Kapitalismi tuhoaa tämän maan

Siitä kokoomus on antanut hyvän esimerkin hallituksessa. Paljoa hyvä sanottavaa hallituksesta ei ole. Usko rahaan ei tähän lopu, mutta se lopettaa tämän hyvinvointivaltion. Häntä on alkanut heiluttamaan koiraa.
18192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Hallituksesta ei ole mitään hyvää sanottavaa muilla kuin isotuloisilla,
joita hallitus hyysää.

Äänestä

Kokoomuksen jäljiltä maa oli autio ja tyhjä,
vain kitkerä savu leijuu raunioitten yllä.

1Äänestä
  • Sitä Orpon hallitus saa, mitä teoillansa (päätöksillänsä) tilaa.

    Äänestä

  • Vielä tyhjemmäksi maa tulisi sosialistihallituksen myötä, se kun on tuo yritystoiminta sitä tuottavaa toimintaa niin isoissa kuin pienissäkin yrityksissä ja tuottavuus on se mikä elättää.

    Oikeisto sentään on hyvän puolella ja suosii yritysten toimintaa vastoin kuin vasurit jotka haluaisivat niiden viimeisetkin tuotot omaan käyttöönsä riistää veroina!

    Äänestä

Toimivat liiketaloudet sekä maat joihinka vuosia/ aina
ovat siirtolaiset halunneet muuttaa kaikista maista:
Yhdysvallat
Canada
Australia
Suomeen ja moniin muihinkin vain sellaisista maista joista
halutaan muuttaa pois melkein minne vaan!
Parhaana esimerkkinä nämä useiden viime vuosien maahanmuuttajat!

1Äänestä

Kokoomus onkin pettävä verkon joka puolelta pelaava puolue.

1Äänestä

Kylläpä lähtisin Yhdysvalltoihin, Kanadaan tai Austraaliaan
jos pystyisin mutta en sitten millään!

3Äänestä

Tulee se persujen kammoama väestönvaihto. Mutta koska köyhä ei kykene lähtemään pakoon, sen on vain kärsittävä ja oltava lisääntymättä.

Kokoomuslaiset ja lestakeput täyttävät maan :))

Äänestä
  • Kukas nämä sitten elättää, jos köyhät loppuu?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kukas nämä sitten elättää, jos köyhät loppuu?

    Ja tänne tunkeutuneet elätetään

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kukas nämä sitten elättää, jos köyhät loppuu?

    Köyhät nyt eivät edes itseään kunnolla kykene elättämään. Elättäjät löytyvät siitä paremmin pärjäävästä vaurastuneesta ihmisryhmästä, muualta ei elättäjiä löydy!

    Äänestä

Mitens te sosialistit puolueessa nyt otatte etuja pois..mm eläkeläisiltä pois eläkeindeksin köyhiltä ja duunareilta ja eläkeläisiltä?? Ja lupaatte vappusatasen jälleen mitä ete toteuteta

Äänestä
  • Korkki kiinni! Tuo ei enää edistä terveyttä!

    Äänestä

  • Herää !
    Tämä hallitus jakaa vappumiljardeja mutta vain rikkaille !

    1Äänestä

Kokoomus tuhosi kaiken tällä hallituskaudella. Persut oli sopiva kiilapoika.

1Äänestä
  • "Kokoomus tuhosi kaiken tällä hallituskaudella."

    Lienee turhaa kysyä edes yhtä esimerkkiä siitä, mikä NYT menee huonommin kuin meni 2019-2023!?

    Äänestä

Koirallakin on käytöstavat ja ne tuntevat empatiaa nämä ei omaa kumpaakaan.

1Äänestä

Perkele kun pystyis lähtee pois tästä sika-maasta!
Jonnekin ihmisten ilmoille ilman matu-saastaa!
(Ei tarkoita hyviä oikeita siirtolaisia, vaan matu-paskaa)

3Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Siitä kokoomus on antanut hyvän esimerkin hallituksessa. Paljoa hyvä sanottavaa hallituksesta ei ole. Usko rahaan ei tähän lopu, mutta se lopettaa tämän hyvinvointivaltion. Häntä on alkanut heiluttamaan koiraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu