiden säteilyssä ja Suomen turvarajoissa, jotka ovat liian korkeita antaakseen suojaa kansalaisille sekä Suomen säteilyturvakeskuksen teollisuutta suosivissa väärissä päätelmissä.

Suomessa ihmisiä ei edes ohjeisteta kuten monissa muissa Euroopan maissa vaan Säteilyturvakeskuksen käsitys on, että ei olisi haittavaikutuksia (uskomatonta!) - perustuen lämpövaikutustutkimuksiin, jotka eivät kerro mitään solutasolla tapahtuvista tuhansien tutkimusten kertomista haittavaikutuksista - sekä vanhentuneisiin ICNIRP raja-arvoihin.
Hyvää tietoa löytää mm. sahkoherkat.fi ja siellä Toiminnan alla Sähköpostia -lehdistä.

Numerossa 1/26 kannattaa lukea ainakin tukiasemista, joita Suomessa laitetaan vastoin monen maan neuvoja jopa koulujen katoille. Puhumattakaan tableteista ym. laitteista, joiden WiFit ovat säteilleet suoraan lasten silmille, vaikka ne eivät saisi olla 5 metriä lasta lähempänä.

Langaton säteily on täysin selvä syöpä- muistisairaus ja hermovaurio riski. Tätä riskiä voi alentaa pienin toimenpitein.
3114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Turhaa mitään säteilyä on syytellä, eiköhän ne oireiluongelmat johdu ihan vaan niistä älypuhelimista.
Aivot on koko ajan aktiivisina, koko ajan jokin piippaa ja on nopeasti katsottava, mitä tuli. Keskittyminen, tarkkaavaisuus, kärsivällisyys, ym. häiriintyy.
Ei ole ihme, että ADHD-tapauksetkin on hurjassa nousukiidossa.
Ja lisänä vielä kiusaamiset, sekä itsensä muihin vertaamiset, tulee itsetunto-ongelmia, kun joillain menee muka paremmin, ovat kauniimpia, jne. Somessa kun voi omaa elämäänsä muunnella meneväksi vaikka kuinka upeasti.
Ja kuinka paljon tämä some-maailma aiheuttaa yksinäisyyttä, sellaista aitoa ja oikeaa ihmisten kohtaamista kasvokkain ? Kun sitten näkee jonkun elävän ihmisen, niin voi alkaa jopa pelottamaan ja tulee paniikkihäiriötä, ym.
Että se niistä säteilyistä, jotka on varmaan pienempi ongelma kuin tuo kaikki muu.

Äänestä

Arvelisin, että oppimistulokset luultavasti lähtevät hienoiseen nousuun, kun kouluihin tuli kännykkäkieltoja.

Äänestä
  • Veikkaan sammaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi lapset oireilevat ja oppimistulokset heikentyvät?

Yksi suuri syy on langattomien laitteiden säteilyssä ja Suomen turvarajoissa, jotka ovat liian korkeita antaakseen suojaa kansalaisille sekä Suomen säteilyturvakeskuksen teollisuutta suosivissa väärissä päätelmissä.

Suomessa ihmisiä ei edes ohjeisteta kuten monissa muissa Euroopan maissa vaan Säteilyturvakeskuksen käsitys on, että ei olisi haittavaikutuksia (uskomatonta!) - perustuen lämpövaikutustutkimuksiin, jotka eivät kerro mitään solutasolla tapahtuvista tuhansien tutkimusten kertomista haittavaikutuksista - sekä vanhentuneisiin ICNIRP raja-arvoihin.
Hyvää tietoa löytää mm. sahkoherkat.fi ja siellä Toiminnan alla Sähköpostia -lehdistä.

Numerossa 1/26 kannattaa lukea ainakin tukiasemista, joita Suomessa laitetaan vastoin monen maan neuvoja jopa koulujen katoille. Puhumattakaan tableteista ym. laitteista, joiden WiFit ovat säteilleet suoraan lasten silmille, vaikka ne eivät saisi olla 5 metriä lasta lähempänä.

Langaton säteily on täysin selvä syöpä- muistisairaus ja hermovaurio riski. Tätä riskiä voi alentaa pienin toimenpitein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu