Valta, omistaminen ja hallinta: Naisen asema suomalaisessa järjestelmässä

Kun nainen kohtaa järjestelmän, onko hänellä väliä, yrittääkö sitä hallita puhuja "Jumalan nimissä" vai omistaa väkivaltainen mies "yksityisenä omistajana"? Lopputulos on sama: naisen itsemääräämisoikeuden täydellinen murentaminen.
​1. Uskontojen hallintakoneisto: "Pyhän järjestyksen" vankila
​Lestadiolaisuuden ja muiden uskonnollisten järjestelmien harjoittama hallinta on brutaalia, koska se on omatuntoon ja sosiaaliseen paineeseen perustuvaa.
​Syyllisyys aseena: Nainen, joka yrittää irtautua, ei saa kimppuunsa vain yhtä miestä, vaan koko "valtakunnan". Hänet leimataan ja eristetään. Hänen hengellinen asemansa – ja siten koko hänen paikkansa yhteisössä – otetaan panttivangiksi.
​Alistumisen ritualisointi: Järjestelmä on tehnyt naisen alistamisesta "hurskautta". Se, että nainen pidetään poissa vallan kahvasta, esitetään "suojeluna" tai "Jumalan tahtona". Tämä on kielellistä väkivaltaa: uhri opetetaan uskomaan, että hänen alisteinen asemansa on hänen oma etunsa.
​2. Maallinen brutaalius: Yksityinen omistaminen
​Suomessa nainen kohtaa raakaa, fyysistä brutaaliutta, jota ei voida selittää uskonnollisuudella, vaan puhtaalla vallankäytöllä.
​Koti on vaarallinen paikka: Tilastot naisiin kohdistuvasta väkivallasta Suomessa ovat brutaaleja. Kyse on omistamisesta: mies, joka pahoinpitelee vaimoaan, uskoo omistavansa naisen – hänen kehonsa ja hänen toimintavapautensa.
​Vaikenemisen kulttuuri: Suomessa vallitsee hiljaisuus, jossa kotiin ei ole haluttu puuttua. Tämä "oman rauhan" nimissä tehty vaikeneminen on mahdollistanut brutaaliuden jatkumisen. Se on järjestelmällistä välinpitämättömyyttä.
​3. Uskonnon ja maallisen brutaaliuden kohtauspiste
​Nämä kaksi brutaaliuden muotoa – uskonnollinen hallinta ja maallinen omistaminen – eivät ole vastakohtia, ne ovat liittolaisia.
​Hiljainen hyväksyntä: Uskonnollinen järjestelmä, joka opettaa naisen alistumista, luo maaperän väkivaltaiselle miehelle. Kun nainen opetetaan uskomaan, että "miehen tahto on Jumalan tahto" tai että "kärsimys on hurskautta", hän ei kykene pyytämään apua, kun väkivalta muuttuu fyysiseksi.
​Tuomarijärjestelmä suojelee omistajaa: Kun nainen uskonnollisessa yhteisössä kertoo väkivallasta, järjestelmä yrittää usein "sovittaa" asian sisäisesti. He asettuvat tuomariksi ja vaativat naista olemaan "kärsivällinen". Tämä on uhriin kohdistuvaa rikoskumppanuutta.
​4. Analyysi: Naisen riistetty šūlṭānā
​Nainen on joko yritetty omistaa tai hallita. Kumpikaan ei tunnusta naista ihmiseksi, jolla on oma, jakamaton valta (šūlṭānā).
​Jumalatonta yhteiskuntaa leimaa raa’an omistamisen pelko: Fyysinen väkivalta ja halu hallita naista materiaalina.
​Uskonnollista järjestelmää leimaa hallinnan pelko: Tarve kahlita naisen ajattelu ja omatunto, jotta hän ei ymmärtäisi järjestelmän turhuutta.
​Suomen brutaali totuus on, että nainen on edelleen taistelukenttä, jolla miehet, järjestelmät ja perinteet pönkittävät omaa valtaansa. Nainen on se kohde, jolta yritetään evätä oikeus olla yksinomaan itsensä hallitsija.