Perussuomalaisissa näyttää olevan lukuisia tohtoriksi väitelleitä. Siihen nähden on outo kuinka perussuomalaisista on yritetty maalata "junttipuolueen" kuvaa, oikeita juntteja mitenkään väheksymättä.
Eli siis ovat hyvinkin koulutettua väkeä nämä perussuomalaiset.
Eli siis ovat hyvinkin koulutettua väkeä nämä perussuomalaiset.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Persujen äänestäjät ovat rikollisia ja juntteja ja kaikenlaisia sekopäitä. Kyllähän niitä muutama tohtori käyttää hyväkseen päästäkseen isoille palkoille veronmaksajien varoille.
Nyt alkaa vaikuttaa vihapuheelta perussuomalaisia äänestäneitä kohtaan!!
Persut eivät piittaa vihapuheesta, heillehän on tärkeää "sananavapaus".
Onhan mamunnimisen, silmienvenyttelijämissin oikeusavustajakin vankilassa istunut oikeustieteen tohtori.
Tohtorius ei tee ihmisestä mitenkään erinomaista tai älykästä.
No kyllä se jotakin kertoo. Tuskin iha tyhmä. kova kunnioitettava suoritus. Voi päästä yhteiskunnan huippupaikoille. Persut varmasti monelle pyrkyrille väylä niihin paikkoihin, kun vanhoissa puoluessa kytkyt jo valmiina sekä persuissa vähemmän kilpailua.
2016 murhasta elinkautiseen vankeuteen tuomittu Frank Zoko Ble väitteli Aalto yliopiston tohtoriksi vankilassa, mutta ei kai ole Afrikasta lähtöisin olevana mamuna persu, vaikka ei sitäkään voi tietää.
Vihervasemmisto ihmetteli ja kauhisteli miten perussuomalaiset osaavat toimia hallituksessa, kun ei ole kellään kokemusta ministeriydestä. Mutta kun joku muua aloittele aloittaa ministerinä, niin ei puhettakaan siitä onko hänellä kokemusta. Jotenkin valikoivaa ajatusta tuollainen yhden puolueen väen aliarvioiminen.
Kyllähän maailmalla kauhisteltiin kauhukabinettia ja tulihan niitä kohuja heti hallituksen aloittaessa kun vanhoja tekoja tuli esiin. Niiden jatkumosta on eduskuntaryhmäkin pitänyt huolen.
Jopa kaupan kassalta on tullut ministereitä demareilla.
Purra ei ole tehnyt päivääkään töitä.
"Vihervasemmisto ihmetteli ja kauhisteli miten perussuomalaiset osaavat toimia hallituksessa, kun ei ole kellään kokemusta ministeriydestä."
Kun perussuomalaiset lähti ensimmäistä kertaa hallitukseen, ei puolueella sen enempää kuin yhdelläkään sen poliitikolla ollut kokemusta hallitustyöskentelystä, ja vihervasemmisto ihmetteli ja kauhisteli.
No, ei tarvinnut ihmetellä kauakaan, mutta kauhistella sai senkin edestä.
Totta Turisret. Ovat tohtoreita ja maistereita melkein jokainen.
Kerran oli jossain päivälehdessäkin vertailtu puolueiden koulutustaustaa ja Persut olivat parasta A-luokkaa Kokkareiden kanssa.
Ministereissä ja kansanedustajissa on kolme tohtoria, mikä on ihan hyvä osuus, muttei nyt täysin poikkeava.
Silti veivät Suomen tarkkikselle monessakin asiassa. Umpisurkeaa räpellystä ollut kolme vuotta . Väkivalta ja itsemurhat ovat lisääntyneet. Köyhyys ja eriarvoisuus sekä asunnottomuus ovat lisääntyneet.
Hämmästys! . Täällähän niitä on pidetty koulupudokkaitten junttipuolueena ja kelan elätteinä.
Maailmantilanne ja olosuhteet ovat menneet huonompaan suuntaan koko tämän hallituksen aikana, ei uskoisi että näissä olosuhteissa saadaan vielä kasvua puristettua.
Vasemmistoliitolla on suhteessa enemmän tohtoreita kansanedustajina kuin persuilla.
Persuilla on 45 kansadanedustajaa ja neljä tohtoria, vasureilla 11 kansanedustajaa ja kaksi tohtoria.
Vasemmisto-demarit on hyvin koulutettuja, mutta ei enää niin hyvin kuin ennenmuinoin, kun heillä oli oma Sirola-opistonsa ja osa väitteli tohtoriksi Neuvostoliiton yliopistossa.
Niuvanniemessä niitä on koulutettu.
Miksi valehtelet, persu?
Demareilla ei ole ollut koskaan mitään tekemistä Sirola-opiston kanssa.
Keskiverto persuäänestäjä ei edes peruskoulusta selviä joten tottakai ne pitää kouluttautunutta väkeä viisaina ja osaavina.
Keskiverto korkeasti kouluttautunut vasemmisto äänestäjä ei juurikaan siinämäärin ihmisen koulutusta arvosta. Tietää ettei koulutus juurikaan ihmisiä älykkäimmiksi tee.
🤣🤣
Näin mutta mielipiteessäsi on ristiriita. Jos ei selviä persukoulusta, niin on persun äänestäjä. Silti ei kerro mitään fiksuudesta.
🤣
Hyvä huomio!
"Keskiverrolla perussuomalaisten äänestäjällä on tutkimusten mukaan tyypillisesti matalampi koulutustaso kuin muiden suurten puolueiden äänestäjillä. Äänestäjäkunta painottuu erityisesti toisen asteen tutkinnon (kuten ammatillisen koulutuksen tai ylioppilastutkinnon) suorittaneisiin."
Ehkä kouluttautunut väki osaa paremmin valita henkilöitä eri tehtäviin. Niihin ei tee mitään vaikutusta tuo mikä on henkilön titteli.
Muiden puolueiden ÄÄNESTÄJÄT fiksuja. Perussuomalaisten äänestäjät lähinnä ihmissaastaa.
Jos ei selviä peruskoulusta, niin silloin voi nousta vaikka persujen kansanedustajaksi ja EU-parlamentaarikoksi, ja on noustukin.
Tämä kertoo todellisesta fiksuudesta. Niin äänestäjien kuin nousijankin.
Tohtori Halla-aho on tuomittu rikoksesta.
Persut arvostaa "vapaustaistelijoita".
Nelson Mandelakin istui lähes koko elämänsä linnassa. Nyt katsotaan että linnaan kuuluisi lähinnä sille tuomion antaneet.
Persuille Mandela on myrkkyä kun tämähän oli afrikkalainen, valkoisen ylivallan ja rotuerottelun vastustaja.
Ristiriitaista rinnastaa Halla-ahon kanssa kun Musk'kin on persujen idoli ja edustaa Etelä-Afrikan aprtheidin aikoja.
Vaikea kuvitella persujen arvostavan Nelson Mandelaa. Ei ole persujen maailmankatsomukseen sopiva ihminen Jokainen tietää miksi.
Sen sijaan ei ole vaikea kuvitella, että persut arvostavat juuri niitä,, jotka pistivät ja pitivät Mandelaa vankilassa vuosikymmeniä. Ja jokainen varmasti tietää miksi näin.
Mutta Mandela oli kuitenkin aikoinaan tuomittu rikollinen.
Persut arvostaa jokaista tummapintaista ihmistä joka viihtyy kotimaassaan eikä tule suomeen.
Niin mutta onko mielivallalla osuutta tuomiossa? Täällähän ei sallita toisenlaista näkemystä tietyistä asioista.
Ei. Persut arvostaa että ihminen kotoutuu maahan.
Jatkan. Tarkemmin siis että Persut arvostaa ihmisiä tasapuolisesti jokaista ihmisenä. Mutta jos ihminen ei ole maassa maan tavalla, silloin hänen pitää poistua maasta.
Valtaosa kansasta on tätä mieltä myös.
Persut haluaa lopettaa ylen ja leikata koulutuksesta. Yle ilmeisesti tuottaa roskaa tai sitten pelkäävät menettävänsä äänestäjät, jos yhdenkään asiadokkarin katsoo. Tai sitten ovat arvostelukyvyttömiä sen suhteen mikä viihdettä mikä roskaa ja mikä asiaa. Populismiin auttaa alhainen koulutus ja vähöinen kiinnostus mihinkään asioihin.
Mitään järkeä ei olekkaan koulutuksessa jos yritykset tarvii lähinnä matalapalkkaalan työntekijöitä. Koulutukseen kuluvalla rahalla voidaan tukea matalapalkkaalan työntekijöitä.
Vittuako koulutetaan kalliilla jos koulutetuille paskoille ei ole kysyntää työelämässä?
Olis sinunkin kannattanut kouluja käydä, niin olisi muitakin töitä kuin matalapalkkaduunit. Et nyt näe omaa maailmaasi pidemmälle. Koulutus sivistys takaa osaavia kansalsisia, jotka kehittää suomea ja työelämää eteenpäin. Vai onko visiosi, että suomesta tulee halpatyövoiman etiarvoinen valtio. Se tosiaaan taitaa olla sitä persujen utopiaa. Rappio suomi, jossa kansa osaamaton ja sivitymätön, niin kokoomusherrat voi kusettaa miten tykkää.
Persujen Keskisarja on tohtori, jonka tehtävä näyttää olevan vain ärsytyksen ylläpito ja äärioikeiston parissa leikkiminen.
Hän iskostaa jukuripäille totuutta kalloon. Suomen kieltä ja kulttuuria hän puolustaa henkeen ja vereen. Vassut ei koskaan
Vassut ovat huolehtineet oppivelvollisuuden pidentämisestä niin, että kaikki osaisivat lukea ja pääsisivät toiselta asteelta koulusta ulos. Oikeistohallitus sen sijaan on huolehtinut opetuksen tason leikkuuhommista.
No vassut valehtelee aina ja ikuisesti
Kuinkas paljon tämä "luikuisia" tässä tapauksessa on, ja mitä muita koulutustasoja puolueen johtohahmoilla on?
Kannattajat olivat vielä edellisenä vaalivuonna suurelta osin duunareita. Nyt, kun PS on sitten koko hallituskauden kohdistanut iskua toisensa perään juuri pääkannattajakuntaansa, saa nähdä, millä tavalla kannattajajoukko on muuttunut. Jo aiemmin PS alkoi imeä jonkin verran korkeakoulutettuja, kun Halla-aho tuli valtaan ja alkoi puhua siitä, miten sosiaaliturva on vain luksusmeno, johon ei välttämättä ole varaa.
Purran PS on porvarillisempi kuin koskaan. Kannattakunta reagoinee.
Mikä paha on porvarillisuudessa? Sen avulla esimerkiksi Vietnam menestyy äärimmäisen hyvin. Ei suinkaan sosialismin ansiosta.
Vietnamin talous nousee Aasian hurjinta vauhtia markkinatalouden ansiosta. Se maa on modernimpi kuin tämä maa ikinä tulee olemaan
Miksi ajattelet, että sen pitäisi olla pahaa? Minä en ainakaan niin sanonut.
Ristiriidassa duunarien etujen kanssa se kyllä on. Siitä näkökulmasta sen voi tietysti nähdä jopa pahana.
Valtaosa kansanedustajista on korkeakoulutettuja.
Siellä on kuitenkin 22 amistutkinnolla. Eniten näistä, yhteensä 9, on persujen riveissä.
Lukio korkeimpana koulutuksena on yhdeksällä kansanedustajalla.
Kaksi on pelkällä peruskoulupohjallakin. eli persujen Jorma Piisinen ja Ari Koponen.
Perussuomalaisten äänestäjien matala taso ei sitävastoin yllätä ketään.
Aina, kun joku yrittää korottaa itseään polkemalla jotakin ryhmää, hän kuuluuttaa, ettei koe omien meriittiensä riittävän mihinkään. Siksipä siis hän on olevinaan jotakin identifioitumalla ryhmään, jonka kokee olevan jotakin. Näin hänessäkin sitten olisi vähän tähtipölyä.
Niin persut usuttaa köyhät toistensa kimppuun. Kaikki vähemmistöt ovat vihan kohteena. Näin valkoinen köyhä mies kokee olevansa edes hiukan jotakin alfaa.
yliopistojen professoreiden älykkyyden puutekin ihmetyttää.
Muinaisvenäjän tri ei oikein vakuuta.
Mielestäni pitäisi olla perussuomalaisten ehdottama kansalaisuuskoe myös suomalaisille. Vain sen hyväksytysti läpäisemällä saisi äänestää. Mitä mieltä jäisikö moni äärioikeistolaiselta äänioikeus saamatta.
Jos persupuoluetta ei olisi ollut olemassakaan niin nykyiset puolueet olis saaneet vaan enempi ääniä...tai oikeastaan vain kansanedustaja paikkoja.
Olisko muka nykyisen hallituksen politiikka ollut jotenkin parempaa tai osaavampaa ilman persuja. Tuo aika samantekevää siis onko suomen politiikassa mukana joku äärioikeistolainen natsi-puolue vaikko ei...ei mitään vaikutusta mihinkään.
Seuraavaan hallitukseen ei persut edes pääse. Ihan sama mitä persujen äänestäjät on mieltä paskasakin puolue ei kelpaa kuin kokkareiden perseennuolijaksi.
Vain kaksi suurta talousoikeistolaista puoluetta kykeni tekemään näin tuhoisan hallitusohjelman, jossa suomalaisia kohtasi aivan enennäkemätön vihamielisyys työläisistä sairaisiin, lapsiperheistä opiskelijoihin.
Mahdollistajina toimivat myös KD ja RKP, jotka notkuvat aina hallituksessa, jos joku pyytää.
Viime kevään vaaleissa oli perusilla kolme pedofiilia ehdolla eli sama kuin Eduskunnan tohtorit.
Oliko se yllätys
Öyhötyksen taso on saavutettu lusimalla.
Persu akatemian tohtori on sama kuin normimaailman apukoulun päästötodistus.